Julkkikset

Pepe Willberg: ”Sosiaaliviranomaisten takia menetin uskoni virkamiehiin”

Pepe Willberg täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Hän myöntää, että naisvalinnat eivät aina ole menneet nappiin. Riitaisan avioeron jälkeen Pepe menetti uskonsa jopa sosiaaliviranomaisiin.

Teksti:
Iina Alanko
Kuvat:
Jorma Marstio/Otavamedia

Pepe Willberg täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Hän myöntää, että naisvalinnat eivät aina ole menneet nappiin. Riitaisan avioeron jälkeen Pepe menetti uskonsa jopa sosiaaliviranomaisiin.

Olen elänyt hyvän elämän, mutta naisvalinnat eivät aina ole menneet nappiin. Tyttöystävät jäivät varsinkin nuoruudessani kakkoseksi, koska musiikki oli minulle tärkeintä.

En ole ollut koskaan mikään naistenmies siinä mielessä, että olisin kulkenut naisia iskemässä. Naiset ovat ennemminkin iskeneet minut. Jos mimmejä on kiinnostanut minun seurani, olen itse siihen syytön, paitsi että muutaman levyn olen laulanut.

Menin ensimmäisen kerran naimisiin 20-vuotiaana, ja pian syntyi esikoistyttäreni Heidi. Asuimme 1960-luvun lopulla parin vuoden ajan kahdestaan Vallilassa, kun hänen äitinsä Leena huiteli muualla. En nuorena miehenä siitä hirveästi kärsinyt, hyvin me pärjättiin. Heidistä tuli sittemmin taidemaalari ja hän asuu nykyään Münchenissa.

Vuonna 1979 lyhyestä suhteesta syntynyt vanhin poikani Jere on puolestaan bisnestyyppi. Hänen kanssaan meni liian monta vuotta, ettemme olleet tekemisissä.

Toisen vaimoni Kirstin kanssa menimme naimisiin vuonna 1983 ja saimme kolme lasta. Otto sai juuri liikunnanohjaajan työpaikan, Kastanja opiskelee kansainvälistä oikeutta ja Kirsikka on kosmetologi.

Nykyisen vaimoni Pauliinan tapasin ensimmäisen kerran Tahkovuoren laskettelurinteessä keväällä 1998. Kun törmäsimme pari vuotta myöhemmin sattumalta Raffaellon terassilla, sain jonkinlaisen näyn: koin hänen olevan se oikea minulle. Sanoin saman tien, että erotaan molemmat ja mennään naimisiin.

Sitä ennen avioliittoni Kirstin kanssa oli pitkään ollut riitaisa ja ahdistava. Jälkeenpäin olen ajatellut, että valmistauduin siitä liitosta irtaantumiseen seitsemän vuoden ajan. Olin menettänyt luottamukseni henkilöön, johon minun olisi pitänyt voida luottaa täydellisesti. Siitä oli seurannut romahdus, ihmissuhdesotkuja ja liiallista alkoholinkäyttöä.

Vaikka olimme puhuneet erosta useasti, lähtöäni seurasi katastrofi: vuosikausia kestävää hirveää kostamista, vihanpitoa ja mielen pahoittamista, perättömiä ilmoituksia sosiaaliviranomaisille. Lapsia oltiin jossain vaiheessa ottamassa huostaankin, ilman että minuun oli otettu mitään yhteyttä.

Noormarkun sosiaaliviranomaisten takia menetin uskoni virkamiehiin. En yleensäkään luota hirveästi ihmisiin. Soittajat ovat mukavia, mutta muiden kanssa pitää olla varuillaan.

Vielä tänäkin päivänä minua alkaa kuvottaa, kun näen express-bussin. Ne tuovat minulle mieleen ajat, kun jouduin viemään lapsiani Porin-bussiin.

Pepe täyttää joulukuussa 70, mutta tuntuu olevan elämänsä vedossa.

– En mieti ikääni. Kun näen sähköautoradan, mielelläni leikkisin sillä. Olisi kiva, jos mukana olisi joku toinenkin, että voisimme ajaa kilpaa.

Pepe Willbergin Tässä iässä -haastattelu on kokonaisuudessaan Annan numerossa 8/2016, jonka ilmestymispäivä on 25.2.

Lue lisää:
Eppu Salminen: ”Muutamme perheen kanssa vuodeksi Etelä-Eurooppaan” Michael Monroe elämästään vaimonsa Johannan kanssa: ”Kissat ovat meidän lapsiamme”

X