- Vuonna 2011 kidnappasin parin kaverini kanssa Ronald McDonald -patsaan. Teolla protestoimme globaalin ruokateollisuuden epäeettisiä toimintatapoja vastaan. Jouduimme maksamaan päiväsakkoja ja vietimme yön putkassa. Ei se nyt niin iso hinta ollut, taiteilija Jani Leinonen sanoo.
Julkkikset

Pappi, aktivisti ja taiteilija kertovat, miksi eivät enää tottele auktoriteetteja

Joskus tottelevaisuus ja korrekti käytös eivät vain riitä halutun lopputuloksen saamiseksi. Kirkkoherra Kari Kanala vihkii homo- ja lesbopareja avioliittoon kirkon virallisen kannan vastaisesti, koska se on hänen mielestään oikein.
Teksti: Laura Koljonen Kuvat: Mirva Kakko/otavamedia ja OM-arkisto

”Keneltä toisten ilo on pois?”

Paavalin seurakunnan kirkkoherra Kari Kanala, 49, aikoo vihkiä lesboja ja homoja avioliittoon vastoin kirkon virallista kantaa.

– Kirkon tulee olla mukana ihmisten arjessa. Jos olemme valmiit hautaamaan ja kastamaan seurakuntalaisia, miksi emme ole valmiita vihkimään kaikkia halukkaita? Keneltä toisen rakkaus ja ilo ovat pois?, kysyy Kari Kanala.

Samaa sukupuolta olevien vihkimisen suhteen yhteiskunta on kirkkoa kristillisempi. Päätökseni vihkiä homo- ja lesbopareja on itse asiassa Suomen lain noudattamista. Suomen lain edessähän kaikki liitot ovat tasa-arvoisia. Vaikka kirkon nykyisen ohjeistuksen mukaan homo- ja lesboparit eivät voi mennä kirkossa naimisiin, olen päättänyt vihkiä pareja, jos he siunausta minulta pyytävät.

Kirkolliskokous ei ole ottanut kantaa vihkimiseen, vaikka harkinta-aikaa kirkolla on ollut riittävästi. Tahdon 2013 -kampanjasta on kulunut neljä vuotta. Ei ole tarkoitus olla poikkiteloin ehdoin tahdoin. Minulle vihkiminen on ensisijaisesti viranomaistehtävä. On tärkeää pohtia, kumpi on ylempänä: Suomen laki vai kirkkolaki.

Kirkkokäsikirjassa puhutaan avioliiton kohdalla miehestä ja naisesta, mutta sehän on lähinnä seremoniaohje. Rakkaus on lopulta paljon syvempää. Kirkon tulee olla mukana ihmisten arjessa. Jos olemme valmiit hautaamaan ja kastamaan seurakuntalaisia, miksi emme ole valmiita vihkimään kaikkia halukkaita? Keneltä toisen rakkaus ja ilo ovat pois?

Meidän seurakuntaneuvostomme päätti viime lokakuussa, että tarjoamme tilat samaa sukupuolta olevien parien hääjuhliin. Seurakunnassamme halutaan tehdä asiat mahdollisimman avoimesti, ja siksi olen keskustellut, miten tulen asiassa toimimaan.

Päätökseni vuoksi olen saanut myös paljon viestejä. Mielipiteet ovat aika lailla jakautuneet kahtia. Osassa yhteydenottoja on haluttu liittyä takaisin kirkkoon tai kerrottu, että ollaan ylpeitä seurakunnastamme. Negatiivisissa viesteissä on toivotettu minulle hyvää matkaa helvettiin tai kirjoitettu, että olen merkitty mies.

Nimellä tulevaan palautteeseen yritän aina vastata. Nimettömästä palautteesta en välitä.”

”Kaikkia keinoja tarvitaan”

Aino Tuomi-Nikula, 30, on Greenpeacen suoran toiminnan ympäristöaktivisti.

– Suora toiminta nähdään vauhdikkaana aktivismina, mutta tosiasiassa se on todella rauhallista. Greenpeacen filosofiaan kuuluu, etteivät aktivistit näytä uhkaavilta ja että olemme esillä omilla nimillämme ja naamallamme, kertoo Aino Tuomi-Nikula.

Olen huolissani ympäristöstämme, joka on kriittisessä tilassa. Kun perinteiset vaikuttamiskeinot, kuten kampanjat tai kirjelmät poliitikoille ja yrityksille, eivät tuota tulosta, tarvitaan järeämpiä toimia. Jäljelle jää suora toiminta. Keskusteluyhteyden on kuitenkin pysyttävä auki.

Olen ollut Greenpeacen toiminnassa vuodesta 2012. Järjestö on kouluttanut minut kiipeilijä-veneilijäksi. Järjestöaikana olen ollut putkassa neljästi, ollut kerran pidätettynä ja saanut päiväsakkoja julkisen rauhan rikkomisesta.

Olen ollut huputtamassa Vantaan kaupungintaloa, kun vastustimme Fennovoiman rahoittamista ja kiivennyt jäänmurtajalle vastustaakseni öljynporausta arktisella alueella.

Osallistun myös mielenosoituksiin, jaan flaijereita ja toimin politiikassa erilaisissa tukiryhmissä. Olen kuitenkin enemmän tekijä kuin suunnittelija.

Uskon, että olemme saaneet aikaan sekä paikallisia että maailmanlaajuisia muutoksia. Lisäksi olemme pystyneet muokkaamaan yleistä mielipidettä parempaan suuntaan ja onnistuneet vaikuttamaan päättäjiin ja yrityksiin.

Suora toiminta nähdään vauhdikkaana aktivismina, mutta tosiasiassa se on todella rauhallista. Greenpeacen filosofiaan kuuluu, etteivät aktivistit näytä uhkaavilta ja että olemme esillä omilla nimillämme ja naamallamme. Emme ole koskaan väkivaltaisia emmekä sabotoi. Jos rikomme jotakin – esimerkiksi aidan päästäksemme johonkin kohteeseen – järjestö maksaa sen.

Perehdyn aina kohteisiin. En osallistu suoraan toimintaan, ellen tarkkaan tiedä, mitä varten se tehdään.”

”Tottelemattomuus on tärkeää myös arjessa”

Taiteilija Jani Leinonen, 39, kidnappasi Ronald McDonald -patsaan ja piti Tottelemattomuuskoulua.

– Vuonna 2011 kidnappasin parin kaverini kanssa Ronald McDonald -patsaan. Teolla protestoimme globaalin ruokateollisuuden epäeettisiä toimintatapoja vastaan. Jouduimme maksamaan päiväsakkoja ja vietimme yön putkassa. Ei se nyt niin iso hinta ollut, taiteilija Jani Leinonen sanoo.

Nuorempana olin kiltti ja arka puuttumaan epäkohtiin. Se ei ole ihme tai mitenkään poikkeuksellista, sillä kaikkialla maailmassa meistä yritetään kasvattaa tottelevaisia. Tottelevaiset ihmiset ovat hyvä vaihtoehto valtaapitäville.

Pikkuhiljaa näitä tilanteita, joihin en puuttunut, vaikka mieli teki, alkoi kertyä. Ne jäivät vaivaamaan, vaikka kyse saattoi olla ihan pienistä asioista. Olemalla hiljaa annoin asioille hyväksyntäni, oli kyse sitten rasistisesta huutelusta ratikassa tai jätkien fudisseuran seksistisistä kommenteista.

Taidekoulussa meitä opetettiin puuttumaan tärkeiksi katsomiimme asioihin taiteen keinoin, mutta mielestäni tottelemattomuus on tärkeää myös arjessa. Siksi tein vuonna 2015 Tottelemattomuuskoulu-nimisen teoksen Kiasmaan.

Tottelemattomuuskoulussa tottelemattomuus nostettiin yhtä tärkeäksi kansalaistaidoksi kuin laskeminen ja lukeminen.

Tottelemattomuuteen ja asioihin puuttumiseen kannattaa valmistautua. Netistä löytyy oppaita, miten rasismiin tai seksismiin voi puuttua. Ei se helppoa ole. Turpaansaamisen tai kaveripiiristä ulkopuolelle sulkemisen pelko on voimakas.

Vuonna 2011 kidnappasin parin kaverini kanssa Ronald McDonald -patsaan. Teolla protestoimme globaalin ruokateollisuuden epäeettisiä toimintatapoja vastaan. Jouduimme maksamaan päiväsakkoja ja vietimme yön putkassa. Ei se nyt niin iso hinta ollut.

Tempausteni takia tietyt ovet ovat sulkeutuneet, mutta ne ovat saaneetkin sulkeutua. Ikävintä on, kun jotkut kaverini ovat joutuneet hankaluuksiin tekojeni takia.

Tekisin kaikki asiat uudelleen, ehdottomasti! Olen oppinut, miten palkitsevaa epäkohtiin puuttuminen on. Toisinaan asiat jopa muuttuvat.”

Lue myös:

Lenita Airisto, 80: ”Naisen ei tarvitse yrittää miellyttää miestä”

X