Julkkikset

Paula Koivuniemi, 70, Kotiliedessä: ”Ehkä sopiva hetki rakkaudelle koittaa sitten, kun olen vähän vanhempi”

Laulaja Paula Koivuniemi uskoo yhä rakkauteen. – Toivon, että vielä joku ihminen osuisi kohdalleni, hän sanoo Kotilieden haastattelussa. Kesällä 71 vuotta täyttävä tähti ei ole enää vuosiin kärsinyt ikäkriiseistä vaan nauttii iästään ja sen mukanaan tuomista oivalluksista.
24.5.2018 Teksti: Outi Pippuri Kuvat: Pekka Holmström/Otavamedia

Laulaja Paula Koivuniemi, 70, pohtii uudessa Kotiliedessä sitä, milloin hänen elämässään koittaisi oikea hetki rakkaudelle.

”Juuri nyt minulla ei ole kumppania, mutta uskon yhä rakkauteen. Toivon, että vielä joku ihminen osuisi kohdalleni. Juuri nyt ei ehkä olisi vielä sopiva hetki, mutta tulevaisuudessa en haluaisi jäädä yksin”, Paula sanoo Kotilieden haastattelussa.

”Ehkä sopiva hetki koittaisi sitten, kun olen vähän vanhempi, eläköidyn ja maltan rauhoittua”, kesällä 71 vuotta täyttävä laulaja tuumii.

Ikäkriisit jäivät taakse

Ikääntyminen ei Paulaa enää huoleta. Hänen mielestään ikä on tuonut mukanaan lähinnä viisautta.

”Ikääntymisen myötä olen opetellut hidastamaan tahtia. Valitsen hyvin tarkkaan, mitä teen ja kuinka paljon. Tässä iässä osaan jo sanoa ei.”

Nykyään Paulalle tärkeintä onkin oma hyvinvointi ja elämästä nauttiminen. Ikäkriisit ovat taakse jäänyttä elämää.

”Koin ikäkriisin nelikymppisenä. Alalle tuli tuolloin paljon parikymppisiä nuoria naisia ja pidin itseäni vanhana. Mietin, että kelpaanko enää. Nyt tuo kriisi tuntuu hassulta, koska täytän kesällä 71 vuotta, eikä minulla ole enää mitään ongelmaa ikäni kanssa. Tuntuu hyvältä olla juuri tämän ikäinen”, Paula sanoo Kotiliedessä.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Suosittelemme