Veera Rikkonen ja Vappu Pimiä
– Uskallamme sanoa toisillemme nekin asiat, joita muut eivät. Olemme toistemme peilejä, siskokset Vappu Pimiä ja Veera Rikkonen kertovat.
Julkkikset

Siskokset Vappu Pimiä ja Veera Rikkonen: ”Olemme toteuttaneet unelmamme tekemällä”

Vappu Pimiä, 40, on menestynyt juontaja. Hänen pikkusiskonsa Veera Rikkonen, 36, on puolestaan menestynyt maajohtaja. Kumpikin heistä on aloittanut työuransa siivoamalla ja likaisia vessoja kuuraamalla. – Jokaisesta askeleesta on ollut hyötyä matkalla isompaan päämäärään. Täytyy tietää, mitä muukin työ on.
Teksti: Sari Hannikainen Kuvat: Mirva Kakko

Huudoksihan se meni. Ensin Veera hävisi ja suuttui, seuraavaksi tulistui Vappu ja lopulta kaivettiin esiin menneetkin. Kun kaikki oli päästetty ulos, pyydettiin anteeksi. Sitten jatkettiin joulunviettoa.

– Todellakin, sisarukset Vappu Pimiä ja Veera Rikkonen vastaavat kysymykseen, riitelettekö te.

– Mutta emme vakavista asioista.

Pari vuotta sitten joulupöydässä sytykkeenä oli lautapeli Cranium. Siinä kilpaillaan tiedossa, luovuudessa ja sananokkeluudessa. Veera ei siedä häviötä, Vapulla taas on lyhyehkö sytytyslanka.

– Mieheni oli vähän ihmeissään, Vappu muistelee.

– Että ei tällä tavalla voi ja vielä perheen kesken, Veera jatkaa.

Perhettä – siskoksia, Iiro-veljeä ja vanhempia – kutsuttiin aikoinaan Kiljusen herrasväeksi. Heillä asiat on sanottu suoraan ja volyymia säästämättä. Siinä on ollut puolisoilla, Vapun miehellä Teemu Huuhtasella ja Veeran miehellä Simo Rikkosella, välillä hämmästeltävää.

– He ovat tottuneet omissa perheissään, miten sen nyt sanoisi… hillitympään kommunikointiin, siskokset muotoilevat ja nauravat.

Heitä yhdistää paitsi samanlainen huumorintaju myös menestys. Molemmat ovat edenneet omien alojensa huipulle samoista lähtökohdista mutta erilaisia polkuja.

Lue myös: Sisarukset Vappu Pimiä ja Veera Rikkonen: Tämä sinun pitäisi tietää siskostani

”Unelmista pitää uskaltaa puhua”

Automaatti sylki sisuksistaan paperilappuja helsinkiläisen kauppakeskuksen alakerrassa. Siellä teini-ikäinen Vappu painatti itselleen käyntikortteja. Yhdessä luki Vappu Pimiä, näyttelijä, toisessa Vappu Pimiä, rikas liikenainen ja kolmannessa Vappu Pimiä, kokki. Eivät tittelit ihan hutiin menneet. Hänestä tuli television katsotuimpien ohjelmien juontaja, useita keittokirjoja julkaissut kotikokki ja yrittäjä.

”Tytöt, muistakaa dekoltee”, Eila-mummi teroitti tyttärentyttärilleen Sörnäisissä sijainneen kaksionsa kylppärissä. Kasvovoide piti aina levittää rinnuksilta asti alhaalta ylöspäin. Mummin purnukat olivat Veerasta ihania. 14-vuotiaana hän ilmoitti, että hänestä tulee isona luksuskosmetiikkamerkki Estée Lauderin markkinointijohtaja. Syksyllä 2017 hänet nimitettiin Estée Lauder Finlandin maajohtajaksi. Työssään hän vastaa Suomen-liiketoiminnasta.

– Olemme toteuttaneet unelmamme tekemällä, Veera ja Vappu sanovat.

– Unelmista pitää uskaltaa puhua. Menestys ei ole tullut meille itsestään, vaan olemme laittaneet asiat tapahtumaan. Kumpikin meistä on aloittanut työuransa siivoamalla ja likaisia vessoja kuuraamalla. Jokaisesta askeleesta on ollut hyötyä matkalla isompaan päämäärään. Täytyy tietää, mitä muukin työ on.

Vappu Pimiä ja Veera Rikkonen

Vappu Pimiä ja Veera Rikkonen jakavat samanlaisen huumorintajun.

Läheiset sisarukset

Siskot kasvoivat Helsingissä Pirkkolassa suvulta ostetussa rintamamiestalossa. Äiti oli järjestösihteeri, isällä oli korkkilattiayritys.

Perheeseen syntyi kolme lasta alle viidessä vuodessa: ensin Vappu, kolmen vuoden päästä Iiro ja siitä puolentoista vuoden päästä Veera. Kun äiti hoiti kuopusta, isosisko katsoi veljen perään. Kolmikosta kasvoi läheinen.

Sisarukset auttoivat firmassa nuoresta pitäen: Veera kirjoitti sähköposteja englanniksi, Vappu hoiteli laskuja ja sumpli rekkalasteja. Viikkorahaa tuli ikävuosia vastaava summa markkoina, bonukset oli tienattava itse.

Vappu alkoi 17-vuotiaana siivota Viking Cinderellalla viikonloppuisin. Veera siivosi samanikäisenä elokuvateattereita.

– Veeralla oli musta kirja, johon hän kirjasi kaikki antamansa velat, Vappu muistaa.

– Lainasin säästöistäni Vapulle ja Iirolle, enkä edes perinyt korkoa, Veera kuittaa.

Hän oli hyvä koulussa, varsinkin kielissä ja lukuaineissa. Siksi ovet aikanaan aukenivat arvostettuun Ressun lukioon.

– Vapulla oli pienestä pitäen iso kaveriporukka ympärillään. Minä olin lapsena usein yksin tai yhden kaverin kanssa. Olin introvertimpi ja viihdyin omissa puuhissani, Veera kertoo.

– Se vähän huoletti minua silloin, koska olin erilainen, Vappu sanoo.

– Opin ryhmässä toimimista myöhemmin. Lukiossa minulla oli jo oma kaveripiirini, jonka kanssa pidän yhteyttä edelleen, Veera jatkaa.

Vappu rakasti esiintymistä ja showtanssia, jota hän treenasi monta kertaa viikossa. Se ja kaverit kiinnostivat koulua enemmän. Lukio meni ”sivussa rimaa hipoen”.

Hän pyrki kaksi kertaa teatterikouluun. Kun ovet eivät auenneet, Vappu kävi juontajakurssin sekä Helsingin Evankelisen Opiston radio- ja televisiotyön linjan. Sen jälkeen hän aloitti alan työt television yöchatin juontajana.

Kun Veera pääsi Tampereen yliopistoon lukemaan markkinointia 2005, isosisko oli edennyt radiokanava Kiss FM:n ja Big Brother -tv-ohjelman juontajaksi. Siitä muutaman vuoden päästä Vapun tunsi koko Suomi.

Vappu on suojellut pikkusiskoaan

– En kertonut juuri kenellekään, että Vappu on siskoni. Läheisimmät ystäväni tiesivät, muut eivät, Veera sanoo.

Tai niin hän luuli. Eräässä työpaikassa esimies osoitti häntä kesken asiakaspalaverin ja tokaisi: ”Mutta tiedättekös, kuka hänen siskonsa on?” Veera olisi halunnut vajota maan alle.

– Vaivaannun tilanteista, joissa ihmiset tuovat itseään tykö sen vuoksi, että siskoni on julkisuudenhenkilö.

Big Brotherin jälkeen Vappu on juontanut monia television isoja ohjelmaformaatteja, kuten Tanssii tähtien kanssa ja Maajussille morsian. Tällä hetkellä hänellä ja Marja Hintikalla on ruudussa talk show Vappu ja Marja Live.

Perheessä ei ole ikinä tehty numeroa hänen julkisuudestaan. Mitä nyt pikkuveli joskus omaksi ilokseen. Tällä on tapana vastata ”oletko sukua Vapulle?” -uteluihin: ”Se on mun muija.”

Vappu sen sijaan on joskus suojellut pikkusiskoaan, kun hänen omassa elämässään on ollut kipukohtia, kuten ensimmäisen avioliiton päättyminen reilut 10 vuotta sitten.

– Kun Vapun erosta uutisoitiin lööpeissä, ajattelin, että onko toisten suruja pakko riepotella julkisesti, Veera sanoo.

Vappu kokee, että hän alkoi elää kolmikymppisenä kadotettua nuoruuttaan.

Kävin paljon ulkona isolla kaveriporukalla, johon Veerakin kuuluu. Olimme usein tekemisissä, mutta en silti kertonut siskolleni koko totuutta siitä, kuinka vaikeita asioita kävin silloin läpi. Halusin suojella häntä murheiltani, Vappu kertoo.

– Vaistosin, että Vappu haki elämäänsä jotakin uutta, mutta hän ei vielä tiennyt, mitä, Veera sanoo.

Vappu Pimiä ja Veera Rikkonen

Veera Rikkonen on Vappu Pimiää reilut neljä vuotta nuorempi. Vappu on ollut Veeraa kohtaan suojeleva oman elämänsä kipukohdissa.

Häät peräkkäisinä vuosina

Perhekeskeinen elämäntyyli yhdistää siskoja. Veera tutustui Simoon kesätyöpaikassaan juuri ennen Vapun eroa. Vappu alkoi seurustella Teemun kanssa pari vuotta eron jälkeen.

– Kihlauksemme jälkeen Veera ilmoitti napakasti, että ei tule kuuloonkaan, että menisin toisen kerran naimisiin, ennen kuin hän ollut ensimmäistään. Seuraavaksi olisi hänen vuoronsa.

Veeran häitä juhlittiin joulukuussa 2012, Vapun vappuna 2013.

Kumpikin on nykyisin äiti. Vapulla on kuusivuotias Viola ja kolmevuotias Selma, Veeralla kaksivuotias Rasmus. Naiset miehineen ovat toistensa esikoisten kummeja.

– Aikaisemmin haaveilin enemmän koiranpennusta kuin äitiydestä. Sitten Vapusta tuli äiti, ja minulle alkoi tulla omia juttuja Violan kanssa. Tajusin, miten ihania ja ainutlaatuisia persoonia lapset ovat. Vapun ja Teemun kautta näin, että lapsiperhearjen ja vaativan uran yhdistäminen on mahdollista, Veera sanoo.

Kun hän sai Rasmuksen, isosisko haaveili kolmannesta lapsesta.

– Selman vauva-aika oli aluksi sokki. Minusta tuntui, että käteni eivät riitä kahden pienen kanssa. Teemu matkustaa paljon työssään, Vappu kertoo.

– Kun rankin vaihe oli ohi ja aloin lähestyä neljääkymppiä, koin elämäni ensimmäisen varsinaisen vauvakuumeen. Rasmuksen synnyttyä sain osuuteni vauvakuplasta. Kuume hiipui ajan kanssa.

Rasmuksella oli koliikki neljä ensimmäistä kuukautta. Veera sai nukuttua muutaman tunnin yöunia. Joskus hän, vauva ja Simo menivät Vapun mökille unilomalle. Isosisko hoiti kummipoikaa, kun Veera nukkui.

Samoihin aikoihin tuli hakuun maajohtajan tehtävä ja Veeraa kehotettiin monelta taholta hakemaan sitä. Hän oli äitiyslomalla ison tavarataloketjun sisäänostajan työstä, jossa hän vastasi merkkikosmetiikasta. Sitä ennen hän oli työskennellyt saman alueen tuotepäällikkönä ja mainostoimistossa projektipäällikkönä.

Yli seitsemän kuukauden päästä hakuprosessin aloittamisesta Veera sai tietää, että hänet on valittu uudeksi maajohtajaksi. Siskolle se ei tullut yllätyksenä.

– Sanoin Veeralle alusta asti, että hän saa paikan. Tiesin sen. Hän on niin taitava, tunnollinen ja ahkera, Vappu sanoo.

Siskon ja yrittäjämiehen kautta liike-elämä on alkanut houkuttaa häntäkin yhä enemmän. Vappu on nykyisen Ruokaboksi-yrityksessä osakkaana.

– Saamme voimaa toisistamme ja toistemme onnistumisista, Vappu ja Veera sanovat.

– Tavoitteeni on, että kymmenen vuoden päästä olen osakkaana kahdessa kolmessa muussakin yrityksessä, Vappu jatkaa.

Lue myös: Vappu Pimiällä ja aviomiehellä takana stressaava vuosi: ”Vaikeammat ajat vain vahvistavat meitä”

Siskolta saa aina rehellisen palautteen

Yhteyttä siskot pitävät viikoittain. Yleensä Veera soittaa Vapulle aamuisin matkaltaan työpaikalle, kun molempien lapset on viety hoitoon. Silloin he vaihtavat kuulumiset ja sparraavat toisiaan. Perheittäin nähdään Vapun mökillä Salossa tai jommankumman kotona Helsingissä. Vappu asuu etelässä Ullanlinnassa, Veera kaupungin pohjoispuolella. Joulun ja juhannuksen siskot viettävät perheineen aina yhdessä. Silloin tehdään ruokaa ja pihahommia, käydään metsässä kävelemässä ja välillä mennään päikkäreille koko porukka.

– Viihdymme hyvin toistemme seurassa. Ei meillä tarvitse olla sen ihmeellisempää ohjelmaa, naiset sanovat.

Yhdessäoloon kuuluvat myös kriittiset keskustelut.

– Siskolta saa aina rehellisen palautteen. Uskallamme sanoa toisillemme nekin asiat, joita muut eivät. Olemme toistemme peilejä, he kuvailevat.

Millaisia piirteitä he silloin toisistaan heijastavat?

– Minulla menevät hermot Vapun kiltteyteen ja avokätisyyteen. Olemme molemmat tarkkoja rahan suhteen, mutta Vappu ostaa minun mielestäni joskus turhan kalliita asioita muille, Veera kertoo.

– Veera taas ottaa bisnekset välillä liian henkilökohtaisesti, vaikka hän tietää, että on tehnyt parhaansa. Hänessä on vielä sellaista mustavalkoisuutta, jota ikä ja elämänkokemus ovat minussa tasoittaneet, Vappu jatkaa.

Hänen on helppo ymmärtää pikkusiskon intohimoista ja henkilökohtaista suhtautumista työhön. Sellainen hän on itsekin omalla tavallaan.

– Aina kun minusta on alkanut tuntua siltä, että teen työtä enää 95-prosenttisella palolla, olen lähtenyt eteenpäin. Olen tehnyt sen silloinkin, kun minulla ei ole ollut varmuutta tulevasta, Vappu sanoo.

Vaikka äitiys yhdistää siskoja, se on aiheuttanut myös pieniä yhteentörmäyksiä. Kuten silloin, kun Rasmus oli yksivuotias ja Selma uhmaiän kynnyksellä.

– Selma vei leluja Rasmuksen kädestä, mistä Veera suuttui ja minä ärähdin takaisin, Vappu sanoo.

Tilanne käytiin yhdessä läpi. Veera halusi suojella poikaansa, Vappu taas tiesi kahden lapsen äitinä, että parivuotias testaa omia ja muiden rajoja.

– Tällä hetkellä Rasmus on siinä iässä, Veera sanoo.

Vappu Pimiä ja Veera Rikkonen

Veera Rikkonen ja Vappu Pimiä uskaltavat sanoa toisilleen nekin asiat, joita muut eivät.

Vappu Pimiä ja Veera Rikkonen luottavat perheyhteisön voimaan

Haaveissa on nyt yhteinen lomamatka, jolla puolisot ja lapset olisivat mukana. Muutama viikonloppu sitten naiset olivat kavereineen yhdessä ruotsinristeilyllä.

– Reissu voisi onnistua nyt, kun kaikki lapset ovat siinä iässä, että he jaksavat lennot, Veera sanoo.

– Siskoni perhe on yksi harvoista, jonka kanssa voisin kuvitella yhteistä matkustamista. Reissaaminen on kamalaa, jos vanhemmilla on täysin erilaiset käsitykset lastenkasvatuksesta, Vappu jatkaa.

Heillä ei ole. Samanlaisilla ohjenuorilla mennään kuin omatkin vanhemmat aikoinaan: lapset eivät pyöritä perhettä, hyvät tavat opetellaan pienestä pitäen ja perheyhteisössä kaikki kasvattavat kaikkia.

Vappu ja Veera pelaavat lautapelit nykyisin samassa joukkueessa.

Juttu on julkaistu Annassa 15/2019.

X