Julkkikset

Yli viisikymppisenä rakastunut kirjailija Kjell Westö: ”Tietoisuus ajan rajallisuudesta tekee nöyräksi rakkauden edessä”

Rakastuminen keski-ikäisenä on Kjell Westön mukaan erilaista kuin nuorena. Erottuaan lastensa äidistä 2011 Kjell ehti käydä läpi pari seurustelusuhdetta. Lastenkirjailija-kuvittaja Lena Frölander-Ulfin kanssa hän meni naimisiin, ”jotta kukaan ei vain erehtyisi kuvittelemaan, ettemme ole tosissamme”.
27.10.2019 Teksti: Miia Siistonen Kuvat: Niclas Mäkelä

Pelit on nyt pelattu.

Kjell Westön 58-vuotias polvi on jo muutaman vuoden ilmoitellut kipuina ja turvotuksena, ettei se halua enää pelata jalkapalloa. Kesällä polvi lopulta äityi kesken pelin niin, että sen viestit oli otettava tosissaan.

Kirjailija on usein kuullut kumppaneiltaan olevansa mies, joka ei suostu vanhenemaan. Hän tekee yhä asioita, joita on rakastanut nuoresta asti: harrastaa vapakalastusta, soittaa rokkibändissä ja pelaa jalkapalloa.

Joihinkin myönnytyksiin Kjell on sentään taipunut. Säilyttääkseen terveytensä ja työkykynsä hän lopetti tiukan viinan juomisen 35-vuotiaana ja tupakoinnin kolme vuotta myöhemmin. No, jouluna ja juhannuksena saattaa mennä yksi snapsi, mutta yhtään tupakkaa hän ei ole sytyttänyt kahteenkymmeneen vuoteen.

– Silti, vaikka kuinka yritän kieltää vuosien lisääntymisen, totuus saavuttaa minut lopulta. Olen hyväksynyt sen, että joistakin asioista on pakko luopua.

Fudismatsit on nyt pelattu, mutta Kjell Westö is still kicking. Hän pystyy yhä tekemään sitä, mitä rakastaa eniten. Kirjoittamaan.

Ilman suodatinta

Aivan uudenlainen Kjell Westö esittäytyy tuoreessa, Juha Itkosen kanssa käytyyn kirjeenvaihtoon perustuvassa kirjassa 7+7 – levottoman ajan kirjeitä. Yksityisyydestään tarkka kirjailija on tähän asti kätkeytynyt romaanihahmojensa taakse. Nyt nuorempi kollega houkutteli hänet laskemaan suojaustaan ja kertomaan peloistaan ja suruistaan, töppäyksistäänkin.

– En ole niinkään pelännyt paljastaa asioita itsestäni. Mutta minulla on aina ollut valtava tarve suojella kahta poikaani ja muita läheisiäni.

Nyt pojat ovat jo aikuisia ja suostuivat taannoin ihan vapaaehtoisesti esiintymään Ylen Kjell Westöstä tekemässä henkilökuvassa Ammatti: kirjailija. Siinä Kjell pelaa jalkapalloa vanhemman poikansa Benjaminin, 31, kanssa ja häärää keittiössä seuranaan Calle, 27.

Läheisten ohella Kjell on toki varjellut myös itseään. Hän sanoo, että luova sisin ja psyykkinen hauraus ovat usein saman asian kaksi puolta.

– En ole luonteeltani tasainen. Mielen ailahtelu ja kaikki tai ei mitään -asenne ovat minussa hyvin syvällä. Opiskelukaveri kertoi kuvaavan esimerkin. Hän muisteli nähneensä minut eräissä bileissä istumassa keskiyöllä katolla itkemässä. Puoli tuntia myöhemmin riehuin jo hulluna tanssilattialla. Minulla ei ole suodatinta itseni ja maailman välillä.

Herkkyys ei Kjellin mukaan ole ollut ongelma, sitä hän ei ole koskaan pelännyt menettävänsä.

– Vahvana ja tyynenä pysyminen on minulle haaste.

Herkkä peruspoika

Herkkyys ei ollut varsinainen meriitti Kjellin lapsuuden lähiössä, Helsingin Munkkivuoressa. Onnekseen hän oli monin tavoin peruspoika, joka tykkäsi pelata fudista ja lätkää. Hyvä pallosilmä pelasti monelta höykytykseltä. Sillä vaikka Kjell saattoi yrittää esittää kovaa jätkää, alahuuli alkoi väpättää ja ääni väristä, kun oikeat kovikset saapuivat paikalle.

Tapella Kjell ei osannut, joten hän sai selkäänsä tuolloin tällöin. Joskus oli myös pakko seisoa ringissä katsomassa, kun jotakuta heikompaa rökitettiin.

– Vihasin sitä, mutta en uskaltanut asettua puolustamaan. Myöhemmin minulla on ollut nollatoleranssi kiusaamiseen. Olen sille ehkä vähän turhankin herkkä. Minun on vaikea kestää edes suomalaiseen mieskulttuuriin kuuluvaa ystävällismielistä kettuilua. Haluan, että ihmiset ovat mukavia toisilleen.

Koulussa Kjell oli pinko, keskiarvo yli yhdeksän. Sapetti, kun tytöt pyörivät sen pahiksen ympärillä, joka sai kokeista vitosia. Kjellkin päätti pistää ranttaliksi ja selvisi lukiossa enää hädin tuskin luokaltaan.

Viisas matematiikanopettaja pelasti kapinallisen. Joulukuussa, ennen kevään ylioppilaskirjoituksia, hän ehdotti, että Kjell pitäisi välivuoden ja menisi vaikka satamaan töihin. Ja ottaisi seuraavana vuonna koulunkäynnin tosissaan. Se havahdutti.

Abiturientti sulkeutui kahdeksi kuukaudeksi ikkunattomaan kellariin opiskelemaan ja kirjoitti matikasta lopulta viittä vaille laudaturin.

– Silloin ymmärsin ensi kerran, että minulla on isot henkiset voimavarat ja saan asioita tehtyä, kun voin olla omissa oloissani. Nämä ominaisuudet ovat olleet tarpeen romaaneja kirjoittaessa.

Kirjoittajanuransa Kjell Westö aloitti toimittajana. Eräällä sunnuntailounaalla vanhempiensa luona, pienessä kankkusessa, 21-vuotias Kjell ilmoitti rehvakkaasti: Jag skall bli poet. Minusta tulee runoilija.

”Juhlien jälkeen olen ihan poikki”

Isoissa juhlissa Kjellillä on tapana tarttua kiinnostavan ihmisen takinhihaan ja juuttua nurkkaan keskustelemaan. Minglailu ja kevyt kuulumisten vaihto ovat hänelle kauhistus. Juhlien jälkeen hän vetäytyy pariksi päiväksi palautumaan.

– Tykkään ihmisistä, mutta juhlien jälkeen olen ihan poikki. Nuorena menin puhki yrittämällä liikaa sosiaalisesti.

Viime vuosina on puhuttu paljon erityisherkkyydestä (highly sensitive personality). Sen sanotaan olevan synnynnäinen neurologinen ominaisuus. Erityisherkillä on normaalia enemmän ns. peilisoluja, joiden takia he pystyvät ottamaan vastaan suurempia määriä ympäristöstä tulevia ärsykkeitä. Siksi he helposti ylikuormittuvat.

Kjell sanoo tunnistavansa itsessään monia HSP-piirteitä, mutta hän ei suin surminkaan halua leimautua erityisherkäksi.

– Olen kuullut niin paljon pyh-reaktioita, kun joku on kertonut erityisherkkyydestään. Ilmeisesti se koetaan vihjaukseksi, että muut eivät ole herkkiä. Mutta nähdäkseni kyse on vain siitä, onko ihmisellä suoja maailmaa vastaan vai ei.

Viime vuosina Kjell on pyrkinyt rakentamaan suojaa.

– Voidakseni kirjoittaa minun täytyy saada olla omissa oloissani. Joidenkin mielestä se saattaa olla diivailua. Olen kuitenkin kirjoittanut ammatikseni 37 vuotta, joten tiedän, että näin minun on toimittava.

Kjell Westö oppi jo nuorena, että ympärillä tapahtuu asioita ja jonkun on kannettava vastuu. – Aika usein se olin minä.

Kjell Westö oppi jo nuorena, että ympärillä tapahtuu asioita ja jonkun on kannettava vastuu. – Aika usein se olin minä.

Salaisuus perheessä

Jo hyvin pienenä Kjell tajusi, että hänen perheessään on jotakin outoa. Salaisuus, josta ei puhuttu. Yksi varhaisimmista muistoista liittyy automatkaan perheen punaisen Taunuksen takapenkillä. Kuusivuotiaan Kjellin vieressä uinui kopassaan muutaman kuukauden ikäinen pikkuveli Mårten, isä ajoi. Oltiin menossa katsomaan äitiä. Hän oli sairastunut masennukseen ensi kertaa esikoisen syntymän jälkeen. Nyt hän oli hoidossa psykiatrisessa sairaalassa.

– Äidin sairautta ei selitetty minulle mitenkään. Isovanhempieni sukupolvi ei suoraan sanottuna osannut käsitellä psyykkistä sairautta. He häpesivät sitä. Vasta teininä aloin ymmärtää, mistä oli kyse.

Lapsuus oli silti kohtuullisen turvallinen. Isä ja isoäidit pyörittivät huushollia silloin, kun äiti oli sairas. Mutta oli äidillä myös pitkiä hyviä kausia.

Tilanne kärjistyi, kun vanhemmat erosivat 1984. Pikkuveli oli vielä alaikäinen, joten jäi Kjellin tehtäväksi tukea äitiä. Samoihin aikoihin omassa elämässä tapahtui paljon: oli opiskelut, tavoite saada jalansijaa työelämässä ja toive perheen perustamisesta.

– Yleensä lapsen ja vanhemman roolit kääntyvät vasta lapsen tultua keski-ikään. Minusta tuli tavallaan äitini huoltaja jo vähän yli kaksikymppisenä.

Äiti kuoli kesällä 2015. Toukokuussa äiti ja poika tekivät vielä toivioretken Tampereelle. Sinne on haudattu äidinäiti, joka olisi sinä keväänä täyttänyt sata vuotta. He kävivät haudalla ja nauttivat lounaan Näsinneulassa. Äiti oli hyväntuulinen ja puhelias.

– Jälkeen päin oli lohdullista ajatella, että saimme tehdä yhdessä tämän viimeisen reissun.

Lapsena Kjellin sanottiin olevan kuin äitinsä kuva, niin samannäköiset he olivat. Myöhemmin poika mietti, onko heissä muutakin yhteistä.

– Näin äidin tietyn pimeyden ja taistelun sitä vastaan. Pelkäsin pitkään, että minulle kävisi samoin.

Terapiaan Kjell uskaltautui vasta äidin kuoleman jälkeen. Siihen asti hän oli vaalinut vanhakantaista käsitystä siitä, että miehen pitää pärjätä itse. Lopulta työtaakka, reissaaminen ja avioeron jälkeiset ihmissuhdekarikot uuvuttivat niin, että oli turvauduttava ammattilaisen apuun.

Parhaillaan Kjell elää taas keskellä tiivistä työputkea, joka sisältää esiintymisiä ja ensi syksynä ilmestyvän romaanin viimeistelyä.

– Aikaisemmin, kun olen nostanut riman korkealle ja vaatinut itseltäni paljon, psyyke on alkanut häilyä ja mieliala ailahdella. Nyt ei ole käynyt niin. Olen pysynyt aika vakaalla pohjalla kovankin työpaineen alla.

Osaksi se johtuu siitä, että perheasiat ovat kunnossa.

Nöyränä rakkauden edessä

Toissa keväänä vietettiin pieniä häitä. Erottuaan lastensa äidistä 2011 Kjell ehti käydä läpi pari seurustelusuhdetta. Lastenkirjailija-kuvittaja Lena Frölander-Ulfin kanssa hän meni naimisiin, ”jotta kukaan ei vain erehtyisi kuvittelemaan, ettemme ole tosissamme”.

Rakastuminen yli viisikymppisenä on Kjellin mukaan erilaista kuin nuorena.

– Tietoisuus ajan rajallisuudesta tekee nöyräksi rakkauden edessä. Se nöyryys minulta on aiemmin puuttunut. Nyt tiedostan, että jokainen hyvä vuosikymmen tästä eteenpäin on iso lahja.

Pari meni naimisiin, vaikkei heillä ole aikomustakaan perustaa perhettä. He jopa asuvat eri osoitteissa. Viisitoista vuotta nuorempi Lena hoitaa vuoroviikoin kahta teini-ikäistä lastaan.

Järjestely on Kjellin mukaan kahdelle taiteilijalle ihanteellinen. Koskaan aiemmin hänellä ei ole ollut näin suurta vapautta työntekoon. Ruuhkavuosina täytyi venyä moneen suuntaan, kun piti yrittää yhdistää ammatillinen kunnianhimo läheisten tarpeisiin.

– Oli kausia, jolloin voimat olisivat voineet riittää paremminkin. Olisin voinut olla parempi isä.

Finlandia-palkintoa vuonna 2006 seurasi hurja pyöritys. Esikoinen oli tuolloin jo muuttanut kotoa, mutta yläastetta käyvä kuopus kaipasi isää. Kjell muistaa hetkiä, jolloin Calle kysyi neuvoa tai apua, mutta hän vain tuijotti stressaantuneena tietokoneen ruutua vastatessaan päivän viidenteenkymmenenteen meiliin.

Nykyään välit jälkikasvuun ovat läheiset ja mutkattomat. Kjell sanoo poikien suhtautuvan häneen lempeän ironisesti. He muistelevat usein hohotellen erästä automatkaa lapsuudessaan, jolloin stressaantunut isä yritti hakkaamalla survoa cd-koteloa keskikonsolin täpötäyteen levytelineeseen. Lopulta kansi halkesi ja sirut sinkoilivat ympäri autoa.

– Pojat kutsuvat tapausta nimellä Daddy’s Neanderthal Moment.

Lohtua ja armoa

Kjell Westötä pidetään urbaanin elämäntavan kuvaajana. Mutta kun pintaa hieman krapsuttaa, paljasjalkaisen helsinkiläisen kuoren alta paljastuu ehta luontoihminen.

Tänäkin viikonloppuna Kjell suuntaa Nauvoon. Hän on viettänyt kesiään Turun saaristossa yli 30 vuoden ajan. Nykyisen mökin, viime talvena laajennetun hirsitalon, Kjell hankki 2015 ”paikaksi, josta toivon löytäväni lohtua ja armoa kun vanhenen ja voimani alkavat hiipua”.

Luontoa ei tarvitse Nauvossa erityisesti metsästää, sillä se tulee liki. Seinänkokoisen maisemaikkunan takana juoksentelevat hirvet, ketut, peurat ja rusakot.

Mökillä Kjell ei vahdi sähköpostin kilahduksia, pläräile allakkaa ja ryntäile tapaamisiin. Mutta ei hän toki jouten ole. Tarkoitus on nyt tutkia taustamateriaalia tuleviin esiintymisiin ja treenata uusia biisejä Nyrok Dolls ja WHAT? -bändien keikoille.

Pihapiirissä on Kjellin oma puuhamaa: hiekkaranta, soutuvene, sauna, jonka seinälle voi nostaa kalaverkot kuivumaan, perkuupöytä ja savustusuuni. Viime kesänä hän rakennutti pihaan myös jalkapallomaalin, samanlaisen kuin lapsuuden kesäpaikassa Ruovedellä.

– Aika harvoin täällä tosin käy pelikavereita. Enkä minä tällä polvella nyt pystyisikään.

Kun päivän askareet on saatu päätökseen, Kjell astuu ulos pirtistä, kääntää niskan kenoon ja tuijottelee tähtitaivasta. Sysipimeydessä merta ei näy, mutta sen kuulee. Mainingit lyövät rantaan. Sielu lepää.

Juttu on julkaistu Annassa 40/2019.

Lue myös:

Tuore aviomies Kjell Westö: ”Parisuhteessa tarvitaan myös omaa tilaa”

Kirjailija Kjell Westö: ”Tietyntyyppiset ystävyyssuhteet kestävät pitkät tauot”

Neljän lapsen isä Juha Itkonen: ”Isyys vie väistämättä tilaa kirjoittamiselta”

Lue myös

Suosittelemme