Kolumnit

Juha Itkosen kolumni: Ei sillä ole niin väliä, valehteleeko lapselle hammaskeijusta – Loirikin uskoi vaikka mihin

On mahdollista uskoa kaikki se, mitä ihminen on maailmasta saanut selville, ja pitää samaan aikaan mielensä avoimena tuntemattomalle. Elämän arvoitusta ei pysty järjellä selittämään, Juha Itkonen kirjoittaa.

Teksti:
Juha Itkonen

On mahdollista uskoa kaikki se, mitä ihminen on maailmasta saanut selville, ja pitää samaan aikaan mielensä avoimena tuntemattomalle. Elämän arvoitusta ei pysty järjellä selittämään, Juha Itkonen kirjoittaa.

Hiljattain mökkisaunassa jouduin tiukkaan paikkaan. ”Isi, nyt kerro mulle totuus”, kuusivuotias tyttäreni sanoi minulle. ”Onko hammaskeijua olemassa? Jotkut sanoo että on, ja jotkut sanoo että ne on vanhemmat, jotka tuo sen rahan. Mä en tiedä.”

Tyttö katsoa killitti minua vilpittömillä silmillään. Hän oli nostanut kantapäänsä lauteille ja nojasi kyynärpäitään polviinsa. Katselin tätä pientä suloista ihmistä ja sydämeni paisui haikeudesta. Voi sentään, kesä kesältä hän kasvoi isommaksi, eikä tällaisia kysymyksiä kohta enää tulisi, pian yrittäisin houkutella häntäkin irti puhelimestaan, jotta voisin puhua hänen kanssaan edes jotain.

Aloin kierrellä kuin paraskin poliitikko. Kaksosveli kertoi alalauteelta näkemyksensä: vanhemmat tuovat. Hänen uskottavuuttaan vähensi se, ettei yhtään omaa hammasta ole vielä irronnut.

Tyttö jatkoi pohdiskeluaan. ”Mä tavallaan uskon, että on. Koska mä en oo kuullut mitään ääniä. Mutta mä en tiedä. Sun täytyy kertoa.”

Ajattelin, että lapseni oikeassa, minun olisi pitänyt. Pyyntö oli kohtuullinen ja yksiselitteisesti esitetty. Mutta minusta ei ollut särkemään lopullisesti hänen uskoaan. Jokseenkin epäuskottavasti väitin loppuun asti, etten itsekään tiedä.

Seuraavana päivänä nurmikkoa leikatessani kuuntelin podcastia, jossa Louis Theroux keskusteli Nick Caven kanssa. Ajattelin yhä edellisen illan tapahtumia ja omaa toimintaani. Muistin, että äitini oli kertonut loukkaantuneensa lapsena verisesti omalle äidilleen, joka ei ollut vastannut suoraan äitini vastaavanlaiseen kysymykseen joulupukista. Aikuiset valehtelivat lapsille!

Theroux ja Cave puhuivat isoista asiois­ta, muun muassa uskosta ja uskonnoista. Cave kieltäytyi kutsumasta itseään kristityksi, sana ei tunnu hänestä luontevalta, mutta hän kertoi kyllä saaneensa kristinuskosta lohtua koko aikuisen elämänsä ajan.

Cave käy kirkossa säännöllisesti ja poistuu sieltä aina jollain tavoin vahvistuneena. Jumalanpalvelus on hänelle arjen ulkopuolinen tila, samaan aikaan sekä yhteisöllinen että yksityinen.

Cave kertoi nykyään ärsyyntyvänsä äänekkäisiin ateisteihin, jotka tieteellisiin tosiasioihin vedoten tuomitsevat uskonnot tuhoisana järjettömyytenä. Usko voi olla järjetöntä, mutta se ei katoa tosiasioihin vetoamalla, sillä se syntyy tarpeesta. Kaikki eivät sellaista tarvetta tunne, mutta miksi potkia kainalosauvoja pois heiltä, jotka niitä tarvitsevat? Cave piti sitä suorastaan kiusaamisena.

Hammaskeiju, joulupukki, Jumala. Kahden ensimmäisen olemattomuudesta vallitsee laaja yksimielisyys, viimeksi mainitun olemassaolosta kiistellään niin kauan kuin maapallolla on ihmisiä. Jonkun mielestä on ehkä suorastaan sopimatonta niputtaa yhteen tällainen kolmikko.

Listaa olisi myös helppo jatkaa. Ihmiset uskovat monenlaisiin uskomattomiin asioihin.

Nurmikkoa leikatessa minulla oli kesän kuluessa aikaa kuunnella myös Yle Areenasta löytyvä mainio Rakastitko, Vesku? -audiodraama, joka tuo vahvasti esiin myös taiteilija Loirin elämänmittaisen uskon yliluonnolliseen. Mies eli välillä aivan toisissa maailmoissa, mutta viihdytti ja kosketti koko kansaa tässä yhteisesti jakamassamme.

Ehkä näissäkään kysymyksissä ei ole syytä mustavalkoiseen ajatteluun. On tietysti totta, että uskontojen nimissä on tehty paljon pahaa eikä hopeavesi korvaa antibiootteja. Etsiessään voi kulkea myös harhaan. On kuitenkin mielestäni täysin mahdollista uskoa kaikki se, mitä ihminen on maailmasta saanut selville, ja pitää samaan aikaan mielensä avoimena tuntemattomalle. Elämän arvoitusta ei pysty järjellä selittämään.

”Hammaskeiju on olemassa, vaikka me tuommekin kolikon.”

Hammaskeijusta keskustelin myös tytön äidin kanssa. Hän oli sitä mieltä, että lapsi kyllä jo tietää totuuden, hän vain haluaa vielä roikkua kiinni jännittävämmässä vaihtoehdossa. Saunakeskustelu näyttäytyi mielessäni entistä liikuttavampana.

Viisaasti vaimoni sanoi myös, että eihän vastauksella ole niin väliä. Hammaskeiju on olemassa, vaikka me tuommekin kolikon. Joulupukki on olemassa, vaikka lahjat ostetaan. Ne ovat olemassa näinä tarinoina, joita teoillamme pidämme yllä. Johonkin niitä kuvitelmia silloin tarvitaan. Se tarve on meissä ihmisissä, aikuisissakin.

Juha Itkonen

Juha Itkonen on kirjailija ja perheenisä, joka yrittää muistaa huomata ihmeet ympärillään. Anna Juhalle palautetta: juha.itkonen@icloud.com

X