Juha Itkosen kolumni: Onko pahempaa olla viisikymppinen mies vai viisikymppinen nainen?
Täytän parin vuoden päästä viisikymmentä, eikä se tunnu mairittelevalta, koska viisikymppinen mies on tänä päivänä kaiken pahan symboli. Samanikäisillä naisilla on puolestaan toisenlaisia paineita, Juha Itkonen kirjoittaa.
Täytän parin vuoden päästä viisikymmentä, eikä se tunnu mairittelevalta, koska viisikymppinen mies on tänä päivänä kaiken pahan symboli. Samanikäisillä naisilla on puolestaan toisenlaisia paineita, Juha Itkonen kirjoittaa.
Joinakin hetkinä ajan kulumisen tuntee tavallista voimakkaammin. Vaikkapa katsellessaan romanttista komediaa, jossa Julia Roberts ja George Clooney esittävät naimisiin menevän tyttärensä eronneita vanhempia.
Kyllä: tällainen elokuva, nimeltään Ticket to Paradise (suomeksi Lippu paratiisiin, elokuvien nimiä ei ikävä kyllä enää nykyään käännetä) on olemassa. Pari vuotta vanha leffa ei varsinaisesti järisyttänyt zeitgeistiä – mahdollisesti siksi, että se on varsin kehno. ”George Clooneyn ja Julia Robertsin umpikliseinen romppukomedia on tylsääkin tylsempää ajanhaaskausta”, Seiska-lehti tylyttää arviossaan.
En ole eri mieltä. Mutta silti: Julia Roberts ja George Clooney. Jotain heissä on. Varmaankin oma nuoruuteni. Clooney on kyllä jo 62 ja Roberts 56, emme ole samaa sukupolvea, mutta kun 90-luvulla menin elokuviin, he olivat tähtiä, eivät senioritähtiä.
Nyt puolitoista tuntia heidän seurassaan ei ollut pelkästään ajanhaaskausta. Se oli myös oman ikääntymisen käsittelyä näiden vain puoliksi todellisten ihmisten kautta.
Elokuvalla saattoi olla osuutta asiaan, tai sitten ei. Joka tapauksessa pian tämän noin 10 kilometrin korkeudessa tapahtuneen yksinäisen katselukokemukseni jälkeen avasin keskustelun vaimoni kanssa. ”Kumpi susta kuulostaa pahemmalta”, kysyin häneltä, ”olla viisikymppinen mies vai viisikymppinen nainen?”
Vaimoni nauroi. Ehkä siksi, että hän on kaksi vuotta minua nuorempi, viitosella alkava ikä ei tunnu hänestä samalla tavalla akuutilta uhalta. Kun vakuutin olevani tosissani kysymykseni kanssa, hän suostui pohdiskelemaan asiaa.
Aloitin itse. Sanoin, että pahemmalta kuulostaa viisikymppinen mies. Vielä puolitoista vuotta olen jonkinlaisessa suojassa, mutta kesäkuussa 2025 alkaa kymmenen vuoden erämaavaellus. Olen valkoinen viisikymppinen heteromies. Minulla on kaikki valta, tai ainakin pitäisi olla. Oikeastaan toivon, että minulla olisi mahdollisimman paljon valtaa!
”Edustan taantumusta ja ylipäänsä kaikkea, mikä maailmassa on pielessä.”
Oli sitä nimittäin tai ei, pelimerkkini on negatiivisesti latautunut. Edustan taantumusta, tyhmiä päätöksiä ja ylipäätään kaikkea, mikä tässä maailmassa on pielessä. Ristiriita sisimpäni ja minulle ja kaltaisilleni yhteiskunnallisessa keskustelussa annetun roolin välillä tuntuu väkivaltaiselta. Kuka haluaa olla pahan symboli?
Viisas vaimoni ymmärsi huoliani, ainakin jossain määrin. Hän myönsi, että viisikymppiseen naiseen yhdistyvät mielikuvat eivät ole yhtä negatiivisia.
Hänkään ei silti odottanut solahtamista seuraavaan elämänvaiheeseen millään erityisellä innolla. Tarjolla oleva viisikymppisen naisen malli julistaa voimaantumista. Pitäisi hehkua. Pitäisi olla viimeinkin löytänyt itsensä. Pitäisi olla sinut oman vanhenemisensa kanssa, eli käytännössä tuntea itsensä edelleen nuoreksi ja mielellään myös näyttää siltä, samalla tavalla ihanasti vain vähän kypsyneeltä kuin Julia Roberts puolivälissä kuuttakymmentä. Aikamoinen vaatimus.
Olin samaa mieltä. Ulkonäköön kohdistuvat paineet ovat naisilla suuremmat. Ei silti pidä paikkaansa, että miehet noin yleisesti muuttuisivat vain charmikkaammiksi vanhetessaan. George Clooney tietysti, mutta useimmilla miesyksilöillä hiukset eivät harmaannu yhtä tasaisesti, ne vain ohenevat ja lähtevät kokonaan sattumanvaraisista kohdista. Sitä paitsi hiuksia varmemmin harmaantuu yleinen olemus. Jos viisikymppiselle miehelle pitäisi antaa jokin väri, eikö se olisi nimenomaan harmaa? Tylsä ja huomaamaton ja lisäksi pahan symboli. Voi meitä miesparkoja.
Murheita siis riittää, tässä viidenkympin kynnyksellä. Mutta on jotain positiivistakin. Joskus aiemmin viisikymmentä kuulosti käsittämättömältä iältä, mutta nyt aivan luonnolliselta. Totta kai ihmiset ovat viisikymmentä!
Olen myös itse alkanut arvostaa viisikymppisiä, erityisesti naisia mutta myös miehiä. Itse asiassa olen sitä mieltä, että juuri heillä saattaa olla parhaat eväät viisaiden päätösten tekemiseen. Riittävästi elämänkokemusta, ei enää samoja ongelmia kuin kolmikymppisenä, eikä vielä minkäänlaisia vanhuuden vaivoja. Luotan eniten viisikymppisiin tai kohta viisikymppisiin. Sillä ei tietenkään ole mitään tekemistä oman ikäni kanssa, niin tässä nyt on vain sattunut käymään.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous