Kolumnit

Kirsi Pihan kolumni: Ihminen ei ole tuomittu olemaan aina sama, lähde siis löytöretkelle itseesi

Ihminen voi löytää persoonastaan jatkuvasti uutta – sen opetti minulle kirjailija Fernando Pessoa, jolla oli oman itsensä lisäksi 72 kuvitteellista kirjoittajaminää. On innostava ajatus, että ihminen ei ole aina sama ja identiteetin rakentaminen voi jatkua läpi elämän, Kirsi Piha kirjoittaa.
Teksti: Kirsi Piha

Harva kirjailija tai kirja tekee niin lähtemättömän vaikutuksen ihmiseen, että siihen palaa uudelleen ja uudelleen. Siitä hakee turvaa, sieluntoveruutta, itsensä tunnistamista, ystävyyttä, maailmanselitystä ja inhimillisen ja oman elämän ymmärrystä.

”Luin Pessoan kirjan En minä aina ole sama ja sen jälkeen en ole ollut sama.”

Parikymmentä vuotta sitten luin Fernando Pessoan suomennetun kirjan En minä aina ole sama ja sen jälkeen en ole ollut sama. Suuren vaikutuksen teki erityisesti tekstin kirjoittaja(t). Pessoa ei nimittäin kirjoittanut kirjaa yksin, tekstit ovat Pessoan heteronyymien (kirjailijan luomien kuvitteellisten kirjoittajahahmojen) käsialaa: stoalaisen Alberto Caeiron, epikurolaisen Ricardo Reisin ja romanttisen laivanrakennusinsinöörin Alvaro de Camposin. Eläessään (1888–1935) Pessoa julkaisi muutaman kirjan. Kuoltuaan hän jätti jälkeensä noin 30 000 liuskaa erilaisia käsikirjoituksia, joiden kirjoittajina on paitsi Pessoa myös hänen 72 heteronyymiään.

Muistiinpanoissa Pessoa kirjoittaa: ”Jostain luonnesyystä, jota en aio eikä ole tarvekaan analysoida, olen rakentanut sisääni useita henkilöitä, jotka poikkeavat toisistaan ja minusta ja joille olen antanut useita runoja. En tiedä kuinka olisin ne kirjoittanut omilla tunteillani ja ajatuksillani. Monet näistä runoista ilmaisevat ajatuksia, joita en hyväksy ja tunteita, joita en ole koskaan kokenut.”

Pessoa ei siis luonut vain kirjallisia hahmoja vaan kokonaisia ihmisiä elämäntarinoineen ja mielipiteineen. Miten mahtava tapa kokeilla omaa ajattelua ennakkoluulottomasti, päästä erilaisten ihmisten ja kohtaloiden sisään ja kuvitella – oikeastaan elää – kokonaisia erilaisia elämiä! Mitä jos identiteetin rakentamisen ei tarvitse päättyä koskaan eikä ihminen ole tuomittu olemaan vain sama? Eikö utelias ole utelias myös ja erityisesti suhteessa itseensä?

”Pessoa tulisi hulluksi identiteettipolitiikan aikakaudella, jolloin ihminen on väkisin tungettu yhden ajatuksen ja roolin muottiin.”

Heteronyymien kautta Pessoa pystyi olemaan yhtä aikaa ironinen ja silti tosissaan, anarkisti ja silti konservatiivi, ahne maailmanvalloittaja ja silti vetelehtijä, romantikko, uneksija, idealisti ja silti kyyninenkin. Pessoa tulisi hulluksi identiteettipolitiikan aikakaudella, jolloin ihminen on väkisin tungettu yhden ajatuksen ja roolin muottiin.

Pessoan tekstien ja erityisesti sen tiedostamisen kautta, että yksi ihminen on luonut nämä eri persoonat, on mahdollista nähdä kaikki uudelleen, uteliaasti. Pessoa määrittelee itseään väsymättä suhteessa muihin ja maailmaan ja havaitsee elämän kerroksellisuuden: asiat­ ovat samanaikaisesti monta. Tunnetussa runossaan Tupakkakauppa Pessoa kirjoittaa:

En ole mitään.

Minusta ei koskaan tule mitään.

En jaksa haluta olla mitään.

Paitsi että minussa on kaikki maailman unelmat.

Maailma kuuluu sille joka syntyy valloittamaan sen

eikä sille joka haaveilee valloittavansa, vaikka olisi oikeassakin.

En toki suosittele kenellekään yli 70 persoonan istuttamista omaan päähän. Ei se tuonut onnea Pessoallekaan, joka kuoli alkoholistina. Jotain rehellistä ja virkistävää on silti sen tunnistamisessa, että ihminen luo itseään suhteessa muihin ja voi ehkä kadottaa silloin itsensä. Lopulta asiat eivät ole niin yksinkertaisia eivätkä ihmiset niin yksiulotteisia kuin miltä näyttää.

Pessoa (Ricardo Reis) kirjoittaa siitä, kuinka pitää elää täysillä:

Niin joutuin menee ohi kaikki mikä menee,

kuolee niin nuorena jumalten edessä sitten

kun kuolee! Kaikki on niin vähän!

Mitään ei tiedä, kaiken vain kuvittelee.

Ympäröi itsesi ruusuilla, rakasta, juo

ja vaikene. Muu ei ole mitään.

Samaan aikaan toinen puoli Pessoasta (Alvaro de Campos) taas puhuu siitä, kuinka väsynyt on:

Ylihuomenna, juuri niin, vasta ylihuomenna…

Huomisen minä vietän ylihuomista ajatellen

ja niin se käy mahdolliseksi, mutta ei tänään.

Pessoan kotikaupungissa Lissabonissa pronssinen Pessoa istuu tuolilla luonnollisen kokoisena tämän kantakuppilan, A Brasileiran, edessä. Vieressä on tyhjä tuoli, jolle ystävä toisensa jälkeen istahtaa samaan pöytään Pessoan kanssa. Muistoksi jää valokuva. Ja ehkä innostava ajatus siitä, että kaikki on vielä edessä, ihminen ei ole aina sama.

Lukusuosituksia ihmisenä olemisesta:

Han Kang: Valkoinen kirja

Linda Boström Knausgård: Lokakuun lapsi

Haruki Murakami: First Person Singular

X