Rosa Meriläisen kolumni: Tasa-arvon tiellä on useita haasteita

Aina kun lapsia syntyy ja parisuhteita perustetaan, jokaisen on ratkaistava sama ongelma: kuinka vältämme tilanteen lipsumisen siihen, että toinen tekee enemmän kuin toinen. Sellainen epäreiluus kun pidemmän päälle nakertaa kunnioitusta ja sitä myöten rakkautta.

Tasa-arvon tiellä on useita haasteita. Yksi niistä on se, ettei ole olemassa mitään itsestään selvää listaa asioista, jotka pitää jakaa tasan. Olemme kyllä Liisa Huhdan kanssa luonnostelleet parisuhdekeskustelun pohjaksi sellaisen listan Feministin käsikirjaan. Listassa on kaikenlaista lapsen kaverien synttärilahjojen hankinnasta joulukorttien lähettämiseen.

Mutta entä jos ei halua lähettää joulukortteja? Entä jos toisen mielestä on tarpeen askarrella nätti paketti, kun toiselle riittäisi se, että ostetaan matkaan karkkipussi lähikioskilta?

Niin siivouksen, ruoanlaiton kuin lapsenkasvatuksenkin osalta standardit vaihtelevat suuresti. Itse en veny laittamaan valmismakaronilaatikkoa pöytään, mutta tiedän, ettei mikään uskottava järkiargumentti tue mielipidettäni.

Olen pyrkinyt opettamaan lapselleni kaikki mahdolliset urheilulajit ennen kuin taitojaan tarvitsee koulussa esitellä. On tutustuttu kaikkiin hoksaamiini taidelajeihin kalliisti ja monipuolisesti. Kerron iltaisin itse keksimäni sadun. Perehdyn niihin peleihin, joita hän pelaa. Valvon läksyjen teon vierestä. Olen opetellut lapsen kaikkien luokkakavereiden nimet ja parhaimpien kavereiden ruokamaut, jotta osaan olla mieluisa kyläilypaikka. Tiedän varsin hyvin, että ihmisestä kasvaa ihminen ilman tätäkin.

Jos tavoittelee perheessä matemaattista tasa-arvoa, on hyväksyttävä se, ettei kotitöiden riittävän tason määrittely ole eksaktia tiedettä. Sinänsä suosittelen jonkinlaisen listan käyttöönottoa.

Yksi suuri haaste kodin velvollisuuksien tasa-arvoisessa jakamisessa on se, että emme ole tehneet arkemme kaikkia valintoja itse. Tietämättämme noudatamme helposti niitä toimintamalleja, jotka on kotoa opittu.

Moni kertoo, että kodin työnjako perustuu helppouteen: toinen nyt vain on aamuvirkumpi kuin toinen, toinen nyt vain osaa kokata. Nämä eivät aina ole sisäsyntyisiä ominaisuuksia. Meiltä on vain vaadittu omassa kasvatuksessamme eri taitoja.

Minulta on vaadittu televisioitujen klassisen musiikin konserttien katsomista tarkkaavaisesti paikallaan istuen. Joltain toiselta on vaadittu omien tavaroiden laittamista paikalleen.

Usein se, mitä meiltä on odotettu, on sukupuolisidonnaista. Tytöille on opetettu naisten töitä, pojille miesten. Vaikka oma kotikasvatukseni on varsin tasa-arvoinen, tunnistan kyllä sääntöjen olleen erilaiset minulle ja pikkuveljilleni.

Ihminen on siitä etevä olento, että häntä ei aina tarvitse tieten opettaa, vaan hän oppii mallioppimisen keinoin. Eli lapsuudenkodin kaltainen työnjako muodostuu helposti omiksi aikuisiän arkirutiineiksi.

Pakanoiden luojan kiitos en ole oppinut äidiltäni vaipanvaihdon kuuluvan naisille. Sen sijaan olen oppinut nauramaan omille pieruilleni ja lukemaan aamuisin päivän lehden.

Jokaisessa parisuhteessa erilaiset käsitykset hyvästä elämästä ovat väistämättömässä yhteentörmäyksessä, jossa jonkun on pakko joustaa. Lykyssä molemmat joustavat yhtä usein, eikä toisen tarvitse yksin sopeutua toisen sääntöihin tavaroiden paikoista, siivousstandardeista, terveellisestä ruokavaliosta, sosiaalisten suhteiden laajuudesta ja syvyydestä, asiain arvojärjestyksestä, päivärytmistä ja kasvatusperiaatteista. Täydellistä työnjakoa en ole nähnyt.

Metatyötä on mahdotonta jakaa tasan. Metatyön katsotaan olevan nyky-Suomessa erityisesti naisten harteilla: päässä on eräänlainen häkkyrä, joka skannaa alati ennakoiden erilaisia arjen velvollisuuksia.

Kaupassa pitää käydä ajoissa, jotta ruoka on pöydässä silloin kun kaikilla on nälkä. Mitä kaikkea pitää ottaa huomioon, jotta lapsi on levänneen pirteä ja puhdas ensi viikon sunnuntaina kello 11, kun on lähtö sukujuhliin?

Huolen kantaminen on jotain, josta ei voi tehdä listaa jääkaapin oveen.

Lue kaikki Rosa Meriläisen kolumnit.