Kun rahtilaiva ankkuroituu maihin, satamakuraattori Taija Kivistö kapuaa laivaan. Hänen tärkein tehtävänsä on kuunnella miehistön mietteitä. Joskus Taija voi myös joutua antamaan kriisiapua.
Tänäkin aamuna satamakuraattori Taija Kivistö, 47, on hypännyt autoonsa kotipihallaan Janakkalassa ja ajanut noin sadan kilometrin matkan työpaikalleen Helsingin Vuosaaren satamaan.
Sataman laiturissa odottaa viisi laivaa. Se tarkoittaa, että Taijan päivästä on tulossa kiireinen, vaikka etukäteen päivän tarkkaa sisältöä ei voikaan täysin ennustaa. Joka tapauksessa Taijan pitäisi yrittää ehtiä vierailla jokaisessa viidessä laivassa.
Satama-alueella, hieman varsinaisesta satamaportista sivussa, on Taijan työpaikka, Vuosaaren Merimieskirkko. Modernia kaarevaa rakennusta ei ensivilkaisulla kirkoksi tunnista, ei ulkoa eikä sisältä. Kirkossa on muun muassa sali, jonka voi tarvittaessa muuttaa kappeliksi, oleskelutilat sekä saunatilat, jotka tällä hetkellä ovat tyhjillään.
– Saunojat ovat pääasiassa suomalaisia. Ulkomaalaisetkin merenkulkijat ovat tervetulleita saunomaan, mutta he eivät kuulemma mielellään riisuudu tuntemattomien seurassa, Taija sanoo.
Merimieskirkko palvelee paitsi merenkävijöitä, myös raskaan ajoneuvon kuljettajia eli rekkakuskeja. Enimmäkseen saunaa käyttävätkin juuri he: kontteja satamaan tuodessa ja hakiessa on mukava käydä rentoutumassa kunnon löylyissä. Merimieskirkossa käy myös erilaisia ryhmiä ja yksittäisiä ihmisiä.
Satamakuraattori auttaa niin puhelinliittymien kuin apteekkiasioiden kanssa
Näin saat käyttöösi kaikki upeat edut
Annan tilaaja pääsee käsiksi kaikkiin klubietuihin.
Tilaaja: Kirjaudu tai luo tili tästä.
Kirjaudu
Mikäli et ole vielä tilaaja, tilaa Anna tästä.
Tilaa
Pulmatilanteissa ole yhteydessä asiakaspalveluun.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous