Ihmiset ja suhteet

Tubettaja Tuure Boelius ja Tero-isä eivät pelkää kyyneleitä: ”Herkkyys on Boeliuksen miesten heikko kohta”

Tubettaja Tuure Boelius, 17, on asunut omillaan jo puolitoista vuotta. Isä Tero Boelius, 43, on antanut poikansa kulkea omaa tietään ja samalla pysynyt tämän vierellä. Ja kotiin saa aina soittaa.

Teksti:
Piia Sainio
Kuvat:
Heli Hirvelä/Otavamedia, @Tuureboelius/Instagram

Nuorempana Tuure ei olisi halunnut vanhempiaan ensi-iltajuhliin, koska muillakaan esiintyjillä ei ollut. – Enää en ajattele niin. On tosi hienoa, että he ovat tärkeissä elämäntilanteissa mukana.

Tubettaja Tuure Boelius, 17, on asunut omillaan jo puolitoista vuotta. Isä Tero Boelius, 43, on antanut poikansa kulkea omaa tietään ja samalla pysynyt tämän vierellä. Ja kotiin saa aina soittaa.

Nessua… Onko nessua? Tero Boelius, 43, kyselee heti alkuun. Vieressä ravintolan sohvalla istuu hänen poikansa Tuure Boelius, 17, joka valmistautuu kertomaan, mitä isä hänelle merkitsee.

– Mun iskäni on maailman paras, Tuure aloittaa.

Jaahas. Teron on pakko ottaa silmälasit pois ja pyyhkiä lautasliinalla silmäkulmaa. Tuure jatkaa:

– Olen iloinen siitä, että voin sanoa näin. Isä on aina ollut minulle iso tuki niin duunijutuissa kuin kaikessa muussakin.

Omalla vuorollaan Tero kuvailee esikoistaan ”päällikköpojaksi”. Vieressä Tuuren silmät kostuvat.

– Herkkyys on Boeliuksen miesten heikko kohta, Tero-isä selittää lautasliinaansa taitellen.

– Hyvien asioiden itkeminen on meille arkipäivää, yleensäkin tunteiden näyttäminen on suotavaa meidän perheessämme. Tunteita ei kuulu peitellä eikä väistellä.

”Puhumme niin paljon, ettei tarvitse riidellä”

Tunteiden käsittely. Olisiko siinä heidän salaisuutensa? Tero ja hänen vaimonsa ovat kasvattaneet pojan, joka on hämmästyttävän nuoresta saakka tiennyt, mitä polkua haluaa kulkea.

Tuure oli vain 16-vuotias, kun hän muutti pois vanhempiensa luota Porista Helsinkiin. Takana oli yksi päärooleista Turun kaupunginteatterin Tom of Finland -musikaalissa, taskussa poltteli levytyssopimus ja oma YouTube-kanava keräsi seuraajia, hehkutusta ja palkintoja. Nyt kanavalla on 150 000 seuraajaa ja videoita katsotaan miljoona kertaa kuukaudessa.

Tänä syksynä Tuure on kilpaillut Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa ja ihastuttanut tanssitaidoillaan ja rehellisillä kommenteillaan. Hän osaa pukea sanoiksi niin ilon kuin väsymyksenkin.

– Puhuminen on aina ollut meillä tärkeässä osassa, Tero sanoo.

– Riitaa meillä on kauhean vähän. Yleensä puhumme asioista niin paljon, ettei tarvitse riidellä. Yksi meitä yhdistävä tekijä onkin se, että suuvärkki käy.

Tero ja vuoden vanha Tuure.

Isä-Boelius puhuu yhtä paljon, ellei enemmänkin, kuin tubettajapoikansa. Tero on nykyään toimitusjohtajana samassa vihannestukussa, jossa oli jakeluauton kuljettajana silloin, kun Tuure syntyi.

– Olen minäkin ollut nuori, villi ja vilkas ja halunnut kuun taivaalta. Silloin omat vanhempani ovat osanneet jarrutella sopivasti. Tuurelle olen aina perustellut, miksi jotain ei sovi tehdä tai sanoa, ihan siitä saakka, kun hän oli ihan pieni.

Tuurekin tiedostaa, että hän tarvitsee isää nimenomaan silloin, kun vauhti kiihtyy liiaksi.

– Olen impulsiivinen ja kuljen intuitio edellä. Isä on se, joka pysäyttää minut. Monesti olen jälkeenpäin ajatellut, että onneksi kuuntelin. Isä oli oikeassa.

Tuure kyllä osaa

Omatoimisuuteen isä on kannustanut poikaansa aina. Tero kertoo esimerkin ajalta, jolloin Tuure ja puolitoista vuotta nuorempi tytär Saana olivat alle kouluikäisiä ja lasten äiti oli viikonloppuisin töissä.

– Annoin Tuurelle parikymppiä rahaa ja jätin hänet kauppakeskuksen ovelle. Ajelin korttelia ympäri Saanan kanssa ja nappasin Tuuren kyytiin sitten, kun hän tuli ovesta ulos vaatekaupan pussi kädessään. Farkut oli ostettu.

Isän tiedossa ei ole, että yhtään vaatetta olisi koskaan palautettu kauppaan. Tuure on osannut valintansa tehdä, koska on saanut mahdollisuuden siihen.

– Kyse oli meidän keskinäisestä luottamuksestamme, Tero sanoo.

– Koin opettavani häntä. Toki Tuure on ollut ihan pienestä saakka itsekin sitä mieltä, että hän kyllä osaa.

Kun Tuure ja hänen siskonsa Saana olivat pieniä, koko perhe kävi usein Ruotsin-laivalla.

Koulunkäynti ei kiinnostanut yhtä paljon kuin omat projektit

Välillä isä otti Tuuren mukaan salibandytreeneihin kentän laidalle. Tuure tutustui paikan henkilökuntaan ja pääsi leikkimään tiskin taakse. Erään kerran hän lähti kotiin kassakone mukanaan. Siitä alkoi Tuuren ja Saanan leikki nimeltä ”Hoitola Hellä”, johon pääsivät asiakkaiksi vanhemmat, isovanhemmat ja kuka milloinkin ovesta sisään tuli.

– Juu, Hoitola Hellä! Se on legenda, Tuure innostuu, ja Tero jatkaa:

– Sieltä sai käsi- ja jalkahoitoja ja hierontaa. Saana teki niitä, Tuure oli toimitusjohtaja ja keräsi maksut. Leikki oli todella pitkälle viety. Oli kymppikortit, käyntikortit, logo ja hinnasto.

– Ja viivakoodinlukija, Tuure muistaa.

Isästä tuntuukin, että jos poika olisi saatu kiinnostumaan koulunkäynnistä yhtä paljon kuin omista projekteistaan, koulukin olisi voinut sujua vähemmän nihkeästi.

– Yläasteella Tuurella oli erittäin hyvä äidinkielenopettaja, joka antoi mahdollisuuden tehdä kirjaesitelmän videona.

– Muistan. Sain siitä kympin.

– Niin, se oli hienoa luovuutta opettajalta. Sillä tavalla hän sai Tuuren tekemään jotain sata lasissa.

”Tuurella ei ole kynnystä esiintymiseen”

Esiintyminen taas on jotain sellaista, johon Tuurea ei ole erikseen tarvinnut kannustaa.

– Tuurella ei ole kynnystä esiintymiseen, vaan hän on mennyt hyvin kevyesti valokeilaan. En ole sitä koskaan murehtinut, koska on ollut helppoa huomata, että esiintyminen on hänelle nautinto, Tero kertoo.

Kouluikäisenä Tuure innostui tubettamisesta ja julkaisi ensimmäisen videonsa netissä salaa vanhemmiltaan.

Tero ja hänen vaimonsa pitivät pitkään tiukkaa linjaa lastensa puhelimen käytön ja netissä roikkumisen suhteen.

– Nykynuoret tabletteineen ja someineen elävät sellaista elämää, jota kukaan vanhemmista ei ole elänyt. Omaa kokemusta ei ole ottaa peliin. Vasta siinä vaiheessa, kun Yleltä otettiin yhteyttä, ajattelin, että minun ei ole olennaista puuttua Tuuren netin käyttöön.

Yleltä haluttiin Tuurelta oma osio kesän 2016 Summeri-ohjelmaan.

Aluksi vanhemmat varmistivat julkaistavien videoiden tyylin: miten niissä puhutaan ja millaisia ollaan. He sopivat Tuuren kanssa, että mitään ei julkaista, ennen kuin vanhemmat ovat sen nähneet.

– Eipä niitä videoita tarvinnut kovin monta katsoa, kun näki, ettei huolta ole.

Keväällä iloittiin Lätkäjätkä-Ville-biisin menestyksestä.

”Kaapista ulostulo -videosta olen tosi ylpeä”

Nykyään isä katsoo kaikki videot, jotka Tuure kanavallaan julkaisee, mutta vasta jälkikäteen. Palautetta hän antaa pojalleen siinä tapauksessa, että videolla lentelee ärräpäitä.

Tuure itsekin yrittää niitä vältellä, vaikkei aina siinä onnistukaan. Hän kokee olevansa roolimalli nuoremmille.

– Videoita tehdessäni mietin, mitä toivoisin, että sellainen ihminen näkisi, joka tulisi ensimmäistä kertaa katsomaan kanavaani.

Ykköseksi suosikkilistallaan Tuure nostaa Olen homo -videonsa, jota tehdessään hän oli 15-vuotias. Ennen kameralle puhumista Tuure oli kertonut homoudesta perheelleen ja ystävilleen.

Boelius kun on, videolla hän liikuttuu kertoessaan tärkeästä oivalluksestaan: Jos kaikilla muillakin mun ikäisillä on oikeus kertoa tunteistaan ja olla ihastuneita, niin kyllä mullakin sitten on. Oli se sitten tyttö tai poika. Voin oikeasti sanoa, että olen tällä hetkellä niin onnellinen. Ja kivi on vierähtänyt pois sydämeltäni.

– Kaapista ulostulo -videosta olen tosi ylpeä. En tehnyt sitä itseäni varten, vaan sen takia, että halusin antaa vertaistukea muille saman asian kanssa kamppaileville.

Tuuren viesti saikin huomiota, ja seuraavana keväänä hänet valittiin vuoden homoksi QX Gay -gaalassa. Kunnianosoituksen arvoa hieman himmensi julkisuuskohu, joka nimityksestä seurasi. Joku teki lastensuojeluilmoituksenkin, ja viranomaiset kävivät Boeliusten kotona tarkastuskäynnillä.

Isä ja poika eivät halua kohua ruotia, koska kotona ei mitään ongelmia ollut. Ongelma oli kodin seinien ulkopuolella. Onko Tuurea koskaan pelottanut toisinajattelevien ihmisten viha?

– Suurin osa asioista on sellaisia, että niistä voidaan olla eri mieltä. Seksuaalivähemmistöihin ja ihmisoikeuksiin liittyvistä asioista voi kuitenkin olla vain yhtä mieltä. Jos joku ei hyväksy sitä, että olen homoseksuaali, hän on silloin väärässä, Tuure sanoo.

– Ja siten minun on hirveän helppo suhtautua häneen. Jätän hänen mielipiteensä täysin omaan arvoonsa. Ehkä olen vain hiukan surullinen hänen puolestaan.

Tuuren terveiset faneilleen TTK-kuvauksista.

”Pitää suhtautua vakavasti, kun omaa lasta uhkaillaan”

Viime keväänä Tuure sai uhkauksia, kun hänen kappaleensa Lätkäjätkä-Ville julkaistiin. Se kertoo homoseksuaalista jääkiekonpelaajasta.

– Silloin hetkellisesti pelotti. Jos Suomi olisi voittanut maailmanmestaruuden, ei olisi tullut ekana mieleen mennä torille. Nykyään mietin jonkin verran, missä liikun. Mutta ei minua pelota.

Pelottaako isää sitten?

– En ole pelännyt. Mutta toki pitää suhtautua vakavasti siihen, kun omaa lasta uhkaillaan.

Tero on aina lukenut kaikki Tuurea koskevat kommentit.

– En ole keskusteluihin puuttunut mutta olen oppinut tunnistamaan sen, että kommentoijat ovat pikemminkin lapsellisia kuin vihaisia. Aikuisten olisikin syytä olla tietoisia siitä, millä nimimerkillä ja mitä oma jälkikasvu kirjoittelee.

Isä on huomannut, että viime aikoina aggressiivinen kirjoittelu on vähentynyt. Kommentit ovat pääasiassa positiivisia, esimerkiksi hehkutusta siitä, miten hyvin Tuure osaa tanssia.

Isä ei ollut pojan muuttoon niin valmis kuin kuvitteli

Tanssii tähtien kanssa -ohjelman ansiosta Tuure on nähnyt vanhempiaan nyt vähintään kerran viikossa, kun nämä ovat olleet seuraamassa sunnuntain livelähetystä. Kotoa pois muutosta on jo puolitoista vuotta.

Isä myöntää, ettei ollut pojan muuttoon niin valmis kuin kuvitteli.

– Muutto tapahtui odotetusti mutta silti nopeasti. Huomasin, että meikäläisellä oli vielä napanuoraa.

Käytännön asiatkin yllättivät.

– Antaisitko sinä asuntosi vuokralle 16-vuotiaalle, joka ei ole tulossa opiskelemaan?

Asunto kuitenkin löytyi rauhalliselta Katajanokalta.

– Sijainti antoi meille vanhemmille mielenrauhaa. Naapurit olivat heti kasvotuttuja, meininki oli lämminhenkinen.

”Aina saa soittaa”

Varasuunnitelmana oli, että äiti muuttaisi Tuuren luo vähäksi aikaa, mutta sitä ei tarvinnut toteuttaa. Aluksi soiteltiin monta kertaa päivässä.

– Nukkumaan ei menty ennen kuin oli puhuttu, Tero sanoo.

Edelleenkin isä ja poika soittelevat päivittäin. Ja isä vastaa aina, vaikka sitten keskellä yötä.

– Aina saa soittaa. Olen korostanut sitä, että kukaan muu ei ole niin paljon sun puolellasi kuin omat vanhempasi, niin hyvässä kuin pahassa, Tero sanoo.

Lapsuudenkotiinsa Tuure ei kovin usein ehdi, mutta on hetkiä, jolloin hän ikävöi sinne.

– Kaipaan välillä ihan hirveästi elämääni Porissa. Vaikka nyt pääsen toteuttamaan unelmiani, mukana on koko ajan jännitystä siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Välillä on ikävä sitä tavallista elämää, kun mitään ei ollut vielä tapahtunut ja oli vain haaveita. Silloin oli vapaampaa.

Tuure on joutunut rajoittamaan liikkumistaan julkisilla paikoilla Helsingissä.

– On ollut tilanteita esimerkiksi kauppakeskuksissa, että on syntynyt kunnon show siitä, että ”Tuure Boelius on täällä”. Kun yksi tulee ottamaan kuvan, sitten tulee muitakin. Eihän se mitään normaalia peruselämää ole. Oman fiiliksen mukaan sitä jaksaa. Suosio on tuonut paljon hyvää, mutta on sillä varjopuolikin.

Isä ja poika käyvät mielellään yhdessä ulkona syömässä. – Ollaan sitten Helsingissä tai Porissa, me mennään pihviravintolaan. Me ollaan pihvimiehiä, Tero kertoo.

”Haluan tehdä kaikkeni unelmani eteen”

Haaveilua Boeliuksen miehet ovat harrastaneet aina. Tuure kertoo, miten heillä oli isän kanssa tapana viettää luppoaikaa, kun odottelivat Saanaa harjoituksista.

– Ajelimme uusilla omakotitaloalueilla ja autokauppojen pihoilla ja mietimme, minkä valitsisimme, jos ihan minkä vain saisi ottaa.

Pian ratin takana voi olla Tuure. Hän täyttää tammikuun alussa 18.

Moni 18 vuotta täyttävä haaveilee itsenäisestä elämästä. Tuurelle se on jo arkea. Haaveet siintävät kauempana musiikkiuralla.

– Haluan päästä esiintymään Ruisrockin päälavalle ja Olympiastadionille. Yleensä tässä kohdassa jengi vähän naurahtaa, mikä on ihan ok. Haluan kuitenkin tehdä kaikkeni unelmani eteen. En kestäisi sitä, että iso unelmani jäisi toteutumatta sen takia, että en edes yrittänyt.

Kohtaamiset fanien kanssa pysäyttävät

Lähellä unelmaansa Tuure on jo käynyt. Hän esiintyi Stadionin lavalla Riki Sorsan taustatanssijana Live Aid -konsertissa kesäkuussa 2015. Isä seisoi eturivissä.

– Ei se pöllömpi paikka ollut, Tero sanoo.

– Takanani oli muutama naishenkilö, jotka kehuivat lavalla olevaa poikaa symppikseksi. Totesin vain, että isänsä poika.

Nyt näkyy taas liikutusta miesten silmäkulmissa. Eikä kyynelten tuloa voi estää, kun Tuure muistelee päivää, jolloin hän esiintyi Porispere-festivaaleilla.

– Tapasin keikan jälkeen vip-katsomossa hyvin sairaita lapsia. He olivat jo päivän tapahtumista väsyneitä, mutta kun he huomasivat minut, heidän silmänsä alkoivat loistaa. Otimme yhteiskuvia ja halailimme, Tuure kertoo itkun läpi.

– Noin yhdeksänvuotias tyttö kertoi minulle, että hänkin haluaisi laulajaksi. Tietenkin yritin kannustaa häntä ja kehotin tekemään töitä sen eteen. Hän sanoi, ettei varmaan elä niin kauan. Silti hän hymyili ja kiitti keikasta.

– Se oli todella pysäyttävä hetki. Tajusin, että jos voin omalla tekemiselläni tuoda ihmisille hyvän fiiliksen, se on sitä, mitä haluan tehdä.

Tuure myös ymmärsi, miten etuoikeutetussa asemassa hän on.

– Olen kiitollinen siitä, että saan näin nuorena toteuttaa unelmiani, mutta siinä hetkessä mieleni olisi tehnyt antaa kaikki tämä sille tytölle. Jotta hänkin pystyisi.

X