Päivi Anttikoskelle Instagram on albumi, johon hän tallentaa hetket, jotka ­haluaa muistaa.
Päivi Anttikoskelle Instagram on albumi, johon hän tallentaa hetket, jotka ­haluaa muistaa.
Ihmiset

”Hei, minä täällä!” Neljä ahkeraa selfieiden ottajaa kertoo, miksi he julkaisevat omakuvia

Hauska tervehdys some-kavereille vai narsistista itsensä korostamista? Neljä ahkeraa selfieiden ottajaa kertoo, miksi julkaisee omakuvia.
Teksti: Minna Juti Kuvat: Haastateltavien Instagram

Helka Belt: ”Joskus mietin, kuinka surullinen selfiessä voi olla”

Etä-äiti-blogin kirjoittaja, mielenterveysvalmentaja ja eroseminaarien ohjaaja Helka Belt harmittelee, ettei selfieen ehdi koskaan vangita aitoa hymyä.

– Minusta ei olisi valokuvia lainkaan, ellen ottaisi niitä itse, Helka Belt sanoo. 

– Minusta ei olisi valokuvia lainkaan, ellen ottaisi niitä itse, Helka Belt sanoo.

”Olen sinkku. Minusta ja elämästäni ei ota kuvia kukaan muu kuin minä itse. Julkaisen niin paljon selfieitä, että minulle jopa naureskellaan niiden takia. Ilman selfieitä olisi kuitenkin vaikea ylläpitää Instagram-tiliä, sillä en oikein osaa kuvata muuta kuin itseäni. Kuvitan myös blogini selfieillä.

Aloin ottaa omakuvia noin viisi vuotta sitten, kun nuorimmainen lapseni syntyi. Julkaisin paljon kuvia, joissa olen vauvan kanssa, ja edelleen otan meistä yhteisiä selfieitä. Lapsen isän kanssa olen sopinut, että lapsi saa olla mukana kuvissani. Haluan näyttää, että lapseni elää normaalia, hyvää lapsen elämää, vaikka vanhemmat ovat eronneet. Siitä olen saanut seuraajiltani hyvää palautetta. Kumma kyllä, kukaan ei ole vielä paheksunut lapsen kuvien julkaisemista.

Lapseni on luonani joka toinen viikko. Siitä tulee postauksiini hauska rytmi. Joka toinen viikko olen kuvissa yksin, joka toinen lapsen kanssa.

Tavallaan selfien ottaminen on kuin maalaisi muotokuvaa. Selfie on aina jonkinlainen poseeraus. Surun ja alakulon kuvaaminen on helpompaa kuin ilon, sillä aitoa naurua ei koskaan ehdi saada kuvaan.

Lauantai-iltana Helka oli menossa treffeille ja laittautui sitä varten. 

Lauantai-iltana Helka oli menossa treffeille ja laittautui sitä varten.

Itsensä kuvaamista ja selfieiden jakamista pidetään narsistisena, ja sitä on helppo arvostella. Kaverinikin huomauttelevat, että joko taas kuvaat. Kuvaamiseen kiinnitetään huomiota ikään kuin se olisi jotenkin häiritsevämpää kuin puhelimen muu näprääminen. Hassua on, että samat ihmiset, jotka huomauttelevat, käyvät tykkäämässä kuvistani.

Kun erosin, kerroin siitä blogissani. Selfieillä olen viestittänyt omasta eroprosessistani ja tunteistani sen aikana. Seurasin kuvista myös itse omaa mielialaani. Joskus mietin, kuinka surullinen selfiessä voi olla.

”Selfien ottaminen on kuin maalaisi muotokuvaa.”

Omat selfieni ovat aika arkisia ja keskenään samanlaisia. Siksi niihin kirjoittamani kuvatekstit ovat tärkeitä. Toisten kuvia seuratessani innostun kuvista, joissa kuvataan jotakin muutosta. Ennen ja jälkeen -kuvat ovat kivoja. Provosoivat sensuellit kuvat ovat myös kiinnostavia.”

Helka ottaa yhteisselfieitä lapsensa kanssa joka toinen viikko, kun tämä on hänen luonaan.

Helka ottaa yhteisselfieitä lapsensa kanssa joka toinen viikko, kun tämä on hänen luonaan.

​Päivi Anttikoski: ”Muutan mielelläni yleistä käsitystä virkamiehistä”

Valtioneuvoston viestintäjohtaja Päivi Anttikoski uudistaa mielikuvaa valtion korkeasta virkamiehestä, kun hän julkaisee selfien valtioneuvoston linnan vessassa.

Päivi ikuisti itsensä laskettelurinteessä.

Päivi ikuisti itsensä laskettelurinteessä.

”Viihdyn mainiosti työssäni valtioneuvoston kansliassa Suomen hallituksen ja pääministerin viestintäjohtajana. Työssäni on päivittäin kivoja ja mielenkiintoisia hetkiä, joista kerron somessa mielelläni myös muille.

En ole koskaan pelännyt olla esillä. Siksi omien kuvien julkaiseminen on minulle luontevaa. Jos se ärsyttää jotakuta, siitä ei ole ainakaan toistaiseksi kerrottu minulle. Olen iloinen, jos olen selfieitä jakaessani työssäni edelläkävijä. Muutan mielelläni yleistä käsitystä virkamiehistä. Harmaat virkamiehet ovat aivan mahtavaa porukkaa.

Minulla ei ole somessa omaa viestintästrategiaa. Julkaisen kuvia Facebookissa ja Instagramissa, kun haluan ikuistaa mukavan tilanteen, jonka toivon itsekin muistavani pitkään. Kun ylläni on luottomekko ja huomaan sen toimineen taas hyvin koko päivän, minusta on kiva ottaa selfie ihan huvin vuoksi vaikka työpaikan vessassa.

Selfie työpaikan wc:ssä.

Selfie työpaikan wc:ssä.

Olen kuvannut aina paljon. Tallennan hyviä hetkiä. Surullisia en kuvaa lainkaan. Selfiet ovat tulleet mukaan kuvavirtaan hiljalleen. Sometilini ovat minulle digiajan valokuva-albumeja, joihin kerään omaa historiaani. Instagram-tilin avasin nimenomaan tähän tarkoitukseen.

Facebookissa ja Instassa olen yksityishenkilö. Kun julkaisen kuvia omissa kanavissani, en kysele keneltäkään, miten saan olla niissä. Mielestäni somessa jokainen voi olla niin kuin haluaa, kunhan ei loukkaa muita.

Kun otan kuvan, en kauheasti mieti, voinko postata sen vai en. Jos mieleeni tulee pienikin epäilys, ettei kuvaa ehkä kannata julkaista, en tee sitä. Työssäni olen usein tilanteissa ja paikoissa, joista en julkaisisi kuvia jo pelkästään turvallisuuden tai protokollan takia.

Seurassa minua pyydetään usein ottamaan yhteisselfie. Ehkä se kertoo siitä, että minut tunnetaan selfieiden ottajana. Kuvaan sarjatulella 10–15 kuvaa kerralla. Valitsen niistä parhaan rajauksen, johon olen onnistunut saamaan kaiken tarvittavan. Valinnassa turhamaisuudellakin on sijansa. Varmasti jokainen pyrkii valitsemaan itsestään omasta mielestään hyvän kuvan.”

Ilkka Mälkiäinen: ”On vähän vitsi, kun julkaisen itsestäni selfien kuntosalilla”

Sisustusarkkitehti Ilkka Mälkiäinen kertoo selfieillään muun muassa kuusi vuotta jatkuneesta muodonmuutoksestaan.

Ilkka kuvaa itseään usein autossa. 

Ilkka kuvaa itseään usein autossa.

”Instagramin kepeys viehättää minua. En kaipaa Facebookissa tai Twitterissä esiintyvää poliittista vaikuttamista ja ilkeilyä. Instassa postattu selfie on kuin tervehdys: ’Moikka, minä täällä!’ Viestittelen Whatsappissa samalla tavalla perheeni kanssa. Kun olen jossakin kivassa paikassa, lähetän äidille selfien, ja äiti tekee samaa.

Reilu kuusi vuotta sitten elokuussa sovin kaverini Mikko Vainion kanssa, että julkaisemme itsestämme kuntosaliselfiet. Olin tuohon aikaan huonossa fyysisessä kunnossa. Oli niskajumia ja selkävaivoja, joille ei muka voinut mitään. Totta kai niille voi.

Ilkka yhteisselfiessä kaverinsa ja kampaajansa Mikko Vainion kanssa. 

Ilkka yhteisselfiessä kaverinsa ja kampaajansa Mikko Vainion kanssa.

Ryhdyin treenaamaan personal trainerin kanssa tavoitteenani hyvä olo ja parempi kunto. Olen 178 senttiä pitkä ja painoin 57 kiloa. Olin koko elämäni ollut tosi laiha ja kyllästyin kuuntelemaan kommentteja laihuudestani.

En käytä somea itseni ammatilliseen brändäämiseen enkä julkaise kuviani päivittäin kertoakseni, missä milläkin hetkellä olen. Reagoin hetkeen ja haluan välittää jokaisella postauksella sen hetkistä tunnetta. Postaukseni ovat reaaliaikaisia oman elämäni matkapäiväkirjoja.

”Kun olen jossain kivassa paikassa, lähetän äidille selfien.”

Selfieni taustalla on usein kiva interiööri. Niissä toistuu jopa sama paikka, kuten tietyt kulmat kotoamme tai vaikka auto. Omaa naamaani en käsittele enkä käytä enää filttereitä, mutta taustan takia suoristan tai rajaan kuvaa.

Ilkka kuntosalilla.

Ilkka kuntosalilla.

En ole sielultani ollenkaan urheilullinen ihminen. On vähän vitsi, kun julkaisen itsestäni selfien kuntosalilla. Nyt kuuden vuoden urheilemisen jälkeen painan 20 kiloa enemmän. Kuntosaliselfiet tekevät feedistäni juuri sopivasti vähän pöhkön. Haluan kuitenkin välittää niillä positiivisuutta ja kannustaa. Jos minä, liikuntaa vieroksuva ihminen, olen pystynyt tähän, niin muutkin pystyvät.

Minusta on turha kritisoida somea siitä, että siellä luodaan liian positiivisia mielikuvia elämästä. Parempi kannustaa myönteisyyteen kuin ammentaa negatiivisuudesta.”

Laura Gustafsson: ”Ehkä siksi, että olen kirjailija, toisten selfiet kertovat minulle paljon”

Kirjailija Laura Gustafssonille selfiet ovat hauskaa leikkiä. Samalla ne ovat tosi noloja ja hyvin paljastavia.

Laura Gustafsson tunnistaa selfieissään valokuvailmeensä. Se toistuu samanlaisena lähes joka kuvassa. 

Laura Gustafsson tunnistaa selfieissään valokuvailmeensä. Se toistuu samanlaisena lähes joka kuvassa.

”Kuvilla kommunikointi ei ole minulle kovin luontevaa. Blogipostauksiini tarvitsen kuitenkin kuvia. Kuvat naisista huomataan aina parhaiten. Koska en voi kuvata vieraita naisia, liitän teksteihin kuvia itsestäni.

Selfien ottaminen on kuin performanssi. Sen avulla rakennetaan itsestä esitystä kuvitteelliselle yleisölle. Hauskimmillaan selfiet ovat leikkiä toisten kanssa, hauskaa ja hyväntahtoista kommunikointia, jossa tulee nähdyksi ja hyväksytyksi.

Selfie on myös kauhean nolo! Se on pyyntö, että katso minua ja näe minut tällaisena kuin haluan tulla nähdyksi; millaisena haluan itseni näyttää. Ehkä siksi, että olen kirjailija, toisten selfiet kertovat minulle paljon. Näen, mitä vailla kuvassa olija on, mitä hän kaipaa. Selfien kautta haetaan huomiota. Mikään ei ole niin surullista kuin huomiotta jäävä selfie. Toisaalta voi kysyä, miksi on noloa, jos toiset näkevät sisimpäämme ja huomaavat, että tarvitsemme myötätuntoa.

Selfien taustalla on Marjo Hyvärisen maalaus.

Selfien taustalla on Marjo Hyvärisen maalaus.

Naisten omakuvina selfiet ovat kiinnostavia. Kun naiset ryhtyivät ottamaan selfieitä, ilmeeksi valikoitui mainoskuvastosta tuttu töröhuulinen duck face. Tavallisten naisten kuvissa siitä tuli naurettava, ja nyt sitä pilkataan. Väitän, että duck facen pilkkaamisessa näkyy taas halu paheksua, sensuroida ja häpäistä naisia sekä rajoittaa omakuviamme. Vapauttakaa duck facenne, naiset!

Viime aikoina oma tarpeeni julkaista selfieitä on vähentynyt. Kumppanini saa minut tuntemaan itseni kauniiksi ja ihanaksi. En tarvitse muiden hyväksyntää. Kuvia ja tarinoita julkaistessani innostun nyt epäonnistumisista. Mokailu on sympaattista.

”Mikään ei ole niin surullista kuin huomiotta jäävä selfie.”

Ilmiönä selfiet ovat osa samaa kuin kirjallisuudessa minämuodossa kirjoitetut autofiktiot ja yhä intiimimmät elämäkerrat. Identiteetin merkitys kasvaa. On hyvä, että erilaiset kertomukset ja kehot pääsevät esiin. Toisaalta se altistaa yhä herkemmin konflikteille, kun jäämme kiinni persoonaan ja yksilöön emmekä näe laajempaa kuvaa.”

Lauran mielestä ilmiönä selfiet ovat osa samaa kuin kirjallisuudessa minämuodossa kirjoitetut autofiktiot ja yhä intiimimmät elämäkerrat.

Lauran mielestä ilmiönä selfiet ovat osa samaa kuin kirjallisuudessa minämuodossa kirjoitetut autofiktiot ja yhä intiimimmät elämäkerrat.

X