Ihmiset

Nämä 5 suomalaista tiedenaista muuttavat maailmaa: ”Jos tiedettä ei olisi, meiltä puuttuisi tulevaisuus”

Jos meillä ei olisi tiedettä, meillä ei olisi ymmärrystä. Yhteiskuntamme perustuisi uskomuksille ja huhuille. Nämä naiset tekevät huipputiedettä ja raivaavat tietä muille naisille tieteen maailmaan. Mitä he haluavat maailmassa muuttaa?

Teksti:
Maria Tojkander
Kuvat:
Mirva Kakko, Kristiina Kurronen

Kirsti Vainio-Korhonen (vas.), Annukka Santasalo-Aarnio, Laura Elo, Anne Haila ja Satu Mustjoki ovat huippututkijoita kukin omalla alallaan.

Jos meillä ei olisi tiedettä, meillä ei olisi ymmärrystä. Yhteiskuntamme perustuisi uskomuksille ja huhuille. Nämä naiset tekevät huipputiedettä ja raivaavat tietä muille naisille tieteen maailmaan. Mitä he haluavat maailmassa muuttaa?

1. Energian konversion ja varastoinnin apulaisprofessori Annukka Santasalo-Aarnio

Kaikki tuntuvat olevan yhtä mieltä siitä, että ilmastonmuutos pitää pysäyttää mutta keinoilla, jotka eivät koske heitä itseään, Annukka Santasalo-Aarnio sanoo.

Emme voi lakata kuluttamasta energiaa.

– Mutta meidän on pakko alkaa ajatella toisin.

Ajatusmallimme on pitkään ollut suoraviivainen: kulutamme ja heitämme pois. Luonto ei toimi niin, vaan luonnossa kaikki kiertää eikä mikään koskaan mene hukkaan.

– Ihmiskunnan pitää alkaa toimia luonnon tavoin. Myös energiankäytössä.

Ajattelutavan muutos koskee kaikkia, mutta jos käy niin kuin Santasalo-Aarnio toivoo, uusiutuvien energianlähteiden käyttö muuttuu niin automaattiseksi, ettei yksittäisen ihmisen tarvitse tehdä sitä koskevia suuria päätöksiä. Lataamme esimerkiksi pesukoneen, ja se pesee pyykit silloin, kun energiaa on saatavilla.

Santasalo-Aarnio on Aalto-yliopiston energian konversion ja varastoinnin apulaisprofessori. Hän tutkii työkseen sitä, mistä saadaan tulevaisuudessa energiaa tavalla, jonka maapallo kestää. Yksi suunnitelma on tehdä hiilidioksidista polttoainetta – toisin sanoen ongelmasta osa ratkaisua.

Tiedenaiset Annukka Santatalo-Aarnio
Joillekin tutkijoille työhön kuuluva opettaminen on taakka. Annukka Santasalo-Aarniolle ei. Hän ohjaa nytkin viittä diplomityöntekijää. – Mikään ei ole niin inspiroivaa kuin se, kun näen, että joku alkaa ymmärtää.

Sitä Santasalo-Aarnio alkaa nyt tutkia.

– Joskus käy niin, että myöhemmät mittaukset todistavat, että oltiinkin ihan metsässä. Se kuuluu asiaan. Tutkimuksessa on pakko ottaa riskejä. Jos tekisin vain sellaista, mikä on jo olemassa, se ei olisi tiedettä, hän sanoo.

Hän toivoisi insinööritieteisiin lisää naisia.

– Tiede on sitä, että me tutkijat katselemme rajapinnalla sinne, mistä kukaan ei tiedä, mitä siellä on. Mitä useammanlaisia ihmisiä sinne on katselemassa, sitä monipuolisempaa tietoa saamme.

Sanotaan se nyt suoraan: tiedemaailma voi hänen mukaansa olla naisille haastavampi kuin miehille. Akateeminen ura vaatii kovaa satsausta heti väitöksen jälkeen eli noin kolmekymppisenä – samaan aikaan, kun moni perustaa perhettä. Nainen ei voi lykätä lastentekoa loputtomiin.

– Yhtälö voi silti toimia. Minulla on ollut joustavia esimiehiä, sanoo Santasalo-Aarnio, 37-vuotias kolmen lapsen äiti.

– Minulla on myös puoliso, joka ottaa osaltaan vastuuta kodista ja perheestä.

Santasalo-Aarnio haluaisi riisua tutkijanuralta turhaa maagisuutta.

– On harhaluulo, että tutkiminen olisi jotenkin ihmeellisen vaikeaa. Näissä asioissa tulee taitavaksi, kun paneutuu ja tekee tarpeeksi.

2. Suomen historian professori Kirsi Vainio-Korhonen

Tutkijanuran saat kyllä nyt unohtaa. Jos nainen saa lapsia, hänen tulee jäädä kotiin hoitamaan ne.

– Niin väitöstyöni ohjaaja minulle sanoi, kun kerroin odottavani esikoistani, historiantutkija Kirsi Vainio-Korhonen muistelee.

Tuolloin eli 1980-luvulla Suomen historian tutkimus oli miehistä.

Jos nainen väitteli, hän oli usein naimaton ja lapseton.

Nykyään tilanne on toinen.

Väitöstyön ohjaajan silloinen asenne naurattaa Vainio-Korhosta.

– Silloin ei naurattanut. Mutta minä vain hain ja hain apurahoja. Se vaati kovaa uskoa ja pitkäjänteisyyttä.

Tiedenaiset Kirsi Vainio-Korhonen
Turun yliopiston Suomen historian professori Kirsi Vainio-Korhonen on tutkinut naisten historiaa uransa alusta asti. – Naisten historian tutkimuksella voi olla nykynaisia voimaannuttava vaikutus, hän sanoo.

Pitkäjänteisyyttä tarvitaan tutkimuksessakin – samoin kuin kritiikinsietokykyä.

– Minä en kylläkään ota kritiikkiä aina vastaan ilolla. Mutta aina siitä lopulta hyötyy.

Kun hänet nimitettiin professoriksi vuonna 2003, hän oli ensimmäinen vakinaiseen Suomen historian professorin virkaan koskaan nimitetty nainen.

Hänellä on kaksi lasta, kolme lapsenlastakin.

Professorin työhön kuuluu myös hallinnollista työtä, opettamista ja väitöskirjojen ohjaamista. Jatko-opiskelijoilleen Vainio-Korhonen korostaa, että elämään on hyvä kuulua muutakin kuin työtä.

Onnellisimmillaan Vainio-Korhonen on työssään silloin, kun saa itse tutkia. Hän on halunnut tutkia ihmisiä, joiden ääni ei historiassa muuten ole kuulunut. Naisia.

Teoksessaan Ujostelemattomat hän pureutui 1700-luvun kätilöihin.

Nytkin hän tutkii kätilöitä: tällä kertaa sitä, kuinka he toimivat viranomaistodistajina oikeudessa 1700-luvulla.

Teoksessaan Musta-Maija ja Kirppu-Kaisa – Seksityöläiset 1800-luvun alun Suomessa hän taas on ”halunnut nostaa esiin syrjittyjä naisia”. Ollakseen mahdollisimman eettinen hän ei kirjoittanut tutkimuskohteistaan vain seksityöläisinä vaan kuvasi heidät kokonaisina ihmisinä ja yhteisönsä jäseninä.

– Kuva menneisyydestä ei ole kokonainen, jos vain hyväosaiset saavat äänen.

Hän toivoo, että tutkimus tutkimukselta naisille muodostuu oma historiansa.

– Minun kirjojani tuskin enää 50 vuoden päästä luetaan. Jatko-opiskelijoideni tutkimukset kuitenkin elävät minun jälkeeni, 61-vuotias professori sanoo.

Myös heistä monen tutkimus käsittelee pienen ihmisen ja arjen historiaa.

3. Translationaalisen hematologian professori Satu Mustjoki

Kymmenen vuotta sitten Satu Mustjoen tutkimusryhmään kuului tasan yksi tutkija. Hän itse. Tuo tutkija rahoitti työnsä apurahoilla aina muutamaksi kuukaudeksi kerrallaan.

– Onnistuessaan tutkimus kantaa eteenpäin, mutta etenkin alkuvaiheessa on iso riski, että ei saakaan rahoitusta eikä voi jatkaa.

Mustjoki on myös kliinisen kemian erikoislääkäri. Hän kuitenkin halusi tutkijaksi.

Kun hän tutki leukemiahoitoja, kävi ilmi, että lääkkeet eivät vaikuttaneet vain syöpäsoluihin vaan myös potilaiden puolustusjärjestelmään. Mustjoki halusi selvittää, onko muillakin syöpähoidoilla samantapaisia vaikutuksia ja jos on, miten niitä voisi hyödyntää.

Yksi löydös johti toiseen, ja nyt hänellä on meneillään useita tutkimusprojekteja. On leukemiapotilaiden puolustusjärjestelmän kartoitus. On tutkimus siitä, miten kehon oman puolustusjärjestelmän voi valjastaa syöpälääkkeeksi. Sitäkin hän tutkii, onko autoimmuunitaudeilla ja syövillä samantyyppisiä syntysyitä. Syövässä näet puolustusjärjestelmä toimii laiskasti eikä tuhoa syöpäsoluja; autoimmuunitaudeissa kuten reumassa se on liian tehokas ja tuhoaa terveitäkin soluja.

Satu Mustjoki
– Olen varma, että seuraavan 20 vuoden aikana löydetään sellaisia hoitoja, joita emme nyt osaa kuvitellakaan, sanoo Helsingin yliopiston translationaalisen hematologian professori ja HUS Syöpäkeskuksen erikoislääkäri Satu Mustjoki.

Autoimmuunitautien mekanismien selvittämiseen Mustjoki on saanut erittäin kilpaillun ja arvostetun Euroopan tutkimusneuvoston ERC Consolidator Grant -rahoituksen, jonka suuruus on 2,04 miljoonaa euroa.

– Suurin saavutukseni on se, että olen saanut koottua huippuryhmän. On antoisaa seurata, kun tutkijani saavat uusia tuloksia.

Ryhmään kuuluu nyt noin 25 tutkijaa.

Puolitoista vuotta sitten Mustjoki valittiin translationaalisen hematologian – veritautien – professorin tehtävään Helsingin yliopistoon. Se on 47-vuotiaan Mustjoen ensimmäinen vakinainen työ.

– Jos tiedettä ei olisi, meiltä puuttuisi tulevaisuus, Mustjoki sanoo.

Syöpien ja autoimmuunitautien hoito on liian epätarkkaa, vähän kuin ammuttaisiin miehitettyä aluetta tykillä. Siinä kuolee paitsi vieraita myös omia. Mustjoki ryhmineen tekee työtä sen eteen, että tulevaisuudessa niihin saataisiin täsmähoitoja, jotka olisivat tehokkaita eivätkä aiheuttaisi liikaa haittoja.

– Yritämme ymmärtää, mikä soluissa on kussakin taudissa vialla, jotta taudin hoito voisi kohdistua juuri siihen.

4. Kaupungistumisen tutkija Anne Haila

Jos Anne Haila voisi muuttaa maailmassa jotakin, kaupungeissa olisi edullisempaa asua ja ne olisivat oikeudenmukaisempia paikkoja. Tilojen käyttöä ei ohjaisi vain raha.

Voitaisiinko siihen päästä sillä, miten maata omistetaan ja rakentamista ohjaillaan? Tähän kysymykseen kaupungistumisen tutkija Haila etsii vastausta.

Hän etsii vastausta kävelemällä kaupungeissa ja havainnoimalla niitä. Haastattelemalla kaupunkilaisia, lukemalla dokumentteja, päätöksiä ja tutkimuksia. Arvioimalla tehtyjä virheitä ja niiden seurauksia sekä etsimällä ja analysoimalla vaihtoehtoja.

Hän on tehnyt tutkimusta ja asunut Los Angelesissa, New Yorkissa ja Singaporessa. Muun muassa.

Nyt hän asuu Helsingissä. Ja pelkää, että tulevaisuuden kaupungissa voivat asua vain rikkaat.

– Viime vuosina kaupungit ovat myyneet maa-alueitaan. Siitä kärsivät kaupungin asukkaat ja toiminnot. Hyötyjiä ovat maiden ja kiinteistöjen omistajat, hän sanoo.

Anne Haila
– Kaupungistumisen tutkijan tehtävä on tehdä tutkimusta aiheista, jotka ovat merkityksellisiä kaupunkisuunnittelijoille ja päättäjille, sanoo akatemiaprofessori Anne Haila.

Kun kirjasto perustetaan kauppakeskukseen, se joutuu maksamaan korkeaa vuokraa yksityiselle omistajalle. Silloin jää vähemmän rahaa kirjoihin kuin jäisi, jos kirjasto sijaitsisi kaupungin tontilla, josta kaupunki perisi kohtuullista vuokraa.

Jos kaupunki omistaisi itse maansa ja kiinteistönsä, se voisi vuokrata niitä kohtuuhintaan asunnoiksi ja muuhun kaupunkilaisten toivomaan käyttöön.

– Eettiset arvot on unohdettu maa- ja kiinteistöpolitiikasta, Haila sanoo.

– Toivon tutkimukseni vakuuttavan päättäjät siitä, ettei kaupunkien kannata myydä omistamiaan maa-alueita eikä vaatia niiden käytöstä korkeinta mahdollista vuokraa.

Singaporessa valtio omistaa valtaosan maasta.

– Se ei koskaan myy maata vaan vuokraa sitä. Silti Singapore on parhaiten menestyneitä kapitalistisia maita.

Meillä suositaan nyt toista Singaporelle tyypillistä ilmiötä: tiivistämistä.

– Päättäjät uskovat hyvin korkeiden rakennusten olevan ihmelääke, joka yksin ratkaisee kaupungistumisen ongelmat. Väite on vailla tieteellistä perustelua.

Haila on akatemiaprofessori ja kansainvälisestikin arvostettu tutkija. Tekniikan tohtori, josta tuli vuonna 1998 Suomen ensimmäinen kaupunkitutkimuksen professori Helsingin yliopistoon.

On hän toki saanut kritiikkiäkin. Joskus se on ollut erikoistakin.

– Lisensiaatintyöni syytettiin olevan perustuslain vastainen ja tuovan sosialismia Suomeen. Työn aihe oli kiinteistövero, joka oli käytössä Yhdysvalloissa mutta ei vielä tuolloin 1980-luvulla Suomessa. Ne syytökset olivat aivan käsittämättömiä.

Vuonna 1993 Suomessa otettiin käyttöön kiinteistövero.

5. Turun biotekniikan keskuksen bioinformatiikan tutkimusjohtaja Laura Elo

Ei Laura Elosta matemaatikkoa pitänyt tulla. Ei, vaikka hän oli jo lapsena niin paljon matematiikassa ikätovereita edellä, että laski tunneilla tehtävät myös ylemmille luokille suunnatuista kirjoista. Ongelmanratkaisu kiehtoi, mutta eihän hän edes tiennyt, mitä matemaatikko teki työkseen. Mihin sellaista tarvittiin?

Ei hän tutkijaksikaan aikonut.

Elo meni yliopistoon opiskelemaan kieliä.

Opintojen ohella hän oli töissä kaupassa. Siellä pistäytyi säännöllisesti hänen entinen matematiikanopettajansa. Patisteli vaihtamaan opiskelualaa. Kyvyt eivät saisi mennä hukkaan.

Elo päätti ottaa pari matematiikankurssia, ilokseen. Nyt hän on matemaatikko ja tutkija. Ja Turun biotekniikan keskuksen bioinformatiikan tutkimusjohtaja sekä laskennallisen lääketieteen ryhmänjohtaja.

Ryhmässä on 30 tutkijaa. He kehittävät laskennallisia mallinnusmenetelmiä ja riskilaskureita lääketieteen palvelukseen.

Menetelmillä voidaan seuloa terveystietoa, jota on kerätty ja jota uusien menetelmien ansiosta pystytään keräämään yhä enemmän.

– Tietoa on. Haaste on se, mitä sillä tehdään ja mitä siitä saadaan irti. Siihen me keskitymme, Elo sanoo.

Tiedenaiset Laura Elo
Laura Elo sai L’Oréal Foundationin ja Unescon For Women in Science -ohjelman vuoden 2019 lupaavan tutkijan apurahan, joka on 15 000 euroa. Eloa samoin kuin muita palkinnonsaajia juhlitaan Unescon päämajassa Pariisissa 14. maaliskuuta.

Hän on 40-vuotias ja saanut urallaan jo esimerkiksi Euroopan tutkimusneuvoston erittäin kilpaillun ERC Starter Grant -apurahan, jonka suuruus on 1,5 miljoonaa euroa.

Nivelreuma, eturauhassyöpä, munuaissyöpä. Esimerkiksi niistä kerättyä tietoa Elon ryhmä on mallintanut.

He etsivät yhdessä lääkäreiden kanssa isoista tietomassoista ennusmerkkejä sille, miksi joku sairastuu ja toinen ei tai miksi yksi saa hoidosta haittoja kun taas toinen sietää sitä.

Tyypin 1 diabetesta ryhmä on tutkinut pitkään.

– Toivon, että opimme ymmärtämään, mitkä tekijät ennustavat sairastumista. Silloin tauti voidaan diagnosoida aiemmin ja hoitaa tehokkaammin. Tavoitteemme on, että vielä joskus sen puhkeaminen voidaan estää, Elo sanoo.

X