Diplomaatti Nelli Mikkola
Kabulista kotiutunut Nelli Mikkola jäi pian paluunsa jälkeen pitkälle virkavapaalle.
Ihmiset

Nelli Mikkola järjesteli evakuointia Kabulissa luotiliivit yllään ja otti yhden ihmiskohtalon kokoisen riskin – ”Tein päätöksen sydämelläni”

Nelli Mikkola, 33, johti Suomen Kabulin-edustuston evakuointia, kun Taliban otti vallan Afganistanissa. Miten maalla varttuneesta hevostytöstä tuli rautahermoinen diplomaatti?
Teksti: Minna Juti Kuvat: Sampo Korhonen ja Nelli Mikkolan kotialbumi

Nelli Mikkola tietää mistä puhuu, kun hän sanoo, että hevostytöistä kasvaa hyviä johtajia. Pornaisissa Uudellamaalla nuoruutensa viettänyt Nelli ehti teininä koulun diskoon vasta paljon muita myöhemmin, sillä ensin piti tehdä hommat tallilla.

– Tutkimustenkin mukaan hevostytöt oppivat pitkäjänteisiksi ja sitoutumaan. Merkitystä on myös sillä, että jo pienenä oppii tekemään työtä 600-kiloisen eläimen kanssa, Nelli sanoo.

Alun perin hevostytöstä piti tulla eläinlääkäri. Siihen olisi kuitenkin tarvittu pitkää matematiikkaa ja fysiikkaa. Nelliä kiinnostivat enemmän yhteiskuntaoppi ja historia. Taidemaalariäidin ja kulttuuritoimittajaisän ainokainen pääsi opiskelemaan yleistä historiaa Helsingin yliopistoon.

Nelli johti evakuointia luotiliivit yllään

Elokuussa Nellin johtajantaidot joutuivat kovaan testiin, kun hän kakkosdiplomaatin virassaan organisoi Suomen Afganistanin-suurlähetystön evakuointia Kabulissa. Arkistoja tuhottiin, Suomeen evakuoitavia afganistanilaisia tunnistettiin ja matkustusasiakirjoja kirjoitettiin. Lähetystön päällikkö oli lomalla, joten Nelli johti toimintaa.

Afganistanin tilanne oli kriisiytynyt kesän aikana. Taliban-joukot valloittivat maakuntia ja lähestyivät pääkaupunki Kabulia. Alkoi olla yhä selvempää, että suomalaisilla, kuten muillakin länsimaiden lähetystöillä, oli edessään lähtö. Lauantaina, elokuun 14. päivänä Nelli oli Kabulin-kodissaan viimeisen kerran. Lähtiessään hän tiesi, ettei enää palaisi hakemaan tavaroitaan. Pakata ei kannattanut, sillä evakuointilennolle ei mahtuisi paljon.

Varhain sunnuntaiaamuna Nelli ja hänen suomalaiset työtoverinsa siirtyivät autolla lentokentälle. Heidän ja Suomen evakuointilistalla olleiden afganistanilaisten oli tarkoitus lentää päivän aikana charter-koneella maasta pois. Kentän turvallisuustilanne kuitenkin romahti, ja pakenemaan yrittäneet ihmiset rynnivät kiitoradalle. Suomalaisten odottama kone ei koskaan päässyt laskeutumaan. Sen sijaan Taliban-joukot saapuivat Kabuliin.

Luotiliivit yllään Nelli jatkoi lentokentällä suomalaisten ja turvapaikkaa tarvitsevien afganistanilaisten evakuoinnin järjestelyä. Lentokentälle pääseminen alkoi olla lähes mahdotonta, sillä ihmismassat ympäröivät kentän ja tukkivat sinne johtavat tiet. Myös talibanit estivät ihmisiä etenemästä.

Kaiken keskellä Nelli otti riskin ja päästi Suomen suurlähetystölle töitä tehneen nuoren afganistanilaisnaisen Muskanin turvaan virka-asuntoonsa.

– Ajattelin, että jos asunnon luovuttamisesta Muskanin suojaksi syntyy myöhemmin kritiikkiä, otan sen vastaan. Tein päätöksen sydämelläni.

Nelli lähti Kabulista varhain maanantaina 16. elokuuta amerikkalaisella joukkojenkuljetuskoneella. Lähtö oli henkisesti ristiriitainen.

– Minua painoi Muskanin ja monen muun maahan jääneen kohtalo. Samalla tiesin, että minun pitää viedä oma tiimini turvaan.

Lohtua toi ajatus, että operaatiota jatkettaisiin tavalla tai toisella.

– Suomalaiset kollegani pääsivät tulemaan Kabuliin jo seuraavan päivän iltana, ja evakuoinnit jatkuivat.

Myös Muskan pääsi Suomeen.

Nelli Mikkola matkalaukkunsa kanssa lapsuudenkodissaan Pornaisissa. Taustalla oleva maalaus on hänen äitinsä Irmeli Mäkilän.

Nellin lapsuudenkodissa taide ja musiikki kuuluivat arkeen. Taustan maalaus on hänen äitinsä Irmeli Mäkilän.

Maailma tuntui kodilta

Maailmalle Nelli lähti ensimmäisen kerran reilu parikymppisenä, kun olisi pitänyt ryhtyä tekemään gradua. Tulevaisuus vaikutti puuduttavalta.

– Olisi pitänyt alkaa asuntosäästäjäksi ja elää normiarkea.

Nelli päätti lähteä suorittamaan kansainvälistä EU-maisteriohjelmaa Eurooppaan. Opintoja suoritettiin Istanbulissa, Nizzassa ja Berliinissä. Opiskelijat kurssilla edustivat kahtakymmentä eri kansallisuutta.

– Tuntui kuin olisin tullut kotiin. Nautin erilaisista ihmisistä ympärilläni, heidän kulttuureistaan ja kaikesta uudesta, mitä näin. Yllättäen minulla oli valtavan hyvä olla. Aloin hahmottaa, missä viihdyn ja mitä haluan.

Kurssin jälkeen Nelli harjoitteli Suomen suurlähetystössä Ankarassa ja EU:ssa Brysselissä. Ensimmäisen vakituisen työpaikan hän sai Pohjoismaiden ministerineuvoston alaisessa tutkimus- ja kehitysinstituutissa Tukholmassa. Työn ohessa hän teki gradunsa Helsingin yliopistoon.

Mitä enemmän Nelli kiersi ja näki, sitä enemmän häntä alkoi kiinnostaa kansainvälinen yhteistyö ja siltojen rakentaminen maailmassa, jossa vastakkainasettelu alkoi olla kasvava trendi. Lopulta hän haki ulkoministeriön diplomaattikurssille. Suomen lipun alla Nelli tiesi pääsevänsä edistämään myös tasa-arvoa ja ilmastotyötä kansainvälisesti. Se tuntui tärkeältä. Kurssilta hän päätyi Suomen New Delhin -suurlähetystöön.

– En ollut koskaan ennen käynyt Intiassa. Ystävätkin vähän ihmettelivät, että muutat nyt sitten sinne.

Maailman toiseksi runsasväkisimmän maan kulttuuri vei nopeasti mukanaan mutta opetti myös nöyryyttä ja malttia.

– Jossakin osavaltiossa lähes 100 miljoonaa ihmistä saattoi puhua kieltä, josta en ollut koskaan kuullutkaan.

Nelli Mikkola maalaa talon seinää slummilasten kanssa New Delhissä.

Suomen Intian-suurlähetystössä New Delhissä Nelli työskenteli kaksi vuotta. Kuvassa hän on mukana taideprojektissa slummilasten kanssa.

Nelli Mikkola: ”Tiesin aiheuttavani huolta läheisilleni”

Vuosi sitten elokuussa Nelli muutti New Delhistä Kabuliin, kun hänet nimitettiin Suomen suurlähetystön kakkosdiplomaatiksi. Maantieteellisesti kaupungit eivät ole kaukana toisistaan, mutta muuten muutos oli iso. Kabul oli suuren riskin konfliktialuetta, jonne diplomaatit muuttavat aina yksin ilman perhettä. Perheenjäsenet eivät saa edes vierailla maassa, sillä jos jotakin yllättävää tapahtuu, kaikille on eduksi, kun paikalla ei ole ylimääräisiä avustettavia.

– En ole koskaan ollut mikään hurjapää, mutta siitä huolimatta työ konfliktialueella kiinnosti minua. Ajattelin, että nyt kun elin yksin eikä minulla ollut omaa perhettä, oli oikea hetki hakea suuren riskin alueelle. Tiesin aiheuttavani huolta läheisilleni, mutta myöhemmin lähteminen olisi voinut olla vielä vaikeampaa.

Nelli ilmoitti ulkoministeriön henkilöstöhallinnolle, että hän oli käytettävissä vaikeaan paikkaan. Korkeimman kriisiluokituksen paikkoja oli oikeastaan vain kaksi, Bagdad Irakissa tai Kabul Afganistanissa. Pian Kabulissa aukeni pesti, jonka Nelli sai. Lähtö ei jännittänyt häntä, sillä hän tunsi tehneensä taustatyöt hyvin.

– Odotukseni olivat hyvin realistiset. Tiesin minne olin menossa.

”Riskit pitää tiedostaa, mutta niitä ei voi ajatella koko ajan”

Kabulissa elämä oli turvallisuustilanteesta ja koronapandemiasta johtuen rajoitettua. Turvamies kulki aina mukana. Nellin virka-asunto oli pieni erillistalo niin sanotulla vihreällä vyöhykkeellä eli vartioidulla alueella lähellä Suomen suurlähetystöä ja Kabulin lentokenttää.

– Talossa oli pieni puutarha ja siellä suomalaisilta sotilailta peritty tynnyrisauna. Sitä lämmittääkseni pilkoin itselleni saunapuita.

Vapaa-ajallaan Nelli urheili ja tapasi paikallisia ja länsimaisia kollegoitaan eri maiden lähetystöistä sekä avustusjärjestöistä. Nelli kokkasi itselleen, mutta ruokaostoksille hän ei voinut mennä. Ne oli jätettävä lähetystön paikallisten työntekijöiden huoleksi.

– Olosuhteita ei kuitenkaan kannata dramatisoida, ne ovat osa työnkuvaa. Tosiasiassa diplomaateilla asiat olivat Kabulissa varsin hyvin. Vaikeinta ja vaarallisinta elämä hauraissa valtioissa on paikallisilla, Nelli muistuttaa.

Afganistanissa toimivien terroristijärjestöjen, ryöstöjen ja kidnappausten takia diplomaatit eivät enää viime aikoina voineet liikkua Kabulin ulkopuolella. Jo liikenneonnettomuus olisi voinut olla kohtalokas, sillä maaseudulla ei ole juuri minkäänlaista terveydenhoitoa.

Kabulissa uhkana olivat raketti-iskut ja magneettiräjähteet.

– Vuoden aikana iskuja ei kohdistettu länsimaalaisiin, mutta esimerkiksi hallituksen työntekijöitä, ihmisoikeusaktivisteja ja toimittajia kohtaan paine oli kova. Kohteesta erehtymisen mahdollisuus oli aina olemassa, sillä kaikki liikkuivat Kabulissa hyvin samannäköisillä autoilla.

Nelli ei kuitenkaan pelännyt.

– Riskit pitää tiedostaa, mutta niitä ei voi ajatella koko ajan, tai elämisestä ei tule mitään.

Nelli Mikkola lukee kirjaa Girls of Kabul.

Nelli Mikkola kantaa suurta huolta Afganistanin naisten ja tyttöjen kohtalosta. Naisten oikeuksien turvaamiseksi on nyt tehtävä entistä lujemmin töitä.

Nyt on läheisten vuoro

Kolme viikkoa Suomeen paluunsa jälkeen Nelli istuu kirjastotalo Oodin kahvilassa haastateltavana ja katselee isoista maisemaikkunoista Eduskuntatalolle. Hän on ehtinyt käydä tapaamassa Suomeen saapuneita afganistanilaisia työtovereitaan sekä näiden perheitä ja viemässä heille vaatteita ja leluja, joita kollegat ja ystävät olivat keränneet.

– Kävin myös ostamassa alusvaatteita ja hygieniatavaroita. Useimmilla evakuoiduista ei ollut mukanaan kuin yksi vaatekerta.

Entä suru siitä, että kaikkia ei voi aina auttaa? Miten siitä voi päästä yli?

– Joskus pitää vain osata ottaa etäisyyttä. On rajallista, mitä yksi ihminen voi tehdä. Usein ratkaisukeskeisyys auttaa. En Afganistanista lähtiessäni ajatellut, että työni loppui, vaan käänsin ajatukseni siihen, että me suomalaiset jatkamme yhtenä tiiminä ja löydämme keinot, miten saamme ihmiset sieltä pois.

Samalla huoli Afganistanin naisista ja tytöistä on akuutti.

– Heidän asemansa eteen on nyt tehtävä entistä enemmän töitä.

Saatuaan omalta osaltaan evakuoinneissa kaiken järjestykseen Nelli jäi lähes vuoden mittaiselle virkavapaalle, josta oli päätetty jo alkuvuodesta. Sen piti alkaa syyskuun alussa, mutta viime hetken tapahtumat viivästyttivät sitä.

– Olen kiertänyt maailmaa kymmenen vuotta, ensin opiskellen, sitten töitä tehden. Jopa kaikkein rakkaimpia läheisiäni olen tavannut tänä aikana vain lyhyesti. Ajattelin, että nyt voisi hetken aikaa olla heidän vuoronsa, Nelli sanoo.

Hänellä ei ole valmiita suunnitelmia siitä, mitä hän aikoo vuoden aikana tehdä. Juuri nyt Nelli etsii omaa kotia, jota hänellä ei ole ollut Suomessa vuosiin.

– Ensi elokuussa palaan ulkoministeriöön, ja todennäköisesti vuorossa on silloin pesti Helsingissä. Minne sen jälkeen, sitä en voi vielä tietää.

Haluaako hän uudelleen kriisialueil­le? Ehkä.

– Kriisialueilla työ on hyvin konkreettista ja dynaamista. Se opettaa myös nöyryyttä. Olen saanut vaikeista paikoista itselleni paljon, kun oma tekemiseni on tuntunut muiden kannalta merkitykselliseltä.

.
X