Päivi, 68, osoittaa mieltä Eduskuntatalolla joka perjantai – hän on siellä lastenlastensa asialla
Päivi Härkönen, 68, kuuluu Ilmastoisovanhemmat-yhdistykseen ja käy joka viikko ärähtämässä Eduskuntatalon rappusilla. ”Pitkään uskoin lapsellisesti, että luonnon tuhoamiselle ruvetaan tekemään pian jotakin.”
Päivi Härkönen on päättänyt, että ilmastosyistä hän ei enää koskaan lennä.
Päivi Härkönen, 68, kuuluu Ilmastoisovanhemmat-yhdistykseen ja käy joka viikko ärähtämässä Eduskuntatalon rappusilla. ”Pitkään uskoin lapsellisesti, että luonnon tuhoamiselle ruvetaan tekemään pian jotakin.”
”Lapsuudenperheessäni oli periaate, että elämää on turha vaikeuttaa liialla julistamisella. Isä oli töissä Arabian tehtailla Helsingissä. Äiti jäi jo isosiskoni synnyttyä kotiin. Kävin kouluni Käpylässä.
Perheemme ei kuulunut kirkkoon, eikä minua ja sisartani ollut kastettu, mutta siitä ei puhuttu. Kun nelivuotiaana opin lukemaan, lastentarhan opettaja pyysi, että lukisin joulukirkossa ääneen Raamattua. Tekemättä asiasta numeroa äiti valmensi minut esiintymään kirkossa.
Vanhempani halusivat, että emme eroa joukosta. He olivat kokeneet sen itse lapsuudessaan. He tulivat vasemmistolaisista kodeista, ja äidin isä oli istunut turvasäilössä sotien aikaan. Myöhemmin 1950-luvulla hän oli Skdl:n kansanedustaja ja eduskunnan 2. varapuhemies. Isoisän poliittinen toiminta vaikutti äidin nuoruusvuosiin. Kommunistin lasta ei suvaittu kaikkialla.
Vanhempani ympäröivät sisareni ja minut rakkaudella ja huolenpidolla. Meitä vietiin teatteriin, oopperaan ja pianotunneille. Samalla elämämme oli hyvin rationaalista ja meidän odotettiin olevan hyvin kunnollisia. Kaikki piti tehdä aina mahdollisimman hyvin. Jos koulussa tai kaveripiirissä sattui jotakin harmia, meiltä kysyttiin nopeasti, oliko meillä osuutta tapahtumiin.
Jälkeenpäin olen miettinyt paljon, miten vanhempieni asenne vaikutti elämääni. Tukahduttaminen ei kuulosta kivalta, mutta kyllä se sitäkin oli. En voinut olla sellainen kuin itse halusin. Varsinkin teini-iässä se tuntui. Aina piti toimia odotusten mukaisesti.”
Kykenemättömyys auttaa lapsia särki sydämen
”Ylioppilaana pyrin Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitokselle, josta valmistuin luokanopettajaksi 22-vuotiaana. Opettajana näkee läpileikkauksen koko yhteiskunnasta ja kohtaa sen muutokset. Ensimmäinen vuosi 33 ekaluokkalaisen opettajana oli raskas mutta opettavainen.
Onneksi minulla oli kokeneita työkavereita, jotka opettivat, miten koulua pidetään, miten lapset kohdataan ja miten asiat selvitetään. Kollegani olivat hyvin käytännönläheisiä. Heillä oli positiivinen ihmiskäsitys ja kultainen sydän. He auttoivat nuorta työtoveria.
Pyrin erityisopettajan koulutukseen, kun olin ollut luokanopettajana 18 vuotta. Innostuin erityispedagogiikasta ja suoritin maisterin tutkinnon. Työskentelin ensin laaja-alaisena erityisopettajana ja siirryin sitten erityisluokanopettajaksi. Neljässä vuodessa työ särki sydämeni, kun näin, miten vaikeaa lapsille oli saada apua. Heille tarjotaan erityisluokkapaikka, mutta oppimisvaikeuksien juurisyihin ei ole resursseja puuttua.
Pystyin ehkä auttamaan oppimisessa, kannustamaan ja pitämään käytös- tai tarkkaavaisuushäiriöstä kärsivän lapsen koulussa, mutta en voinut tarjota hänelle muuta apua. Se löi lujasti. Sairastuin burnoutiin ja masennuin. Kohtasin lääkärin, joka sanoi, että työelämässä on paljon naisia, jotka pannaan sellaisen tehtävän eteen, josta ei voi selviytyä haavoittumatta.
Sairauslomalta palattuani vein vielä lukukauden loppuun oman luokkani kanssa. Seuraavana syksynä jatkoin laaja-alaisena erityisopettajana ala-asteella.”
Päivillä ei ole ollut tarvetta rakentaa kulisseja
”Olimme kaksi tyhjätaskua, kun menin naimisiin mieheni Sepon kanssa 1979. Asuimme halvassa aravassa ja laskimme joka pennin. Äitiyskorvaukseni meni yhtiövastikkeeseen, kun pojat syntyivät 1981 ja 1984. Elimme niukasti, käytin kierrätysvaatteita, ja huonekalumme olivat vanhoja. Se ei harmittanut minua koskaan, kun muuten oli mukavaa.
Minulla ei ollut haluja kuluttaa, kulissien rakentamisen tarvetta tai haaveita omakotitalosta. Jo opiskeluaikana olin tutustunut Rooman klubin raporttiin Kasvun rajat. Siinä ennustettiin, että luonto ei tule kestämään kulutuksen kasvua. Olin huolestunut mutta pitkään uskoin lapsellisesti, että luonnon tuhoamiselle ruvetaan tekemään pian jotakin.
Matkustimme muutaman kerran perheen kesken ulkomaanlomalle lentäen, ja se tuntui minusta joka kerran kiusalliselta. Aloin välttää lentämistä. Lopullisesti päätin, etten lennä enää koskaan, kun minusta 13 vuotta sitten ensimmäisen kerran tuli isoäiti. Sen jälkeen olen matkustanut junalla muun muassa Pariisiin, Osloon ja Sveitsiin. Ajattelen, että minun ei ole pakko nähdä kaikkia paikkoja maailmassa. En myöskään enää syö lihaa.
Keväällä 2019 päätin mennä osoittamaan mieltäni Eduskuntatalon portaille, jonne aina perjantaisin kokoontuu Greta Thunbergin innoittamia ympäristöaktivisteja mielenosoitukseen. Ensimmäisellä kerralla minua jännitti, mutta tapasin siellä mielenkiintoisia ikäisiäni ihmisiä.
Noin vuoden kuluttua päätimme perustaa Ilmastoisovanhemmat-yhdistyksen. Haluamme, että tulevien sukupolvien oikeuksia kunnioitetaan, kun solmitaan ilmastosopimuksia. Kokoonnumme Eduskuntatalolle edelleen joka perjantaiaamu vaatimaan päättäjiltä toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Muutenkin olemme aktiivisia. Ennen eduskuntavaaleja haastoimme ehdokkaita vaaliteltoilla, hallitus- ja budjettineuvotteluja seurasimme banderolliemme kanssa kadulla.
Kehitämme myös kansainvälistä verkostoa. Marraskuun lopussa matkustan Brysseliin tapaamaan ilmastoisovanhempia muista Euroopan maista. Odotamme tapaavamme samalla eri maiden europarlamentaarikkoja. Eduskunnasta etsimme yhdistyksellemme kummikansanedustajaa.
On hyvä, että olen löytänyt itselleni tekemistä, sillä mieheni kuoli yllättäen vuosi sitten. Minulla on häntä hirveän kova ikävä. Olimme yhdessä melkein 50 vuotta. Hän oli paras kaverini, rakastajani, lasteni isä ja lastenlasteni rakas vaari. Meillä kummallakin oli omat menot, ja olen tottunut elämään omaa elämääni, silti välillä tuntuu hyvin tyhjältä.”
Juttu on julkaistu Anna-lehdessä 42/2023.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous