Koti ja sisustus

Onko kotonasi tukahduttavan kuuma? Näillä keinoilla saat asunnon viileäksi helteellä

Asunto on mahdollista saada kesällä viileämmäksi muutamalla yksinkertaisella niksillä. Tuulettaminen kannattaa esimerkiksi ajoittaa oikeaan aikaan ja sälekaihtimet suunnata oikein päin.
16.7.2018 Teksti: Johanna Jantunen Kuvat: iStock

Helteisellä säällä omasta kodista voi tulla tukahduttavan kuuma pätsi. Hiki virtaa ja nukkuminen on tukalaa. Listasimme seitsemän vinkkiä asunnon viilentämiseen kesähelteillä.

1. Tuuleta oikeaan aikaan

Jos ulkona on lämpimämpää kuin sisällä, ikkunoiden avaaminen ei viilennä asuntoa. Tuulettaminen voi tehdä asunnosta jopa entistä kuumemman.

Avaa ikkunat vasta sitten, kun lämpötila on laskenut ulkona. Paras aika tuulettaa on myöhään illalla, yöllä tai aikaisin aamulla. Läpivedosta eli ikkunoiden avaamisesta asunnon vastaikkaisista päädyistä on usein apua.

Muista sulkea ikkunat tuuletuksen jälkeen, jotta ne eivät jää päiväksi auki eikä kuumaa ilmaa pääse virtaamaan sisälle asuntoon.

2. Laita verhot kiinni ja sälekaihtimet oikein päin

Aurinko pääsee lämmittämään sisätiloja helposti ikkunoiden kautta. Torju kuumia auringonsäteitä pitämällä verhot kiinni etenkin lännen ja etelän puolelta.

Jos ikkunoissasi on sälekaihtimet, kiinnitä huomiota siihen, kummin päin säleet ovat. Käännä kaihtimet osoittamaan valoa vastaan eli niin, että säleen kupera eli pullea puoli on ulospäin.

3. Kuivaa pyykit ulkona

Kuivata pyykit helteellä joko pihalla tai parvekkeella, jos se vain on mahdollista.

Pyykeistä nousee kuivuessaan kosteutta. Jos märkien pyykkien antaa kuivua sisällä, asuntoon voi tulla trooppinen tunnelma.

4. Suosi ruoanvalmistuksessa nopeutta

Pitkään uunissa tai liedellä kypsyvät ruoat kannatta kesähelteillä jättää tekemättä. Ruoanvalmistus voi lämmittää asuntoa entisestään.

Suosi esimerkiksi pastoja, salaatteja ja muita nopeasti valmistuvia ruokia.

5. Sulje sähkölaitteet

Sähkölaitteet tuottavat lämpöä, joten niitä kannattaa käyttää kuumana päivänä mahdollisimman vähän. Sulje tietokone, jos kukaan ei käytä sitä, ja sammuta turhat lamput.

Tarkista myös, että patterit ja lattialämmitys eivät ole päällä.

6. Sujahda viileisiin lakanoihin

Jos makuuhuone on kuuma, viileät lakanat voivat tehdä olosta miellyttävämmän.

Lakanat voi laittaa ennen nukkumaanmenoa hetkeksi pakastimeen. Kannattaa suosia hengittäviä puuvillalakanoita satiinisten, silkkisten ja polyesteristen sijaan.

Jätä myös täkki helteellä pois ja nuku pelkkä pussilakana peittonasi.

7. Jos omistat tuulettimen, suuntaa se oikein

Tuuletin auttaa viilentämään asuntoa, kun se asetetaan oikeaan paikkaan.

Laita tuuletin ikkunan eteen illalla, ilman viilennyttyä. Suuntaa se puhaltamaan ikkunasta ulospäin. Näin tuuletin puhaltaa asunnosta kuumaa ilmaa ulos ja ikkunasta pääsee viileämpää ilmaa sisään.

Voit kokeilla myös jääpalakikkaa. Aseta tuulettimen eteen astia, joka on täynnä jääpaloja. Näin tuuletin puhaltaa jääpaloista hohkaavaa kylmää ilmaa asuntoon.

Lähteet: Greatist, Lifehack, Siivous.info

Kommentit (1)

Ot ensiapulaukusta avaruuslakana laita se ikkunoiden väliin valo tuleeläpi lämpö ei . tämä toimii

Ot ensiapulaukusta avaruuslakana laita se ikkunoiden väliin valo tuleeläpi lämpö ei . tämä toimii

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Suosittelemme