Lifestyle

Saako toisen kotiin tai mökille tupsahtaa yllätysvisiitille? Suomalaiset kertovat ajatuksiaan kyläilystä

Kyläileminen ja vieraiden vastaanottaminen ovat mieluista puuhaa, mutta yllätysvieraat eivät ole toivottuja, vastasivat Annan lukijat, kun kysyimme kyläilystä.
20.7.2018 Teksti: Piritta Palokangas Kuvat: iStock ja OM-arkisto

Annan lukijoista reilu puolet on sitä mieltä, että kyläilystä pitää sopia aina etukäteen. Samaa mieltä on myös tapakouluttaja Mirva Saukkola, jonka mukaan yllätyskyläily ei ole nykyään enää toivottavaa. Kysyimme lukijoiltamme, miten he tykkäävät kyläillä.

Melkein 80 prosenttia vastasi pitävänsä kyläilystä ja reilu 70 prosenttia kutsuvansa vieraita mielellään kotiinsa. Reilu puolet kyläili useimmiten sukulaisten luona, mutta lähes yhtä usein kyläilypaikkana oli ystävien koti.

Lukijoidemme mielestä vieraille pitää aina tarjota jotain syötävää tai juotavaa ja mieluisin tarjottava ovat perinteiset pullakahvit.

55 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, ettei joka kerta kylään mennessään tarvitse viedä tuliaisia, mutta 62 prosenttia kuitenkin vastasi vievänsä niitä joka kerta. Paras tuliainen lukijoidemme mielestä ovat kukat.

Pidätkö kyläilystä?

78 % lukijoista tykkää kyläillä.
73 % lukijoista tykkää kutsua vieraita kotiinsa.

”On kivaa laittaa hyvää ruokaa ja kutsua ystäviä syömään ja juomaan viiniä. Yleensä saa sitten itsekin kutsun kylään. Yksipuolinen kyläily ei pidemmän päälle toimi, vuoroin vieraissa.”

”En harrasta muodollista kyläilyä, jossa kutsutaan ensin ja sitten istua pönötetään keksimässä keskustelua kahvikupin äärellä. Ystävien kesken ovet ovat aina auki. Siivoamisessa, ruoanlaitossa ja lasten kaitsemisessa autetaan ja syödään yhdessä, jos on ruoka-aika. Meininki on rento, ja voi puhua mistä vain!”

Kuinka usein luonasi käy vieraita?

32 % Pari kertaa kuukaudessa.
31 % Kerran tai harvemmin kuukaudessa.
27 % Muutaman kerran vuodessa.
5 % Usean kerran viikossa.
4 % Kerran tai harvemmin vuodessa.
1 % Ei koskaan.

2–3 tuntia on sopiva kyläilyn kesto, sanoo 57 % lukijoista.

25 % vastaajista on joskus joutunut patistamaan vieraita lähtemään.

”Ainoastaan serkkuni olen kerran joutunut patistamaan ulos, siinä vaiheessa kyläily oli kestänyt lähes seitsemän tuntia ja halusin jo vähitellen nukkumaan.”

Kenen luona kyläilet useimmin?

52 % Sukulaisten luona.
44 % Ystävien kotona.
4 % Naapureilla.

TOP 3: Lukijat valitsivat – hänet haluaisin kutsua kylään

1. Kiti Kokkonen. Häneltä voisi saada vinkkejä, miten hauskuuttaa vieraita.
2. Kaari Utrio. Kirjallisuudesta saa aina aikaan hyviä keskusteluja.
3. Rosa Meriläinen. Tässä kahvipöytäkeskustelussa tuskin olisi tabuja.

Kuinka usein käyt kylässä?

34 % Pari kertaa kuukaudessa.
33 % Kerran tai harvemmin kuukaudessa.
25 % Muutaman kerran vuodessa.
4 % Usean kerran viikossa.
3 % Kerran vuodessa tai harvemmin.
1 % En koskaan.

”Ystäväni viihtyvät kotonaan, ja minustakin on mukavampi poiketa heillä, jolloin voin itse määritellä vierailun keston.”

”Tapaan tuttavia mieluimmin kotien ulkopuolella, ei tarvitse kenenkään stressata siivouksesta tai tarjoiluista.”

Onko sinulla tapana kutsua itsesi kylään?

79 % Ei.
21 % Kyllä.

”Minulla on ystäviä, joille voi soittaa ja kysyä, keittääkö hän kahvit, jos minä tuon syötävät. Kierrätämme aikakauslehtiä keskenämme, ja siinäkin on syy nopeaan kyläilyyn.”

Kyläillessä voi aloittaa keskustelun:

96 % päivän polttavista uutisaiheista
43 % politiikasta
38 % tasa-arvosta
27 % yhteisten tuttavien yksityisasioista
26 % uskonnosta

Vastausten yhteenlaskettu summa on yli 100 %, koska vastaajat saivat valita useamman kuin yhden vaihtoehdon.

TOP 5: Lukijat äänestivät – parhaat viemiset kyläilypaikkaan

1. Kukat
2. Suklaa ja muut makeiset
3. Alkoholi
4. Kynttilät
5. Servietit

Lukijoiden mielestä paras tuliainen kyläpaikkaan ovat kukat.

62 % lukijoista vie aina tuliaisia kylään mennessään.

Totta vai tarua?

Vieraille pitää aina tarjota syötävää tai juotavaa.
84 %
lukijoista on samaa mieltä.

Keittiön kaapissa on aina  hyvä olla vierasvaraa.
57 %
lukijoista on samaa mieltä.

Kyläilystä täytyy aina sopia etukäteen.
54 %
lukijoista on samaa mieltä.

Kylään mentäessä pitää aina viedä tuliaisia.
55 %
lukijoista on eri mieltä.

”Olemme tosi huonoja viemään tuliaisia. Tuomme itsemme, ja meille riittää, että muut tekevät saman.”

Yli puolet vastaajista tarjoaa mieluiten vierailleen pullakahvit.

Mitä tarjoat vieraille mieluiten?

55 % Pullakahvit.
16 % Lämpimän aterian.
14 % Kuohujuomaa ja naposteltavaa.
15 %  Jotain muuta, mitä? ”Tilanteen mukaan. Iäkkäille sukulaistädeille pullakahvit, ystäville ruoan ja juomia.”

Suomalaiset juovat noin 10 kg kahvia henkeä kohden vuosittain.

Lähde: kahvi.fi

91 % suomalaisista on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että yhdessä syöminen perheen tai ystävien kanssa on hieno juttu.

Lähde: ELO-säätiön tutkimus 2016

Loma-aikaan kesämökille tulevat vieraat ovat…

46 % välttämätön paha
54 % odotettu ilo

”Mökkiolosuhteissa  – ei juoksevaa vettä, sisävessaa, pieni hella – yllätysvieraat eivät ilahduta.”

64 % lukijoista ei pidä yllätysvieraista.

”Ei minua haittaa, jos joku poikkeaa. Se osoittaa avoimia ja luottamuksellisia välejä. Kotinikin on aina siinä kunnossa, että oven voi avata.”

”Olisi kiva tietää ainakin tuntia ennen, että ehtii hieman kotona järjestellä ja varautua. Kerran olimme mieheni kanssa juuri käyneet saunassa ja vielä saunatakeissa juomassa saunaolutta, kun eräs englantilainen ystäväni toi vanhempansa kylään etukäteen ilmoittamatta. Siinä oltiin aika noloina.”

Lue myös: Mökkivieraat, nuo ainaiset maanvaivat

Ellei muuta mainita, lähteenä on Annan lukijapaneeli.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *