Työ ja raha

Onko sukupuolten välinen palkkaero naisten vika? Asiantuntijat eri mieltä

Miksi naisen euro on yhä vain reilut 80 senttiä? Työmarkkinapäällikkö Anu Sajavaara on sitä mieltä, että naiset voisivat tehdä toisenlaisia uravalintoja. Työelämätutkija Paula Koskinen Sandberg taas kannustaa kapinoimaan huonoa palkkausta vastaan. Lue, miten asiantuntijat perustelevat oman kantansa.

Teksti:
Piia Sainio
Kuvat:
Istock

Naisen euro on yhä vain vähän yli 80 senttiä.

Miksi naisen euro on yhä vain reilut 80 senttiä? Työmarkkinapäällikkö Anu Sajavaara on sitä mieltä, että naiset voisivat tehdä toisenlaisia uravalintoja. Työelämätutkija Paula Koskinen Sandberg taas kannustaa kapinoimaan huonoa palkkausta vastaan. Lue, miten asiantuntijat perustelevat oman kantansa.

Johtuuko sukupuolten palkkaero naisten omista valinnoista?

Anu Sajavaara: Kyllä naisten valinnoilla on merkitystä. Ansiotasoon vaikuttaa se, mille alalle hakeutuu ja ottaako vastaan vastuullisempia tehtäviä, jos niitä tarjotaan.

Perussyy palkkaeroon on se, että naiset ja miehet hakeutuvat erilaisille aloille. 80 prosenttia miehistä työskentelee yksityisellä sektorilla, jolla on parempi maksukyky kuin julkisella sektorilla. Kuntien työntekijöistä 80 prosenttia on naisia, ja julkisella sektorilla on alhaisempi palkkataso. Siellä palkat maksetaan yhteisestä potista, joka jaetaan siten kuin poliittisesti parhaaksi nähdään.

Paula Koskinen Sandberg: Ensisijaisesti ei. Suurin syy palkkaepätasa-arvoon on se, että naisvaltaisten alojen matalaa palkkatasoa pidetään oikeutettuna ja itsestään selvänä. Ikään kuin palkat olisivat jotain sellaista, mihin ei pystytä vaikuttamaan!

Naisten matala palkkataso liittyy työmarkkinahistoriaan. Aikoinaan miehillä oli perheenelättäjän rooli, ja siksi heille maksettiin paremmin kuin naisille, aivan avoimesti. 1960-luvulla järjestelmä kyseenalaistettiin ja siitä tuli lainvastainen. Se ehti kuitenkin olla voimassa niin kauan että juurtui ihmisten mieliin ja työmarkkinakäytäntöihin.

Samoihin aikoihin hyvinvointivaltio laajeni voimakkaasti ja syntyi työpaikkoja terveydenhoitoon, koulutukseen ja varhaiskasvatukseen. Ei ole sattumaa, että niistä muotoutui ”naisille sopivan” palkkatason aloja.

Ne ovat juuri niitä aloja, joiden valitsemisesta nyt syyllistetään naisia: mitäs menit sinne töihin. Ikään kuin alojen matala palkkataso ei millään lailla liittyisi historiaan ja siihen, että siellä työskentelee nimenomaan naisia.

 

Mitä naiset voisivat tehdä korjatakseen palkkaepätasa-arvoa?

AS: Naisten tulisi miettiä, mille alalle he kouluttautuvat. Millaiset tulevaisuudennäkymät alalla ovat ja miltä oma urakehitys näyttää?

Naisten tulisi myös hinnoitella oma osaamisensa paremmin.

PKS: Tarvitaan joukkovoimaa. Olisi tuotava selkeästi esiin se, että matala palkkaus naisvaltaisilla aloilla ei ole hyväksyttävää vaan että siihen pitää puuttua.

Olen mukana lastentarhanopettajien palkkoihin liittyvässä Ei leikkirahaa -kansanliikkeessä. Siellä toteutettiin poikkeuksellinen toimenpide: samana päivänä tuhannet ihmiset jättivät korotuspyynnön. Nyt korotuksia on tulossa pääkaupunkiseudulla, ja ne voivat osittain liittyä tuohon joukkopyyntöön.

 

Entä miehet?

AS: Miehet voisivat pitää enemmän perhevapaita. Jos perhevapaat jaettaisiin tasan, se näkyisi välittömästi palkkaerossa.

Lisäksi etenkin miehet tekevät perinteisiä uravalintoja. Naisvaltaisilla aloilla, kuten hoiva-alalla ja opetusalalla, tarvittaisiin kipeästi enemmän miehiä.

PKS: Miesten pitäisi ymmärtää, ettei heidän tekemänsä työ ole automaattisesti ensisijaista. Miehet ehkä kokevat, että asiaintila on niin kuin sen kuuluukin olla.

Miesvaltaisten alojen edunvalvontajärjestöiltä voisi odottaa solidaarisuutta. Olisi hienoa, jos sieltä saisi tukea naisvaltaisten alojen pyrkimyksille.

 

Voiko poliittisilla päätöksillä edistää samapalkkaisuutta?

AS: Kyllä, mutta palkankorotustason täytyy heijastella alan maksukykyä. Työmarkkinoille aiheutui iso häiriö vuoden 2007 sopimuskierroksesta, jossa poliitikot sotkeutuivat palkkaneuvotteluihin ja palkankorotuksia ohjattiin ”Sari Sairaanhoitajalle”. Sen jälkeen tuli lama, ja Suomen talous oli todella huonossa asennossa. Jäimme kilpailukyvyssä huomattavasti jälkeen muista Euroopan maista.

Perhevapaauudistus olisi pitänyt jo toteuttaa. Suurin kannustinloukku on kotihoidontuki.

PKS: Kyllä, sekä lainsäädännöllä että työehtosopimuksilla. Julkisen sektorin palkat ovat budjetointikysymys ja tahtotilakysymys. Mikään ei estä ohjaamasta sinne lisää rahaa, jos niin halutaan.

Perhevapaauudistus on tärkeä. Järjestelmän ongelmallisin osa on hoitovapaa. Todella matala, kiinteä korvaustaso tekee siitä köyhyysloukun.

 

Pitäisikö palkkojen olla julkisia?

AS: En ole kuullut yhtään hyvää syytä, miksi palkkoja pitäisi avata. Julkisella sektorilla palkat ovat avoimia ja verotiedot julkisia, mutta se ei ole poistanut palkkaeroa.

Yksittäisten työntekijöiden palkkojen avaaminen ei palvele isompaa tavoitetta, ja se saattaisi aiheuttaa kaikenlaista kuhinaa työpaikoilla. Työnantaja ei saa syrjiä ketään, se tulee jo lainsäädännöstä.

Olisi järkevämpää puhua palkkausjärjestelmien avoimuudesta ja palkkatietämyksestä. Palkansaajien pitäisi tietää, mihin oma palkka perustuu ja voiko siihen jollain tavalla vaikuttaa.

PKS: Kyllä siitä voisi olla hyötyä. Organisaatiotasolla siihen sisältyy paljon riskejä, koska tyypillisellä työpaikalla palkkauksen käytännöt eivät ole kunnossa.

Aluksi palkka-avoimuus lisäisi eripuraa työpaikoilla. Pidemmällä aikavälillä käytännöt pakostakin muuttuisivat yhdenmukaisemmiksi.

Palkkausjärjestelmät taas ovat manipuloitavissa. Jos tietynlaista palkkaa halutaan maksaa, tehtäväkuvauksen voi aina muotoilla siten, että palkka on perusteltavissa.

 

Pitäisikö palkoista puhua enemmän?

AS: Toivoisin, että Suomessa olisi luontevampaa ottaa oma palkka esiin keskusteluissa työnantajan kanssa. Ruotsissa on yleinen palkkakeskustelumalli. Siellä monella alalla käydään vuosittaisia palkkakeskusteluja työntekijöiden ja esimiesten välillä, ja palkansaajapuoli uskoo, että se on vaikuttanut palkkatasoon.

PKS: Kyllä. Palkan ei pitäisi olla mikään salailtava, arkaluontoinen asia. Tähän liittyy sukupolvikuilu. Oma ikäluokkani, 1980-luvulla syntyneet ja nuoremmat, puhuu rohkeammin palkoista. Ihan vain joitakin vuosia vanhemmat kollegat pitävät palkkaa asiana, josta ei kuulu puhua.

 

Paljonko sinä saat palkkaa?

AS: Ihan riittävästi. Emme vertaile työkavereiden kesken palkkoja, mutta luotan siihen, että palkkani on oikeudenmukainen ja suhteessa osaamiseeni ja kokemukseeni.

PKS: Noin 4 100 euroa kuussa. Työskentelen Suomen Akatemian tutkijatohtoripestillä, ja palkkani vastaa työpaikan normaaleja käytäntöjä. Suhteessa uratasoon palkka on ihan hyvä, mutta toki se voisi olla enemmänkin.

Olen parin vuoden sisällä neuvotellut itselleni kaksi palkankorotusta. Olin oikeasti tehnyt hyvää työtä, joten korotuksia ei ollut vaikea perustella.

X