Lifestyle

Vallan ja viettelysten vuosikymmen – 1980-luvulla Anna ihaili pomonaisia ja esitteli luksusmuotia

1980-luvulla Annassa keskusteltiin seksistä räväkämmin kuin koskaan. Naisihanteeksi nousi päättäväinen pomotar, joka ei arkaillut osoittaa asemaansa miehille.
26.12.2018 Teksti: Mirva Saukkola Kuvat: OM-arkisto ja LK

Vuoden 1980 alussa Anna täytti 17 vuotta. Öljykriisi ja pahimmat penninvenytystalkoot alkoivat olla ohi, ja talous kehittyi suotuisaan suuntaan. Se näkyi myös tavallisen naisen talous­rahoissa ja vaatevalinnoissa. Hän ei enää elänyt miehensä jatkeena.

Maailma avautui uudella tavalla eikä Suomi enää kyyhöttänyt yhtä nöyränä itäisen isoveljen varjossa. Politiikassa puhalsivat tuoreet tuulet, joiden vuoksi yhä useampi suuntasi katseensa Neuvostoliiton sijaan länteen. Huippuviulisti Viktoria Mullovan loikkaamisesta Neuvostoliitosta Suomen kautta länteen kesällä 1983 kirjoitettiin uskaliaasti myös Annassa.

Nyt saattoi jo todeta julkisesti, että moni haaveili loikkaavansa naapurimaasta länteen. Toisin oli ollut Urho Kekkosen Suomessa.

Lisäksi Suomi muuttui monikulttuurisemmaksi. Vuonna 1982 Annan toimittaja Hertta Myllymäki vieraili vietnamilaisperheen luona Helsingin Maunulassa ja totesi perheen sopeutuneen mainiosti Suomeen.

Suomalaiset avautuivat myös ­aiempaa kursailemattomammin nautinnoille. Annankin sivuilla suositeltiin huippumuotia, raotettiin uutukaisen ja villin klubikulttuurin ovia, vinkattiin gurmeekokkien salaisuuksista… Ja puhuttiin kainostelemattomasti seksistä.

Neuvostoliittolainen huippuviulisti Viktoria Mullova loikkasi Suomen kautta länteen vuonna 1983. Hänen tapauksestaan uskallettiin kirjoittaa myös Annassa.

Annan nostalgiset kannet 1980-luvulta

Lasikatoille kyytiä

Kun vielä Annan syntyessä 1960-luvulla nainen oli arkaillut työelämään lähtöä ja seuraavalla vuosikymmenellä empinyt sitä, miten saa järjestettyä lasten päivähoidon, tuntuivat 1980-luvulla kaikki ovet ammottavan sepposen selällään. Inspiraatiota haettiin etenkin Islannista, jossa Vigdis Finnbogadóttir valittiin ensimmäiseksi naispresidentiksi. Anna raportoi hänen virkaanastujaisistaan vuonna 1980 ja kertoi siniseen silkkiasuun pukeutuneen, lämminhenkisen rouvan viitoittavan saarivaltion kohti kauniimpaa tulevaisuutta.

Seuraavana vuonna Helvi Sipilä julisti Annassa kantavansa vastuunsa ja asettuvansa ehdokkaaksi vuoden 1982 presidentinvaaleissa. Hänen sydämellään olivat etenkin pakolaisten asiat. Urho Kekkosen pitkä, vuonna 1956 alkanut valtakausi kuitenkin vaihtui Mauno Koiviston valitsemiseen presidentiksi, ja naisjohtajaa tasavalta sai vielä odottaa vuoteen 2000 asti.

Uuden presidentin rinnalla seisoi kuitenkin samastuttava maan äiti. Kansanedustajanakin työskennellyt Tellervo Koivisto avautui Annalle Helena Vehkaojan haastattelussa vuonna 1986. Maan ensimmäinen nainen kertoi rentoutuvansa viikonloppuisin television jännityssarjojen parissa, lukevansa kiireiden takia vähemmän kuin haluaisi ja ehtivänsä kuuntelemaan lähinnä Porilaisten marssia. Elokuviin rouva kertoi suuntaavansa puolisonsa kanssa lähinnä silloin, kun ihailtuna tasavallan prinsessana tunnettu Assi-tytär heitä siihen patisti.

Presidenttiys ei ollut ainoa virka, johon naisten tie oli pitkään tukittu. Etenkin 1980-luvun puolivälissä keskustelu naispappeudesta kävi kiivaana. Anna haastatteli keravalaista seurakuntalehtori Anja Hännistä, joka oli päättänyt asettua pioneerien joukkoon ja ottaa pappisvihkimyksen heti, kun se vain oli mahdollista.

Anja Niemelän artikkelissa aavisteltiin, että muutoksen jälkeen kirkosta sukeutuu ihmisläheisempi – moni voisi kertoa naispapille murheensa samaan tapaan kuin omalle äidilleen. Vuonna 1986 tehty lakimuutos lopulta salli sen, että myös naiset kelpasivat sielunpaimeniksi.

Yleisesti ottaen työelämässä ihailtiin nuoria menestyjiä eli juppeja, joiden nimitys kehkeytyi englanninkielisestä sanakolmikosta young urban professional. Vuonna 1988 Annassa haastateltiin sikermää menestyviä uranaisia. Kaikki heistä avautuivat designsisustuksistaan, laskettelumatkoistaan ja viihtymisestä Helsingin sykkivässä yöelämässä.

Mukana oli muun muassa Japanissa ja Italiassa työskennellyt Marica Rosengård, joka kehaisi kuuluvansa maamme menestyvimpiin malleihin. Nykyään Marica tunnetaan valokuvaajana ja muun muassa Suomen Huippumalli haussa -televisiosarjan viimeisimmän tuotantokauden tuomarina.

Anja Hänninen halusi pappis­vihkimyksen heti, kun se oli naisille mahdollinen.

Trendikatsaus vuodelta 1986 esitteli ”pakollisina” muun muassa kravatit, silmälaseista roikkuvat vitjat ja strassikoristeet, henkselit, teddyturkit, kohtalokkaan mustan pitsin… Solmio ja vaaleanpunainen college olivat Mic Macin mallistosta.

Tyylilyyli ja lökäpöksy

Pärjäämistä palvovalla vuosikymmenellä menestyksen merkit saivat näkyä. Niinpä Annakaan ei kannustanut lukijoitaan halpahallimuotiin sonnustautumiseen – päinvastoin. Nyt vaatteet nähtiin menestyksen mittarina, ja bisneselämässä lasikattoja särkevän uraohjuksen oli myös näytettävä tyylikkäältä. 1980-luvulla temppu tehtiin komeilla merkeillä. Vaate ei ollut vain korea koriste vaan tapa julistaa pärjäämistään.

Liisa Hakolan kokoamassa trendikatsauksessa vuodelle 1985 toimittaja suositteli valitsemaan neuleiksi aina pariisilaisen Sonia Rykielin luomuksia ja muiksi asuiksi amerikkalaisen Bill Blassin vaatteita. Ensin mainittuja myytiinkin jo Suomessa, jälkimmäisiä ei edelleenkään. Mutta toimittaja nimesikin parhaiksi ostospaikoiksi New Yorkin Trump Towerin ohella Dallasin mahti­tavaratalot. Tyyli-ikoneiksi hän nosti Kennedyn klaanin naiset ja prinsessa Dianan istuvine pikkujakkuineen.

Pukeutumisen pikapäivitys syntyi raskailla ketju­koruilla. Klubikulttuuri testasi ensimmäisen kerran siipiään Suomessa. Useimmiten huikeita juhlia järjestivät yritykset, jotka kutsuivat bilettämään kaupungin kauneimpia ja rohkeimpia. Kuuluisimpia lienevät olleen Image-lehden ja Paparazzi-mallitoimiston juhlat, jotka kokosivat yhteen Suomen kiinnostavimmat nimet.

Anna oli luottavainen naisten menestyksen suhteen. Uranaiseudesta oli paljon juttuja, mutta usein jutut liittyivät menestyksen saavuttamiseen ja sen ulkoisten merkkien kantamiseen.

Vuonna 1985 säädetyn nimilain ansiosta siirryttiin nykyiseen järjestelyyn, jossa avioituva nainen voi ottaa miehensä nimen tai olla ottamatta. Lain lähtökohtana oli nimenomaan tasa-arvo. Avioliittolakia rukattiin vuonna 1987. Enää avioeroon ei tarvittu syitä tai syyllisiä eikä esimerkiksi lavastettua uskottomuutta. Nyt riitti se, että puolisoiden todettiin olevan yhteensopimattomia.

Murheenkryyniksi Annan sivuilla nousi suomalainen mies. ”Miesparka. Ei riitä, että pehmoilet, hölkkäät ja kieltäydyt aseista. Nyt sinun pitäisi vielä ruveta koreilemaankin”, Helena Vehkaoja kirjoitti loppuvuonna 1984. Artikkeli piirsi ankean kuvan lökäpöksymiehestä. Sen mukaan peruspertin urapolku saattoi katketa huolittelemattoman pukeutumisen vuoksi. Vaikka vaimo teki kaikkensa, hän ei voinut kantaa täyttä vastuuta ukonreppanasta.

Inkeri Apila-Salo kertoi vuonna 1986 julkaistussa artikkelissa sydäntä särkevän tarinan mäntsäläläisnaisesta, joka asetteli miehelleen joka ilta valmiiksi tyylikkään asukokonaisuuden. Aamun tullen aviomies kuitenkin hylkäsi suorat housut veitsenterävine prässeineen ja valitsi mieluummin mukaviksi muotoutuneet sammarinsa. Johtiko se miehen urakehityksen tyssäämiseen? Sitä emme koskaan saa selville.

Trendikäs voimanainen vuodelta 1986.

Keken ja Sinan herkkä hetki Annassa vuonna 1986.

Stetsonpäinen seksisymboli

Miehen elämä 1980-luvulla ei muutenkaan ollut enää mutkatonta, sillä myös vaatimukset sängyssä olivat nousseet. Anna lorotti bensaa keskustelun liekkeihin ujostelemattomalla, seksiasioihin keskittyvällä Siskonpeti-sarjallaan, jota kirjoittivat muun muassa Inkeri Apila-Salo ja Ulla Koskinen.

Jälkimmäinen pohti valloittamisen pakkoa jutussaan loppuvuonna 1986. Hän aprikoi, miksi ruoho näyttäytyi vihreämpänä aidan takana ja valloittamisen pakko pyöritti suhdesirkusta. Muita Siskonpeti-sarjassa käsiteltyjä päivänpolttavia aiheita olivat muun muassa sinkkunaisen seksielämä ja pahimmat eroottiset mokat. Erityisen ihailtava oli itsenäisen naisen rooli. Liiallinen ripustautuminen mieheen nähtiin ajan hengen mukaisesti kiehuvan kemian joutsenlauluna.

Ja annettiinpa lukijoille myös suorasukaisia vinkkejä sen suhteen, miten avioelämä eroaa rakastajien kanssa toimimisesta.

Miesihanne oli menevä ja menestyksekäs. Kotimaisista idoleista formulakuski Keke Rosberg avautui unelmistaan Annassa toimittaja Hannu Eerikäiselle ja pusutteli ujostelematta kameroiden edessä saksalaisen Sinansa kanssa. Mukanaan parilla oli Suomen-vierailulla vuonna 1986 yksivuotias Nico-taapero, joka oli hädin tuskin oppinut kävelemään eikä viitteitä maailmanmestaruustason formulavauhdista ollut vielä nähtävillä.

Televisioruudussa suomalaisnaiset hurmasi perjantai-iltaisin Dallas-saippuaoopperan kieroileva ja itsevarma J. R. Ewing (Larry Hagman). Vuonna 1982 Annassa kerrottiin, että roistomainen veijari oli naiskatsojien keskuudessa suositumpi kuin supertähdet Paul Newman ja Jack Nicholson yhteensä. Kaikki eivät olleet näyttelijän tenhosta samaa mieltä: rouva Tellervo Koivisto ilmoitti Annan haastattelussa 1986 jättävänsä Dallasin väliin ja keskittyvänsä mieluummin ajankohtaisohjelmiin.

Kalaisan juusto­piirakan kanssa ehdotettiin tarjottavan trendikkäästi puna­viiniä vuonna 1985.

Lenita on pysynyt pinnalla vuosi­kymmenestä toiseen. Muotishow helmikuulta 1983.

Yrittäjäpioneeri

Mallina kannuksensa hankkinut Laila Snellman perusti Paparazzin 1983.

− Ulkomailla mallitoimistoja jo oli, Suomessa ei. Jokainen meistä malleista oli freelancer, joka joutui itse neuvottelemaan töistä. Tosin meillä oli Mallit ry -ammattiyhdistys, jonka puheenjohtajana toimin vuosina 1979–1980. Silloin huomasin, miten paljon tehtävää alan kehittämisessä oli.

27-vuotias Laila sai yhtiökumppanikseen silloisen Nokian markkinointijohtajan Thomas Zilliacuksen ja listoilleen 54 mallia.

– Suomessa oli Pohjoismaiden mittavin vaatetusteollisuus. Niinpä bisneksemme kiinnosti jopa Nokian silloista toimitusjohtajaa Kari Kairamoa, joka olisi halunnut hallitukseemme. Hän oli silloin yli nelikymppinen eli meidän mielestämme auttamattoman vanha, Laila nauraa.

Palkkioiden ohella toimisto katsoi muutenkin malliensa etujen perään.

– Nykyinen Me too -keskustelu on tärkeää. Nuorena mallina törmäsin itse epä
asialliseen käytökseen ja 
Paparazzissa päätin suojella mallejani samalta. Kerrankin eräs saksalaisfirma pyysi meiltä päällysvaatekuvausten castingiin vaaleita, pitkiä tyttöjä. Selvisi, että heidän pyrkimyksenään olikin ostaa munasoluja.

Paparazzi kohtasi myös haasteita. Neuvostoliiton kauppasopimusten raukeaminen vuonna 1985 kaatoi vaatetusalan yrityksiä, 1990-­luvun lama lisää. Toisaalta it-huuma ja mainosala saivat bisneksen myöhemmin taas kukoistamaan.

– Menestynein vaiheemme sijoittui 2000-luvun alkuun ennen vuoden 2008 talousromahdusta. Silti juuri 1980-luku on jäänyt unohtumattomana mieleeni. Koiviston presidenttikaudella maailma avautui ja Suomi kansainvälistyi.

Järjestimme ikimuistoisia tapahtumia, kuten Vanhalla ylioppilastalolla vuonna 1984 toteutetut juhlat. Mal
lien, tanssijoiden, drag queenien ja monien muiden esiintyjien tähdittämä show ikuistettiin peräti kuudella filmi-kameralla.

Menestystä ja nuoruuden ahdistusta

Anna-Leena Härkönen oli vain 18-vuotias, kun hänen esikoisromaaninsa Häräntappoase ilmestyi helmikuussa 1984. Kesästä maalla kertova romaani ammensi aineksia muun muassa Anna-Leenan omista kesistä, jotka hän oli viettänyt sukulaisten luona maalaistalossa.

– Olin kustannussopimuksesta ällistynyt mutta onnellinen. Olin aina haaveillut kirjailijan työstä ja kuvittelin, että joutuisin lähettämään käsikirjoituksen lukuisiin kustantamoihin, ennen kuin sen julkaisemista edes harkittaisiin. Otava kuitenkin tarttui siihen heti.

Arvostelu- ja yleisömenestykseksi kohonnut romaani nuoruuden kasvukivuista poiki Anna-Leenalle J. H. Erkon arvostetun esikoisromaanipalkinnon – ja raskaan aseman julkisuudessa.

– Päästyäni Teatterikorkeakouluun opiskelemaan tajusin, ettei julkisuus ole aina miellyttävää. Olin sinisilmäisen luottavainen, ja minulle tuli järkytyksenä se, että esimerkiksi lehtihaastatteluissa suuhuni saatettiin sepittää sanoja.

Jouko Turkan ajasta Teatterikorkeakoulussa kohistaan edelleen kulttuuriympyröissä.

– Koin opinahjoni ilmapiirin fasistisen ahdistavana. Turkka evästi opiskelijoita, että olemme toistemme kilpailijoita eikä kehenkään voi luottaa. Ahdistelusta ja kiusaamisesta ei puhuttu, ja jokainen yritti vain selvitä päivästä toiseen.

Anna-Leena halusi suojella itseään ahdistukselta, vaikka sitten vaikenikin kokemuksistaan pitkään.

– Vaihdoin opiskelemaan Tampereelle, jossa rehtorina oppilaitosta johti Kaisa Korhonen. Opiskeluaika siellä oli vaativaa mutta antoisaa.

Vuonna 1989 Anna-Leena valmistui näyttelijäksi. Tulevan laman siemenet kuitenkin itivät jo, eikä työllistyminen ollut helppoa. Niinpä kirjoittaminen kehkeytyi entistä tärkeämmäksi.

– Jo nuorena opin sopeutumaan kahteen eri työrooliin. Näyttelijän pitää olla ekstrovertti, kun taas kirjailijan yksinäinen työ sopii introvertille.

Juttu on julkaistu Anna-lehden numerossa 28/18.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *