podcast-vinkit
Podcasteja voi kuunnella vaikka työmatkalla.
Viihdy

Podcastit, joita ei kannata missata: kulttuuria, viihdettä ja politiikkaa – 18 vinkkiä

Kiinnostaako seurata politiikkaa, muotia tai esimerkiksi murhamysteereitä kuuntelemalla? Podcastit ovat nousseet suosituksi viihteeksi varsinkin ulkomailla, mutta myös Suomessa ilmestyy yhä enemmän kiinnostavia podcasteja monipuolisista aiheista. 
Teksti: Anniina Nirhamo Kuvat: iStock

Podcast on on äänimuotoinen julkaisu, joka muistuttaa enemmän tai vähemmän radio-ohjelmaa. Esimerkiksi Yle julkaisee radio-ohjelmansa podcasteina Yle Areenassa, mutta monet podcasteista ilmestyvät pelkästään verkossa.

Podcastien paras puoli on se, että niitä voi kuunnella melkein missä vain samaan tapaan kuin musiikkiakin. Ohjelmat tarjoavat viihdykettä esimerkiksi matkustaessa, urheillessa ja vaikka työmatkoilla. Toisaalta podcasteja on näppärä kuunnella myös siivotessa ja kotitöitä tehdessä – tai ihan vain sohvalla rentoutuen tai sängyssä ennen nukkumaanmenoa.

Annan toimitus listasi omat suosikkinsa maailman podcast-tarjonnasta:

Politiikkaa ja yhteiskuntaa

Politiikkaradiosta saa kaiken tarvittavan tiedon kotimaisesta politiikasta – muuta ei tarvitsekaan sitten enää seurata. Ohjelmassa käsitellään myös ulkomaan politiikan isoimmat tapahtumat. Vetäjät Sakari Sirkkanen ja Tapio Pajunen ovat paitsi todella hauskoja, myös asiantuntevia, ja he saavat vieraikseen eturivin poliitikot ja politiikan kommentoijat.

Mahadura & Özberkan -radio-ohjelmassa juontajat Susani Mahadura ja Yagmur Özberkan käsittelevät ajankohtaisia aiheita, ilmiöitä ja naiseutta. Monia aiheita peilataan oman monikulttuurisen identiteetin kautta. Jaksoissa mukana myös asiantuntijoita ja mielenkiintoisia vieraita.

Eftersnack on kepeä, hauska ja nokkela suomenruotsalainen keskusteluohjelma ajankohtaisista uutisista ja ilmiöistä. Vetäjänä leppoisa Magnus Londen ja sopivasti äkäinen vakiovieras Jeanette Björkqvist.

Anderson Cooper 360 on CNN:n toimittajan ohjelma Yhdysvaltojen politiikasta. Tällä hetkellä hän näyttää olevan ristiretkellä Donald Trumpia vastaan, sillä melkein kaikki jaksot käsittelevät Yhdysvaltojen presidenttiä varsin kriittisin sanankääntein.

True crime -murhamysteereitä

Serial on ehkä yksi kaikkein tunnetuimmista podcasteista, joka käsittelee ja ratkoo todellisia rikoksia. Ensimmäisellä kaudella selvitetään nuoren naisen murhaa vuodelta 1999. Murhasta tuomittiin tytön poikaystävä, joka on istunut tuomiotaan siitä asti.

Podcastin juontaja, toimittaja Sarah Koenig syventyy tapaukseen mielettömällä ammattitaidolla ja paljastaa noloja ja kammottavia yksityiskohtia tapauksesta. Podcastin myötä murhatutkimus avattiin uudestaan.

Toisella kaudella keskiössä on amerikkalaissotilas, joka oli talibanien vankina Afganistanissa neljä vuotta.

Toinen hyytävä rikospodcast on Up and Vanished, jossa selvitetään nuoren amerikkalaisnaisen katoamistapausta vuodelta 2005.

Ihmisten tarinoita ja keskustelua

Omaa luokkaa on kahden naisen, Taija Roihan ja Mia Haglundin, podcast yhteiskunnasta, kulttuurista, feminismistä ja ”kaikesta siitä mikä meitä kiinnostaa”. Tähän mennessä julkaistut jaksot ovat käsitelleet muun muassa täydellisyydentavoittelua, ulkonäköä ja painoa sekä miesvihaa.

Valeäidin nauhoitukset on bloggaajanakin tunnetun Hanne Kettusen juontama podcast pääasiassa vanhemmuudesta ja ruuhkavuosista – mutta sitä jaksaa kuunnella lapsetonkin. Podcastin aiheina ovat muunmuassa se, miksi teinejä on vaikea ymmärtää, rahasta on vaikea puhua ja synnytyksestä voi saada masennuksen. Kettusen kanssa keskustelemassa on joka jaksossa kiinnostavia vieraita.

Depressiopäiväkirjat on  silmiä aukaiseva tarina masennuksesta muutaman minuutin mittaisina pohdintoina. Näytelty podcast kertoo, mitä masennus on ja miltä se tuntuu.

Strangers on jo neljä vuotta säännöllisesti julkaistu podcast, jossa juontaja Lea Thau haastattelee ihmisiä todella erilaisine elämäntarinoineen ja vastoinkäymineen.

How to be a girl -podcastissa amerikkalainen äiti kertoo tyttärensä avustuksella, millaista on elämä transsukupuolisena sekä translapsen äitinä. Marlo Mack -nimellä esiintyvä äiti pohtii muun muassa, mitä tyttönä oleminen ja tyttöys ylipäätään on.

Monenlaista kulttuuria

Sivumennen on loistava, elämässä rönsyilevä kahden naisen kirjapodcast, jossa saa hyviä kirjavinkkejä ja sen lisäksi viisastuu ja viihtyy ihan huomaamattaan. Hyvistä kirjoista keskustelevat naiset työskentelevät Gummerus-kustantamossa: Johanna Laitinen toimituspäällikkönä ja Jonna Tapanainen tiedottajana.

Tuplakääk on Musla-nettijulkaisun hauska juoruihin keskittyvä podcast, joka keskittyy pääsosin amerikkalaisten julkkisten elämän ruotimiseen.

Antti Holman käsikirjoittama ja näyttelemä Radio Sodoma on välillä hulvaton ja välillä aivan överi. Podcastissa kuullaan kuvitteellista Helvetin ainoaa radiokanavaa ja sen eri ohjelmia, jotka ovat pääosin melko räävittömiä.

Perttu Häkkisen ja Panu Hietanevan radio-ohjelma Perttu Häkkinen sisältää noin tunnin mittaisia keskusteluja suomalaisen yhteiskunnan ilmiöistä laidasta laitaan, uskonnollisesta hulluudesta nörttiyteen.

Samannimisen Facebook-sivun perustanut ja kirjan kirjoittanut Joel Willans jatkaa suomalaisuuden ihmettelyä Very Finnish Problems -podcastissa vaihtuvien vieraiden kanssa. 15 vuotta Suomessa asunut brittiläinen Willans tekee oivaltavia ja hauskoja huomioita kulttuuristamme.

Sverige’s Radion podcast Stil käsittelee syvällisesti muotia ja populaarikulttuurin ilmiöitä. Ruotsinkielinen podcast tarjoilee välillä hyvin avoimiakin haastatteluita, kuten Filippa K -merkin perustajan Filippa Knutssonin haastattelu.

Ruotsalaisessa Säker stil -podcastissä keskustellaan joka torstai trendeistä, tarjotaan tyylivinkkejä ja ”kaikkea muuta, minkä vuoksi elämä on elämisen arvoista.”

Etsi lisää suomalaisia podcasteja osoitteesta jakso.fi/podcastit.

Lue myös:

Parhaat sarjat juuri nyt – katso nämä sarjat

Älä missaa näitä sarjoja! Netflixin, Yle Areenan ja HBO:n parhaat sarjat juuri nyt

Testaa, kuka Game of Thronesin vahvoista naishahmoista olet

X