5 parasta...

5 parasta hiuksia vahvistavaa hoitoainetta

25.3.2018 Teksti: Minna / Glitz & Glam

Kaipaavatko hiuksesi vahvistusta? Oikeastihan hiusta ei voi muuttaa hoitoaineen avulla vahvemmaksi, mutta joillakin hoitoaineilla on sellaisia ominaisuuksia, että hius voi tuntua paksummalta ja vahvemmalta. Hius on kuollutta ainesta, joten sitä ei sillä tavalla pysty muuttamaan hoitoaineen avulla vahvemmaksi. Luontaisesti hentoinen hius on ja pysyy hentoisena hoitoaineesta huolimatta. Vaurioitunut hius ei muutu vaurioitumattomaksi. Mutta kosmetiikalla voidaan auttaa hiusta kestämään paremmin rasitusta sekä tuomaan tuntumaa vahventumisesta.

Listasin kokoemukseni mukaan parhaimmat vahvistavaa efektiä luovat hoitoaineet. Jos olet kiinnostunut rakennepaikkaavista, niin kurkkaa tähän postaukseen. Nämä tämän postauksen hoitoaineet eivät kaikki ole ns. rakennepaikkaavia, joissa keratiini tai jokin muu kerrostuu hiuksen pinnalle, ja sitä kautta luo efektiä korjaavuudesta ja vahvistavuudesta. Minulle ei sovi kaikki rakennepaikkaavat, koska ne saattavat kovettaa kuivaa hiustani liikaa ja silloin hiukseni murenee entistä helpommin. Ennen ne sopivat, mutta eivät tällä hetkellä. Tämän postauksen vahvistavat sopivat minulle tällä hetkellä.

MARC ANTHONY REPAIRING MACADAMIA OIL CONDITIONER

Ihan hetki sitten kehuin tämän Bette Boxista tulleen Marc Anthonyn öljyjä sisältävän hoitoaineen. Olen huomannut, että öljyjä sisältävät hiustuotteet sopivat kuivalle ja vaurioituneelle sekä rasittuneelle hiukselleni todella hyvin. Ne lisäävät kiiltoa, pehmeyttä ja kosteuttavat. Marc Anthonyn Repairing Macadamia Oil Conditioner viittaa nimessään rakennepaikkaavuuteen, mutta ei tämä ole sellainen rakennepaikkaava kuin itse niiden koen olevan.

Macadamia Oil antaa ihanan pehmeyden ja luonnolliselta tuntuvan vahvuuden. Ei sellaista kovettavaa ja liian jämäköittävää efektiä, jonka kanssa saa pelätä, että mureneeko latvat tai napsahtaako harjatessa poikki.

Tarkemman esittelyn hoitoaineesta löydät täältä.

Hinta: 13,90 € / 250 ml
Saatavuus: Kicks

AVON ADVANCE TECHNIQUES SUPREME OILS CONDITIONER

Sitten toinen öljyjä sisältävä hoitoaine, joka antaa uskomattoman kiillon ja selvittää. Kuitenkaan hius ei ole silikoneilla kyllästetyltä tuntuva. Supreme Oils antaa vahvuuden tuntuman hiuksiin, mutta ei sillä tavalla, että hius olisi ollenkaan jämäkämpi. Enemmänkin tämän hoitoaineen vahvuuden tuoma tunne perustuu hiuksen joustavuuteen ja pehmeyteen sekä elinvoimaisempaan ulkonäköön – siitäkin huolimatta, että hius on kuollutta ainetta. Välillä vaan on vaikea esittää vertauskuvia, jos ei käytä markkinoinnista tuttuja termejä.

Syvällisemmän esittelyni hoitoaineesta löydät täältä.

Hinta: 7,90 € / 400 ml
Saatavuus: Avon

L’ORÉAL PROFESSIONNEL SERIE EXPERT LIPIDIUM ABSOLUT REPAIR

Rakennepaikkaava hoitoaine, joka ei ollenkaan koveta hiusta, mutta antaa ensiapua pahimmassa jamassa olevalle hiukselle. Tämä hoitonaamio on mahtava apu, kun tarvitsee selvittävyyttä sekä vahvistusta heikkokuntoiselle hiukselle. Paksu koostumus levittyy hyvin hiuksille. Tuotetta suositellaan käytettäväksi 1-2 kertaa viikossa, mutta itse käytin joka pesussa. Ostin tätä kerran uudelleenkin, mutta tällä hetkellä ei löydy varastoistani.

Usein rakennepaikkaavat saattavat karhentaa hiusta, joka taas on huono juttu omille hiuksilleni. Tulee liian tönkkö ja rapisevalta tuntuva hius. Jos siihen on yhdistetty kuivattavampi hopeashampoo, niin hiuksia harjatessa jo näkee kuinka latva rapisee lattialle. Tämä hoitoaine toimii hopeashampoonkin kanssa niin, että hius ei kovetu ja ala murentua latvoista.

Aikaisemman postaukseni tuotteesta löydät täältä.

Hinta: 20-25 euroa / 250 ml
Saatavuus: Sokos- ja Stockmann-tavaratalot, monet verkkokaupat sekä tietyt kampaamot

JOICO K-PAK DEEP-PENETRATING RECONSTRUCTOR

Sitten ihan legenda! Joicon rakennepaikkaava tehohoito. Yksi suosituimpia rakennepaikkaavia, eikä yllätä. Tämä todella napakoittaa hiusta! Itse en voi käyttää kuin max. kerran viikossa. Hyväkuntoisten hiusten aikana pystyin käyttämään useammin. Keratiini kerrostuu sen verran hyvin hiuksiin, että pelkään liiallista kovettumista, joka sitten on huono minun hiuksilleni. Tätä tuotetta käyttää hentohiuksiset, joilla on hyväkuntoiset hiukset. Syynä se, että hius tuntuu paksummalta ja on helpompi hallita. Silottavuutta tämä hoitoaine tekee paremmin kun hius on vaurioituneempi. Hyväkuntoisia hiuksiani tämä ei niinkään silottanut. Hassua!

Vanhan postaukseni tästä Joicon huipusta rakennepaikkaavasta löydät täältä.

Hinta: noin 30 euroa / 150 ml
Saatavuus: Stockmann-tavaratalo, jotkut verkkokaupat sekä tietyt kampaamot

KEVIN.MURPHY RE.STORE REPAIRING CLEANSING TREATMENT

Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä nostan esiin rakennepaikkaavan hoidon, jolla on myös peseviä ominaisuuksia. Restorella voidaan korvata shampoo ja tavallinen hoitoaine, mutta itse en ole niin käyttänyt kuin testimielessä muutaman kerran. Vaikka usein puhun vähän negatiiviseen sävyyn rakennepaikkaavista omissa hiuksissani, niin on näitä muutamia, joita suitsutan. Tämä Kevin.Murphy on yksi niistä. Hius tosiaan tuntuu huuhteluvaiheessa siltä, että se on ”vahvempi”. Hius ei tunnu venyvältä ja karhealta, vaan hyvältä. Selkeästi vahvempi tuntuma. Suositellaan käytettäväksi vain 1-2 kertaa viikossa. Varmasti paljon hiuslaadusta kiinni, että kuinka usein voi käyttää.

Hoitoaineen aikaisemman esittelyn löydät täältä.

Hinta: 33,00 € / 200 ml
Saatavuus: Valikoiduissa kampaamoissa ja joissakin ammattilaismerkin hiustuotteita myyvissä verkkokaupoissa.

Tässä olivat 5 luottotuotettani hiuksille, kun tarvitsen vähän vahvistuksia. Tällä viikolla kävin kampaajalla 7 kuukauden tauon jälkeen, joten nythän tilanne on paljon parempi taas kuin postauksen kuvissa. Latvasta lähti ainakin 4 senttiä.

Toivotan kaikille oikein ihanaa palmusunnuntaita!

Minä viiletän Tukholman Sephorassa kaikkea ihanaa hypistellen.

Lue myös

Suosittelemme