
Meikkitutoriaali: näin meikkaat trendikkään lasi-ihon
Postaus sisältää mainoslinkkejä
Olethan jo kuullut tästä uudesta trendistä? Lasi-iho onkin siitä kiitollinen, että siinä ei tavoitella voimakkaasti meikattua meikkipohjaa, mutta se asettaa haasteita siitä huolimatta, jos ei omista täydellistä ihoa. Lasi-ihotrendi tulee, mistä muualtakaan kuin, Koreasta. Siellä kauneusihanteessa tavoitellaan ihonhoidon kautta sitä täydellistä ihoa. Siksi kasvot myös meikataan ihonhoitoa korostavasti.
Lasi-iho – kuulas, kirkas, kiiltävä.
Kolmen K:n trendimeikki saadaan nuorelle iholle ilman sen ihmeempiä ”kommervenkkejä”. Jos omaat rasvoittuvan ihon, onneksi olkoon! Saatat vihata kiiltoa kasvoillasi, mutta juuri nyt sitä muut tavoittelevat. Olet trendin aallonharjalla. Olen itsekin aika vahvoilla tässä, sillä kyllä tuo oma iho osaa pitää huolta kiiltävyydestä jossain kohtaa iltaa viimeistään.
Mitä vanhempi iho on, sitä enemmän kikkaa ja vippaskonstia se tarvitsee saavuttaakseen lasi-ihon. Lasi-ihon pystyy toteuttamaan pelkästään meikin kautta, mutta kyllä paras lopputulos saadaan (kuten aina), kun ihoa hoitaa rutiinilla ja oikein. On kuitenkin ongelmia, joita ei ihonhoidolla täysin ratkota. Esimerkiksi minua vaivaava hormonaalinen ongelma ei ihonhoidolla korjaannu, mutta saan oikealla ihonhoidolla pidetty tilannetta jokseenkin siedettävänä. Lasi-ihoa tavoitellessa, ei voi käyttää kaikista peittävimpiä meikkivoiteita. Miten sitten toteuttaa lasi-iho, jos iholla on punoittavia jälkiä, arpia, couperosaa jne.?
NÄIN MEIKKAAT LASI-IHON
Kosteutus
Kangasnaamio kuuluu korealaiseen kauneudenhoitoon. Joka aamu ei todellakaan ehdi kangasnaamioilla kasvoja kosteudesta kyllästää, mutta niillä saa ylläpidettyä kasvojen kosteutta. Minulla on paljon Holika Holikan Cucumber -kangasnaamioita*. Ne ovat kivan edullisia ja naamio pakkaa kosteutta ihoon.
Painele kangasnaamio kasvoille ja anna seerumin imeytyä kasvojesi iholle. Usein 15 minuuttia riittää, mutta ei siitä haittaakaan ole, jos annat naamion olla pidempään.
Painele seerumi kasvoillesi. Huomaat, kuinka iho on kyllästetty kosteudella. Se on lasi-ihossa tavoitelluimpia asioita. Usein kangasnaamion pussiin jää ylimääräistä seerumia. Säästä se ja käytä seuraavien päivien aikana.
Jos aikasi ei riitä kangasnaamion käyttöön tai haluat arkirutiineissa toteuttaa lasi-ihon, kerrosta kosteutta ihollesi hoitovesin ja -nestein, kerrosta niitä ja seerumeja niin, että aloitat ohuimmasta koostumuksesta ja päätät paksuimpaan.
Katso täältä 5 parasta hoitovettä ja täältä 5 parasta hoitonestettä. Kurkkaa myös 5 parasta hyaluronihapposeerumia!
Kasvoöljyllä hehkua
Kasvoöljy on jopa tällaiselle sekaihon omaavalle ihan mahtava tuote lisäämään kasvojen hehkua. Erityisen suositeltavaa aikuiselle ja kuivalle iholle ihan siinäkin mielessä, jos monet meikkivoiteet ja BB-/CC-voiteet meinaavat näyttää iholla vanhentavilta. Olen huomannut, että talvisin minullakin jotkut meikkipohjat ovat kuivakan näköisiä. Kasvoöljyn avulla kasvoissa säilyy hehku ja kuulaus koko päivän. Kokeile!
Käytän tässä tutoriaalissa Balmyoun kahviöljyä*, jossa on tasan yksi raaka-aine. Lue täältä lisää tästä silmänympärysihollekin sopivasta kasvoöljystä!
Ihon sävyn tasoitus ja pohjustaminen
Koska minulla on ihon värissä epätasaisuutta, tasoitan sitä kosteuttavalla ja hehkua antavalla pohjustajalla, joka neutraloi hieman ihon ”värivirheitä”. Holika Holika Naked Balancing Primer* häivyttää punaisuutta, kirkastaa sameutta ja tasoittaa ihon väriä, mutta samalla se kosteuttaa ja heleyttää.
Lue täältä vanha postaukseni tästä Holika Holikan pohjustajasta! Tykkään tästä todella paljon.
Meikkipohja
Lasi-ihoa tavoitellessa ei välttämättä kannata valita kaikista mattaisinta ja peittävintä meikkivoidetta. Mitä läpikuultavampi ja kosteuttavampi, sitä lasimaisempi lopputuloksesta syntyy.
Lumene lanseerasi viime vuonna upean sävyvoiteen. Lumene Invisible Illumination Instant Glow Fresh Skin Tint* on hurmaava tuote! Lue tarkempi esittelyni täältä!
Voit halutessasi lisätä meikkipohjan valoisuutta ja kuultoa. Lisää joukkoon hehkuvoidetta tai -tippoja. Saat buustattua meikkipohjasi hehkuvuutta. Minulla tässä käytössä Pixin Glow Booster, sävyssä PeachGold. Näppärä tuote lisäämään hehkua. Tätä ei myydä erikseen, vaan kuuluu osaksi Pixi Face Makeup Kit Hello Glow -settiin*.
Täältä löydät 5 parasta hehkuvoidetta postaukseni! Myös tuon postauksen tuotteilla voi buustata meikkivoiteesta heleämmän.
Meikkipohjan voi levittää sorminkin, mutta siveltimellä sen saa paremmin pyöriteltyä ihoon, jotta lasi-iho pysyy paikoillaan. Tällaiset kuultavat, kiiltävät meikkipohjat eivät ole kaikista parhaimpia pysymään, eikä meikkipohjaa kiinnitetä puuterilla paksusti. Siksi tässä kohtaa kannattaa nähdä vähän vaivaa. Kostea meikkisieni on hyvä varttuneelle ja kuivalle iholle. Mikään kosteus ei ole liikaa, kun tavoitellaan lasi-ihoa.
Valoa ja lisäpeittoa
Jos silmien alla on tummuutta, voit kevyellä, läpikuultavalla valokynällä valaista silmien seutua. Tuotteeksi suosittelen esimerkiksi Yves Saint Laurent Touche Eclat -valokynää*, jota itsekin käytän tässä meikissä.
Täältä löydät ohjeet valokynän käytöstä silmien alle.
Puuterointi
Lasi-ihoa ei kannata puuteroida tukkeeseen, mutta vähän kannattaa kiinnittää meikkipohjaa. Lasi-ihossa tehdään niin kostea ja nahkea meikkipohja, että sen pysyvyys vaatii vähän kiinnittämistä.
Valitse todella hienojakoinen, läpikuultava ja kevyt puuteri. Jos vain mahdollista, älä valitse täysin mattaista puuteria. Rakastan Pür Minerals Balancing Act Shine Control Powder -puuteria, jonka esittelin joulukuussa. Puuteri tekee loppuaan, enkä tiedä, mistä saisin ostettua lisää. Googletin, enkä löydä ostopaikkoja.
Painele puuterivipalla kevyesti otsan alue sekä nenänpielet. Ne usein rasvoittuvat ja niillä alueilla voimakas kiilto näyttää hyvin rasvaiselta. Niiltä alueilta meikkipohja usein myös ns. ”liejuuntuu” ja lähtee liikkeelle.
Lopuksi voit tarvittaessa suihkauttaa kasvosuihketta, jos puuteroit kasvojasi liikaa tai haluat vielä kiinnittää meikin kostealla tuotteella. Itse en tällä kertaa käyttänyt kasvosuihketta.
Lue myös: 5 parasta kasvosuihketta
Lasi-iho on valmis!
Meikkipohja on todella luonnollinen. Se on läpikuultava ja se näyttää siltä, että ihoa on hoidettu. Kasvoilla on luonnollista korostusta, sillä meikkipohja heijastaa valoa ja on kiiltävä kasvojen korkeimmilta kohdilta valon osuessa niihin.
Jos finnien arvet häiritsevät, ne voisi peitevärillä peittää, mutta jätin ne peittämättä. Kuvissa ne hyppäävät silmille hyvin helposti, face-to-face niihin ei oikeastaan kiinnitä huomiota – edes minä itse. Still-kuva on aina armottomin. Jokainen ”virhe” näkyy ja niihin kiinnittää huomiota.
Tässä vielä kaikki lasi-ihossa käyttämäni tuotteet:
- Holika Holika Pure Essence Sheet Mask Cucumber -kangasnaamio* (Koodilla MINNA12 saa 12% alennusta)
- Balmyou Arabica kahviöljy*
- Holika Holika Naked Balancing Primer*
- Lumene Invisible Illumination Instant Glow Fresh Skin Tint*
- Pixi Face Makeup Kit Hello Glow -setti*
- Yves Saint Laurent Touche Eclat -valokynä* (Koodilla GLITZ&GLAM20 saa 20% alennusta, voimassa 30.4.2019 asti)
- Pür Minerals Balancing Act Shine Control Powder -puuteri
Tein lasi-iholle meikin, jossa otin vaikutteita korealaisesta meikkaustyylistä. Tähän keväiseen ja korealaisesta tyylistä vaikutteita saaneeseen meikkiin olen tehnyt tutoriaalin, joka tulee mahdollisesti ensi viikolla.
Kommentit
Muistan, kun vielä muutama vuosi sitten kauhistelin kasvoöljyjen käyttöä meikin alla. Kun sitten eräs talvi kokeilin, kun tuntui, että jokainen meikkipohja oli kuivakka, jopa CC:t. Kun annostelu on kohdillaan, se todella toimii ja tuo sen upean hehkun. Ei toki toimi oikein rasvoittuvalla iholla, koska ihon oma öljyisyys jo on niin haaste meikkipohjalle kestävyydessä.
Tuo öljyn miksaus meikkivoiteeseen on kanssa hyvä! Enimmikseen on kyllä tullut käytettyä tätä hehkuvoiteen sekoitusta meikkivoiteeseen.
Kommentit
Et varmaan ylläty, jos sanon, että ihastuttaa tietenkin! Jään innolla odottamaan meikkituutorialia, koska toi sävymaailma on sama, jossa olen kulkenut koko talven ja syksyn muutenkin. 😀
Jos totta puhutaan, niin en ylläty! 😊 Minulla oli tällaista sävymaailmaa viime kesänä, mutta se on nyt tehnyt paluun. Monena päivänä kaivannu Peach -paletin esiin ja sutinut erilaisia persikkaisia sävyjä silmiin. Tulee niin siniset silmät minulle niistä. 😊
Jotenkin tosi nuorekkaan ja raikkaan näköinen tuo lasi-iho meikki, sopii varmasti siis vähän kurttuisemmallekin ihmiselle 🙂
Periaatteessa aikuisille naisille tätä metodia on jo meikkaajat toteuttaneet pitkään. 😊 Ei periaatteessa mikään uusi juttu. Ja olihan 70-luvulla meikkitrendi vähän tätä tyyliä. Silloin iho sai kiiltää. Tavallaan kyseessä on uusi tuleminen nuorille, mutta tästä on hyvä ottaa koppia itsenikin. Minäkään en tästä nuorru ja vuosi vuodelta ikääntymisen merkit vahvistuvat.
Mutta kuten aina, isoimmat trendit menevät aina vähän yli. Odotan mielenkiinnolla, minkälaiseksi lasi-ihotrendi muuntuu. Minkälaisia toteutuksia tulemme näkemään Instagramissa nuorien toteutuksena. Aina kaikessa käydään siellä huipulla, kunnes trendi sitten laskee ja tulee uusia juttuja, jotka lähtevät nousuun. 😊
Wau! Hyvältä näyttää! Meikkaamaton meikki, joka näyttää siltä, että ihoa ei ole meikattu. Hehku näyttää tulevan sisältäpäin! Ei näytä ollenkaan niin överiltä, kun You Tuben meikkivideoiden kiiltävät nenän-ja poskien päät.
Öljyä meikkivoiteen alle aion kokeilla. Öljyä olen sekoittanut toisinaan meikkivoiteeseen.
Muistan, kun vielä muutama vuosi sitten kauhistelin kasvoöljyjen käyttöä meikin alla. Kun sitten eräs talvi kokeilin, kun tuntui, että jokainen meikkipohja oli kuivakka, jopa CC:t. Kun annostelu on kohdillaan, se todella toimii ja tuo sen upean hehkun. Ei toki toimi oikein rasvoittuvalla iholla, koska ihon oma öljyisyys jo on niin haaste meikkipohjalle kestävyydessä.
Tuo öljyn miksaus meikkivoiteeseen on kanssa hyvä! Enimmikseen on kyllä tullut käytettyä tätä hehkuvoiteen sekoitusta meikkivoiteeseen.