Kun vihdoin on aikaa toisilleen

Lauantain laiskaa ja lifestylempaa tänään.

Olenkin muutaman kerran maininnut, että on vähän kiireistä ja hektistä tämä minun eloni. Opiskelun viemä aika yllätti. Koulussa ei fyysisesti mene montaa tuntia, mutta kotitehtävät ja kaikki se ryhmätöiden ja projektien tiedotus ja viestittely vie paljon aikaa. Sitten minulla on tämä blogi, jota haluan tehdä edelleen ja yritän epätoivoisesti säilyttää tason ja tuottaa teille mielenkiintoista luettavaa. Ei ole aina helppoa, kun takaraivossa hakkaa se edelleen aloittamaton Power Point -työ ja muistelee, että onko muistanut kaikkia ryhmäläisiä tiedottaa yrittäjän tapaamisesta jne.

Sitten näiden lisäksi elämässäni on perhe – kaksi lasta, mies ja kissa. Arvaatte varmaan ketkä noista saa aikaani ja kuka on se, jolle ei käytännössä jää mitään. Niinpä niin, mies. Meillä toki on 18 vuotta historiaa takana, joten tällaiset ajat eivät heti aiheuta erkaantumista tai ahdistusta. Ihan naurattaa meidän lähes parinkymmenen vuoden takaiset riidanaiheet. Minä saatoin kiukuta viikosta tai parista, että ”ku sulla ei ole enää ikinä aikaa mulle!” Mies oli tosiaan saattanut olla ylitöissä vähän enemmän. Nykyään on välillä sellaista, että fyysisesti vietämme aikaa keskenämme, mutta minä nakuttelen koneella. Yhteistä aikaa on aika harvoin. Perheenä sitä vielä on, mutta ei sellaista kahdenkeskeistä, jota jokainen pari kyllä tarvitsee. Varsinkin silloin, kun väsyttää ja on kiireistä.

Mieheni tekee vuorotyötä, joten viikonloput ovat harvoin vapaata. Minulla ei enää ole arkivapaita, kun itse opiskelen kokopäiväisesti ma-pe. Ennen kun itsekin tein viikonloput töitä, niin arkeen sattui yhteisiä vapaita. Huomasin, että miehellä on viikonloppu vapaata ja minullahan viikonloput ovat oikeastaan aina vapaat. Lamppu syttyi: nyt tehdään jotain kahdestaan!

Lapsille onneksi järjestyi helposti hoitopaikka, niin pääsemme hetkeksi pois tästä rumbasta. Pieni väliaika on aina paikalla, vaikka mitään kriisiäkään ei olisi. Oikeastaan tällaiset hetkellisetkin irtiotot ovat kriisin torjuntaa – ainakin meillä. Me tarvitsemme tällaisia.

Tänään suuntaamme junalla Helsinkiin. Yövymme Klaus K hotellissa ja syömään menemme Emoon. Ensin meillä oli pähkäily, että teemmekö ruokaa kotona vai menisimmekö ulos syömään? Tulimme päätökseen, että meitä säästää, kun mennään ulos. Kotona kokkailu on kivaa, mutta entä jos sitä relaisi? Mutta sitten tulikin fiilis, että voisi lähteä Helsinkiin. Itse mietin, että ehkä parempi. Jos olemme kotona, minä saatan simahtaa soffalle ja siinä meni sitten yhteinen aika. 😀

On kiva mennä oman maamme pääkaupunkiin tutustumaan ennestään tuntemattomaan ravintolaan. Tallinna on käynyt aika tutuksi, mutta Helsinki ei niin hyvin. Minun ikuinen haave on ollut mennä syömään Michelin-tähdellä varusteltuun ravintolaan, mutta emme nyt tälläkään kertaa ole sellaiseen menossa. Kehitin tuon haaveen joskus 17 vuotta sitten, kun aloitin ravintolakoulussa opiskelut. Aika snobailua nuo tähdet ovat, mutta niitä ei tosiaan jaella rahasta, ne myös menetetään hyvin herkästi. On varmaan tullut ilmi, että miehen ja minun yhteinen harrastus on ruoka ja makuelämykset. Voi kuulostaa oudolta harrastukselta, mutta meitä tämä yhdistää ja tämä on meidän oma juttumme. Kun avaamme suumme harrastuksesta, niin aika harvoin saamme vastakaikua lähipiiristämme. 😀 Meitä ei ihan aina oikein ymmärretä. Mutta jokaisella on omat harrastuksensa ja tärkeintä on, että löytää sellaisen, joka tuottaa iloa. Meistä on hauskaa syödä pikkuannoksia, jotka näyttävät taideteoksilta, ja joissa makuelämys tuntuu koko kehossa ja ruokkii myös mieltä.

Joten pieni muistutus teille muillekin: muistakaa se yhteinen aika. En varmasti ole ainut vaimo, joka painaa kiihdystyskaistaa ilman välistoppeja. Ja miehet myös! Aikaa kumppanille ei koskaan ole pahitteeksi.

Mutta tiedän kyllä kokemuksesta, että aina ei mene kuin Strömsössa. Viimeksi kun yritimme yhteistä aikaa, minä päädyin sairaalaan. Tosiaan kiirehdimme lapsia nukkumaan, minä kirjoitin blogipostauksen jo päivällä ja juuri ennen viinipullon avaamista se kohdunulkoinen raskaus aiheutti sisäisen verenvuodon. Tuo nyt oli aika ääripäätapaus, mutta kuitenkin. Joskus tuntuu, että maailmankaikkeus on vastaan.

Ihanaa viikonloppua teillekin! Tehkää tekin jotain superkivaa ja nollaavaa. Syksy on jotenkin aina raskasta aikaa pimeyden lisäännyttyä ja on vaarassa luiskahtaa masentuneisiin fiiliksiin. Hyvää ennalta ehkäisyä on tehdä itselleen kivoja asioita yhdessä jonkun tärkeän kanssa.

Seuraa minua Facebookissa, Instagramissa, Bloglovin´ssa, sekä Youtubessa