Yleinen

Pientä vertailua kasvojen kuorintavoiteista ja -geeleistä

26.6.2011 Teksti: Minna / Glitz & Glam

Ihan ensimmäiseksi hämmästelen ääneen kasvanutta lukijamäärääni Googlen käyttäjäraadin kautta!!! Yli 100 lukijaa! En kyllä uskonut, että saisin sataa lukijaa ikinä. Minun olisi aivan turhaa väittää, että pitäisin blogiani, vaikka minulla ei olisikaan lukijoita. Kyllä totuus on se, että ei kukaan jaksaisi kauaa blogiin juttuja kirjoitella ja tehdä, jos kukaan niitä ei kävisi lukemassa. En minäkään väitä, että ”ihan vaan omaksi iloksi” tätä tekisin… ehei! Kyllä minä teen toisia varten, mutta sen lisäksi omaksi iloksi myös. Kyllä te lukijat olette se yksi niistä kivijaloista blogissa. 😉 Paljon kiitoksia lukijoilleni, olitte sitten lukijoita käyttäjäraadin, blogilista, bloglovin’n tai miten tahansa kautta tai ilman. Kiva juttu! 🙂 Mutta sitten päivän julkaisuun ja kasvojen kuorintoihin…

Kerron muutamista kuorintavoiteista ja -geeleistä joita käytän ja joita olen käyttänyt. Ihan kaikkia en edes muista, mutta onhan näitä 6 erilaista, jotka kaikki ovat eri valmistajien ja niitä löytyy eri hintaluokista. Tällä kertaa en niinkään kirjoita tuote-esittelyjä tuotteista, vaan kirjoitan omista mielipiteistäni ja kokemuksistani.

Tällä hetkellä minulla käytössä olevia: Marilou Bio, Avon Anew Clinical ja Frantsilan Kuorintavoide.

Marilou Bion kuorintavoide

Sisältää aika harvakseltaan kuorivia rakeita. Jotenkin tuntui, että toinen rae etsi kaveriaan voiteen seassa. Todella hellävaraiselta tuntui ja kasvot tuntuivat kosteutetuilta kuorinnan jälkeen. Ei ollut kuitenkaan minun mieleeni tämä kuorija, mutta suosittelisin kuiva- ja herkkäihoisemmille. Marilou Bion kuorija on luomua ja hintaa putelilla on vain 5,50 euroa.

Avonin Anew Clinical mikrokuorinta

Tämä on ollut minun suosikkejani vuosia jo. Tässä uuden mallisessa kuorinnassa on kahta eri kokoista mikrokuorijaa, eli valkoinen kuorija on hienompaa ja hellävaraisempaa ja harmaa on karheampaa ja tehokkaampaa. Niistä voi käyttää vain toista, tai sekoittaa itselleen sopivaa kuorintavoidetta. Kuorinta on tehokas ja minulle sopiva. Hintaa kuorijalla on normaalisti noin 25 euroa, mutta usein Avonilla on tarjouksia, jolloin kuorijan saa edullisemmin.

Frantsilan Kuorintavoide

Laitan tähän kuvan missä puteli näkyy kunnolla, sillä olen käyttänyt tätä sen verran, että oli tuossa kuorintavoiteiden yhteiskuvassa aika ruttunen jo. Tässä kuva kuorinnasta uutena, kun olin juuri ostanut sen. 😉

Tämä kuorintavoide on kotimaista ja luomua. Pidän tästäkin todella paljon, sillä rakeet ovat pienen pieniä ja voide on kuin hienoa hiekkaa, joka kuorii tehokkaasti ja hellästi. Kuuluu minun suosikeihin. Hintaa kuorijalla on noin 12-16 euroa ja sitä myy Sokokset ja Anttilat ainakin, että myös jotkut luomutuotteita myyvät verkkokaupat.

Sitten niihin kuorintoihin, joita minulla on ollut käytössä.

Amway Artistry Polishing Scrub

Ostin joskus vanhalta työkaveriltani tämän kuorinnan, koska hän myi Amwayn tuotteita. Hintaa kuorinnalla tuolloin oli 18-20 euroa, en muista ihan tarkkaan, mutta luulen, että tänä päivänä hintaa on enemmän. Koostumus oli geeliä, jonka seassa muutama pyöreä rae… taas rakeet etsivät toisiaan, eli niitä oli harvakseltaan. En tykäänyt tästä ja käytinkin lopun käsien ja vartalon kuorintaan.

Lumene Arctic Touch Clarifying Mineral

Ostin tämän kerran hätäpäissäni, kun tarvitsin nopeasti uuden kuorijan vanhan loputtua… ei ollut minun mielestä kovinkaan kummoista. Peruskamaa, mutta ei mitään maata mullistavaa. Geelimäinen koostumus, missä TAAS rakeita harvakseltaan. Lopun taisin antaa ystävälleni. Hintaa muistaakseni Lumenen kuorijalla oli 10 euron hujakoilla.

Mary Kay TimeWise Microdermabrasion Set

Varmaankin paras mitä olen kokeillut. Ihana kermainen mikrokuorija, joka on kuin hienoa hiekkaa. Kuorinnan jälkeen kasvoille laitetaan ihana seerumi. Kasvot tuntuivat ensimmäisen käyttökerran jälkeen pehmeiltä ja terveiltä. Miinusta korkeasta hinnasta. 🙁 Tuolloin Mary Kayn kuorija setti maksoi 83 euroa!!! Siinä syy miksi minulla ei ole tätä jatkuvassa käytössä, sillä Avonin ja Frantsilan mikrokuorinnat ovat melkein yhtä hyviä.

Olen siis ”tykästynyt” kuorintavoiteisiin ja erityisesti mikrokuorintavoiteisiin. Geeleissä kuorivat rakeet eivät pääse kunnolla kuorimaan iholta kuollutta ihosolukkoa ja epäpuhtauksia geelin liukkaa koostumuksen vuoksi. Voidemaiset mikrokuorijat sen sijaan tuntuvat tehokkaammilta ja puhdistavammilta.

Mikä on sinun suosikki kuorija ja miksi?

Artistry, Lumene & Mary Kay kuvat Googlesta

Lue myös

Suosittelemme