Horoskooppimerkit

Romanttinen yllättäjä, takertuja, pihtari... Tällaisia puolisoja eri horoskooppimerkit ovat

Työ vetää oinasta enemmän puoleensa kuin kumppanin kainalo. Rapu taas ei missään muualla viihtyisikään, ja joudut patistelemaan häntä ihmisten ilmoille. Lue, millaisia puolisoja eri horoskooppimerkit ovat.

Teksti:
Janica Brander
Kuvat:
Istock

Työ vetää oinasta enemmän puoleensa kuin kumppanin kainalo. Rapu taas ei missään muualla viihtyisikään, ja joudut patistelemaan häntä ihmisten ilmoille. Lue, millaisia puolisoja eri horoskooppimerkit ovat.

Oinas (20.3.19.4.) asettaa työn suhteen edelle

Tavattuaan sen oikean oinas ryntää salamana vihille. Avioliitto oinaan kanssaan ei ole tylsä, mutta hänen energisyytensä on välillä uuvuttavaa. Hän tuo työt kotiin ja lomille ja puuhaa myös lukuisissa harrastuksissa.

Puolison on tarjottava oinaalle älyllistä haastetta ja eroottista kipinää. Karismaattisen oinaan ikävä puoli on se, että hän kohtelee läheisiään joskus vain tarpeidensa tyydyttäjinä. Jos kumppani ei  ole yhtä menevä ja leiskuva, sarvipää alkaa vilkuilla muita.

Vanhempana oinas on omistautuva ja suojelevainen. Lapset ovat harvoja asioita, jotka saavat hänet irrottautumaan töistä. Oinas tarvitsee tomeran kumppanin, joka ei pelkää yhteenottoja ja pakottaa oinaan antamaan aikaa rakkailleen.

Härkä (20.4.20.5.) passaa perhettään

Härkä nauttii kotoilusta ja tekee mielellään perheelleen ruokaa.

Härkä on luotettava ja pitkämielinen kumppani, joka tekee kaikkensa perheensä vuoksi. Hän sinnittelee ruuhkavuosien läpi ja jaksaa puhaltaa hehkua hiipuneeseen liekkiin. Edes puolison satunnainen syrjähyppy ei horjuta hänen uskoaan suhteeseen.

Härkä rakastaa kokkailua, nikkarointia ja pihatöitä. Hän on elementissään perheenäitinä tai -isänä, joka tuunaa kotia ja järjestää sunnuntaipäivällisiä. Laiskottelusta nauttiva puoliso on härän kanssa paratiisissa, levoton seikkailija taas kyllästyy.

Vaikka härkä nauttii kotoilusta, hän on myös materialisti. Työelämä ja raha vetävät härkää puoleensa niin paljon, ettei hän malta pitää pitkiä vanhempainvapaita. Hän tosin hyvittää poissaoloaan tekemällä paljon kotitöitä.

Kaksoset (21.5.20.6.) kyllästyy kotisohvalla

Olet onnistunut nappaamaan puolisoksesi kaksoset, onnittelut! Tätä vapaata lintua ei nimittäin rengasteta helposti. Kaksosten oman tilan tarve on loputon, ja se tekee perinteisestä perhe-elämästä välillä vaikeaa.

Hyvä uutinen on se, että elämä tämän hauskan ja älykkään merkin kanssa on loputon seikkailu. Kaksoset piristää kumppaniaan pienillä ja isoilla yllätyksillä. Hän rakastaa ex tempore -illallisia ja matkoja, eikä laske senttejä hemmotellessaan sinua.

Myös matkat omien ystävien kanssa ovat kaksosille tärkeitä, ja hänen kaveripiirissään on niin naisia kuin miehiä. Kaksoset on sulava flirttailija, ja kumppanin on hyväksyttävä se, että hän ihastuu välillä muihin. Ihastukset ovat onneksi nopeita ja pinnallisia – kuten kaksosetkin.

Rapu (21.6.22.7.) on perinteinen perheihminen

Rapu tykkää hoivata ja on yleensä mahtava vanhempi.

Rapu on ihannekumppani ihmiselle, joka haluaa perustaa perheen. Tämä hoivaava horoskooppimerkki on elementissään vanhempana. Rapu ei pane pahakseen, jos kumppani hankkii leivän pöytään ja rapu voi keskittyä kokkailuun.

Rakkautensa vastineeksi rapu vaatii paljon rohkaisua. Hän on todella herkkä ja epävarma, ja kumppanin pitää patistella häntä ihmisten ilmoille. Rapu on myös melkoisen mustasukkainen, ja joudut vakuuttelemaan hänelle uskollisuuttasi.

Ravun mukavuudenhalu ja eristäytyminen aiheuttavat toisinaan riitoja. Iän myötä hänen innostuksensa matkusteluun ja harrastuksiin hiipuu. Puolison kiinnostuksenkohteet ovat hänelle jopa uhka, jos hän kokee niiden kiilaavan parisuhteen ja perheen edelle.

Leijona (23.7.22.8.) leikkii suhteen kapteenia

Leijona haluaa hurmata puolisonsa joka päivä uudelleen – ja siinä sivussa koko maailman. Hän on hyvännäköinen ja itsevarma ja haluaa ylpeillä myös kumppaninsa viehätysvoimalla. Leijona hemmotteleekin rakastaan vaatteilla, koruilla ja lahjakorteilla kauneushoitoihin.

Leijona haluaa tuntea olevansa viidakon kuningas myös kotonaan. Hän haluaa pysyä ajan tasalla puolisonsa ja lastensa tekemisistä. Ovela kumppani pitää leijonan tyytyväisenä antamalla tämän uskoa olevansa vastuussa tärkeistä päätöksistä.

Loistavan kuorensa alla leijona on kuitenkin hellyydenkipeä kissanpentu, joka tarvitsee syliä ja lohduttavia sanoja. Leijona voi flirttailla muiden kanssa, mutta on silti ehdottoman uskollinen rakkaalleen. Vain lapset ovat hänelle tärkeämpiä kuin puoliso.

Neitsyt (23.8.22.9.) rakastaa kontrolloimalla

Neitsyt on luotettava ja käytännönläheinen puoliso. Hän huolehtii, että muistat ottaa eväät töihin ja lapsilla on tarpeeksi vaatteita pakkaspäivänä. Tämä horoskooppimerkki ei osoita rakkauttaan suloisilla sanoilla ja intohimolla, vaan järkevillä teoilla.

Neitsyen rationaalisen ja viileän pinnan alla on kuitenkin ailahteleva tunneihminen. Neitsyt on jatkuvasti huolissaan läheistensä pärjäämisestä, ja hän yrittää hallita pelkoa säännöillä. Itsenäinen kumppani voi kuitenkin luulla, että neitsyt haluaa kiusata häntä kontrolloimalla.

Puolison kannattaa rauhoitella neitsyttä hienovaraisesti. Jos otat neitsyen pelot suoraan puheeksi, hän ahdistuu, sillä kulissin sortuminen on neitsyelle nöyryyttävä kokemus. Ilmaise siis tukesi hienovaraisesti ja kehu hänen fiksuuttaan.

Vaaka (23.9.22.10.) tarvitsee paljon erotiikkaa

Vaa’at eivät halua olla vain vanhempia. Heille on tärkeää, että parisuhteessa säilyy kipinä.

Tätä horoskooppimerkkiä kuvaa parhaiten sana miellyttävä. Vaaka on hauska, älykäs ja tyyni puoliso, joka luo kotiin harmoniaa. Hän on usein sovittelija perheriidoissa eikä provosoidu kumppaninsa tiuskaisuista.

Vaaka rakastaa aistinautintoja. Hän hemmottelee puolisoaan hyvällä ruoalla, viinillä ja musiikilla. Perheelliselle vaa´alle on tärkeää, että vietätte myös kahdenkeskistä aikaa. Hänelle ei riitä pelkän vanhemman rooli, vaan hän haluaa tuntea olevansa rakastajasi.

Jos suhde arkipäiväistyy ja alkaa pyöriä pelkkien kauppareissujen ympärillä, vaaka kyllästyy. Hän ei halua loukata kumppaniaan, mutta ei pysty hillitsemään aistillisuuttaan. Turhautunut vaaka voikin alkaa etsiä flirttiä ja erotiikkaa suhteen ulkopuolelta.

Skorpioni (23.10.21.11.) pelkää pettämistä

Skorpioni on eläinradan mustasukkaisin tähtimerkki. Hän rakastuu kunnolla vain kerran tai pari elämässään ja takertuu valittuunsa. Skorpionin rakkaus on niin kiivasta ja ehdotonta, että se voi näännyttää sekä hänet että kumppanin.

Mustasukkaisuus ei kuitenkaan johdu skorpionin ilkeydestä, vaan yliherkkyydestä. Hän ajattelee liikaa ikäviä asioita ja uskoo aistivansa koko ajan pahoja enteitä. Huono itsetunto voimistaa tämän synkän ja mystisen tunneihmisen epäluuloisuutta.

Skorpionin mustasukkaisuus heltyy, kun hän saa tuntea olevansa vahva. Anna puolisollesi vastuualueet, joissa hän saa loistaa. Voit siivota hänen touhujaan jälkeenpäin, mutta älä hiisku tästä hänelle. Nauti erotiikasta ja huomiosta, sillä niitä skorpioni ei pihtaile.

Jousimies (22.11.21.12.) inspiroi kumppaniaan

Jousimies empii parisuhteeseen sitoutumista. Hän on kuitenkin rakastava ja inspiroiva kumppani, jos et yritä kahlita häntä. Etenkin matkustelu tämän hullunrohkean persoonan kanssa tarjoaa unohtumattomia muistoja ja uusia tuttavuuksia.

Jousimiehelle on tärkeää, että molemmilla on oma elämänsä myös parisuhteessa. Takertuminen on jousimiehelle myrkkyä, mutta itsenäisyys kiihottaa häntä. Saat pidettyä hänen kiinnostuksensa yllä olemalla omapäinen ja kehittämällä henkisiä kykyjäsi.

Suoruus on jousimiehen hurmaavin ja raivostuttavin piirre. Hän saa sinut nauramaan kippurassa laukomalla totuuksia muiden ulkonäöstä ja käyttäytymisestä. Valitettavasti hän ei ole yhtään hienovaraisempi arvostellessaan sinua, joten kasvata paksu nahka.

Kauris (22.12.20.1.) pihtailee romantiikkaa

Kauris osoittaa rakkautensa uskollisuudella ja materialla: ostamalla talon ja turvaamalla perheensä taloudellisen aseman.

Kauris vakiintuu usein vasta kypsällä iällä. Hänelle kelpaa vain täydellinen kumppani, ja kauriin intohimo uran luomiseen on tärkeämpää kuin deittailu. Parisuhteessa kauris on turvallinen, mutta pidättyväinen kumppani. Työ vetää häntä pois kotoa, vaikka hän olisi korviaan myöten rakastunut.

Kauris ei ole kylmä, mutta hän on usein sosiaalisesti kömpelö. Hän ei yksinkertaisesti osaa höpötellä söpöyksiä eikä kaipaa jatkuvaa hellittelyä. Kauris osoittaa rakkautensa uskollisuudella ja materialla: ostamalla talon ja turvaamalla perheensä taloudellisen aseman.

Kauris on loistokumppani toiselle konservatiiviselle, luottamusta arvostavalle persoonalle. Suuria tunteita janoava sen sijaan kuihtuu hänen rinnallaan. Vanhempana kauris on vaativa ja suojelevainen, ja hän osoittaa myös rakkautensa lapsia kohtaan teoilla.

Vesimies (21.1.18.2.) karttaa avioliittoa

Vesimies etsii sielunkumppania, mutta on harvoin valmis konservatiiviseen avioelämään. Tosin ajatus sitoutumisesta ahdistaa vesimiestä enemmän kuin itse sitoutuminen. Hän voi elää vuosikymmenet avoliitossa täysin uskollisena, kunhan häntä ei pakoteta vihille.

Vesimies on idealistinen ja henkinen horoskooppimerkki. Sielujen sympatia on hänelle tärkeämpää kuin romantiikka ja seksi. Hän pitkästyy kynttiläillallisella, mutta jaksaa keskustella kanssasi tieteestä ja taiteesta pikkutunneille asti.

Kun haluat päästä vesimiehen lähelle, kysele hänen töistään ja harrastuksistaan. Yrityksen, taideprojektin tai yhdistyksen luotsaaminen sujuu vesimiehen kanssa loistavasti. Kun kyse on parin yhteisestä aatteesta, vesimies puolustaa kumppaniaan viimeiseen asti.

Kalat (19.2.19.3.) on romanttinen yllättäjä

Kalat on toivoton romantikko, joka uskoo, että parisuhde täyttää tyhjän aukon hänen elämässään. Hän tulee helposti riippuvaiseksi kumppanistaan ja voi olla täysin toimintakyvytön, kun puoliso lähtee matkoille.

Puolisona ja vanhempana kalat on hellä, tunteellinen ja avoin. Hän liikuttaa jäyhänkin kumppanin kyyneliin huomionosoituksillaan. Kalat osaa myös manipuloida rakastaan tunnetaidoillaan ja karismallaan. Ollessaan laiskalla tuulella hän huijaa sinut tekemään palveluksia.

Käytännön asioissa tämä horoskooppimerkki ei ole yhtä taitava. Hän unohtaa maksaa laskut, viedä roskat ja käydä kaupassa. Joudut ottamaan vastuun arjen pyörittämisestä, mutta kalat palkitsee uurastuksesi suloisilla yllätyksillä, upealla seksillä ja hauskuudellaan.

Lähteet: Astrology, Astroreveal

Lue myös:

Horoskooppimerkkien yhteensopivuus – Lue, minkä merkin kanssa sinulla synkkaa!

Tällaisia rakastajia eri horoskooppimerkit ovat

Kostonhimoa, uhriutumista ja lohtuseksiä – Näin eri horoskooppimerkit selviytyvät erosta

Seksihoroskooppi – Lue, mikä saa horoskooppimerkkisi sekoamaan halusta

Vuosihoroskooppi 2017 – Mitä tämä vuosi lupaa horoskooppimerkillesi?

X