Kuukausihoroskoopit

Kuukausihoroskooppi 1/2014

Teksti:
Anna.fi

Vuoden 2014 tammikuu käynnistyy niin hurjalla rytinällä, ettei kenellekään jää aikaa miettiä tai arvioida kuluneen vuoden tapahtumia. Jokaisella on nyt mahdollisuus heittäytyä mukaan muutosten vuolaaseen virtaan ja alkaa tehdä omaan elämään liittyviä radikaaleja ratkaisuja!

Kuukausihoroskooppi

Oinas

Tammikuussa sinulla on siivet kantapäissä ja vauhtia tulee riittämään elämän kaikissa käänteissä enemmän kuin osasit odottaa. Vaikka yrittäisit jäädä seisomaan niille sijoillesi, huomaat olevasi mullistusten keskipisteessä. Ja suurin muutosten leka on itse asiassa omissa kourissasi. Tästä massiivisesta voimasta tietoisena voit rakentaa itsellesi upeaa tulevaisuutta kehittelemällä omia ideoitasi hurjalla vauhdilla eteenpäin. Kekseliäisyytesi on nyt sitä luokkaa, ettei yksikään ongelma pääse pysäyttämään etenemistäsi. Pidä itsesi tiukan paikan tullen liikkeessä vaikka väkisin ja kaikki kääntyy taas parhain päin.

Härkä

Pluton ja Pallas Athenen kolmio puhaltaa viisautta kaikkeen toimintaasi tammikuun ensimmäisistä päivistä lukien, ja alkava kevät kutsuu sinua rikkomaan karsinasi raja-aidat rajattomalla oivaltavalla energialla. Ei ole mitään syytä pitkittää toimintasi käynnistämistä loppiaiseen saakka. Laita heti vain pyörät pyörimään ja ota sisäinen viisaus kovaan käyttöön! Parasta tässä ajassa on, että sen kuuluu olla tehokkuutensa lisäksi myös mahdollisimman nautinnollista. Kirmaa siis luottavaisin mielin ihan uusille urille elämässäsi, tutustu uusiin ihmisiin ja uusiin mahdollisuuksiin ilman pienintäkään epäilyksen häivää.

Kaksoset

Marsin kolmio ja Uranuksen sekstiili saavat sinut tuntemaan olosi enemmän kuin kotoisaksi jatkuvasti hyrräävän päävärkkisi kanssa. Näin ollen kenenkään on turha odottaa löytävänsä sinua sieltä, missä sinun kaiken järjen mukaan kuuluisi olla. Uskalla heittäytyä luontaisen uteliaisuutesi ja kekseliäisyytesi mielenkiintoisiin pyörteisiin heti viimeisten rakettien putoillessa maahan. Kuohuviini toimii hyvänä rentouttajana vuoden ensimmäisten ideoiden singahtaessa eetteriin ja vaatiessa välitöntä toimintaa. Kyllä sitä nyt yhden pyhäpäivän voi muuttaa työpäiväksi, vai mitä?

Rapu

Nyt alkava vuosi vie sinua sellaisella vauhdilla, ettei sinulla ole toivoa säilyttää montaa elämäsi elementtiä samoilla paikoilla 365 päivää. Miksi siis suotta estää ensimmäisiä palasia sinkoilemasta uusiin suuntiin heti vuoden vaihtuessa? Paine uudistusten toteuttamiseen ja oman, mahdottomalta tuntuvan ajoituksesi välittömään ilmentämiseen on aivan hirmuinen. Turha siis yrittää miellyttää yhtään ketään. Tässä vaiheessa oikullisuus on samaa kuin timantinkova kekseliäisyys, joka pulppuaa puhtaasti tunteiden maailmasta useimmiten vailla järjen häivää. Siksi on turha paljastaa suunnitelmiasi edes läheisimmille ystäville.

Leijona

Tammikuun dramaattiset energiat kutsuvat sinua vastustamattomalla voimalla puoleensa ja pääsetkin osallistumaan juuri niin moneen draamaan kuin vain katsot ehtiväsi. Valitettavasti sinulla ei ole näissä draamoissa haluamaasi voittajan roolia, sillä yllättäen kaikki pelaavat ärsyttävällä taidolla omaan pussiinsa. Tästä profetiasta tietoisena voit käynnistää tämän vuoden pitäytymällä mahdollisimman tiukasti ihan omissa kuvioissasi tai mikä parasta lekottelemalla ja nautiskelemalla elämän pienistä suloisuuksista. Sinunkin aikasi koittaa vuoden edetessä pidemmälle, mutta juuri nyt ei ole mitään syytä vaatia kentälle pääsyä.

Neitsyt

Jo viime vuoden puolella käynnistyneet älynväläykset jatkavat loimotustaan läheistesi suureksi mieliharmiksi. Hehän eivät voi millään käsittää, miten sinä, yleensä niin järkevä ja asiallinen Neitsyt, voit heittäytyä sokeasti suurten harhojen maailmaan. Tuo on tietysti vain heidän mielipiteensä, sillä sinun oivalluksesi istuvat maailmassa tapahtuvaan muutokseen uskomattomalla tarkkuudella. Nyt ei ole syytä piiloutua Neitsyelle tyypilliseen vaatimattomuuteen, vaan mennä ja tehdä kaikki mahdollinen ihan omissa nimissäsi ja omaan piikkiisi. Eipä silti, että kukaan niitä juuri nyt nimiinsä edes haluaisi. Myöhemmin kyllä.

Vaaka

Jo joulukuun puolella käynnistynyt armoton menovaihe ei osoita minkäänlaisia laantumisen merkkejä viimeisten ilotulitteiden vaimenevassa räiskeessä. Sinun päässäsi säkenöinti vain lisääntyy aamua kohti ja saa ystäväsi jo pelkäämään pahinta, mutta vältät pakkohoidon pitämällä edes osan ideoistasi täysin omana tietonasi. Anna muiden törmätä suuriin keksintöihisi ja älyttömiin ratkaisuihisi omalla ajallaan, niin ehdit saada näyttöä kyvyillesi ennen pakkopaidan sujahtamista yllesi. Diplomatiasta ei tässä vaiheessa kannata juuri puhua, sillä siihen ei yksinkertaisesti ole aikaa. Nupit vain kaakkoon ja menoksi.

Skorpioni

Jatka vain perustusten lujittamista kaikesta ympärilläsi tapahtuvasta sähläämisestä huolimatta. Yhdelläkään muulla merkillä ei ole samaa mahdollisuutta rakentaa yhtä kestävää pohjaa omalle tulevaisuudelleen kuin Skorpionilla. Suurin osa muista merkeistä tekee huikeita löytöjä ja keksintöjä, jotka he sitten hetken kuluttua kiikuttavat sinun rakentamallesi peruslaatalle. Malta siis pitäytyä tiukasti ja jopa tylysti oman projektisi parissa. Kehitä sitä mahdollisimman itsenäisesti juuri sellaiseen suuntaan, joka sinusta tuntuu oikealta. Hosuminen ei kuulu tähän aikaan, joten ota ihan rauhallisesti ja muista säilyttää kärsivällisyytesi.

Jousimies

Uranuksen kolmio ei jaksa paljoa lämmittää kaikkien persoonallisten planeettojen paettua naapurimerkkiin jo ennen vuodenvaihdetta. Paitsioasema ei ole ollenkaan paha tilanne, jos sen oikein ymmärtää. Peli on nyt vihelletty osaltasi poikki ja sinun tehtäväsi on hakea uusia haasteita ja mahdollisuuksia jostain muualta. Vaihtoehtoja on vaikka millä mitalla, mutta mikään niistä ei heti välkytä sinulle vihreää valoa. Käytä tämä tammikuu tehotarkkailuun ja kuulostele, mikä noista tuhansista virityksistä mahtaisi olla riittävän mielenkiintoinen juuri sinulle. Sitten vaan hyppäät messiin ja nappaat ohjakset käsiisi.

Kauris

Voi veljet, millainen aloitus vuodelle Auringon, Kuun ja Merkuriuksen loikattua syleilemään merkissäsi jo pitkään viihtynyttä Plutoa. Valoa, voimaa ja säihkyvää energiaa riittää aivan mihin tahansa, eikä mikään ole sinulle mahdotonta. Nyt voit olla ehdottoman varma jokaisesta ottamastasi askeleesta ja luottaa jokaiseen oivallukseesi sataprosenttisesti. Jokainen päätös on pakko tehdä aivan itsenäisesti ja etukäteen kenellekään kertomatta, sillä tämän hetken viisautesi on peräisin kosmisista piireistä ja jokainen solusi tietää tehtävänsä. Älä siis haaskaa aikaa miettimiseen, vaan tartu ohjaksiin ja anna mennä.

Vesimies

Tammikuun alussa merkkisi on tyhjillään, mutta jossain tietoisuuden rajamailla viipyilee miellyttävä odotuksen tunnelma. Se antaa hyvän fiiliksen alkavalle vuodelle. Nautiskele siis tästä ja katsele rauhassa ympärillesi. Puolenkuun tietämillä alkavat erilaiset uudet mahdollisuudet tipahdella polullesi, ja niihin pitää tarttua sitä mukaa, kun niitä ilmenee. Turha murehtia, mihin aikasi riittää ja mihin ei, sillä pois tulee jättää vanhoja juttuja ei uusia. Tällaisella asenteella saat kerättyä vankan arsenaalin mehukkaita ja aivan varmasti menestyksellisiä vaihtoehtoja uudistuvaan elämääsi.

Kalat

Jupiterin perääntyessä saat oivallisen mahdollisuuden kuulostella viime kuussa aloittamiesi uusien projektien toimivuutta positiivisessa ilmapiirissä. Tunnistat kyllä, mitkä osat jaksavat edelleen innostaa sinua ja mitkä eivät. Valintoja kannattaa tehdä aika ronskilla kädellä, sillä nyt nopeat syövät hitaat ja vain tunne ratkaisee lopputuloksen. Rakkauselämässä alkaa melkoinen huiske heti tammikuun käynnistyessä Junon purjehtiessa merkkiisi tekemään yhtymää Neptunukselle. Satumaisia ja kohtalokkaita kaksoisliekkejä leimahtelee siellä sun täällä, eikä sinulla ole mitään mahdollisuutta epäröintiin, jos haluat leimahtaa.

Astro.fi

Kurkkaa tulevaisuuteen – Kokeile ilmaista astrokalenteria!

X