Juoksukoulu: Pöpöjä, päänsärkyä ja pahoinvointia

Joinain päivinä lenkki kannattaa suosiolla unohtaa. Flunssassa tai krapulassa urheilemisella saattaa olla todella kohtalokkaita seurauksia.

Kuumeessa liikkuminen johtaa helposti ikäviin jälkitauteihin, pahimmillaan sydänlihaksen tulehdukseen. Flunssa ei katoa hikoilemalla.

Kostean baari-illan jälkeen keho puolestaan kärsii nestehukasta, joten oloaan ei kannata pahentaa lähtemällä lenkille hikoilemaan. Nestehukka johtaa helposti myös todella ikäviin lihaskramppeihin, jotka saattavat jatkua levossakin. Myös sydän joutuu alkoholin kanssa läträtessä koville. Krapulassa äkillisen sydänpysähdyksen riski on kohonnut, joten pumppua ei ole hyvä kiusata ylimääräisellä rasituksella. Koordinaatiokyvyn heikentyminen krapulassa puolestaan altistaa vammoille.

Lepoa vai liikuntaa?

Mistä sitten tietää olevansa riittävän sairas? Itselleni ei yleensä nouse kuumetta vaikka kuinka sairastaisin, joten tarkkailen sen sijaan omia tuntemuksiani. Kurkkukipu ja pieni nuha eivät vielä kaada sängynpohjalle, mutta jos yskin tai tunnen nenänpäätä syvemmälle ulottuvaa tukkoisuutta, jään varmasti kotiin. Hyvänä sääntönä voi pitää ns. kaularajaa. Jos oireita ilmenee pelkästään kaulan yläpuolella (nuha, kurkkukipu), on liikunta todennäköisesti vielä turvallista. Kaulasta alaspäin ulottuvat oireet, kuten yskä, kuitenkin kertovat sitkeämmästä taudista, joten niiden ilmaantuessa pitäisi jäädä lepäämään.

Kerran lähdin treenaamaan flunssasta toipuessani siinä toivossa, että reipas hikoileminen nujertaisi taudin lopullisesti. Paha virhe. Seuraavana päivänä tauti palasi kahta kauheampana ja jatkui sitkeänä kaksi kokonaista viikkoa.

Tästä opin, ettei oman sietokyvyn rajoja tarvitse lähteä koettelemaan lenkkipolulle, sairaana on parempi jäädä suosiolla kotiin toipumaan. Huonoa omatuntoa on turha potea, sillä treenistä tuskin edes saisi kipeänä mitään iloa irti. Sitä paitsi pari väliin jätettyä lenkkiä eivät kokonaisuuteen (eli edessä oleviin vuosiin himojuoksijana) vaikuta.

Oloa helpottavien flunssalääkkeidenkään voimalla ei pitäisi lähteä treenaamaan, vaikka ne hetkellisesti laskisivat kuumeen. Flunssa- ja särkylääkkeet kyllä puuduttavat oireet pois ja parantavat oloa, mutta eivät itse tautia. Kannattaa siis malttaa antaa itsensä parantua rauhassa. Flunssaa ei voi juosta pois.

Lääkärin kautta lenkille

Myös jotkut krooniset sairaudet ja vammat saattavat olla esteenä juoksemiselle. Niina kehottaakin esimerkiksi sydänsairaita ja astmaatikkoja kääntymään lääkärin puoleen ennen harrastuksen aloittamista.

”Juoksu voi olla sydänsairaalle yksinkertaisesti liikaa, joten lääkärin kanssa on hyvä jutella ennen ensimmäiselle lenkille lähtöä”, Niina muistuttaa.

Sama pätee erilaisiin tuki- ja liikuntaelinsairauksiin ja vammoihin. Kyseisistä vaivoista kärsivä voi tosin kääntyä fysioterapeutinkin puoleen. Tärkeintä on, että tilanteen tarkistaa.

”Joillekin selkävaivoja poteville lenkkeily ei sovi. Huono selkä ei kestä juoksun aiheuttamia iskuja, kuten eivät myöskään nivelkulumista kärsivät”, Niina sanoo.

Jos iskut, nivelrasitus ja tärinä vaivaavat, kannattaa harkita ulkona lenkkeilyn vaihtamista vesijuoksuun tai uintiin. Vesi keventää liikettä ja pehmentää iskuja. Allasliikunta on loistava vaihtoehto myös vaikeasti allergisille ja astmaatikoille, jotka kokevat ulkoliikunnan hankalaksi katu- ja siitepölyn vuoksi. Veden kostea höyry helpottaa hengittämistä huomattavasti.

Ylipaino saattaa myös vaikeuttaa lenkkeilyä. Vesijuoksu on varteenotettava ratkaisu tähänkin ongelmaan, samoin muu vesiliikunta. Jos lenkkipolku kuitenkin houkuttaa, voi hyvällä omatunnolla aloittaa kävelystä ja antaa kropan tottua rauhassa. Kävellessäkin hengästyy ja kuluttaa kiitettävästi kaloreita, jos pitää reipasta vauhtia yllä. Painon pudottua liikkuminen helpottuu, ja juoksuaskeleet alkavat tuntua vaivattomammilta.

Olennaiseen on vaikea keskittyä

Kehitykseni tuntuu jämähtäneen paikoilleen. Tämän päivän lenkki sujui todella tahmean tuntuisesti, vaikka pysähdyinkin ainoastaan muutaman kerran kävelemään. Toivottomuus kuitenkin velloi mielessä koko matkan, sillä liikkeellä oli kymmeniä sulavaliikkeisesti eteenpäin pinkovia juoksijoita, joiden rinnalla oma puuskuttamiseni näytti lähinnä naurettavalta. Ahdisti. Olen varma, että kaikki mielessään nauroivat retiisinpunaiselle naamalleni.

Näin jälkeenpäin mietittynä ahdistukseni tuntuu ihan hölmöltä. Muut juoksijat todennäköisesti keskittyivät oman vauhtinsa tarkkailuun, eivät minuun. Kukaan tuskin nauroi minulle, sillä etenemiseni taisi kuitenkin näyttää ihan oikeaoppiselta. Jokainen vastaantulija on sitä paitsi joskus juossut ensimmäisen lenkkinsä, ja kykenee siten samaistumaan tuskaani. Itsekeskeiset ajatukseni alkavat jo tässä vaiheessa hävettää.

Lupaan itselleni, että seuraavalla lenkillä keskityn vain ja ainoastaan omaan treeniini. Nautin ulkoilmasta, luonnosta ja juoksun tuomasta hyvästä olosta. Uskon, että edistymisenikin kärsii siitä, että keskityn lenkeillä olennaisen sijaan naurettavaan itsekriittisyyteen. Tästä lähtien liikun positiivisella mielellä ja iloitsen siitä, että ylipäätään jaksan treenata päästäkseni tavoitteeseeni. Muut saavat mennä menojaan, minä etenen omaa tahtiani. Elän siinä toivossa, että kaikki vastaantulevat superjuoksijatkin ajattelevat näin, eikä kukaan edes ehdi huomata minua!

Sofia

Häiritsevätkö samanlaiset ajatukset tai muut huolenaiheet koskaan sinun lenkkeilyäsi? Jaa fiiliksesi ja kommenttisi keskustelussa!

Muista myös lukea Anun, Kirsin ja Pirjon blogeja!