Hyvinvointi

Kilpirauhasen liikatoiminta ja lääkkeet

Teksti:
Anna.fi

Olen 36-vuotias nainen. Minulla todettiin kilpirauhasen liikatoiminta muutama vuosi sitten. Hoidoksi määrättiin puolentoista vuoden lääkehoito.

Nainen kädet ohimoilla.

Lääkitys lopetettiin neljä kuukautta sitten, mutta edelleen esiintyy kovaa hikoilua, unettomuutta ja hermostuneisuutta. Verikokeiden arvot ovat normaaliarvojen sisällä, ja niihin vedoten lääkäri ei pidä oireitani merkityksellisinä. Oloni on kuitenkin inhottava lähes koko ajan.

Katoavatko oireet ja onko normaalia lopettaa lääkitys kerralla?

– Liikaa toimintaa

Lääkärin vastaus

Oireistanne päätellen kilpirauhasenne saattaa edelleen toimia liian vilkkaasti. Olette saanut estohoidon, jossa käytetään kilpirauhasen hormonituotantoa estävää lääkitystä, johon usein liitetään pieni annos tyroksiinihormonia vajaatoiminnan estämiseksi. Puolessatoista vuodessa kilpirauhasen liikatoiminta usein rauhoittuu ja lääkitys voidaan purkaa.

Noin puolella liikatoiminta kuitenkin uusiutuu, usein seuraavan puolen vuoden kuluessa. Viitteitä uusiutumisesta ovat matala TSH ja kohonnut TSH-reseptoria stimuloiva vasta-aine. Lääkityksen purkamisnopeudella on tuskin merkitystä toiminnan aktivoitumiseen.

Kun liikatoiminta ei sammu pitkäaikaisella estohoidolla, harkitaan muita hoitovaihtoehtoja, kuten radiojodihoitoa tai leikkausta. Joskus tulee kyseeseen pitkäaikainen estohoito lääkkeillä. Tässä vaiheessa kilpirauhasen toimintaa seurataan laboratoriokokein. Tarvittaessa oireita voidaan helpottaa esimerkiksi beetasalpaajalla. Mikäli oireenne jatkuvat, on hyvä kääntyä erikoislääkärin puoleen.

Sirkku Tulokas, Sisätautien erikoislääkäri

X