Kunnon blogin Kristiina: Skiket ja skikkaus

Tykkään kovasti hiihtää ja kun kuulin skikkauksen muistuttavan hiihtoa, päätin tutustua näihin pyörillä varustettuihin sivakoihin tarkemmin. Etukäteen mietin, meneekö skikkaus pikemmin kikkailuksi mutta lopputulos olikin rutkasti hikeä ja korkeaa sykettä. Kiitos siitä. Lajilla on melkoisen hullulta kuulostava nimi ja kaikkea hulluahan on aina pakko kokeilla. Ihan pakko.

Kun olin saanut, mieheni pienellä myötävaikutuksella, skiket kinttuihini kiinni, kypärän päähän ja sauvat käteen, olin valmis tositoimiin. Ensimmäiset potkut tuntuivat varsin raskailta. Vähän liiankin raskailta. Mietin, että joko näissä vekottimissa on jotain väärin säädettynä tai sitten kuntoni on huonompi kuin kuntotestit antavat ymmärtää. Palasin takaisin sisälle ja luin ohjeet vielä kerran. Kaikki muu tuntui olevan kunnossa mutta päätin mennä huoltoasemalla tarkistamaan pyörien paineet sillä niitä on kotikonstein vaikeampi todeta. Lisäsin pyöriin painetta ohjekirjasessa mainittuun määrään asti.

Uusintayritys skikkauksen parissa tuntuikin jo huomattavasti kevyemmältä ja mukavammalta. Harjoittelin heti jarrujen käyttöä asfaltoidulla pihatiellämme ja se oli hyvin helppoa. Olen nuorempana rullaluistellut paljon, joten tasapainon kanssa ei ollut mitään ongelmia. Suojat ja kypärä tuntuivat toki tarpeellisilta, sillä eihän sitä koskaan tiedä milloin kaatuu tai milloin joku toinen posauttaa kylkeen.

Kun hallintalaitteet oli hallussa, päätin lähteä skikelenkille. Asfaltilla rullaaminen tuntui tehokkaalta ja hengitys tiheni jo muutaman sadan metrin jälkeen. Vaikka asfaltilla oli siellä täällä pikkukiviä, skiket rullasivat niiden yli moitteettomasti. Matkan taittuessa ja pienenkin ylämäen kohdatessa hengitys äityi jo puuskutuksen puolelle. Matkantekoni keräsi myös kosolti katseita. Ihastelivat varmaan hyvinmuodostuneita reisilihaksiani (not!) tai sitten ihan vain katsoivat oudoksuen holtitonta viuhtomistani. Mene ja tiedä tai jätä kokonaan huomiotta. Suosittelen aina viimeisintä.

Päätin käydä kokeilemassa myös pururadalla ja sitä reissua ei voi kutsua erityisen onnistuneeksi. Pururata oli kostea ja antoi liiaksi periksi painoni alla, joten lykkiminen oli erittäin raskasta. Jouduin muutaman kerran nojaamaan mäntyä vasten ja hakemaan lisäenergiaa. Eivät tosin antaneet. Pujahdinkin takaisin asfaltille heti, kun se oli mahdollista. Kuivaa pururataa voin kokeilla joku toinen kerta, mutta märälle alustalle en lähde ennen kuin skikelenkkejä on roimasti takana ja sitä kautta voima jaloissa karttunut. Muutama suopotkupallon SM-mitsku on myös hyvä olla plakkarissa reisien voimasta kertomassa.

Asfaltilla rullailu tuntui oikein hyvältä. Maisema muuttui ja kroppa tuntui työskentevän. Ensilenkkini kesti noin 50 minuuttia ja sen jälkeen oli hyvä ja energinen olo liikkeestä ja raittiista ilmasta. Reidet ja peppu yhtyvät myös näihin tunnelmiin. Minut ja skiket tullaan näkemään näissä maisemissa vielä monta kertaa, vaikka naapuri naureskelikin vetimilleni. Täytyy tarjota myös naapurille omiani kokeiluun, sillä samoja skikejä voi käyttää 38-47 kokoisen jalan omaavat. Kantapalan sijaintia muuttamalla koko muuttuu kätevästi eri tarpeisiin. Tämä on aplodien paikka, sillä ainakin meidän eteinen ja varastotilat alkavat täyttyä urkkavälineistä.

Ihan rapakuntoiselle en näitä sivakoita suosittele. Jos pystyy mukisematta luisteluhiihtämään mäkisessä maastossa, nämä sukset ovat omiaan, mutta jos suihkii vain pertsaa hiljalleen jäällä, voi kunto loppua äkkiä kesken skikkailun. Näillä vehkeillä saa sykkeet hyvin nousemaan. Tykkäsin ja tulen jatkossakin lievittämään hiihtoikävääni skikeillä!

Lue lisää osoitteesta skike.com
Hanki omaksesi netistä

Teksti: Kunnon blogin Kristiina