Lempeä elämä: Elävän veren analyysissä

Monesti ne vastaukset, joita haluamme kuulla eivät ole niitä mitä tarvitsemme. Autuas tietämättömyys tuntuu helpommalta ja totuuden kohtaamista on aina vaivattominta siirtää huomiseen.

Olen harkinnut elävän veren analyysiin menemistä jo melkein vuoden. Vaikka olenkin halunnut tietää kehoni happo-emästasapainon tilanteen, pieni pelko on saanut vitkastelemaan ajanvarauksen kanssa. Jälkeenpäin kiitin itseäni rohkeudesta, elävän veren analyysi on nimittäin tilanteesta riippumatta todella hyvä tilannekatsaus. Se antaa toki kaunistelemattoman palautteen elämäntavoistamme, mutta epämieluisienkaan löydösten kanssa ei tarvitse jäädä pulaan. Lähtiessä saa mukaan täsmäaseet ja korjaustoimenpiteet voi aloittaa välittömästi. Tough lovea parhaimmillaan!

Jenkkiläinen verimikroskopisti Robert O. Young vertaa puhdasta verta optimaaliseen terveydentilaan ja ikuiseen elämään. Rinnastus on aika osuva. Puhdas veri ylläpitää kehon kykyä uusiutua ja tätä kykyä tarvitaan jatkuvasti, rakentuuhan koko kehomme vuosien varrella solu solulta uudestaan. Länsimaalaiset kehot ovat keskimäärin hyvin happamia, koska laitamme suustamme alas pääasiassa happamoittavia asioita (kahvi, alkoholi, viljatuotteet, maito, liha…) ja saamme liian vähän kehoa alkalisoivaa lehtivihreää. Liikahappamuutta aiheuttavat yleisesti myös stressi ja liiallinen liikunta. Maitotuotteiden sävyttämästä ja pakkomielteisestä fitnessurheilumenneisyydestäni johtuen olin itsekin henkisesti valmistautunut happamuustuomioon.

Kahden vuoden raakaruokailun ja kohtuullisemman liikkumisen jälkeen tulokset sekä kuiva- että elävän veren osalta olivat kuitenkin hyvin ilahduttavat. Kuivavereni oli kuulemma jopa puhtainta, mitä analyysin tekijä Mikko Vapa kertoi koskaan nähneensä. Oli hykerryttävää nähdä ”elokuvaa” ikiomista, rakkaudella kasvatetuista verisoluista. Melkein liikutuin! Punasoluni olivat keskimäärin samankokoisia ja pyöreitä eikä veressäni näkynyt jälkiä happokiteistä saati hiivasta, jotka ovat kuulemma hyvin yleisiä löydöksiä. Ratkaisuksi näihin ongelmiin Mikko kertoi päivittäin suosittelevansa asiakkailleen juuri raakaravintoa, eikä ihmetellyt syytä vereni laatuun.

Analyysin suurin anti omalla kohdallani oli entistä suurempi mielenrauha ja kiitollisuus hyvistä valinnoista, joita olen oppinut viime vuosina tekemään. Myös keskustelu Mikon kanssa oli antoisa. Monesti uusi ihminen, joka näkee asioita täysin neutraalissa valossa, voi olla korvaamaton peili. Mikolle puhuessani tajusin, että olen ottanut terveyteni välillä liiankin vakavasti eikä pieni ruuvien löysääminen tekisi pahaa. Pääpaino on päivittäisillä valinnoilla, eikä ole hedelmällistä jumittua tarkastelemaan poikkeuksia! Satunnaiset syrjähypyt happamoittavalle osastolle eivät ole kuolettavia, eikä annos e-koodiakaan silloin tällöin saastuta koko kehoa, elleivät ne näyttele roolia jokapäiväisissä valinnoissa.

Idän vanhat filosofiat eivät turhaan painota kultaista keskitietä. Myös muumimamman ideologia toimii, kun se yhdistetään kohtuullisuuteen: ”Kaikki mikä on hyvää, on myös hyvää vatsalle.” Myös kaikki se, mikä on sopivassa määrin hyvää, voi olla liian reilulla kädellä annosteltuna pahasta – liiallinen liikuntakin ilman palautumista lopulta vain happamoittaa kehoa. Ei ole ehkä olemassa mitään niin turhaa ja mieltä happamoittavaa kuin huonolla omallatunnolla vastaanotetut nautinnot! Ne eivät lisää iloa ja kauneutta kenenkään elämään, päinvastoin.

Hyvän olon ideologiani on siis täydentynyt yhdellä uudella oivalluksella: myös superterveyden tinkimätön tavoittelu voi johtaa hapannaamaisuuteen. Välillä tekee hyvää kysyä itseltään, haluaako ilmentää täydellistä kontrollia vai vapautta ja hyvää oloa. Analyysin jälkeen päätin suorittaa empiirisen kokeen. Astelin suorinta tietä Kofeiinikomppaniaan. Tilasin luomucappuccinon, kahta erilaista kakkua ja nautiskelin ne kirkkaassa päivävalossa. Kukaan ei loukkaantunut. Läpäistyäni vapautumishaasteen ensimmäisen osan, valmistauduin kohtaamaan loppuvastukseni, lähikaupan jäätelöaltaan. Selvisin siitäkin! Hiljalleen alan uskoa: irti päästämisestä ei totta tosiaan seuraa muuta kuin vapautta.

Kuvat: Timo Utterström, Sophisticated simplicities

Jutta