Liikunta

Peltsi hurahti suppailuun: ”Hyvää treeniä keskivartalon lihaksille”

Säät viilenevät, mutta Mikko ”Peltsi” Peltola SUP-lautailee jäiden tuloon asti. Intohimoisen suppailijan mukaan suppailu on tehokas treeni eikä mitään hengailua.

Teksti:
Elisa Hurtig
Kuvat:
Anton Reenpää/Otavamedia

Säät viilenevät, mutta Mikko ”Peltsi” Peltola SUP-lautailee jäiden tuloon asti. Intohimoisen suppailijan mukaan suppailu on tehokas treeni eikä mitään hengailua.

Välitän luonnosta, joten suppailu sopii minulle. Laji on hiljainen, ei jätä jälkiä maastoon ja on luonnolle paljon parempi kuin moottoriurheilu. Kokeilin suppausta (stand-up paddleboarding) ensimmäisen kerran vuosi sitten. Silloin oli talvi, joten meidän piti tosissamme etsiä paikkaa, jossa meri ei olisi ollut vielä jäässä. Lauta tuntui kiikkerältä, ja kylmä vesi lisäsi jännitystä, mutta viehätyin heti lajin rauhallisuudesta.

Hyvää treeniä keskivartalon lihaksille

Suppaillessa on lähellä vettä samaan tapaan kuin meloessa. Perinteisessä kajakissa jalkani kuitenkin puutuvat nopeasti ja minulle tuottaa hankaluuksia saada nelikutoset kavioni ahdettua kajakin sisään. Suppaillessani voin vain hypätä laudan päälle ja alkaa meloa.

Juoksen ja pyöräilen paljon, joten jalkani saavat viikoittain tarpeeksi kuormitusta. SUP-laudalla melominen on hyvää vastapainoa noille lajeille. Laudalla seistessä täytyy koko ajan kiinnittää huomiota tasapainoon, joten olen huomannut, että se on hyvää treeniä keskivartalon syville lihaksille.

Erämaan kutsu

Hienoimman suppailukokemukseni koin viime kesänä mökillä Hämeenlinnassa. Meloin sopivan pienissä joissa, jotka virtasivat järvestä toiseen. Oli siistiä meloa kirkkaassa vedessä polarisoidut aurinkolasit päässä. Kun lauta lipui hiljaa järven pinnalla, näin paljon kaloja. Ne eivät pelästyneet eivätkä lähteneet karkuun.

Tykkään muutenkin meloa joessa, sillä silloin rannat ovat lähellä ja maisema vaihtuu koko ajan eri tavalla kuin merellä. Nykyään kun ajelen autolla kohti pohjoista ja tie ylittää jokia, mietin, että vitsi, kun pääsisin tuosta melomaan syvälle erämaahan.

Olen kuullut, että jossain järjestetään myös suppauskilpailuja. Minä olen kuitenkin enemmänkin rauhallisen menon miehiä. Olen välillä ottanut lapseni istumaan laudan perälle ja lähtenyt melomaan. Tytöstä on mukavaa uittaa kättään vedessä ja kerätä ohi ajelehtivien kasvien lehtiä. Yritin kerran ottaa myös vaimoni kyytiin, mutta kahden aikuisen paino teki melomisesta turhan raskasta.

Suppailu on kätevä retkeilymuoto

Ilmatäytteinen lauta mahtuu rinkkaan, joten suppailu on kätevä retkeilymuoto. Kun esimerkiksi meloo pääkaupunkiseudun jokia pitkin, näkee lähiluontoa aivan uudesta vinkkelistä. Saan luonnossa liikkumisesta mielenrauhaa ja tyydytystä. En silti sano, että se olisi vastapainoa työlleni: nautin yhtä paljon siitä, että menen työpäivän päätteeksi kavereideni kanssa Löylyyn juomaan kaljaa.

Mutta jos en hetkeen pääse ulkoilemaan, minulle tulee tuskainen olo. Kelin täytyy olla todella surkea tai minun äärimmäisen väsynyt, jotten vetäisi kenkiä jalkaan ja painelisi ulos. Liikun mieluummin ulkona kuin teen kyykkyjä kuntosalilla. Tosin sitäkin on pakko tehdä aina välillä, sillä juoksuvalmentajani piiskaa salille. Jos en harrastaisi lainkaan liikuntaa, olisin ylipainoinen ja väsynyt, sillä ruokahaluni on aivan käsittämätön.

Syksyllä liikkuminen on hienoa

Syksyllä Facebookin uutisvirta alkaa täyttyä kavereideni päivityksistä, joissa he sadattelevat vesisadetta ja kylmää keliä. Kesä on kivaa aikaa, mutta minä en ole pahoillani, että se on jo loppu. Syksyllä liikkuminen on hienoa, kun laittaa vain oikeat varusteet päälle.

Monet lopettavat suppailun lehtien kellastuttua, koska pelkäävät kylmää vettä. Oikeilla varusteilla sitä voi jatkaa vaikka vuodenvaihteeseen asti, jolloin meri täällä etelässä vasta jäätyy. Tosin hosua ei saa: kylmä vesi voi olla vaaraksi. Leveää lautaa on hankala saada nurin, mutta aina on riski, että horjahtaa itse pois kyydistä.

Kun on kylmä, pukeudun kuivapukuun ja pelastusliiveihin, pakkaan puhelimeni vesitiiviisti ja kerron aina jollekin, minne olen menossa. Pitkälle syksyyn voin silti meloa vähissä vaatteissa ilman kuivapukua, sillä kun laudan päällä rupeaa kunnolla sohimaan, tulee nopeasti lämmin.

Suppailu ei ole hengailua

Minulla ei ollut ennakkoluuloja lajia kohtaan, sillä suhtaudun kaikkeen uuteen uteliaasti. Törmään kuitenkin edelleen ihmisiin, jotka tuhahtelevat lajivalintani kuultuaan, että: ”Äh, suppaus!” He pitävät sitä hengailuna. Mielestäni se on kummallista, suosittelisin kokeilemaan ensin.

Lue myös:

Onko sinulla riittävän hyvä lihaskunto? Testaa helposti kotona

Treenaa vatsa litteäksi – 5 liikkeen tehotreeni

Muuta kävely tehokkaaksi treeniksi – Personal trainerien ohjeet

X