10-vuotias englanninspringerspanieli Allu yrittää pysyä lenkeillä Teresan tahdissa.
Liikunta

Teresa Välimäki: ”Parasta vertaistukea on tyttökavereiden kanssa juokseminen”

Lenkkiä voi verrata hyviin yöuniin, niin hyvin se rentouttaa mielen. Tätä mieltä on yrittäjä Teresa Välimäki, joka juoksee viikoittain kolme useamman kilometrin lenkkiä.
Teksti: Riina-Maria Metso

Urheilin nuorena paljon, mutta juoksua aloin vihata parikymppisenä. Kuntoni sekä erityisesti hapenottokykyni olivat huonontuneet ja hengästyin jo muutaman juoksuaskeleen jälkeen.

Yhdeksän vuotta sitten muutin mieleni. Minut pyydettiin mukaan puolimaratonille treenaavaan porukkaan. Ajattelin, että porukan ja sen personal trainerin avulla pääsen inhottavan ”verenmaku suussa” -kynnyksen yli. Ryhmä motivoi, sillä treeneihin ei kehdannut mennä, ellei ollut niiden välissäkin harjoitellut. Juoksusta tuli nautinnollista.

Aluksi se kuitenkin tuntui hiton pahalta. Jaksoin juosta vain vajaan parin kilometrin pituisen pururadan. Jatkoin sinnikkäästi ja huomasin, miten nopeasti kehityin. Jäin koukkuun.

”Juoksen viikossa kolme lenkkiä”

Lenkillä oli helppo käydä, vaikka lapset olivat pieniä ja olin yksinhuoltaja. Vein Akun fudistreeneihin ja hölkkäsin treenien ajan tunnin kenttää ympäri tai laitoin molemmat lapset katsomaan Pikku Kakkosta lenkkini ajaksi.

Ensimmäiseksi aiottua puolimaratonia vuonna 2008 en pystynyt juoksemaan selkäongelmieni vuoksi. Valitsin tapahtumassa kymmenen kilometrin lenkin. Olin treenannut nimenomaan puolimaratonille, joten se jäi kiusaamaan. Päätin sen jälkeen juosta 1–2 puolimaratonia vuodessa. Niin olen tehnytkin, vaikka olen välillä joutunut pitämään välivuosia selkäkipujen takia.

Juoksussa rakastan rullaavaa menoa, kosketusta maahan, tuulta kasvoilla ja hikeä. Juoksu tuntuu oikealta liikunnalta. Juoksen viikossa kolme 5–15 kilometrin lenkkiä. Tykkään juosta koiran kanssa, mutta en viitsi pitää kymmenvuotiasta Allua mukanani pitkillä lenkeillä. Se ei jaksa sellaisia enää. Saatan juosta sen kanssa viisi kilometriä, viedä koiran kotiin ja jatkaa itse vielä viisi lisää.

Tyttökavereilta vertaistukea

Kun juoksen yksin, saan ajatella rauhassa. Juoksu selkeyttää päätä ja vähentää stressiä, joka on tuttu minulle yrittäjänä. Lenkkiä voi verrata hyviin yöuniin. Jos minua vaivaa jokin ongelma, enkä pysty nukkumaan yön yli ennen sen ratkaisua, lähden lenkille. Juostessa asiat järjestyvät.

Parasta vertaistukea on tyttökavereiden kanssa juokseminen. Juoksemme sellaisella sykkeellä, että pystymme puhumaan koko ajan. Mieheni kanssa emme keskustele juoksua treenatessamme, mutta tuemme toisiamme. Olemme juosseet kaikki puolimaratonit yhdessä.

Säällä ei ole merkitystä. Juoksen myös talvella. Sunnuntailenkki parissa, kolmessa pakkasasteessa ja auringonpaisteessa on täydellinen. Juoksutapahtumiin toivon mieluummin pientä tihkusadetta kuin auringonpaistetta. Kuuma keli ei sovi minulle.

”Kuuntelen kehoani”

Ennen hamstrasin kilometrejä ja pidin juoksupäiväkirjaa sekä sykevyötä. Nykyään en. Kuuntelen kehoani ja päivän kuntoa. Saatan suunnitella kovan lenkin, mutta jos huomaan, ettei juoksu lähde rullaamaan, teen kevyen fiilistelylenkin. Minun ei tarvitse näyttää kenellekään mitään, teen tätä itselleni.

Ajattelin pitkään, että muut lajit, kuten saliharjoittelu tai kahvakuula, eivät ole oikeaa urheilua verrattuna juoksuun. Kun ikää on tullut lisää, olen alkanut ajatella eri tavoin. Juoksukuntoni ja kestävyyteni paranevat, kun teen välillä muutakin. Kahvakuulailen, nyrkkeilen, joogaan ja kotona venyttelen. Kuulun myös FinTastic Moms -ryhmään, joka on tanssillisen showvoimistelun aikuisten naisten joukkue.

Toivon, että pystyn juoksemaan mahdollisimman pitkään. Vaikka en ole ollut isänisäni kanssa tekemisissä juuri lainkaan, tiedän, että hän juoksi maratonin vielä 84-vuotiaana. Tykkään ajatella, että minulla on hänen juoksugeeninsä.

Lue lisää:

7 vinkkiä, joiden avulla treenaat voimakkaat käsivarret

Alaselkäkipujen syynä kireät pakaralihakset? Tee nämä 5 rentouttavaa pakaravenytystä

X