Hyvinvointi

Lumikenkäily on herrasmiesten kuntoilulaji

Teksti:
Anna.fi

Lumikenkäily on luontoystävällinen tapa liikkua talvisessa luonnossa. Lumikengillä pääsee liikkumaan vaihtelevissa keliolosuhteissa ja vaikeissa mäkimaastoissakin. Lisäksi ne ovat suksia helppokäyttöisemmät, koska erityisvalmisteluja ei tarvita. Periaatteessa missä vain lumisessa talviluonnossa voi liikkua lumikengillä ja kuka tahansa joka osaa kävellä osaa myös lumikenkäillä.

Lumikenkäily on hyvä kuntoilumuoto

Lumikenkäilijä ei tarvitse latuja, vaan pääsee liikkumaan vaihtelevissa mäkimaastoissa. Lumikengät kulkevat autossa mukana tai ne voi ripustaa reppuun roikkumaan. Hankimaisemassa pääsee ihastelemaan näkymiä ja vaihtaman kuulumisia ystävän kanssa. Voit myös itse määrätä liikunnan tehon. Voi juosta tehokkaasti tai kävellä kevyesti ja nauttia luonnosta.

Lumikenkäilyn sanotaan moninkertaisesti tehokkaampaa kuin kävelylenkin, sillä lumen vastus ja kumpareinen taival vaativat ulkoilijalta enemmän tehoa. Lumikenkäily vahvistaa jalkoja, pakaroita ja keskivartaloa. Sauvojen kanssa kuntoutumaan saadaan myös ylävartalo ja kädet. Sauvojen käyttö lisää energiankulutusta ja nostaa sykettä.

Herrasmiesten kuntoilulaji

Jo kivikauden aikaan on käytetty lumikengän tapaisia kulkuvälineitä eli lumikenkien historia ulottuu noin 6000 vuoden taakse. 1800- luvulla lumikenkäily oli Pohjois-Amerikassa herrasmiesten kuntoilulaji ja he kokoontuivat lumikenkäilyclubeille myös seurustelemaan. Pohjolan lumiolosuhteet olivat ehkä suotuisammat hiihtämiseen ja niinpä se kehittyi pääasialliseksi liikkumismuodoksi, etenkin pidempien siirtymien osalta.

Toisen maailmansodan jälkeen myös Euroopassa lumikenkäilyn suosio on saanut uudet mittasuhteet. Amerikkalaiset sotilaat toivat tullessaan mukanaan lumikenkiä ja sodan jälkeen tuhansia ylijäämäpareja jäi eurooppalaisille kumppaneille. Tätä kautta myös siviiliväestö sai käyttöönsä lumikenkiä ja välineet siirtyivät virkistystarkoituksiin.

Kengät, sauvat ja vaatetus kuntoon

Hyvät lumikengät ovat kevyet, lunta keräämättömät ja niissä on hyvät siteet. Parhaissa siteissä on mahdollisuus korottaa kantaa, jolloin jyrkkien mäkien nousu on helpompaa, ja kannan lipsuminen sivulle on estetty.

Lumikenkäily

Vaelluskengät tai muut varrelliset jalkineet, jotka suojaavat nilkkoja lumelta ja kylmältä sopivat lumikenkäilyyn parhaiten. Asukokonaisuutta valitessa tarvitaan kosteudelta, tuulelta ja piiskaavalta myrskyltä suojaava kokonaisuus. Avainsana on kerrospukeutuminen. Alusasu pitää ihon lämpimänä ja poistaa kosteutta, välikerros lämmittää, ja kuorikerros suojaa. Lumikenkäily ei vaadi erityistä panostusta vaatetukseen, vaan perustalvivaatetus, jota käytetään ulkoiltaessa tai esimerkiksi hiihdossa sopii hyvin lumikenkäilyyn.

Lumikengät valitaan niiden käyttötarkoituksen mukaan. Kevyeen harrastuskäyttöön riittää yksinkertaisemmat mallit, kun taas vaativiin vaelluksiin on hyvä valita olosuhteisiin suunnitellut välineet. Myös hintahaitarin laajuus vaikuttaa valintaan; markkinoilla on muutaman kymmenen euron hintaisista halpamalleista jopa 500 euroa maksaviin ammattilaiskenkiin.

Mitä painavampi liikkuja, sitä suuremmat kengät tarvitaan. Lumikenkien koko on suoraan verrannollinen niiden kantavuuteen. Hyvin pehmeässä lumessa paremman kantavuuden takaavat isot kengät. Lumikenkäsiteissä tulee olla säätövaraa erikokoisille käyttäjille ja jalkineille.

Sauvoista saadaan tukea upottavassa hangessa ja ne auttavat tasapainottamaan menoa vaihtelevassa maastossa. Nousuissa ja laskuissa lumikenkäsauvat antavat lisäpitoa ja tehokas sauvojen käyttö vähentää jaloille kohdistuvaa rasitusta. Leveä sompa kantaa hyvin upottavissakin hangissa. Käsihihnan tulisi olla säädettävissä erilaisia käsineitä varten. Lumikenkäilyyn sopii parhaiten perinteinen lenkkimalli, josta käsi on tarvittaessa nopea ja helppo irrottaa.

Tekniikkavinkkejä

Lumikenkäilyn tekniikka on rullaavaa. Lumikenkä liukuu lähellä lunta, eikä jalkaa tarvitse nostaa turhaan. Luottaen lumikenkien pohjapiikkeihin työnnetään päkiällä ja kanta nousee. Keinuva side mahdollistaa tehokkaan askeleen. Ennen kenkäilyä on hyvä verrytellä ja lämmitellä lihaksia.

Lumikenkäily

Lumikenkien pohjassa olevat piikit pitävät kävelijän hyvin pystyssä. Samoin sauvat antavat tukea ja rytmitystä kävelyyn. Lumi pehmentää liikkeen ja siksi lumikenkäily onkin nivelystävällistä, se sopii hyvin myös nivelongelmaisille ja ylipainoisille. Lumikenkäilyn tekniikka on hyvä opetella heti alusta pitäen oikein. Etenemisen on muistutettava tavallista kävelyä, mutta kuitenkin hiukan jalkoja laahaten. Ylämäkeen kuljetaan suoraan, eikä haarakäynnillä, kuten hiihtäessä. Alamäessä ei lumikengillä aurata, vaan otetaan istuva asento ja annetaan pohjien piikkien pureutua lumeen.

Harrastusmahdollisuuksia

Suomen Ladun jäsenyhdistys Suomen Lumikenkäilijät ry järjestää retkiä ja tapahtumia, joissa on mahdollisuus tutustua lajiin ohjauksessa. Aktiiviset lumikenkäilijät perustivat Suomen Latuun kuuluvan Lumikenkäilijät ry:n vuonna 1999. Lumikenkäilyn suosio on lisääntynyt Suomessa koko 1990- luvun ajan. Suomen Lumikenkäilijät ry:n kouluttajan Pasi Juutilaisen mukaan Suomessa on arviolta noin 30 000 aktiivista lumikenkäilijää. Suomessa on myyty yhteensä noin 100 000 paria lumikenkiä tähän mennessä.

Lumikenkäily on noin kolme kertaa raskaampaa kuin tavallinen kävely, ja nestehukka on kova. Tämän takia retkellä pitää muista juoda riittävästi. Peruslumikenkäilyyn ei tarvita mitään erityistä tekniikkaa, mutta koulutetuilta ohjaajilta voi saada hyödyllisiä neuvoja vaikeampaan tekniikkaan hyppyihin ja liukuihin. Myös ylämäki- ja alamäkitekniikkoihin on niksinsä.

Juutilaisen suositus lumikekäilyreissulle mukaan:

  • Tarpeeksi juotavaa
  • Pientä purtavaa
  • Kännykkä mielellään vesitiiviissä pussissa
  • Alueen kartta ja mahdollisesti myös kompassi
  • Vaihtohansikkaat ja pipo
Lumikenkäily

Juutilainen kertoo, että kunnon varustuksen, eli hyvät lumikengät ja isosompaiset sauvat saa tällä hetkellä noin 100 eurolla. Lumikenkien hyötykäytöt ovat myös moninaiset: latupohjien tamppaus, mökkipolkujen teko, metsästys ja riistan ruokinta. ”Lumikenkäilyssä viehättää sen helppous. Suoraan läheltä liikkeelle ja missä vaan missä on lunta voi lumikenkäillä. Lumikengät ovat helppokäyttöisiä – niillä pääsee nopeasti maastoon – ei vaadita voitelua tai suuria valmisteluja. Lumikengät sopivat reppuun roikkumaan ja ne eivät vie tilaa autossakaan.”

 

Juutilainen suosii itse pääkaupunkiseudulla Nuuksion aluetta, joka tarjoaa retkeilijälle kauniita näköaloja ja vaihtelevaa maastoja. ”Nuuksiossa on myös kivoja levähdyspaikkoja, joissa on usein nuotiomahdollisuus. Myös Sipoon korpi ja tietysti Oittaan ulkoilukeskuksen alue ovat hyviä. Oittaalla on Suomen ladun piste, josta on myös mahdollista vuokrata lumikenkiä”.

Suomen Lumikenkäilijät ry
Suomen Latu ry

Ajankohtainen lumitilanne
Oittaan ulkoilukeskus

Teksti: Tarja Vilén

X