Hyvinvointi

PMS-oireyhtymä — 10 kysymystä

Teksti:
Anna.fi

Päänsärkyä, itkua, turvotusta ja selittämättömiä kiukkupuuskia. Jopa 95 prosentilla naisista esiintyy jonkinlaisia kuukautisia edeltäviä oireita.

1. Mitä PMS:llä tarkoitetaan?

PMS-oireyhtymällä eli premenstruaalisyndroomalla tarkoitetaan kuukautisia edeltäviä fyysisiä ja psyykkisiä oireita, varsinaisesta sairaudesta ei ole kyse. Oireet ilmaantuvat kierron puolivälissä ja kestävät vuodon alkuun saakka. Melkein jokaisella naisella on jonkinlaisia PMS-oireita, suurimmalla osalla onneksi aika lieviä. Toisilla ne tekevät olon sietämättömäksi.

2. Miten PMS oireilee?

Ärtyneisyys ja itkuherkkyys ovat tavallisia mielialaoireita, ja rintojen arkuus ja alavatsan turvotus tyypillisiä fyysisiä oireita. Kun PMS iskee, moni jättää farkut kaappiin ja sormukset peilikaapin hyllylle. Päänsärky, unettomuus ja painonnousu kiusaavat monia, mutta oireet vaihtelevat eri ihmisillä: toinen voi purkaa oloaan toimintaan, vaikka laittaa kerran kuussa olohuoneen sisustuksen uusiksi, toinen lamaantuu täysin. Olo onneksi helpottuu, kun kuukautisvuoto alkaa.

3. Ketä oireet kiusaavat?

Oireet kiusaavat tyypillisesti 30-40-vuotiaita naisia, mutta periaatteessa ne voivat vaivata naista koko sen ajan, kun hänellä on kuukautiset. PMS-oireet loppuvat vaihdevuosiin, mutta vaihdevuosioireet tulevat usein niiden tilalle. Joidenkin yksittäisten tutkimusten mukaan vaikeat PMS-oireet ennakoivat enemmän vaihdevuosioireita.

Kymmenellä prosentilla PMS-oireet ovat hankalia ja haittaavat elämää. Oireyhtymästä on myös olemassa vaikea ja onneksi harvinainen muoto, jossa psyykkiset oireet korostuvat. Oireet voivat olla hankalia myös niistä kärsivän naisen perheelle ja kumppanille. Viisas kumppani seuraakin naisensa kuukautiskiertoa ja suhtautuu oireiluun ymmärtävästi. Mikään ei liene kamalampaa kuin mies, joka vähättelee naisen tuntemuksia toteamalla, että ”sinulla on taas ne päivät”.

4. Onko PMS vaarallinen?

Ei ole, oireet eivät ole merkkinä mistään sairaudesta tai poikkeavasta hormonitoiminnasta. PMS ei ole psyykkinen sairaus: naisen suorituskyky on normaali oirejakson ulkopuolella.

Oireyhtymän tunnistaa syklisyydestä, se tulee ja menee ajallaan ja noudattaa kuukautiskierron aikataulua. Jos olo on koko ajan ahdistunut ja kireä, kyse ei ole tästä oireyhtymästä, vaan jostakin muusta lääkärin apua vaativasta vaivasta.

5. Mikä aiheuttaa oireet?

PMS-oireista kärsivällä on normaali hormonitoiminta, mutta vaste sille on keskushermostossa ”ylivirittynyt”. Sukuhormonit vaikuttavat aivojen välittäjäaineiden aineenvaihduntaan ja aiheuttavat sitä kautta psyykkisiä oireita. Syy fyysisiin oireisiin, kuten rintojen pingotukseen ja vatsan turvotukseen, lienee naisen keltarauhashormonissa, progesteronissa.

6. Voiko oireita helpottaa lääkkeillä?

Yksivaiheiset, kiertoa tasapainottavat e-pillerit saattavat helpottaa oireita. Niitä voi käyttää, jos pillereiden käytölle ei ole terveydellisiä esteitä, kuten ylipainoa, tupakointia tai laskimotukosriskiä. Yli nelikymppisille on olemassa oma pillerinsä. Itse en mielelläni määrää yhdistelmäehkäisypillereitä yli 35-vuotiaalle, jos tämä tupakoi.

Masennuslääkkeinä käytetyt selektiiviset serotoniinin takaisinoton estäjät eli SSRI-lääkkeet tehoavat myös PMS:ään. Tällöin niitä käytetään kuukautiskierron loppupuolella – muutama päivä ennen oireiden tuloa vuotoon saakka – ja annos on pienempi kuin masennuksen hoidossa. SSRI-lääkkeillä on sivuvaikutuksensa eli kannattaa miettiä, kärsiikö mieluummin niistä vai PMS:stä. Lääkkeet saattavat väsyttää sekä aiheuttaa unettomuutta, pahoinvointia, vatsavaikeuksia ja käsien vapinaa. Sivuvaikutukset ovat yksilöllisiä, toiset saavat niitä helposti ja toiset eivät lainkaan. SSRI-lääkkeet helpottavat PMS-oireita noin 60-70 prosentilla naisista.

7. Voiko ruokatottumuksilla olla osuutta oireisiin?

PMS:n oireiden hoitoon on etsitty lukuisia ruokavaliohoitoja, mutta niiden tehosta ei ole näyttöä. Suklaa sisältää tryptofaania, serotoniinin esiastetta, mikä saattaa selittää kuukautisia edeltävää suklaanhimoa joillakin naisilla.

8. Onko liikunnasta apua?

Liikunta auttaa aina, sillä se kohentaa mielialaa. Rintojen aristuksen takia juoksu ja hyppiminen voivat tuntua pahalta, joten liikuntaan kannattaa hankkia hyvin tukevat liivit. Liikunta helpottaa myös turvotusta.

9. Voiko PMS:ää estää?

Ei voi. PMS:ää ei saa aikaiseksi esimerkiksi millään elämäntavoilla. Sen olemassaolosta on turha syyllistää itseään.

10. Mitä jos epäilen itselläni PMS:ää?

Tilaa aika gynekologille tai omalääkärille. Normaali gynekologinen tutkimus, rintojen tunnustelu ja potilaan antama oirekuvaus riittävät diagnosointiin, laboratoriokokeita ei tarvita. Lääkäriä helpottaa, jos potilaalla on mukanaan oirepäiväkirja. Siihen kannattaa listata päivämäärien lisäksi oireiden laatu, niiden voimakkuus sekä vuodon alkamis- ja loppumispäivät.

Asiantuntijana apulaisylilääkäri, synnytysten ja naistentautien erikoislääkäri Eila Suvanto-Luukkonen, Oulun yliopistollinen sairaala.

Teksti: Virve Järvinen

X