Ravinto

Heikentyneen makuaistin syynä sinkin puute? Nämä oireet kertovat elimistösi tarvitsevan sinkkiä

Jos ruoan maut eivät maistu, vaikka et ole flunssassa, syynä voi olla riittämätön sinkin saanti. Sinkin puute aiheuttaa monia omituisia oireita.

Teksti:
Johanna Jantunen
Kuvat:
Istock

Sinkin puutteesta voi seurata ruokahaluttomuutta.

Jos ruoan maut eivät maistu, vaikka et ole flunssassa, syynä voi olla riittämätön sinkin saanti. Sinkin puute aiheuttaa monia omituisia oireita.

Makuaistin heikentyminen on ikävä vaiva, sillä kuka nyt haluaisi jäädä herkullisista mauista paitsi. Heikentynyt makuaisti aiheuttaa helposti myös ruokahaluttomuutta, mikä voi puolestaan heikentää ihmisen terveydentilaa.

Makuaisti voi heiketä iän myötä tai flunssan vuoksi, mutta syynä sille, ettei ruoka enää maistu, saattaa olla myös sinkin puute.

Sinkki on ihmiselle välttämätön hivenaine, jolla on vaikutusta esimerkiksi makuaistiin. Sinkki on tärkeää kielen makunystyröiden kehityksen ja hyvinvoinnin kannalta, ja jos makunystyrät eivät ole kunnossa, ruoan maistaminen kärsii.

Sinkin puutosta voi olla syytä epäillä erityisesti silloin, jos heikentyneen makuaistin lisäksi kehossa esiintyy myös muita selittämättömiä oireita.

Hiustenlähtö, univaikeudet ja valkoiset täplät kynsissä kielivät sinkin puutteesta

Ihmisen elimistö tarvitsee sinkkiä proteiinien rakennusaineeksi, soluaineenvaihduntaan, veren muodostukseen ja immuunijärjestelmän toimintaan. Koska sinkin rooli elimistössämme on monipuolinen, myös sen puute vaikuttaa elimistöömme monella tapaa.

Makuaistin heikentymisen lisäksi ruokahaluttomuus, hiustenlähtö, jatkuva sairastelu, akne, pahoinvointi, univaikeudet, seksuaalinen haluttomuus ja valkoiset täplät kynsissä ovat sinkin puutteen tyypillisiä oireita.

Lapsilla ja nuorilla myös kasvun hidastuminen ja puberteetin myöhästyminen voivat johtua sinkin puutoksesta, sillä sinkkiä tarvitaan normaaliin kasvuun ja kehitykseen.

Sinkkiä saadaan täysjyvästä, pähkinöistä ja lihasta

Hyviä sinkin lähteitä ovat täysjyvä, osterit, maksa, naudanliha, poronliha, quorn, cashew-pähkinät ja kurpitsansiemenet.

Ravitsemussuositusten mukaan naisten tulisi saada sinkkiä päivittäin noin 7 milligrammaa ja miesten noin 9 milligrammaa. Sinkkiä on 100 grammassa ruisleseitä 8 mg, 100 grammassa quornia 8 mg ja 100 grammassa naudan jauhelihaa 7,7 mg. On hyvä huomioida, että vain osa ravinnosta saatavasta sinkistä imeytyy elimistöön.

Usein yksipuolinen tai riittämätön ravinto on sinkin puutteen taustalla. Tiukka dieetti, runsas liikunnan harrastaminen suhteessa liian vähäiseen ravintoon, imeytymishäiriöt, alkoholismi ja anoreksia altistavat sinkin puutteelle.

Koska sinkki imeytyy parhaiten eläinperäisestä ravinnosta, myös kasvissyöjät ja vegaanit kuuluvat sinkin puutteesta kärsivien riskiryhmään. Vegaaneille sinkin saantisuositus onkin 25–30 % korkeampi kuin sekasyöjille.

Myös muita syitä makuaistin heikkenemisen taustalla

Makuaistin heikentyminen voi johtua myös jostain muusta syystä kuin sinkin puutteesta. Muun muassa ikääntyminen, flunssa, B-12 -vitamiinin puute, tupakointi ja jotkut lääkkeet voivat heikentää makuaistia.

Jos kärsit heikentyneestä makuaistista, eikä tilanne tunnu itsestään helpottuvan, ota yhteyttä lääkäriisi.

Lähteet: Fineli, Haavisto, Maija: Erityinen – tietoa erityisruokavalioista (Nordbooks), Live Strong, Mayo Clinic, RavintolisäWiki, VegaaniliittoWellness Mama

Lue myös:

Vatsavaivojen ja niveloireiden syynä rikin puute? Näin tunnistat ja hoidat

Makuaisti kehittyy läpi elämän

Vitamiinit, kivennäisaineet ja hivenaineet – Hyvän olon aakkoset

X