Hyvinvointi

Sinullako osteoporoosi?

19.11.2008 Teksti: Anna.fi

Osteoporoosidiagnoosi saattaa yllättää. Hoidossa tärkeintä on lisätä liikuntaa sekä kalsiumin ja D-vitamiinin saantia. Joskus avuksi tarvitaan myös lääkkeitä.

Sinullako osteoporoosi?

Osteoporoosi haurastuttaa luustoa, mikä lisää riskiä saada osteoporoottisia murtumia. Ne syntyvät vähäisen vamman seurauksena poiketen siten tavallisista murtumista. Tyypillisimpiä ovat ranne- ja lonkkamurtumat sekä selkänikamien luhistumat. Murtumaa seuraa usein toinen murtuma lyhyen ajan sisällä.

– Murtuma on yleensä osteoporoosin ensimmäinen merkki. Varsinaisia oireita ei ole. Tämän takia osteoporoosin hoidossa on tärkeää kartoittaa riskitekijät. Niitä ovat lähisukulaisten, etenkin äidin, lonkka- ja nikamamurtumat. Mitä nuorempana hänellä on murtumia ollut, sitä todennäköisempää on, että sairaus kulkee perimässä. Myös kuukautisten aikainen loppuminen, alipaino sekä suun kautta otettava kortisonilääkitys lisäävät suuresti osteoporoosin vaaraa, kertoo osteoporoosiklinikan vastaava lääkäri Ari Rosenvall.

Jos riskitekijöitä on yksikin, olisi syytä hakeutua luuntiheysmittaukseen, joka on yksinkertainen ja kivuton toimenpide. Luun mineraalitiheyden alentuminen 25-30 prosentilla terveiden aikuisten tasosta merkitsee osteoporoosia. Pienempää luuntiheyden alentumista kutsutaan osteopeniaksi. Siinä murtumavaara on enintään kaksinkertainen terveeseen ihmiseen verrattuna, kun osteoporoosissa vaara on seitsenkertainen.

– Osteopeniaa ei tarvitse hoitaa, jos luuntiheys on aina ollut normaalia pienempi. Näin voi olla esimerkiksi hyvin laihan ja pienikokoisen ihmisen kohdalla.

Elintavat ovat osa hoitoa

Osteoporoosista voidaan puhua kansantautina. Sitä sairastaa noin 400 000 suomalaista, osa tietämättään. Sairaus liittyy pohjoisessa asumiseen, ikääntymiseen, liian vähäiseen D-vitamiinin ja kalsiumin saantiin sekä liikkumattomuuteen.

– Luumassan huippu saavutetaan parikymppisenä. Sen jälkeen se pysyy viiteenkymmeneen ikävuoteen saakka melko
vakiona. Aina luumassa ei saavuta huippuaan johtuen esimerkiksi syömishäiriöistä. Osteoporoosia voikin esiintyä myös nuorilla, se ei ole vain ikäihmisten sairaus. Miehetkin voivat sairastua siihen, mutta naisilla sairautta esiintyy enemmän. Tämä johtuu siitä, että vaihdevuodet kiihdyttävät luun hajoamista.

Elintavoilla on osteoporoosin ehkäisyssä ja hoidossa suuri merkitys. Koskaan ei ole liian myöhäistä lisätä liikuntaa. Jopa viisikymppisenä aloitetut liikuntaharrastukset näkyvät selkeästi luustossa.

– Koska liikunta kasvattaa luumassaa ja parantaa tasapainoa, kaatumiset ja murtumat vähenevät. Luustolle hyviä lajeja ovat tärähdyksiä ja luiden vääntöä sisältävät pallopelit, sauvakävely sekä kuntosaliharjoittelu. Tasapaino paranee myös esimerkiksi uimalla, mutta luumassaa uiminen ei kasvata.

Osa osteoporoosin perushoitoa on myös tupakoinnin lopettaminen. Sauhuttelu syö luuta, tuplaa lonkkamurtuman riskin sekä aikaistaa naisilla vaihdevuosia. Tupakoinnin lopettaminen kannattaa, sillä tupakoinnin luustoa haurastuttava vaikutus loppuu muutaman vuoden kuluttua.

– Lisäksi perushoitoon kuuluu riittävän D-vitamiinin ja kalsiumin lisääminen ruokavalioon. Parhaita D-vitamiinin lähteitä ovat D-vitaminoidut maitotuotteet, rasvaiset kalat, kasvimargariinit ja kevytlevitteet. Tärkein D-vitamiinin lähde on kuitenkin auringonvalo, jonka UVB-säteilyn vaikutuksesta iho tuottaa D-vitamiinia. Iholla syntyvän D-vitamiinin määrästä riippuu, miten paljon sitä tarvitaan ravinnosta.

Ei vaaraa yliannostuksesta

Jos ulkona oleskelu jää jostain syystä vähiin – kuten usein vanhuksilla ja pitkäaikaissairailla – tarvitaan päivittäistä D-vitamiinilisää. Siitä ei ole haittaa muillekaan, sillä vaaraa D-vitamiinin yliannostuksesta ei ole. Suomessa ei ole ollut D-vitamiinimyrkytyksiä sataan vuoteen.

– D-vitamiinilisien annostusohjeet ovat usein vanhentuneita, ja ne voi ylittää reilusti. Turvallisin mielin voi ottaa jopa kymmenkertaisen annoksen. Myös monivitamiinitabletteja ja D-vitamiinia voi syödä rinnatusten. Kesälläkään D-vitamiinilisien käyttö ei ole vaarallista, sillä auringosta ei saa liikaa D-vitamiinia, vaikka se paistaisi joka päivä, vakuuttaa Rosenvall.
D-vitamiinin määrän todellisen tarpeen voi selvittää verikokeella. Se kannattaa tehdä kevättalvella, koska silloin iho tuottaa yleensä vähiten D-vitamiinia.

– Kokeen avulla saadaan D-vitamiinilisän annostus kohdalleen. Suosittelen sitä kaikille, joilla on todettu osteopenia tai osteoporoosi.
Myös kalsiumlisä on paikallaan, jos ruokavalio ei sisällä riittävästi maitotuotteita tai jos ihminen sairastaa laktoosi-intoleranssia. Rosenvallin mukaan parhaita kalsiumlisiä ovat lääkevalmisteet, koska tiedossa on, miten suuri osa niiden kalsiumista imeytyy.

– Monet apteekeissakin myytävistä kalsiumvalmisteista ovat ravintolisiä tai rohdoksia. Niistä imeytyvän kalsiumin määrää ei tiedetä tarkalleen. D-vitamiinin osalta kaikki valmisteet toimivat yhtä hyvin. Niissä ei ole suuria eroja.Parhaimmillaan ruokavaliomuutokset, liikunnan lisääminen ja tupakoinnin lopettaminen tervehdyttävät luustoa lääkkeiden lailla. Lääkehoitoa tarvitaan kuitenkin perushoidon lisäksi, jos luu on jo murtunut. Silloin ehkäisevät toimenpiteet ovat myöhässä.

– Ennen murtumaa lääkehoitoa voidaan lykätä ja katsoa, miten perushoito onnistuu. Jos tulokset ovat hyviä, ei lääkkeitä aina tarvita.

Tavoitteena murtumien vähentyminen

Osteoporoosilääkkeitä on runsaasti. Tarjolla on tabletteja, nenäsuihkeita, pistoksia ja jauhetta. Jotkut lääkkeet otetaan päivittäin, toiset kerran viikossa, kolmannet kerran kuussa ja neljännet kolmen kuukauden välein tai kerran vuodessa.

– Yleisimmin käytetyt lääkkeet ovat bisfosfonaatteja. Ne ehkäisevät murtumia parhaiten. Jos niistä ei ole hyötyä, kokeillaan muita lääkeryhmiä. Estrogeenikin voi riittää lääkkeeksi, jos potilas käyttää sitä vaihdevuosioireiden vuoksi. Tärkeintä on, että löydetään elämäntilanteeseen sopivin valmiste. Hintakin on lääkkeen valinnassa ratkaiseva tekijä, koska osa lääkkeistä on kalliita. Haittavaikutuksia lääkkeillä on vähän, ja vain äärimmäisen harvoin ne ovat vakavia. Muiden lääkitysten kanssa osteoporoosilääkkeet toimivat yleensä hyvin.

Lääkehoitoa ei välttämättä tarvita koko loppuelämää. Yhden vuoden mittaisella hoidolla ei tosin ole Rosenvallin mukaan juurikaan merkitystä; suurin hyöty saavutetaan viiden vuoden hoitojaksolla.

– Sen jälkeen voidaan pitää lääkityksestä taukoa. Tämä riippuu tietysti lääkkeestä sekä hoidon onnistumisesta. Perushoidosta sen sijaan ei voida koskaan luistaa. Lääkityksen suurin hyöty on murtumien vähentyminen. Mikään lääke ei pidä
ihmistä pystyssä, mutta kun osteoporootikolla on murtumia ehkäisevä lääkitys, ei kaatuminen välttämättä johda lonkka- tai rannemurtumaan. Kun luuntiheys paranee lääkityksen ansiosta, myös hauraan luun kasaan menemisestä aiheutuvat nikamamurtumat vähenevät.

– Lääkehoidon tavoitteisiin pääseminen riippuu potilaan motivaatiosta hoitaa sairauttaan. Onnistumisen kannalta myös hoitokontaktin tulisi toimia hyvin. On tärkeää, että jo luuntiheysmittauksen yhteydessä potilaalle selvitetään, mitä mittaustulokset tarkoittavat ja mistä osteoporoosissa on kyse.

Liikkumattomuus lisää kaatumisia

Eniten osteoporoottisia murtumia aiheuttavia kaatumisia tapahtuu laitoshoidossa, jossa liikkuminen on rajoitettu minimiin. Sängystä lattialle kierähtäminenkin riittää synnyttämään murtuman.

– Liikkumattomuus lisää kaatumisia. Tämän takia liikkeellä tulisi olla läpi elämän, myös talvikuukausina liukkailla keleillä. Liukas keli sinällään ei lisää osteoporoottisten murtumien määrää, koska kaatuminen kuivalla kelillä aiheuttaisi niitä yhtä lailla. Huono sää vaikuttaa ainoastaan murtumien tapahtumisajankohtaan. Tavallisten murtumien määrää liukkaat kelit sen sijaan lisäävät.

Rosenvall ymmärtää hyvin, että liukastumisen vaara pelottaa etenkin vanhempaa väkeä. Hänen mielestään pelosta kannattaisi kertoa lääkärille. Jos pelkoa lisäävät esimerkiksi huimausoireet, ne voidaan saada kuriin sopivalla lääkehoidolla. Huimaus voi johtua myös lääkkeiden sivuvaikutuksista, jolloin lääkitys voidaan vaihtaa. Liikkumisen apuvälineinä voi käyttää kenkiin laitettavia liukuesteitä, keppiä, sauvoja tai rollaattoria.

– Kaatumisvaaraa lisäävät myös virheelliset näköhavainnot. Tämän takia olisi syytä käyttää silmälaseja, jos ei hahmota ympäristöään ilman niitä.

Myös kodin valaistukseen tulisi kiinnittää huomiota. Mattojen alla ja märkätiloissa voi käyttää liukuesteitä. Tarjolla on lisäksi apteekeista tai erikoisliikkeistä saatavia lonkkasuojaimia ja turvahousuja. Ne on kehitetty lonkkamurtumien välttämiseksi usein kaatuville vanhuksille.

– Olennaisinta on, ettei liikuntaa vähennetä osteoporoottisten murtumien pelossa. Päinvastoin – sitä tulisi tehostaa. Ihanteellisinta on toistuva liikunta, mutta sen ei tarvitse olla pitkäkestoista. 15-30 minuuttia päivässä on parempi vaihtoehto kuin neljä tuntia yhtenä päivänä viikossa. Jos ei ole liikkunut aiemmin, harjoittelu kannattaa aloittaa fysioterapeutin tai lääkärin ohjauksessa. Näin edetään turvallisesti ja tuloksia syntyy taatusti, neuvoo Ari Rosenvall.

Osteoporoosi – tunne riskit, ehkäise
Joka toinen nainen huolissaan osteoporoosista

Asiantuntija osteoporoosiklinikan vastaava lääkäri Ari Rosenvall, Ympyrätalon Lääkärikeskus Mehiläinen.

Teksti: Maarit Vuoristo

Lue myös

Suosittelemme