Hyvinvointi

Soijavalmisteita vaihdevuosioireiden ja kuukautishäiriöiden tasapainoittamiseen

Teksti:
Anna.fi

Soijapapu on monipuolinen ja terveellinen palkokasvi. Runsaasti proteiineja sisältävänä se on kasvissyöjälle hyvä lihan korvike. Soijapavuilla voidaan hoitaa esimerkiksi vaihdevuosioireita ja kuukautishäiriöitä.

Soijapapu

Soijapapu (Glycine max) on lähtöisin Itä-Aasiasta, jossa sitä on viljelty ravinnoksi tuhansien vuosien ajan. Jalostuksen myötä hernekasveihin kuuluvasta soijapavusta on kehittynyt hyvinkin erinäköisiä viljelykasveja. Soija on pensasmainen kasvi, jonka korkeus voi vaihdella 20 senttimetristä yli metriin. Soijakasvin lehdet ovat kolmilehdykkäiset, kukinnot vaatimattomat ja väriltään valkoiset tai vaaleanpunaiset. Pavut kehittyvät ryhminä kasvaviin palkoihin.

Soija on riisin ohella yksi Aasian tärkeimmistä ravintokasveista, ja sen ravintokäyttö on lisääntynyt muuallakin maailmassa. Soijasta valmistetaan esimerkiksi jauhoja, öljyä sekä rouhetta, jota voi käyttää esimerkiksi jauhelihan korvikkeena.

Soijasta tehdään myös tofua, joka voi olla rahkamaista tai juustomaisen kiinteää. Kiinteää tofua voi käyttää lihan tapaan, se sopii miedon makunsa ansiosta erinomaisesti vaikkapa marinoitavaksi. Soija sopii myös jogurtin, jäätelön, soijamaidon ja muiden maitotuotteita korvaavien valmisteiden raaka-aineeksi. Suomalaisenkin keittiön vakiokalustoon kuuluu nykypäivänä soijakastikepullo. Käymisteitse soijasta valmistetaan eksoottisempia idän erikoisuuksia, kuten misoa ja ärhäkkää nattoa.

Mitä sisältää?

Soijapapu on hyvä lihan korvike erityisesti sen vuoksi, että se sisältää runsaasti proteiineja. Soijassa on myös vitamiineja sekä kivennäis-ja hivenaineita, muun muassa C-, B-, A- ja K-vitamiineja, kalsiumia, rautaa, magnesiumia, sinkkiä ja lesitiiniä. Lisäksi soija sisältää elimistölle tärkeitä rasvahappoja sekä isoflavonoideja.

Mihin auttaa?

Tutkijoita kiinnostavat erityisesti soijan isoflavonoidit, joiden on arveltu vaikuttavan terveyteen monin tavoin. Isoflavonoideilla on mieto estrogeeninen vaikutus, ja soijavalmisteita käytetäänkin vaihdevuosioireiden ja kuukautishäiriöiden tasapainottamiseen. Soijalla saattaa olla lievä suojaava vaikutus myös eräisiin hormoniperäisiin syöpiin, kuten eturauhassyöpään ja rintasyöpään.

Toisaalta rohdostyyppisiä soijavalmisteita ja ravintolisiä ei suositella korkean rintasyöpäriskin omaaville eikä rintasyöpään sairastuneille. Normaalin ruokavalion osana soijaa voi sen sijaan turvallisesti syödä. Elimistön hormoniaineenvaihdunnan kannalta näyttääkin siltä, että paras terveysvaikutus saadaan syömällä soijaa nuoruusiästä alkaen osana perusruokavaliota.

Soijan vaikutusta aivoterveyteen tutkitaan, sillä estrogeenin tiedetään hidastavan aivojen rappeutumista. Soijan lesitiinillä arvellaan myös olevan suotuisia vaikutuksia aivojen toimintaan.

Yhdistettynä soijan hyvään rasvakoostumukseen isoflavonoideilla saattaa olla vaikutusta myös sydänterveyteen. Eräissä tutkimuksissa soijan on havaittu vaikuttavan alentavasti verensokeriin ja LDL-kolesteroliin. Vaikutus on luonnollisesti vielä tehokkaampi, jos soijaa käytetään korvaamaan ruokavalion eläinperäiset tuotteet.

Asiantuntijana dosentti Yvonne Holm, Farmakognosian osasto, Helsingin yliopisto

Teksti: Anu Holopainen

X