Terveys

Kuinka paljon painosta ja turvotuksesta voi olla pelkkää nestettä? Asiantuntija kertoo

Suuri osa ihmisen painosta on nestettä. Mutta kuinka paljon turvotusta eli ylimääräistä kehoon kertynyttä nestettä ihmisessä voi olla? Kysyimme asiaa urheilulääkäri Arja Uusitalolta.

Teksti:
Hilppa Wuokko
Kuvat:
Istock

Turvotus voi nostaa painoa useammalla kilolla.

Suuri osa ihmisen painosta on nestettä. Mutta kuinka paljon turvotusta eli ylimääräistä kehoon kertynyttä nestettä ihmisessä voi olla? Kysyimme asiaa urheilulääkäri Arja Uusitalolta.

Turvotus syntyy pääosin siitä, kun solujen välissä olevaan tilaan kertyy nestettä esimerkiksi runsaan suolan syömisen tai pitkään paikallaan olemisen takia. Liikuntalääketieteen ja kliinisen fysiologian erikoislääkäri, urheilulääkäri Arja Uusitalo arvioi, että painosta turvotusta eli ylimääräistä kehoon kertynyttä nestettä voi olla noin 2–3 kiloa.

– Jos siis puhutaan ihan normaalista turvotuksesta eli ei-sairaudellisesta turvotuksesta, Uusitalo täsmentää.

Kuulostaako tämä vähältä tukalaan oloon nähden? On hyvä muistaa, että esimerkiksi mahan turpoaminen johtuu yleensä nesteen sijaan vatsaan kertyneestä ilmasta. Vatsan turvotus voi siis tehdä olosta hyvin tukalan ja tuoda vyötärölle lisäsenttejä, vaikka varsinaisia lisäkiloja se ei mukanaan toisikaan.

Turvotus on tavallinen vaiva erityisesti naisilla

On vain harvoja, joille vaaraton, ohimenevä turvotus on täysin vieras asia. Usein naisille turvotusta aiheuttaa jo hormonitoiminta. Naishormonin eli estrogeenin ja keltarauhashormonin eli progesteronin pitoisuuksien muutokset kuukautiskierron aikana aiheuttavat useille naisille turvotusta.

– Aika usein turvotusta on ennen kuukautisia ja kuukautisten aikana, Uusitalo sanoo.

Niin naisilla kuin miehilläkin turvotuksen yleisiä syitä ovat muun muassa runsas suolan käyttö, hiilihydraattipitoinen ruoka, pitkä paikallaan olo ja kireät vaatteet. Myös stressi saattaa lisätä turvotusta sen aiheuttamien hormonaalisten muutoksien myötä. Lisäksi turvotusta voi aiheuttaa myös ulkoiset asiat, kuten kuumuus tai lentokoneen paineolosuhteet.

Turvotusta voi monissa tapauksissa ehkäistä kotikonstein

Lentokoneessa turvotusta voi ehkäistä lentosukilla. Mutta miten turvotusta kannattaa ehkäistä tavallisessa arjessa? Uusitalon mukaan parasta turvotuksen hoitoa on säännöllinen ruokailu, monipuolisen ruoan syöminen, riittävästä veden juomisesta huolen pitäminen ja liikkuminen.

Toimistotyöläisenkin kannattaa Uusitalon mukaan nousta vähintään puolen tunnin välein nostelemaan jalkojaan sekä ojentamaan ja suoristamaan nilkkojaan. Kireitä vaatteita ja suolaisia ruokia kannattaa vältellä.

– Niiden ihmisten, joilla on hirveän matala verenpaine ja huimausta, ei kuitenkaan kannata liikaa rajoittaa suolan syöntiä, Uusitalo muistuttaa.

Sairaudellinen turvotus on syytä tutkituttaa

Jos epäilet, että turvotuksesi saattaa johtua sairaudesta, asia kannattaa käydä tutkituttamassa lääkärillä. Lääkäriin on mentävä heti, jos äkillisesti ilmestynyttä turvotusta on vain toisessa jalassa ja siihen liittyy kipua, tai jos jalan tai jalkojen äkilliseen turvotukseen yhdistyy kipu ja hengenahdistus. Lääkärin pakeille kannattaa hakeutua piakkoin myös, jos paikalliseen ihon turvotukseen liittyy punoitusta ja särkyä.

– Turvotus voi johtua esimerkiksi laskimoveritulpasta, sydämen, maksan tai munuaisten vajaatoiminnasta, imunestekierron häiriöistä, naishormonihäiriöistä tai harvemmin puristavista tai hormoneja erittävistä kasvaimista. Myös lääkkeillä, kuten kortisoni, on turvotusta lisääviä vaikutuksia.

X