Suru voi pitkittyessään kehittyä häiriöksi nimeltä PGD – kysyimme asiantuntijalta, mistä erottaa pitkittyneen ja terveen surun

Suru on normaali tunne, ei sairaus. Jos suru kuitenkin kestää huomattavan kauan, kyse voi olla häiriöstä, johon on saatavilla apua.

Suru on elämään kuuluva tunne ja on normaalia, että esimerkiksi läheisen menehtyessä suru ottaa aikansa.

– Ensimmäiset kuukaudet ovat hankalia, mutta monesti ihminen huomaa surussa muutoksia. Suru ei poistu, mutta se ei ole ihan samanlaista kuin ensimmäisinä viikkoina, sanoo Terveystalon psykologi-psykoterapeutti Aino Kohtala.

Jos suru pitkittyy, se voi kehittyä häiriöksi, joka tunnetaan kirjainyhdistelmänä PGD (prolonged grief disorder).

Äkilliset tapahtumat voivat pitkittää surua

Pitkittyneen surun häiriön syntyyn liittyy yleensä läheisen ihmisen menettäminen ei-luonnollisen kuoleman kautta, kuten onnettomuuden, tapaturman tai henkirikoksen uhrina. Häiriön riskitekijöitä ovat myös useamman läheisen kuoleminen yhtä aikaa tai läheisen itsemurha.

Lue myös: Neljä läheistään menettänyt tietokirjailija Ritva Ylönen: ”Ensin pitää selvitä muutamasta tunnista”

– Äkilliset, ennakoimattomat tilanteet, joihin ei ole ehtinyt valmistautua, Kohtala tiivistää. – Meidän on helpompi hyväksyä vanhemman ihmisen menehtyminen tai jopa tilanteet, jossa nuori ihminen sairastuu vakavasti ja menehtyy vaikkapa useampien kuukausien sairastamisen jälkeen. Kuolema ei tapahdu yllättäen ja nopeasti, vaan siihen on aikaa sopeutua.

Juuri äkillisyys ja ihmisen menehtymiseen liittyvä traumaattisuus on psyykelle erityisen kuormittavaa verrattuna luonnolliseen kuolemaan. Esimerkiksi pitkään jatkuneessa sairaudessa kuolemaan on ehtinyt valmistautua edes jotenkin – vaikka läheisen poismeno tuntuukin pahalta, ja suru on läsnä.

Suru voi Kohtalan mukaan helposti pitkittyä, jos sosiaalinen tukiverkosto on hauras tai vähäinen. Tällöin omaa suruaan ei välttämättä pääse käsittelemään. Toisilta ihmisiltä saatu huolenpito on tärkeää.

Terve suru vai pitkittyneen surun häiriö?

Kohtalan mukaan terve suru ja pitkittynyt suru eroavat toisistaan ajatusten, tunteiden ja käyttäytymisen tasolla.

Tavallista surua kokiessaan ihminen keskittyy mielessään menehtyneeseen henkilöön. Hän haluaa puhua tästä – muistot ja mahdolliset unet kyseisestä ihmisestä tuntuvat lohduttavilta. Suruun sekoittuu kaipausta ja ikävää ja mahdollisesti ahdistusta siitä, että kuolleesta ihmisestä joutuu väistämättä olemaan erossa.

Tunne elämän jatkumisesta on kuitenkin usein läsnä ja toiveikkuus viriää vähitellen. Erilaiset rituaalit ovat tärkeitä, kuten kynttilöiden vieminen haudalle.

Lue myös: Sanni Isometsästä tuli leski vain 34-vuotiaana, kun hänen miehensä sai flunssan ja kuoli: ”Tällaistakin voi elämä olla”

Pitkittyneessä surussa ihmiset keskittyvät monesti enemmän kuolintapaan kuin itse ihmiseen. Muistot eivät ole lohduttavia, vaan ennemminkin kuormittavia ja ahdistavia. Varsinkin, jos on ollut menetyksen hetkessä mukana – esimerkiksi onnettomuudesta, josta itse on jäänyt henkiin ja läheinen on menehtynyt, voi tulla mieleen muistikuvia toistuvasti. Ne voivat olla itse tilanteesta tai siihen johtaneista tapahtumista.

Tapahtuneelle etsitään syitä ja syyllisiä. Voimakkaat itsesyytökset voivat kieliä pitkittyneestä surusta. Läheinen saattaa ajatella, että ei pitänyt tarpeeksi yhteyttä tai tarpeeksi huolta menetetystä ihmisestä.

Pitkittynyttä surua kokeva voi olla alituiseen valpas, sillä hän kokee olevansa vaarassa. Uusia menetyksiä pelkää ja elämä tuntuu hallitsemattomalta: mitä tahansa voi tapahtua. Äärimmilleen viety suojeluvaisto saattaa aiheuttaa hankaluuksia ihmissuhteissa. Myös vihan tunteet ja kostonhalu ovat tyypillisiä. Järkyttävät elämänkokemukset aiemmin elämässä voivat altistaa sille. että suru pitkittyy.

Pitkittyneessä surussa voi olla tyypillistä vältellä kaikkea menetettyyn henkilöön liittyvää; sureva ei halua käydä haudalla, muistella vainajaa, katsella kuvia tai puhua tästä. Vastaavasti ihminen voi takertua voimakkaasti kaikkeen jäljelle jääneeseen. Kaiken pitää pysyä ennallaan ja hän ei pysty pitkänkään ajan kuluttua päästämään irti menehtyneelle henkilölle kuuluneista tavaroista. Mieli elää menneessä eikä pysty hyväksymään menetystä.

Kohtala kuitenkin toteaa, että on normaalia haluta säilyttää useitakin muistoesineitä. Eikä ole erikoista, vaikka ei luopuisi mistään ensimmäisen vuodenkaan aikana.

Pitkittyneen surun häiriön hoito

Pitkittyneen surun häiriötä hoidetaan keskusteluavulla. Kohtala sanoo, että pitkittyneen surun hoidossa oleellista on traumatietoinen hoito-ote: ammattilainen osaa lukea hermoston ali- ja ylivirittyneisyyttä ja auttaa ihmistä säätelemään sitä. Lisäksi ammattilainen auttaa rauhoittamaan voimakkaita tunnereaktioita.

– Pitkittyneen surun hoidossa kiireettömyys on tärkeää. Pitkittyneestä surusta toipuminen tapahtuu hyvin omatahtisesti, Kohtala sanoo.

Koska pitkittyneessä surussa on halua vältellä kipeitä asioita, keskusteluavulla pyritään rauhallisuuden lisäksi menemään pikkuhiljaa niitä kohti.

Kohtalan mukaan terveydenhuollossa tunnistetaan pitkittyneen surun häiriö melko huonosti. Suru itsessään ei ole sairaus, joten pitäisi pystyä näkemään, milloin suru on sairastuttanut ihmisen.

– Emme koskaan tiedä, minkälaisia asioita tulemme kokemaan ja kohtaamaan. Jos tapahtuu jotakin äkillistä ja ennakoimatonta, meistä kukaan ei tiedä, miten siihen reagoi. Reaktio ei ole ihmisen heikkoutta.

Lue myös nämä:

• Ihmissuhteet

  Leena poikansa kuoleman jälkeen: ”Itsemurha ei ole heikon vaan haavoittuvaisen ihmisen teko”

• Itsetuntemus

  Lohtu on paras lahja, jonka surevalle voi antaa – vertaistarinat ja asiantuntijoiden oivallukset surusta voivat tuoda lohtua

• Ihmissuhteet

  Ammattilaiset kertovat, mikä auttaa, kun läheinen kuolee: ”Ympäristön oletuksena tuntuu olevan, että suru käydään läpi ja sitten jatketaan eteenpäin”

.