Sari, 60, halusi eläkkeellä talon Italiasta ja Juha, 71, metsähommiin – ryhtyivätkin pyörittämään leipomoa
Eläkkeellä tai sen kynnyksellä on mahdollisuus tehdä isojakin elämänmuutoksia. Sarista ja Juhasta tuli leipureita, Raija muutti Espanjaan ja Eija löysi ylpeyden aikuisesta naiseudestaan tanssien.
Sari ja Juha Myllykangas ovat nykyään leipomon omistajia
Eläkkeellä tai sen kynnyksellä on mahdollisuus tehdä isojakin elämänmuutoksia. Sarista ja Juhasta tuli leipureita, Raija muutti Espanjaan ja Eija löysi ylpeyden aikuisesta naiseudestaan tanssien.
Sari ja Juha Myllykangas: ”Leipomo ei kuulunut eläkepäiviemme suunnitelmiin”
Vastapaistetun ruisleivän tuoksu aamulla. Siitä syntyy Sari ja Juha Myllykankaalle päivän paras hetki.
Sari, 60, on mennyt tänäänkin leipomoon töihin neljältä yöllä, taputellut reikäleivät ja paistanut ne puu-uuneissa. Talonmieheksi itseään kutsuva Juha, 71, puolestaan on vasta astunut ulos talosta, ulkoiluttanut koirat Hipun ja Lillan ja tullut leipomoon pussittamaan leipiä.
Sitten Juha lähtee ajamaan leipomon toisella autolla leipiä kauppoihin, Sari nukkumaan.
Sari ja Juha toimivat artesaanileipomo Tuulosrievän yrittäjinä ostettuaan sen vuoden 2023 alussa. Juha on lääkäri, Sari psykoterapeutti. Juha lopetti työterveyslääkärinä 63-vuotiaana, mutta piti vastaanottoa 70-vuotiaaksi asti. Sari irtisanoutui työstään joulukuussa. Leipomo ei kuulunut eläkepäivien suunnitelmiin, eikä heillä ollut kokemusta yrittäjyydestä.
”Tarkoitukseni oli kulkea metsässä, tehdä puutöitä mökillä ja hoitaa tonttia. Aioimme myös matkailla enemmän”, Juha kertoo.
”Yksi unelmani oli, että ostaisimme Italiasta talon”
Jo vuosia sitten Sari alkoi kaivata elämänmuutosta. Hän teki mielenterveystyötä ja toimi Hämeenlinnan kuntapolitiikassa, jossa on yhä mukana. Pohtimiskapasiteetti alkoi olla täynnä, ja hän haaveili yksinkertaisista asioista: lakanoiden vaihtamisesta, savusaunan lämmittämisestä ja siivoamisesta.
”Yksi unelmani oli, että ostaisimme Italiasta talon viinitarhoineen. Minä keinahtelisin siellä pitkässä mekossa ja olkihatussa, siemailisin viiniä ja hoitaisin taloa.”
Molemmat rakastavat saunomista, joten he harkitsivat hyvinvointiin ja rentoutumiseen liittyvää yritystä, kuten saunaa. He ehtivät jo myydä omakotitalonsa, muuttaa kerrostaloon ja sijoittaakin saunan perustamiseen. He kuitenkin vetäytyivät hankkeesta.
”Sanoin Juhalle, ettei missään tapauksessa”
Saria tarve muutoksesta ei jättänyt rauhaan. Hän etsi yhä taloa, jonne voisi perustaa majatalon ja saunan. Sitten hän huomasi Tuuloksessa sijaitsevan leipomon olevan myynnissä. Sarin poika Leevi oli käynyt pihapiirissä uudenvuodenjuhlissa ja kertoi, että se oli hieno. Siellä oli myös hirsitalo ja savusauna.
Joulukuun lopussa 2022 Sari ja Juha kävivät katsomassa paikkaa. Oli pimeää ja rakennuskin näytti huonokuntoiselta.
”Sanoin Juhalle, ettei missään tapauksessa. Tänne en tule. Emmekä etsi leipomoa.”
Mutta Juha pyöri jo talossa mittanauhan kanssa ja puolison levottomuuden havainneena sanoi Sarille, että tämän pitäisi tarttua johonkin elämässään. Kun he tulivat pihapiiriin uudestaan päivänvalossa, Sarikin alkoi nähdä mahdollisuuksia. Leipomo aloittaisi uudelleen ja he muuttaisivat 1920-luvulla rakennettuun hirsitaloon.
Olennaista oli, ettei investointi olisi liian suuri. He saattoivat myös palkata takaisin yrityksessä työskennelleen leipurin, Vesan.
Sari opettelee leipomaan kuin ammattilainen
Kun leipomo käynnistyi viime toukokuussa, molemmat aloittivat helpoimmasta päästä eli reikäleipien taputtelusta. Nykyään Juha lämmittää uunit ja huolehtii siitä, että halkoja riittää. Niitä menee kaksi rekkakuormallista vuodessa.
Sari, jonka ensimmäinen ammatti on kokki, opettelee nyt leipomaan kuin ammattilainen.
”Haluan oppia kaikki vaiheet. Olen edennyt mukavasti kaikkien tuotteiden leipomisessa ja paistamisessa.”
Hänen työpanoksensa on myös välttämätön, sillä leipomossa ei pärjää yksin.
Viime kesänä elämään tuli varjo, sillä Sarin molemmista munasarjoista löytyi nyrkin kokoinen kasvain. Ne eivät onneksi olleet pahanlaatuisia. Edellisenä kesänä hänellä oli diagnosoitu diabetes, joka on nyt hallinnassa lääkityksellä.
Herätys kello kolmelta yöllä on ollut Sarille iso ja kehoa stressaava muutos.
”Kehoni ei sopeudu siihen, että nukun uudelleen aamulla. Olen loppupäivän kuin puulla päähän lyöty.”
Siitä huolimatta Tuulosrievä on sitä, mistä Sari ja Juha haaveilivat: molemmat halusivat tehdä fyysistä työtä ja olla tekemisissä ihmisten hyvinvoinnin kanssa. Sari odottaa kesää, kun hän pääsee taas töihin aittaan rakennettuun kahvilaan.
”Emme tulleet hetkeksi hengailemaan, vaan aion tehdä uuden työurani tässä.”
Sari ja Juha katsovat ulos tuvan ikkunasta, josta näkyy peltoaukea.
”Ympyrä on sulkeutunut, sillä molempien lapsuuskodista näkyi samanlainen maisema.”
Eija Mether: ”Salsa saa minut näyttämään naiseuteni”
”Mitä enemmän olen harrastanut tanssia, sitä enemmän olen alkanut hyväksyä itseni naisena sellaisena kuin olen ja tuomaan esille hyviä puoliani”, sanoo Eija Mether, 69, eläkkeellä oleva puuteollisuusinsinööri, joka on tehnyt pääosan työurastaan tietoliikenneyrityksen konsulttina ja bid-managerina.
Kolmekymppisestä hieman yli nelikymppiseksi Eija tanssi flamencoa, ja jo silloin opettajat korostivat hetkestä nauttimista ja itsensä hyväksymistä. Flamencotanssijoissa myös oli kaikenikäisiä naisia, ja Eijaa kiehtoi erityisesti itseään vanhempien naisten ilmaisuvoima.
Mutta vasta kun hän löysi kuubalaiset tanssit kymmenen vuotta sitten, alkoi konkretisoitua vahva tunne omasta naiseudesta ja uskalluksesta myös näyttää se.
”Flamencossa harjoittelimme tansseja, joissa oli tummia tunteita: kärsimystä, mustasukkaisuutta, kateutta. Salsan tärkein tunne on ilo, ja se viehättää minua.”
Tunti tunnilta Eija ihastui salsaan yhä enemmän. Neljä vuotta sitten hän meni paritunneille. Paritanssissa Eijasta tuntuu hyvältä, kun pari huomioi hänet.
”Se ei tarkoita toisen mittaamista eikä viettelemistä vaan sitä, että molemmat nauttivat yhteisestä tanssista.”
”Nyt tuo ajatus hyvästä jätkästä tuntuu minusta järkyttävältä
Eijan matka iloon ja ylpeyteen omasta kehosta on ollut pitkä. Teini-iässä kehohäpeä oli hänessä läsnä alituisesti.
”Kun olin nuori, naisella ei saanut olla lanteitakaan. Sanottiin, että lanteikas nainen on kuin seitsemän leivän uuni. Edesmennyt äitini oli sitä mieltä, että naisen uuman ympärysmitan tulee olla 50 senttiä.”
Eija on aina ollut vakavailmeinen, ja työssään hän verhosi itsensä asiallisilla jakkupuvuilla ja housuasuilla. Hän ei meikannut juuri lainkaan eikä tuonut vartaloaan esille missään tapauksessa. Insinöörien maailmassa piti olla ”hyvä jätkä” ollakseen uskottava.
”Nyt tuo ajatus hyvästä jätkästä tuntuu minusta järkyttävältä ja kavahdan sitä. Se edustaa minulle kaikkea sitä, mitä en halua. Nythän vasta turhamainen olenkin. Meikkaan enemmän ja pukeudun naisellisesti.”
Tanssi oli myös lääke Eijan eläkeahdistukseen, kun työpaikan muutosneuvottelut pakottivat hänet eläkkeelle vuosi sitten. Silloin Eija lisäsi tanssituntien määrää ja saattoi harjoitella jopa viisitoista tuntia viikossa.
”Annan elämänkokemukseni näkyä: sen, että olen kärsinyt, ollut rakastunut ja ihastunut”
Eija ei ollut ikinä aiemmin pitänyt itseään hyvännäköisenä tai muodokkaana. Nuorena hän oli poikamainen ja kehittyi naiseksi myöhään. Kun hän tuli yli nelikymppisenä raskaaksi, hän koki sen upeana naiseuden ilmentymänä: tukka kasvoi ja vartalo oli upea.
Kuubalaisten tanssien yhteys omasta kehosta nauttimiseen on noussut vahvimmin esille Havannassa Kuubassa, jossa Eija oli viimeksi tanssimatkalla tammi–helmikuun vaihteessa.
”Kuubalaisia naisia katsoessani olen ymmärtänyt, ettei kannata miettiä muhkuroita ja ryppyjä eikä peittää itseään vaan näyttää oma naiseutensa. Tanssiessani salsaa olen alkanut pitää itseäni oikeana naisena.”
Eija sanoo, että suomalaisessa kulttuurissa aikuinen nainen helposti himmailee itseään. Hänet tanssi on tehnyt rohkeammaksi, ja puseron napitkin saattavat olla vähän enemmän auki, eivät kuitenkaan karkeasti.
”En ujostele näyttää naiseuttani. En ole vain äiti, ystävä tai täti vaan tämän ikäisenä edelleen myös seksuaalinen olento. Sitä ei kannata pelätä eikä olla näyttämättä. Annan elämänkokemukseni näkyä: sen, että olen kärsinyt, ollut rakastunut ja ihastunut. Tykkään nauttia elämästä.”
”Olen ylpeä vartalostani ja kaikesta siitä, mitä minulla on”
Tanssiyhteisössään Eija on kohdannut ihmisiä, jollaisia hän ei muutoin olisi tavannut. Se on avartanut hänen ihmiskäsitystään.
”Omaan elämäänsä muodostaa helposti kuplia ja kohtaa ihmisiä, joilla on samanlaiset arvot kuin itsellä. Kun tanssisalilla vaihdetaan paria, on pakko tulla ulos omasta kuplastaan.”
Tärkeää ja palkitsevaa on, että Eija on kokenut tanssiyhteisön hyväksyvänä: siellä ihmisiä pidetään kauniina riippumatta koosta, iästä tai kasvoista.
”Olen tanssiessani kohdannut muutaman aikuisen naisen, jotka ovat kokeneet saman kuin minä. Ihailen näitä naisia, jotka ovat puhjenneet kukkaan. Minäkin olen ylpeä vartalostani ja kaikesta siitä, mitä minulla on.”
Raija Sailos: ”Elämäni on sosiaalisempaa Espanjassa kuin Suomessa”
Ensin Raija Sailos, 65, kokeili. Hyvä ystävä oli ostanut asunnon Aurinkorannikolta Espanjasta. Raija vieraili hänen luonaan usein ja myöhemmin vuokrasi airbnb-asuntoja aina lomaillessaan alueella.
”Suomen talvi marraskuusta eteenpäin alkoi viime vuosina ahdistaa. Mietin, millaista olisi olla eläkkeellä märässä, kylmässä ja tuulessa. Rakastan kävelyä yli kaiken, ja talven liukkailla se ei maita.”
Myyntityötä koko elämänsä tehnyt Raija jäi tuotepäällikön tehtävästään eläkkeelle elokuussa 2023.
Jo joulukuussa 2022 Raija oli päättänyt, että hän muuttaisi Fuengirolaan seuraavassa lokakuussa. Suomalaisen välittäjän kautta järjestyi 60-neliöinen kaksio rantakadun varrelta. Sen vuokra on 800 euroa kuussa sisältäen netin ja sähkön.
Raijalle oli yllätys, että asunto oli vaatimattomasti varusteltu ja pyyhkeet ja paistinpannut olivat nähneet parhaat päivänsä.
”Ensimmäiset viikot kuluivatkin pyyhe-, pesuaine-, astiankuivausteline- ja paistinlastaostoksilla. Myös supermarketissa oli jännittävää, koska kaikki tuoteselosteet ovat espanjaksi.”
Ensi syksynä Raija muuttaa taas. Uusi asunto maksaa 900 euroa kuussa, mutta talossa on muun muassa uima-allas ja parkkihalli. Toistaiseksi hänellä on asunto Suomessa, ja hän palaa Suomeen kesäksi.
Raijan seurana on hoitokoira kolmena päivänä viikossa
Fuengirolassa Raija viettää suurimman osan päivästä ulkona. Hän odotti Espanjassa asumiselta valoa ja lämpöä, ja se on toteutunut.
Raijan parvekkeelta näkee Fuengirolan seitsemän kilometriä pitkälle rantakadulle. Hän kävelee siellä lähes päivittäin, yksin ja ystävien kanssa.
Kolmena, neljänä päivänä viikossa seurana on hoitokoira, mittelspitz Pepe. Se on kivaa, koska espanjalaiset pitävät koirista. Tiistaisin Raijalla on koiraton päivä, koska silloin hän käy lihaskuntotreeneissä.
Viikonloppuisin Raija suuntaa usein ystävänsä kanssa vaeltamaan vuorille. Tätä ennen hän oli käynyt yhdellä ohjatulla vaelluksella Alpeilla.
”Nyt vaellukset ovat huippuhetkiäni täällä: korkeat vuoret, täydellinen hiljaisuus ja henkeäsalpaavat maisemat.”
Ruoka on edullisempaa kuin Suomessa
Arkinen elämä on Raijan mukaan Fuengirolassa merkittävästi edullisempaa kuin Suomessa. Ruokakaupassa käymisestä hän on tehnyt itselleen ohjelmanumeron.
”Olen hankkinut perässä vedettävän ostoskärryn, jolle olen antanut nimeksi Tarmo. Kerran viikossa lähden Tarmon kanssa isommille ostoksille.”
Silloin kauppalasku on 30–40 euroa, ja se sisältää myös pesuaineita ja välillä pullon viiniä. Jo Suomessa Raijalla oli tapana ostaa perjantaikukat, ja nyt hän saa yhden kimpun hinnalla kolme.
Raija syö ulkona kolmesta neljään kertaa viikossa, sillä ravintoloita on paljon. Jo kuudella eurolla hän saa rantakadulta esimerkiksi annoksen grillattuja sardiineja.
”Suomessa näin usein ulkona syöminen ei olisi minulle mahdollista. Koen myös syöväni terveellisemmin kuin Suomessa.”
Raija käy kasvo-, käsi- ja jalkahoidossa kahdesta kolmeen kertaa kuussa. Kerta maksaa 40 euroa. Kampaajalla hän käy 30 eurolla.
Raijan vinkki muuttoa suunnitteleville: koeasu asuntosi ennen varsinaista muuttoa
Muuttoa suunnittelevia Raija kehottaa tutustumaan mahdolliseen uuteen kotipaikkaan hyvin: ensin kannattaa koeasua eli vuokrata asunto. Yllätyksiä tulee. Espanjassa esimerkiksi asunnot ovat kylmempiä kuin Suomessa.
”Iso merkitys on myös sillä, että tuntee edes muutaman ihmisen. Ystävät ovat täällä kullanarvoisia, he osaavat kertoa esimerkiksi kaupoista.”
Espanjaa Raija opiskelee kerran viikossa Sofia-opistossa.
Raija ei jännittänyt muutossa mitään vaan odotti innokkaana, millaiseksi arki muodostuu. Hän pohti kyllä, täyttyvätkö päivät, mutta se oli turhaa.
”Elämäni on täällä sosiaalisempaa kuin Suomessa. Kynnys tavata ystäviä on matalampi. En tunne itseäni yksinäiseksi. Veikkaan, että olisin Suomessa yksinäisempi.”
Juttu on julkaistu Vivassa 4/2024.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous