Terveys

Moniallerginen Helena, 62, elää jatkuvassa hengenvaarassa: ”Kerran päädyin päivystykseen avattuani uuden patjapakkauksen”

Vaikea allergia on rajoittanut Helena Kemppaisen elämää syntymästä saakka. Koska moni ei sairautta ymmärrä, Helenaa on kohdeltu ikävästi niin tuttavapiirissä kuin ravintolassakin.

Teksti:
Essi Kähkönen
Kuvat:
Samuli Ikäheimo

Helena Kemppainen valmistaa melkein kaiken ruokansa itse.

Vaikea allergia on rajoittanut Helena Kemppaisen elämää syntymästä saakka. Koska moni ei sairautta ymmärrä, Helenaa on kohdeltu ikävästi niin tuttavapiirissä kuin ravintolassakin.

Helena Kemppainen on ollut allergikko syntymästään saakka. Ensimmäisen kerran hän joutui äitinsä kertoman mukaan sairaalaan kolmen kuukauden iässä syötyään kananmunaa. Lapsena hänen ihonsa oli jatkuvasti rikki.

”Kutisin ja hilseilin. Näytin äitini mielestä turvonneelta hiireltä.”

Helena oppi jo varhain häpeämään oireitaan.

”En voinut mennä uimahalliin tai yleiseen saunaan, ja ensimmäiset ihovoiteet, joita käytin, haisivat tervalle. Yhä vieläkin arkailen ihoani, ja peittelen punoittavia kasvojani meikkivoiteella. Olen silti sitä mieltä, että minullakin on oikeus tulla nähdyksi ihan omana itsenäni.”

”Oireita aiheuttavia aineita on ainakin neljäkymmentä”

Helenan allergiaoireiden taustalla on koivuristiallergia ja ihosairaus nimeltä iktyoosi. Iktyoosi paksuunnuttaa ihoa ja muodostaa siihen sarveistumia.

”Ristiallergia taas tarkoittaa minun tapauksessani sitä, että oirehdin paitsi koivun siitepölystä myös sen kanssa reagoivista ruoka-aineista. Saan iho- ja hengitystieoireita myös monista kemikaaleista ja eläinpölystä sekä esimerkiksi kuivasta ja kylmästä ilmasta.”

Lista aineksista, joille Helena on allerginen, on tiivistettynäkin pitkä. Siihen kuuluvat esimerkiksi kaikki kotimaiset viljat, monet mausteet kuten pippurit, soija, maissi, pähkinät, selleri, ananas ja hirssi sekä kissan, koiran ja hevosen hilse, heinät, lateksi, pölypunkki ja elintarvikkeissa käytettävä punainen väriaine E120 eli karmiini.

Helena on opetellut työstämään allergioihin liittyviä pelkojaan.
Helena on opetellut työstämään allergioihin liittyviä pelkojaan. © Samuli Ikäheimo

”Olen laskenut, että oireita aiheuttavia aineita on ainakin neljäkymmentä.”

Vuosia sitten Kemppainen yllättyi iloisesti, kun hänelle tehtiin uudet allergiatestit.

”Testien mukaan en oirehdikaan suklaasta, mansikoista ja sitrushedelmistä. Ja minä kun olin niitä jonkin verran varmuuden vuoksi vältellyt.”

”Ihoni puskee nestettä ja menee paikoin rakkuloille”

Vaikeasti allergista ihmistä vaanii hengenvaarallinen allerginen reaktio, anafylaksia. Se on hiipinyt useasti myös Helena Kemppaisen kimppuun.

”Jos altistun pahasti koivun siitepölylle, hevosen hilseelle, soijalle tai joillekin kemikaaleille, henkeni salpaantuu. Kurkkuni turpoaa, minua huimaa ja korvat alkavat soida ja silmät turvota. Ihoni puskee nestettä ja menee paikoin rakkuloille.”

Helena osaa tunnistaa vaarallisen allergiareaktion tulon. Silloin hän nappaa kiireesti antihistamiini- ja kortisonitabletin, ja jos oireet ovat nopeat ja rajut, hän iskee reisilihakseensa adrenaliinipiikin. Se estää alkavan anafylaksian.

Läheltä piti -tilanteita Helenalla on ollut lukuisia.

”Kerran päädyin päivystykseen avattuani uuden patjapakkauksen. Toisen kerran kurkkuni meni umpeen kesken ruokailun, ja kolme lihapalaa juuttui ruokatorveen. Vietin puolitoista vuorokautta sairaalassa kykenemättä nielemään edes omaa sylkeäni. Mutta opin läksyni – sen jälkeen olen pureskellut ruokani hyvin tarkkaan.”

”En ole nirso, vaikka en voi syödä useimpia ruokia”

Syömisensä Helena joutuu suunnittelemaan erittäin huolella. Hän tekee melkein kaiken ruokansa itse ja syö kuin kivikautinen ihminen.

”Ruokani koostuu suurelta osin durrasta, riisistä, maniokkikasvista saatavasta tapioka-tärkkelyksestä, keitetystä perunasta sekä haudutetuista juureksista ja vihanneksista, bataatista, ruokaöljystä ja lihasta. Syön myös maitotuotteita, ja kananmunia elimistöni oppi sietämään iän myötä.”

Jos Helena lähtee kyläilemään, hän ottaa omat eväät mukaansa tai juo vierailuilla vain maitokahvia.

”Joskus saatan kysyä, että löytyisikö teiltä vaikkapa marjoja ja kuohukermaa, mutta yleensä pysyn vaiti.”

Helenaa on ruoka-allergioittensa takia kohdeltu joskus suorastaan ilkeäs­ti. Yksi tuttu tapasi tokaista hänelle aina tavatessa, että ”oletko sä vielä elossa”. Ravintolassa Helena koetti palauttaa keittiöön väärin maustetun pihvin ja pyysi uuden vain suolattuna – vanha pihvi tuotiin hänen eteensä vedellä pestynä.

”Enää minua ei haittaa kanssaihmisten ikävä käytös tai se, että olen joidenkin mielestä vaikea tapaus. Se kuitenkin harmittaa, että moni ei edes tahdo yrittää ymmärtää. En ole nirso, vaikka en voi syödä useimpia ruokia.”

”Olen opetellut työstämään pelkoa”

Välillä Helenaa pelottaa, sillä pahinta hänen sairaudessaan on tietoisuus siitä, että oma keho saattaa pettää.

”Olen opetellut työstämään pelkoa, mutta silti jokainen uusi, henkeä uhkaava kohtaus vetää mielen matalaksi. Toisaalta olen koettanut katsoa sairauttani positiivisesta näkövinkkelistä: ruokavalioni on terveempi kuin niillä, jotka syövät roskaruokaa tai eineksiä, ja olen pysynyt jokseenkin hoikkana ja välttynyt diabetekselta.”

Helenan äiti tapasi vakuuttaa tyttärelleen, että ”se, mikä ei tapa, vahvistaa”.

”Minulle sanonta on totta ihan kirjaimellisesti. Tunnen kiitollisuutta asioista, jotka ovat elämässäni hyvin, mutta näen myös vaivaa omien valintojeni eteen. Mitä enemmän otan asioista selvää, sitä vapaammin voin elää.”

Tärkeimmät oivalluksensa Helena jakaa julkisesti vertaistensa kanssa.

”Jotta muiden ei tarvitsisi opetella elämään ruoka-allergioittensa kanssa kantapään kautta, blogini ja perustamani Facebook-ryhmä toimivat tiedonhankintakanavina ja vertaistukifoorumeina kaltaisilleni. Auttamisesta on tullut minulle sydämen asia.” 

Artikkeli on julkaistu Vivan numerossa 3/2024.

X