Oivallus uintitekniikkakurssilla – suurin osa tekee potkussa saman uuvuttavan virheen
Uintitekniikkakurssilla oppii muun muassa, miksi ei tosiaankaan kannattaisi uida pää pinnalla. Sunnuntaiuimari oivalsi myös sammakkopotkusta jotain, mikä toi uutta intoa lajiin.
Uidessa alavartalo tekee työstä selvästi alle puolet – vastoin yleistä käsitystä.
Uintitekniikkakurssilla oppii muun muassa, miksi ei tosiaankaan kannattaisi uida pää pinnalla. Sunnuntaiuimari oivalsi myös sammakkopotkusta jotain, mikä toi uutta intoa lajiin.
Käyn usein uimahallissa, mutta yhä harvemmin viihdyn radalla uimassa matkaa. Olen lähes viisikymppinen ”sunnuntaiuimari”, joka jurnuttaa sammakkoa omalla tavallaan. Etenkin toispuoleinen potku turhauttaa. En pääse etenemään sujuvasti.
Haaveilen siitä, että halkoisin vedenpintaa vaivattomasti kuin todellinen kuntouimari. Mutta voiko kymmenien vuosien aikana saavutettua virheellistä liikerataa enää korjata?
Annan uintitekniikkakurssille mahdollisuuden. Ensimmäisellä tunnilla huomaan, että meitä on täällä joka lähtöön. Olen vanhimmasta päästä. Nuorimmat ovat noin kolmikymppisiä, muutama on vastikään oppinut uimaan. On myös taitavia uimareita, jotka ovat tulleet hiomaan tekniikkaansa. Kaikki me sovimme samalle radalle.
Täällä ei onneksi tarvitse olla nopea. Jokaisella kahdeksalla uintikerralla uimaopettaja Niina Airaksinen kehottaa meitä liikkumaan hitaammin. Ottamaan rauhallisempia vetoja. Pidempiä liukuja. Mihinkään ei ole kiire! Ja kas kummaa. Kun liikkeen rauhoittaa, vedessä eteneminen käy jo sutjakammin.
Räpylät rauhoittavat liikkeen
Vapaauintia ja selkää harjoittelemme räpylät jalassa. Mietin, mahdankohan oppia tällä kurssilla toivomani rintauinnin potkun – sitähän ei räpylöillä voi tehdä. Mutta toisaalta nautin vaivattomuudesta. Räpylät jalassa minun ei tarvitse kuin pikkaisen liikutella alaraajojani ja pääsen kuin huomaamatta altaan toiseen päähän. Matkalla voin keskittyä vaikka käsiin, hengitykseen tai pään ja keskikropan asentoon.
Juuri se on tarkoituskin.
”Räpylät rauhoittavat liikkeen ja siirtävät työn keskivartaloon”, Niina kertoo.
”Ne myös ohjaavat oikeaan potkutekniikkaan. Ne pakottavat jalat suoriksi ja liikkumaan aaltomaisesti.”
Kurssin vetäjä näyttää meille liikkeet välillä altaassa mutta useimmiten altaan laidalta märkäpuku päällään. Hänen uintiliikkeistään saisi vaikka tanssiesityksen, niin kauniita ne ovat. Välillä hän intoutuu näyttämään myös sen, miten liikkeitä ei kannata tehdä. Se naurattaa, koska juuri niissä liikkeissä näen itseni räpiköimässä.
Voima tulee yläkropasta, ei potkuista
Suurin osa uimareista potkii aivan liikaa. Niinan mukaan 60–90 prosenttia eteenpäin vievästä voimasta tulee yläkropasta – eikä suinkaan potkuista.
”Mitä pidempää matkaa uidaan, sitä vähemmän tarvitsee potkia. Olennaista on, että potku ajoitetaan oikein suhteessa käsivetoon.”
Eniten korjattavaa on yleensä pään asennossa. Naaman tulisi olla vedessä ja päälaen osoittaa menosuuntaan.
”Pään asento vaikuttaa koko kehon linjaukseen. Jos uidessa nostaa pään, pudottaa lantion ja jalat. Silloin ollaan ’kyntöasennossa’, jolloin veden vastus on kova. Kun pään laskee, päästään minimaaliseen veden vastukseen”, Niina selittää.
Mielikuvaharjoittelua jaloilla
Kuudenteen kertaan mennessä olemme hioneet selkä- ja vapaauintia. Rintauinnin vuoro tulee vasta nyt. Jätämme räpylät pois ja siirrymme matalaan opetusaltaaseen. Liukuharjoitusten jälkeen opettaja laittaa meidät kävelemään allasta kyyryssä päästä päähän niin, että naama on vedessä. Teemme liikettä vain käsillämme. Harjoittelemme hengitystä ja käsivetoa.
”Ja niin se vain alkaa sujua, sydän kerrallaan, symmetrisesti.”
Sitten on jalkojen vuoro. Käymme potkua läpi huolellisesti vaihe vaiheelta. Suurimman avun saan mielikuvasta, jossa nilkat piirtävät veteen sydämenmuotoista kuviota. Ja niin se vain alkaa sujua, sydän kerrallaan, symmetrisesti. Välillä menee pieleen, mutta välillä osuu kohdilleen.
Kurssin jälkeen ilmoittaudun heti jatkokurssille. Vastahan tässä päästiin alkuun.
Juttu on julkaistu Kotilääkärissä 8/2023.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous