Katriina, Metti ja Inkeri ovat leikkiviä aikuisia – tämän vuoksi sinunkin kannattaisi heittäytyä leikkiin

Leikkiminen mielletään helposti lasten jutuksi, mutta myös aikuisen kannattaisi heittäytyä leikkiin, sillä se lisää luovuutta ja elämäniloa, ja sen avulla voi käsitellä arkoja asioita. Inkeri, Metti ja Katriina ihmettelevät, miksi kaikki aikuiset eivät leiki.

Tarvitsen elämääni iloa

Inkeri Tiitinen, 34, perheiden personal trainer

Äiti, onko sun ihan pakko hypätä ostoskärryyn?’ Teini-ikäisistä lapsistani on välillä noloa, kun otan ruokakaupassa vauhtia, hyppään ostoskärryyn kyytiin ja liu´un sen kanssa niin pitkälle kuin vauhti riittää. S-marketissa käytävä loppuisi kesken, mutta Prismassa on tilaa kruisailla. Tarvitsen elämääni iloa, ja minulla ilo on asenteesta kiinni. Minulla on leikkisä elämänasenne.

Kun ylitän suojatien, en astu katuun maalatuille valkoisille merkkiviivoille. Ja kun lähdemme jonnekin, juoksen kilpaa lasteni kanssa pihassa odottavaan autoon. Koska inhoan siivoamista, tein siitä viisihenkiselle perheelleni leikin, kymmenen minuutin spurtin. Ja jos omat ideani sunnuntairuoaksi ovat vähissä, julistan perheelleni kokkisodan. Jakaudumme kahteen joukkueeseen, ja kumpikin tekee kaapista löytyvistä raaka-aineista jonkin ruokalajin. Ruoasta tulee ihan hyvää tai ainakin erikoista.

Käytän aikaani asioihin, jotka ovat aikuisten silmissä hyödyttömiä. Oikeasti leikki ruokkii luovuutta, jota tarvitaan useissa töissä. Moni aikuinen on vieraantunut leikistä. Hyvä esimerkki tästä on leikkiseminaari, johon osallistuin muutama vuosi sitten. Siellä arvovaltaiset esiintyjät luennoivat puhujanpöntöstä puku päällä leikin hyödyistä. Kuuntelijat istuivat tatteina paikoillaan ja siemailivat tauolla skumppaa. Olin järkyttynyt, sillä tilaisuudesta oli leikki kaukana.

Pukeudun lastenosastolta ostamiini värikkäisiin vaatteisiin ja leikin estoitta hiusväreillä. Minua on luultu monta kertaa lapseksi, ja minulle on esimerkiksi kieltäydytty myymästä arpoja. Joillekin aikuisille pukeutumiseni ja jatkuva hymyni ovat liikaa, ja he myös sanovat sen ääneen.

Vieraat lapset ovat kysyneet minulta, olenko oikeasti aikuinen. Käyttäytymiseni voi hämmentää lasta, jonka vanhempi ei leiki. Minä olen aikuinen, joka huolehtii lapsistaan, maksaa laskut ja tekee työnsä. Olen myös aikuinen, joka pomppii pomppulinnassa. En halua olla joko tai.

Minulla on dissosiaatiohäiriö, traumaperäinen mielenterveyden häiriö. Traumani ajoittuvat lapsuuteen ja nuoruuteen: minut on raiskattu kahdesti. Olen ajatellut, että leikkisä elämänasenteeni voi olla mieleni keino suojella itseäni. Kannan tekemisissäni ja olemuksessani mukanani lasta, joka kokemastaan huolimatta haluaa uskoa hyvään. Voin itse valita, elänkö synkän vai leikkisän puoleni kanssa. Vaikka mitä tapahtuisi, käännän kasvoni valoon.”

Lue lisää: ”Minua on mitätöity – silti olen noussut aamuviideltä maalaamaan” – Paula Huhtanen ja kolme muuta ITE-taiteilijaa kertovat, mistä syntyy tarve tehdä taidetta

Otan leikillä kantaa

Katriina Heljakka, 45, tutkija

Veljekset ovat sosiaalisessa medias­sa aktiivisia. Ne ovat ottaneet kantaa Yhdysvaltain presidentinvaaleihin ja kannustaneet kansalaisia suojautumaan koronalta maskeilla. Ne kulkevat mukanani kaikkialla.

Muille ihmisille Veljekset ovat muovileluja, pieniä sinisiä lepakoita, Uglydoll-hahmoja. Minulle niiden kanssa puuhaaminen on väylä itseilmaisuun ja vuorovaikutukseen. Se on keinoni ottaa kantaa isoihin asioihin. Veljekset ovat leikkini jatkeita, käyttäjäänsä edustavia esineitä. Ilman niitä leikistäni puuttuisi jotain.

Ennen koronaa osallistuin aktiivisesti leluturismiin kuvaleikkimällä, eli valokuvaamalla leluja eri kohteissa. Ryömin maassa ja asettelin lelujani eri paikkoihin, jotta sain niistä mahdollisimman hyviä otoksia. Eräällä reissulla asetin Veljekset kanaalin reunalla pylvään päälle, mutta toinen putosi. Oli sentistä kiinni, ettei se päätynyt alla virtaavaan veteen. Jos olisi, olisin varmasti hypännyt perään. Olemme eläneet tiivisti yhdessä jo yli kymmenen vuotta ja kokeneet ikimuistoisia seikkailuja. Lepakot ovat kiertäneet maailmalla konferensseissa, tavanneet kulttuurivaikuttajia ja osallistuneet lomamatkoille.

Tutkin työkseni yliopistossa leikkiä. Tutkimukseni kohde olisi väärä, ellen itse leikkisi. Vaikka tekisin työkseni jotain muuta, leikkisin avoimesti. Pesäeron lapsuuteen voi tehdä muutenkin kuin lopettamalla leikkimisen. En pelkää, että leikkivänä aikuisena menettäisin kasvoni elämän muilla osa-alueilla. Olen vakavasti otettava tutkija, vaikka virallisessa tohtoripromootiokuvassa poseeraan yhdessä Blythe-nuken kanssa.

Aikuisen leikki tapahtuu enimmäkseen mielikuvituksessa. Portti mielikuvitusmaailmaan aukeaa lelun kanssa helpommin. Mitä enemmän leluja, sitä enemmän vaihtelua aikuisen leikkiin tulee. Erilaisten lelujen avulla voi tuoda itsestään esiin erilaisia piirteitä. Minulla on vielä toistaiseksi enemmän leluja kuin nelivuotiaalla tyttärelläni.

Vaikka hyötyajattelu ei kuulu leikkiin, jokaisen ihmisen kannattaisi leikkiä. Leikkiminen on terapeuttista, tapa pitää itsestä huolta. Kuten lapsi, aikuinenkin voi purkaa leikissä sisintään sallitulla tavalla. Suorituskeskeisessä maailmassa korostuvat kilpailu ja so­siaaliset valtapelit. Avoin leikki tuo elämään hetkittäisen vapautuksen menestymisen vaateesta. Siinä aikuisenkin on lupa kokeilla, kuvitella ja luoda maailma omanlaisekseen.

Yhdessä leikkiminen tiivistää yhteenkuuluvuutta, myös parisuhdetta. Leikissä voi puhua aroista asioista ja käsitellä juttuja, jotka jäisivät muuten käsittelemättä. Leikkiminen on yhteistä kivaa ja tapa vahvistaa sosiaalista mielikuvitusta: lelujen ympärille voi kehitellä yhdessä tarinoita. Mieheni Haisuli-pehmo ja eräs oma pehmoleluni ovat osa parisuhteemme tarinaa. Olen tehnyt Haisulille uimahousut. Se tarvitsi niitä minun, mieheni ja lelujemme yhteisellä rantalomalla.”

Aikuisten leikki on taistelua tylsyyttä vastaan

Metti Vuosku, 33, kirjailija, tiedottaja

En viihdy perinteisissä pippaloissa, joissa pönötetään paikallaan ja ehkä räplätään omaa puhelinta. Elämästä menee iso osa hukkaan, jos ollaan yhdessä, vaikka ei oikeasti ollakaan. Haluan täyttää yhteisen ajan yhdessäololla ja tehdä siitä merkityksellistä. Siksi kehittelen ja alan vetää illanistujaisissa seuraleikkejä. Leikkiessä ei ole ikinä tylsää.

Tykkään leikeistä, joissa saan piirtää. Lempileikissäni toinen piirtää ja toinen arvaa, mitä kuva esittää. Piirtämiselle ja arvaamiselle on rajattu aika, ja homma menee hulvattomaksi nauruksi. Leikissä ei ole voittajia eikä häviäjiä, vaan kaikilla on kivaa, sivustaseuraajillakin.

Isossa porukassa on aina joku, joka ei lähde mukaan leikkiin. Hän on usein ihminen, joka yhdistää leikin tyhy-päivien väkinäiseen tekemiseen. Hänestä aikuisten leikkiminen on hölmöä ja lapsellista, ja se vie pohjaa vakavilta asioilta. Hän pelkää, että nolaa itsensä.

Työpaikolle tuotu leikki on harvoin leikkiä. Se on leikiksi paketoitu toimenpide, joka hyödyttää organisaatiota. Aito leikki ei ole tavoitteellista toimintaa. Sen tarkoituksena on tuottaa osallistujille iloa, ja siksi sen pitää olla vapaaehtoista. Ihmisiä ei voi pakottaa leikkiin, mutta houkutella voi. Kun pyydän sivustaseuraajaa piirrä ja arvaa -leikkiin ajanottajaksi, seuraavalla kerralla hän yleensä haluaa vaihtaa tiimalasin kynään.

Minua ei kiinnosta, vaikka joidenkin mielestä olen vähän omituinen. Aikuisten omituisina pitämät asiat ovat minusta mukavia. Ne ovat vastavoima arjen harmaudelle ja vaatimuksille.

Leikittelen joka päivä ajatuksilla. Nukkumaan mennessäni käyn läpi pitkiä dramaturgioita ennen kuin saan unen päästä kiinni. Joskus pelastan harvinaisen eläinlajin, joskus keinun Amazonin yllä. Ajatusleikissä voi myös käsitellä keskeneräisiä asioita. Se auttaa selviytymään hankalista ajoista.

Puolisollani ja minulla on oma, spontaani laululeikkimme. Improvisoimme ja keskustelemme laulamalla, kun vaikka siivoamme tai teemme ruokaa. Laulut ovat kertakäyttöbiisejä, emmekä seuraavana päivänä muista niiden sanoja. Muistamme vain, kuinka mukavaa meillä oli yhdessä.

Kerään pieniä eläinfiguureita. Käytin niitä ennen piirroksissani malleina. Nykyään myös leikin niillä, sillä mielestäni lelujen on päästävä mukaan leikkiin. Koska olen aikuinen, kukaan ei voi käskeä minua keräämään lelujani laatikkoon illalla ennen nukkumaanmenoa. Kun lelut ovat valmiina lat­tialla, voin aamulla jatkaa leikkiä siitä, mihin se illalla jäi.”