
Miksi kumppani suuttuu toisen flunssasta? Et ehkä ole tullut ajatelleeksi, mistä tunne kumpuaa
Parisuhteessa toisen flunssa, vatsatauti tai päänsärky voi saada pinnan ihmeellisen kireälle. Motiivit ovat monet. Joskus syy vihastumiseen voi löytyä lapsuudesta saakka.
Vaikka kiukku toisen sairastumisesta voi olla ymmärrettävää, monet siitä seuranneet teot eivät ole kohtuullisia.
Parisuhteessa toisen flunssa, vatsatauti tai päänsärky voi saada pinnan ihmeellisen kireälle. Motiivit ovat monet. Joskus syy vihastumiseen voi löytyä lapsuudesta saakka.
Kun kumppani kaivaa kuumemittarin esiin, kaikkien reaktio ei ole sympatia vilustunutta kohtaan. Pöpö saattaa synnyttää kotiin omituisen kireän ilmapiirin. Syyt siihen voivat olla monenlaiset, kuten tartunnan vaara ja joutuminen ehkä itsekin petipotilaaksi.
Sairastuneen on kuitenkin erityisen raskasta heikossa ja haavoittuvassa tilassa olla läheisen ihmisen suuttumuksen kohteena. Huono olo vie voimat taistella, joten silloin päätyy alistumaan kylmään ilmapiiriin.
Pettymys kumppaniin voi olla suuri, jos häneltä toivoisi nimenomaan apua ja tukea.
– Kumppanilta usein odotetaan myötäelämistä niin iloissa kuin murheissakin, ja siksi odotukset toista kohtaan saattavat korostua entisestään sairastumisen aikana, toteaa Niina Vilkman, Parisuhdekeskus Kataja ry:n asiantuntija.
Arjen tuttu ja turvallinen pakka sekoaa
Tartuntariskin lisäksi kumppanin ärtymystä usein aiheuttaa tavallisen arjen häiriintyminen ja se, että sovitut menot jäävät toteutumatta. Pariskunnilla on varsin tavallisesti tietyt roolit vaikkapa kotitöissä ja lastenhoidossa. Sairastuminen sekoittaa tutun ja turvallisen pakan. Viha ei siksi välttämättä olekaan kohdistettu kumppaniin, vaan pakkoon suoriutua arjesta yksin, Vilkman huomauttaa.
Varsinkin jos vastuunjako kotona on epätasapainossa, voi lyhytkin sairastuminen kasata suuren vastuun jo valmiiksi kuormittuneelle osapuolelle. Sairastunut kumppani taas saattaa kokea itsensä vialliseksi ja riittämättömäksi, koska ei voi osallistua arjen jakamiseen samalla tavalla kuin terveenä.
– Tärkeää onkin, että sympatiaa tilanteessa saisi niin sairastunut kuin se, kenen harteille vastuu hetkellisesti keskittyy.
Vihastuminen suojaa haavoittuvuuden tunnetta
Suuttumuksen taustalla voivat myös vaikuttaa syvällisemmät tekijät. Niina Vilkman selittää, että jos omassa maailmankuvassa on vahvana ajatus pärjäämisestä, kumppanin heikkoutta voi olla vaikea sietää.
Myös menneisyyden kokemukset omasta sairastamisesta vaikuttavat. Miten lapsena tauteihin suhtauduttiin? Lohdutettiinko, jos kaatui, vai mitätöitiinkö kipu sanoin ”ei sua sattunut, nouse ylös”?

Sairastumisen vuoksi herännyt vihastuminen saattaa suojata haavoittuvuuden tunnetta, jota halutaan kätkeä. Tai kumppani ei ehkä osaa olla haavoittuvainen itse, joten fyysisesti kamppailevasta läheisestä huolehtiminen on vieras tilanne.
– Monia helpottaakin tieto, että sairastuminen horjuttaa perusturvallisuutta ja että siihen on lupa reagoida monella eri tavalla, esimerkiksi väsymyksellä, kiukulla tai vetäytymisellä.
Syyttelyä, vähättelyä, rankaisemista
Vaikka tunne olisi oikein, tunteiden vallassa tehdyt teot eivät välttämättä ole, Vilkman korostaa.
Kiukku voikin johtaa sairastuvalla monenlaiseen ikävään käytökseen. Tilanteen minimointi on yksi tapa: kumppani vähättelee sairastavan kärsimystä, tai vihjaa oireiden jopa olevan kuviteltuja. Jotkut taas nimittelevät suutuspäissään toista heikoksi tai pahemminkin.
Syyttäminen on yleistä. Sairastumista pidetään kumppanin vikana, kun on päästänyt itsensä kylmettymään vähissä vaatteissa. Joillakin on tapana myös kieltäytyä huolehtimisesta, kuten tuomasta lääkkeitä tai juotavaa, ja näin ikään kuin rangaista potilasta.
Tärkeää olisikin keskustella avoimesti kumppanin kanssa tunteista, jotta voisi suhtautua toisen sairastamiseen rakentavalla tavalla. Avoimuus auttaa tunteiden käsittelyssä ja myös lähentää, Vilkman neuvoo.
Sairastavaa voi joskus yllättää erityisesti toisen pelon tunne vihastumisen takana. Jos esimerkiksi huonovointinen kumppani ei soitakaan sovittuna aikana, herää ajatus, onko jotakin kamalaa tapahtunut.
– Sairastunut voisikin ehkä miettiä sitä, voiko kumppanin mahdollinen ärtymys kummuta huolesta ja pelosta, Vilkman pohdiskelee.
Oleellista hänen mukaansa on myös se, että aina kun vuorovaikutuksessa tulee haasteita ja arjessa on ristiriitoja, muistaa kuitenkin kunnioittaa toista ja pyytää anteeksi puolin ja toisin, jotta asiat eivät jäisi kalvamaan ja nakertamaan kumppaneiden välistä tunneyhteyttä.
Kommentit
Olisi kyllä todella erikoista, jos puolisoni suuttuisi, kun saan flunssan tai muun taudin. Toisen ihmisen sairastumisesta ärtyvä puoliso ei ole kyllä mitenkään normaali vaan suorastaan pelottava edes ajatuksena.
Kommentit
Niin, heikkous ärsyttää monia. Toisen sairastaminenkin.
Onko sellainen mistään kotoisin, että suututaan sairastumisesta eikä auteta? Ei tunnu reilulta suhteelta. Empatiakyvyttömyyttä!
Lapsena ja nuorena hemmotellut ihmiset asettavat aikuisena itsensä aina tai melkein aina etusijalle.
Mitä mä just luin? Miksi ihmeessä sairaana pitäisi ymmärtää kumppania, joka on valmis jättämään sairastavan puolisonsa heitteille? Olen ollut parisuhteessa, jossa tuota tapahtui, kuten muutakin pulaan jättämistä. Sehän on väkivaltaa! Olen myös kuullut vastaavasta, kun puolisolla on ollut sairaskohtaus joka olisi voinut viedä hengen, ja toinen kieltäytyi soittamasta ambulanssia. Kuka tarvitsee kumppania, joka antaa toisen kärsiä sairaudestaan auttamatta. En todellakaan vaatisi ketään vaivaamaan päätään sillä, että mikähän jonkun menneisyydessä aiheuttaa sen, että on noin tunnekylmä.
Olin parisuhteessa jossa henkistä ja fyysistä väkivaltaa ,jäin yksin kipujen kanssa.Kaksi isoa selkäleikkausta , kävin läpi ,minut jätettiin heitteille lasten isä
Toisten taholta tänäkin päivänä kärsin henkistä väkivaltaa..
Kaikki eivät pysty empatiaan. Eivät osas asettua toisen asemaan. Yksilöllistä.
Jos sairastaa niin sairastaa, kukaan ei tee sitä tahallaan. Mikään ei saa omia tunteitani sammumaan niin tehokkaasti kuin se, että kumppani vähättelee sairastamista tai vielä pahempaa, yrittää pakottaa käyttäytymään kuin olisi terve. Onneksi ei tarvitse elää sellaisen ihmisen kanssa, vaan tuetaan toisiamme.
Sympatiaa pitäisi suoda sillekin, joka on kimpaantunut ja osoittaa mieltään sairastuneelle? Joopa joo. En ole psykologi, mutta näkemykseni on se, että kyllä suurin osa meistä nielee ärtyneisyytensä sairastuneen edessä. Siis jos on ns. normaali aikuinen ihminen. Ei tosiaan kukaan tiedä, milloin apua tarvitsee. Hyvinvoivassa parisuhteessa on voitava luottaa toisen huolenpitoon, kun sairastuu.
Olisi kyllä todella erikoista, jos puolisoni suuttuisi, kun saan flunssan tai muun taudin. Toisen ihmisen sairastumisesta ärtyvä puoliso ei ole kyllä mitenkään normaali vaan suorastaan pelottava edes ajatuksena.
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous