Kari Kanala
Kari Kanala kertoo Seuran haastattelussa ajatuksiaan isyydestä.
Julkkikset

Kari Kanala puhuu Seurassa isyydestä – yhdessä pelissä hän ei anna lapsen voittaa, ja siihen on syy: ”Elämän kannalta olisi hyvä oppia näkemään muutakin kuin se seuraava askel”

Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta tuttu kirkkoherra Kari Kanala kertoo Seuran jutussa, millainen hän on isänä.
Teksti: Lilli Berghäll Kuvat: OM-arkisto

Isäksi 49-vuotiaana tullut kirkkoherra Kari Kanala puhuu Seuran haastattelussa isyydestä ja kertoo, miksi hänellä on jatkuvasti hieman huono omatunto.

”Mietin usein, että puristanko itsestäni kaiken töissä ja jääkö kotiin mitään. Oma ajatukseni on se, että tärkein jumalanpalvelus pidetään kotona”, Kari pohtii jutussa.

Karin oma kauppiasisä oli kotona hiljainen mies, joka oli työnsä takia paljon poissa arjesta. Kari haluaa olla isänä erilainen. Jalkapalloilu on hänelle itselleen mieluisa asia ja siksi luonteva yhdessäolemisen tapa myös oman pojan kanssa.

”Inhosin itse lapsena sitä, että minun annettiin voittaa, mutta nyt teen sitä itse. Poika voittaa pelit aina 10–9”, Kari kertoo.

Kari paljastaa Seuran jutussa myös, missä yhdessä pelissä hän ei anna lapsen voittaa: shakissa.

”Hänen täytyy opetella miettimään, että hän häviää, ellei vähän suunnittele siirtoja etukäteen. Elämän kannalta olisi hyvä oppia näkemään muutakin kuin se seuraava askel.”

Lapsettomuus oli pitkään kipeä asia

Kari puhuu Seuran jutussa myös siitä, miten lapsen saaminen ei aikanaan ollut lainkaan itsestäänselvää. Hän kertoi myös Annan haastattelussa viisi vuotta sitten, miten hänen ja Milla-vaimon avioliitto oli kestänyt yli viisi vuotta ja lapsihaaveet jääneet taka-alalle, kunnes tieto raskaudesta tuli ”puun takaa”.

”Miten kaksi viivaa muuttaakaan elämää! Tuntui, että se armo, josta olen aina puhunut, osui nyt omalle kohdalle”, Kari totesi Annan jutussa.

Kipeästä lapsettomuusaiheesta Kari ja Milla puhuivat myös kahden vuoden takaisessa Annan haastattelussa, jossa he pohtivat muun muassa sitä, miten haave lapsesta voi syttyä pariskunnan eri osapuolilla eri aikaan. ”Minulla suru meni niin syvälle, etten oikein pystynyt käsittelemään sitä. Lapsettomuus oli tuskallista myöntää. Vähättelin asiaa sanomalla, että ’selvä, sille ei nyt voi mitään’”, Kari sanoi jutussa.

Kari Kanalan haastattelu on luettavissa kokonaisuudessaan Seura-lehden numerossa 45/2021.

X