– Olemme toistemme parhaat ystävät.
– Olemme toistemme parhaat ystävät.
Julkkikset

Laila Snellman ja hänen Claudia-tyttärensä surevat isoäiti Pepitaa: ”Suru ja huojennus ovat kummallinen yhdistelmä”

Laila Snellmanilla, 65, oli hankala äitisuhde. Hänen tyttärensä Claudian, 34, äitisuhde on lämmin ja läheinen. Nyt isoäiti Pepita on kuollut, ja Snellmanin naisten on aseteltava itsensä sukupolvien ketjuun uudella tavalla. Se on sekä haikeaa että helpottavaa.
Teksti: Minna Juti Kuvat: Sampo Korhonen

Laila Snellmanin äiti Pepita Snellman kuoli maaliskuussa lähes 91-vuotiaana kotonaan Ranskassa.

Laila suree äitiään­. Aina silloin tällöin hän unohtaa, että äiti on kuollut ja jo melkein tarttuu puhelimeen soittaakseen tälle. Kun hän muistaa, päällimmäinen tunne on huojennus.

– Suru ja huojennus ovat kummallinen yhdistelmä, mutta äiti oli valmis. Hän sanoi itsekin nähneensä jo kaiken. Hän sai lähteä juuri niin kuin oli toivonut, vailla tuskia omassa vuoteessaan nukkuessaan, Laila miettii.

Claudia Snellmaniin isoäidin kuolema vaikutti toisin. Surun ja haikeuden keskellä hänen mieleensä nousi pelko, että jonakin päivänä osat vaihtuvat.

– Tunsin valtavaa myötätuntoa, kun seurasin Lailan surua. Pahinta oli kuitenkin ymmärtää, että tulee hetki, jolloin minä väistämättä menetän Lailan. Se oli stressaavaa, sillä Laila ja minä olemme hyvin läheisiä.

Oman surunsa rinnalla Laila lohdutti Claudiaa.

– Sanoin Claudialle, että kun minä kuolen, hän on itsekin jo vanha. Kaikki tuntuu silloin aivan toisenlaiselta. Silloin kaikki on luonnollista.

Laila Snellman: ”Olen varma, että elän hyvin vanhaksi – afrikkalainen noitatohtori on sen sanonut”

Mallitoimisto Paparazzin toimistossa Helsingin ydinkeskustassa Laila Snellman istuutuu sohvalle, kun hänen tyttärensä Claudia puhuu kännykkään ja antaa ohjeita 9-vuotiaalle Teo-pojalleen, Lailan toistaiseksi ainoalle lapsenlapselle. Kun Claudia lopettaa, Laila naurahtaa:

– Olen varma, että elän hyvin vanhaksi. Afrikkalainen noitatohtori on sen sanonut. Hän heitteli ympärilleni luita ja kiviä ja luki niistä, että elän todella pitkään.

Laila on jo legenda. Hän perusti Paparazzin vuonna 1983. Yritys oli silloin Suomen ensimmäinen mallitoimisto ja Laila 27-vuotias, pienen pojan eronnut yksinhuoltaja.

Pian hän avioitui huippubändien valomiehenä työskennelleen Pekka Tirkkosen kanssa ja sai peräkkäisinä vuosina kaksi lasta. Marlo syntyi 1985 ja Claudia 1986.

– Äitiyslomia en ehtinyt pitää. 1980-luku oli Suomessa ainutlaatuista aikaa. Yrityksillä oli paljon rahaa käytössään, kun kaikki eivät hinkuneet pörssiin. Silloin tehtiin paljon mainontaa, suomalainen muotiteollisuus kukoisti ja Paparazzi kasvoi kovaa vauhtia. Toin Claudian mukanani toimistolle, koska imetin häntä. Myöhemmin palkkasin kotiapulaisen, joka piti huolta myös lapsista. Elin todellisia ruuhkavuosia, enkä halunnut rasittaa lapsia sillä, että olisin retuuttanut heidät aamulla aikaisin päiväkotiin, Laila muistelee.

Nyt Paparazzi on aikamoinen luku niin suomalaista yrityshistoriaa kuin Snellmanien taruakin. Maineikkaat valtiomiehet J. V. ja hänen pojanpoikansa Teo ymmärtävät varmasti tuonilmaisissa olla ylpeitä Teon pojantyttären Lailan taidoista. Kohta 40 vuotta tämä on pyörittänyt Helsingissä kansainvälisesti operoivaa bisnestä.

Claudia on ollut mukana Paparazzissa 14 vuotta ja kantaa vastuuta yrityksen myynnistä. Ei ole yllätys, että hän solahti tiimiin jo koululaisena.

– Olin täällä ensiksi apuna, kun tarvittiin käsiä postittamaan uusia esitteitä. Myöhemmin olin kesätöissä. Vakinaisena työntekijänä aloitin 2006. Ystäväni ennustus kävi toteen, kun hän sanoi, että jos menen töihin Paparazziin, jään tänne, Claudia sanoo.

Laila syntyi nomadiksi

Nuorena äidiksi tullut Laila eli itse poikkeuksellisen lapsuuden ja nuoruuden.

– Jatkuva kiertäminen teki minusta nomadin. Olin varmasti aika rauhaton äiti lapsilleni.

Lailan isä oli suomalainen diplomaatti Klaus Snellman. Äiti Pepita oli espanjalainen.

– Äidin isä sai surmansa Espanjan sisällissodassa, ja perhe pakeni Ranskaan. 1950-luvulla äitini tuli Pariisista Helsinkiin ja tapasi isän.

Laila syntyi Varsovassa.

– Myöhemmin asuimme isän työn takia Tanskassa, Turkissa, Sveitsissä ja Yhdysvalloissa.

Laila ja Claudia Snellman viettävät paljon aikaa yhdessä sekä töissä että vapaalla.

Laila ja Claudia Snellman viettävät paljon aikaa yhdessä sekä töissä että vapaalla.

Kun Laila oli 16-vuotias, hänen vanhempansa lähettivät hänet Suomeen lukioon. Laila tuli vuotta vanhemman sisarensa kanssa Helsinkiin, ja he asettuivat ulkomailla työskentele­vien perheiden lasten asuntolaan Munkkiniemeen. Vanhemmat ja kaksi nuorempaa sisarta jäivät isän silloiseen asemapaikkaan San Franciscoon.

– Yhteyttä pidettiin kirjeitse, mutta olin väsynyt kirjoittamaan. Kirjeitä kirjoitettiin muutenkin koko ajan, sillä se oli ainut tapa pitää yhteyttä muissa maissa asuviin ystäviin, Laila muistelee.

Laila Snellman uskoo, että hänen äitinsä kantoi omia taakkojaan

Kaukana vanhemmistaan Laila itsenäistyi varhain. Hän ei arkaillut toteuttaa oman näköistään elämää. Hän pääsi ylioppilaaksi ja meni naimisiin kitaristi Peter Lerchen kanssa, johon oli tutustunut lukioaikana asuntolassa. Esikoisensa Tonin hän sai 22-vuotiaana.

Katsellessaan nyt elämäänsä taaksepäin Laila sanoo, että itsenäistymistä ajoi vaikea suhde omaan äitiin, Pepitaan.

– Äitini oli hyvin tiukka kasvattaja. Halusin nuorena etäisyyttä hänen maailmaansa.

Laila uskoo, että äiti kantoi omia taakkojaan.

– Hänen oma äitinsä oli ollut supertiukka. En usko, että heidän välillään oli paljonkaan hellyyttä. Se vaikutti äitiini. Hän rakasti kyllä pieniä vauvoja, mutta kun lapsille alkoi kasvaa omaa tahtoa, hän ei osannut käsitellä sitä.

Äiti oli kaikessa hyvin vaativa. Laila muistaa, miten hänet ja sisarensa latinalaiseen tapaan puettiin aina tosi hienosti.

– Olin villi ja sotkin vaatteeni, ja siitäkin nousi aina kauhea haloo. Halusin elää omien lasteni kanssa toisin. Minulle oli tärkeää, että lapseni saivat kasvaa rennosti.

Claudia ja Laila ovat keskustelleet Lailan äitisuhteesta paljon

Lailan lapsuuden kotikieli oli ranska. Omille lapsilleen hän alkoi puhua suomea.

– Yritin puhua ranskaa ensimmäiselle lapselleni, kun hän oli vielä pieni vauva. Ajattelin, että kokeilen, miten se luonnistuu. Ranska ei kuitenkaan ollut minulle äitiyden kieli. Siihen liittyi vääränlaisia assosiaatioita. Olin myös väsynyt kielten sekamelskaan. Halusin, että lapseni oppivat puhumaan hyvää suomea.

Claudia ja Laila ovat keskustelleet Lailan äitisuhteesta keskenään paljon. Pepita-isoäidistä jäi tyttärentyttärelle kuitenkin hyvä muisto.

– Hän oli meille lapsille lämmin ja rento isoäiti.

Lailakin kertoo, että hänen äitinsä muuttui.

– Nuorimmalle tyttärelleen hän ei ollut enää lainkaan yhtä ankara äiti kuin meille vanhemmille sisaruksille.

Kun Klaus Snellman 1991 jäi eläkkeelle, Lailan vanhemmat muuttivat Suomeen.

– Kävimme usein heidän luonaan Meritullinkadulla syömässä ja vietimme yhdessä juhlapyhät. Pienenä puhuin Pepitan kanssa suomea, jota hän oppi jonkin verran. Myöhemmin yhteinen kielemme oli englanti, Claudia kertoo.

Claudia Snellman: ”Isän kuolema vakavoitti minut, en ollut sen jälkeen enää sama ihminen kuin ennen”

Claudian isä ja Laila erosivat, kun Claudia oli kahden. Lailan mukaan eroon ei liittynyt dramatiikkaa.

– Olen aina ajatellut, että elämä on pitkä, ja eri ihmiset sopivat elämääni eri vaiheissa. Kumpikaan avioeroni ei ollut vaikea. Säilytin hyvät välit entisiin miehiini ja kannustin heitä ja lapsia tapaamaan toisiaan.

Claudian nuoruuden iso rajapyykki oli hänen isänsä kuolema.

– Olin silloin 16 ja juuri pyrkinyt Kallion ilmaisutaidon lukioon.

Claudia ei päässyt kouluun, mutta haaveili uudesta yrityksestä ja Teatterikorkeakoulusta. Isä oli ollut siihen asti hänen arjessaan läsnä epäsäännöllisesti mutta itsestään selvästi. Isälle saattoi koska tahansa soittaa, isäkin soitti. Hänen kanssaan saattoi mennä syömään. Nyt hän oli yhtäkkiä poissa.

– Isän kuolema vakavoitti minut. En ollut sen jälkeen enää sama ihminen kuin ennen. Unohdin teatterihaaveet. En vain enää pystynyt jatkamaan niitä ja menin normaaliin lukioon.

Laila sanoo, että Claudia on kasvattajana paljon tiukempi kuin hän itse oli.

Laila sanoo, että Claudia on kasvattajana paljon tiukempi kuin hän itse oli.

Kuolema väritti muutenkin seuraavia vuosia.

Vain kolme kuukautta Claudian isän kuoleman jälkeen Lailan isä kuoli, ja pian perhe menetti myös Lailan vanhimman sisaren.

Iloissa ja suruissa Laila ja Claudia ovat aina pitäneet yhtä ja tunteneet vahvaa läheisyyttä. Myös yhteinen arki on ollut heille helppoa.

– En keksi ainuttakaan tilannetta, jossa emme tulisi toimeen keskenämme, Claudia sanoo.

Kaksi erilaista äitiä

Toistensa eroavaisuuksiin Laila ja Claudia ovat aina suhtautuneet hyväntahtoisesti. Claudia pyörittelee päätään, kun hän muistelee lapsuutensa muuttorumbaa. Nomadi-Laila vaihtoi jatkuvasti kotia.

”Lailalle johdonmukaisuus oli vaikeaa. Kun hän ryhtyi tiukaksi, se tuli aina puskista ja oli ristiriidassa kaiken aiemman kanssa.”

– Kävin ala-astetta kolmessa eri koulussa. Jossakin vaiheessa laskimme, että Laila on muuttanut elämässään 16 kertaa, Claudia kertoo.

Kavereiden jättäminen ja uusiin tutustuminen oli raskasta, mutta niin vain Claudiastakin tuli hanakka muuttaja.

– Kotia vaihtaessani yritän nyt pysyä samassa kaupunginosassa, jotta Teon ei tarvitse vaihtaa koulua ja hän saa pitää kaverinsa.

Äitinsä tapaan myös Claudia oli varhain valmis äidiksi.

– Olen hoivaaja ja huolehtija. Lapsen saaminen oli minulle tärkeää. Ei haitannut, vaikka tunsin itseni hyvin nuoreksi, kun 25-vuotiaana sain Teon. Hän oli hyvin toivottu.

Teon isän kanssa Claudia oli solminut suhteen vakain aikein, mutta liitto päättyi, kun Teo oli kolme.

– Noudatin äidin oppeja. En halunnut jäädä huonoon suhteeseen vain lapsen takia. Se olisi ollut onneton ratkaisu. Lapsen kanssa yksin jäämistä en pelännyt, vaan tunsin itseni vahvaksi ja itsenäiseksi. Tiesin, että osaan hoitaa asiani.

Nyt Claudia on seurustellut uuden kumppanin kanssa kuusi vuotta. Heillä on yhteinen koti, ja Claudia vastaa suloisesti hymyillen ”ei vielä” kysymykseen, ovatko he naimisissa.

Laila ihailee Claudian taitoja kasvattajana ja haikailee, että hänen itsensä olisi pitänyt olla tiukempi.

– Olen johdonmukainen, Claudia oikaisee ja sanoo, että juuri kasvattajina he eroavat toisistaan varmasti eniten.

– Lailalle johdonmukaisuus oli vaikeaa. Kun hän ryhtyi tiukaksi, se tuli aina puskista ja oli ristiriidassa kaiken aiemman kanssa. Todellisuudessa tunsimme kyllä tervettä pelkoa Lailaa kohtaan. Emme voineet tehdä mitä tahansa, ja Laila osasi vaatia käytös­tapoja. Kyllä hän kasvatti meitä, Claudia sanoo.

Laila Snellman: Muotikuviin halutaan nykyisin useammin vanha tai aikuinen kuin kovin nuori nainen

Laila täytti helmikuussa 65 vuotta. Eläkkeelle hän ei ole jäänyt, mutta unelmoi ajatuksesta, ettei hänen tarvitsisi tehdä enää jatkuvasti päätöksiä. Onneksi rinnalla on Claudia.

Takana on tietysti mallimaailmassakin poikkeusvuosi. Pandemia on vaikuttanut työhön kaikkialla, sillä mallit eivät ole päässeet matkustamaan. Ison loven toimintaan on tehnyt myös muotinäytösten ja messujen peruuntuminen.

– Onneksi suomalaisilla malleilla on ollut kuvauskeikkoja kotimaassa, sillä tännekään ei ole voitu tuoda malleja ulkomailta. Jollekin muotieditoriaaliin pääseminen on voinut olla onnenpotku, Laila sanoo.

Alan toimintatapoja uudistavat myös kehopositiivisuus, intersektionaalisuus ja ylipäätään naiskuvan muuttuminen. Kauneuskäsitys on monipuolistunut, ja ihmisistä tullut herkempiä ajatukselle kelpaamisesta.

– Tummaihoisille malleille on nyt Suomessakin paljon töitä. Moni yritys etsii rodullistettua, ei valkoista mallia kampanjaansa, Snellmanit sanovat.

– Muotikuviin halutaan nykyisin useammin vanha tai aikuinen kuin kovin nuori nainen. Naiskuvaa ajatellen se voi olla hyvä, mutta mallin uran kannalta vaikeaa, sillä harva alalle muuten sopiva 16-vuotias jaksaa odottaa tilaisuuttaan vuosia. Hän väsähtää ennen kuin ehtii lyödä itsensä läpi eikä jaksa odotellessaan pitää itseään siinä kunnossa kuin ura vaatii, Laila sanoo.

Claudia tuntee suurta vastuuta keskustellessaan nuorten kanssa ulkonäköseikoista.

– Nuoret ovat hyvin herkkiä. Ymmärrän sen hyvin, sillä ulkonäkö on jokaiselle yksityinen asia. Välillä on oltava todella tarkka myös siksi, että mielensä pahoittanut nuori saattaa purkaa mieltään sosiaalisessa mediassa.

Lailan ja Claudian jatkuva haave on löytää seuraava suomalainen huippumalli. Huippumallin ominaisuuksia aika ei ole muuttanut.

Konkarina Laila saattaa sanoa asiat joskus hyvinkin suoraan.

– En voi antaa kenellekään turhaa toivoa ja sanoa, että lähde vain Pariisiin, jos tiedän, ettei malli pärjää siellä. Olemme ammattilaisia. On ajateltava kuin Kansallisoopperan balettikoulussa. Sinnekään ei hyväksytä kaikkia.

Huolen tilalla ovat suru ja huojennus

Edessä ovat vielä viimeiset jäähyväiset.

Laila lähtee Ranskaan mahdollisimman pian hakemaan äitinsä tuhkan. Pepita Snellman haudataan miehensä viereen Hietaniemen hautausmaalle.

Koronan takia Laila näki äitinsä viimeisen kerran marraskuussa 2019. Suvun piti kokoontua Pepitan 90-vuotispäiville viime kesäkuussa, mutta juhlat oli pakko perua. Viime ajat Laila piti äitiinsä yhteyttä puhelimella. Sekin vaikeutui, kun Pepitan kuulo heikkeni.

– Olin tottunut siihen, että tapaamisten välillä saattoi mennä pitkään, mutta viime aikoina minulla oli koko ajan valtava huoli, miten äiti pärjäsi asuessaan yksin.

Nyt huoli on poissa. On suru ja huojennus.

X