Lapsiperhe todisti, ettei tarvitse olla it-miljonääri tai vauras eläkeläinen, jotta voi ostaa italialaisen palatsin

Marie Olsson Nylanderilla on unelmakoti Sisiliassa ja juuret Suomessa. Hän on kasvanut äidittä ja liikuttunut oman esikoispoikansa äiti-tatuoinnista.

Olen kalustanut monta taloa, jotta voisin täyttää tyhjän tilan sisälläni.

Näin kirjoittaa ruotsalainen sisustussuunnittelija ja luova johtaja Marie Olsson Nylander kirjassaan Det rosa huset sekä äitinsä nuoruuskuvan yhteydessä Instagramissa.

– Uskon, että kaikilla meillä, jotka olemme tulleet lapsena vanhempamme hylkäämiksi, on tyhjä tila sisällämme.

Tervetuloa Marie Olsson Nylanderin kotiin

Olen koputtanut Marien toiseksi kuuluisimman talon ovella epäreilusti kymmenisen minuuttia etuajassa. Pienessä Höganäsin kunnassa Skånen länsirannikolla sataa tihuttaa, enkä keksi sataman läheisyydessä sijaitsevalla omakotitaloalueella muutakaan paikkaa, jonne mennä.

Marie Olsson Nylander on huutanut kakkoskerroksen parvekkeen oven raosta hammasharja suussa, että toivottavasti et pelkää koiria, tulen kohta. Koira on pillastunut koputustani ja haukkunut eteisessä vahtia, mutta leppynyt.

Ja nyt olemme istuneet alas, Marie keittiön kupeeseen sijoitettulle matalalle nahkaiselle vintagesohvalle ja minä vastapäätä yhtä matalaan lokoisaan nojatuoliin. Bosse-koira on löytänyt itselleen lepopaikan.

Tämän keltaisen kolmikerroksisen talon remonttia ja Marien ja hänen perheensä elämää seurattiin ruotsalaisessa Unelmakoti-sarjassa kymmenen vuotta sitten.

Marie on kaatanut isot kupit täyteen kahvia. On aika kertoa hänen ja hänen kuuluisimman talonsa tarina.

Unelmakoti Sisiliassa -sarja muutti Marien elämän

1400-luvulla rakennettu vaaleanpunainen sisilialaispalatsi oli ollut myynnissä yli kymmenen vuotta. Isokokoinen, rähjäinen rakennus ei kelvannut kenellekään ennen kuin Marie Olsson Nylander ja puoliso Bill Nylander ja heidän suuruudenhullut (paino sanalla…, öö, paino molemmilla sanoilla) unelmansa saapuivat paikalle.

Marie ihastui heti, Bill puolentoista vuoden päästä.

Unelmakoti-ohjelmasta oli jo käynyt ilmi, että tämän pariskunnan ympärillä tapahtuu kiinnostavia asioita. Itseoppineella sisustussuunnittelija Mariella on vahvoja visioi­ta ja taito yhdistellä kauniita vintage-esineitä toisiinsa. Bill on kätevä käsistään ja pienen nurinan jälkeen valmis tarttumaan Marien ehdottamaan toimeen. Välittömään tunnelmaan kuuluu, että neljä lasta pyörivät koko ajan mukana eikä kaaosta kaihdeta.

Useampikin taho oli ehtinyt pohtia, minkälaiseen ohjelmaan pariskunnan voisi seuraavaksi houkutella. Niinpä heti ensimmäisestä asuntonäytöstä alkaen Marien mukana Sisiliassa kulki Ruotsin Yleltä eli SVT:ltä lainattu go pro -kamera. Marie ja Bill olivat juuri myyneet yhden remontoimansa asunnon Ruotsissa. Ehkä perheen ensimmäiseltä yhteiseltä lomamatkalta löytyisi kiinnostava kohde, johon rahat voisi kiinnittää ja jonka remontoimisesta saisi tehtyä televisiota…

Joskus tai ehkä sittenkin aika usein parhaat ja kiinnostavimmat asiat tapahtuvat sattumalta.

Marie Olsson Nylander ”Kyllähän me taisimme olla ihan hyvää viihdettä”

Sisilia tuntui heti kotoisalta. Kuuma sirokkotuuli toi Saharasta hiekkapölyä. Marie vaikuttui pienessä Imersen kaupungissa sen ahtaista kujista, ihmisistä, vanhoista kalkkikivikaduista, joissa näkyi edelleen hevoskärryjen hankaamat jäljet.

Ja lopullisesti hän oli myyty, kun huokaileva ja välinpitämätön kiinteistövälittäjä avasi valtavan vaaleanpunaisen oven yli viisi metriä korkeaan porraskäytävään.

Kun kaupat oli tehty (83 000 euroa, kiinnostaa kuitenkin) ja valtava remontti alkoi, kunnon kuvausryhmä alkoi seurata perheen kintereillä. Ensimmäinen kausi Unelmakoti Sisiliassa -sarjaa esitettiin juuri sopivasti koronan alkuaikoina. Ihmiset kaipasivat pakopaikkaa ankarasta arjestaan.

– Ja kyllähän me taisimme olla ihan hyvää viihdettä. Näytimme, ettei tarvitse olla it-miljonääri tai yli 65-vuotias, jotta voi kunnostaa itselleen sellaisen talon. Se onnistuu myös pikkulapsiperheeltä, joka ei istu rahasäkin päällä mutta on valmis tekemään kovasti töitä, Marie Olsson Nylander sanoo.

Nyt taloa on kunnostettu kohta viisi vuotta ja siitä on tullut koko perheelle tärkeä lomanviettopaikka. Tv-sarjan kolmas tuotantokausi nähdään Ylellä kesällä. Mariesta, joka ennen talon ostamista oli syövästä toipuva yksivuotiaan lapsen äiti eikä erityisen kysytty työmarkkinoilla, on tullut arvostettu monella alalla, jolla tarvitaan visuaalista silmää ja näkemystä.

Hän on suunnitellut isoille firmoille mattoja, huonekaluja, tapetteja, vuodetekstiilejä… Hän on sisustanut ja stailannut sekä kirjoittanut kirjan talostaan ja elämästään. Haastatteluviikolla julkistettiin, että hän on vaatemerkki Odd Mollyn luova johtaja ja asiasta uutisoitiin iltapäivälehden lööpissä: Unelmakoti-Marien uusi urakäänne.

– Aiemmin saatoin istuskella tuossa kadunpuolen portailla. Nykyisin viihdyn enemmän täällä sisällä. Kyllähän ihmiset katsovat. Mutta olen kohta 49, ei minun pääni tällaisesta julkisuudesta sekaisin mene. Olen feministi, ja on hauskaa vähän päästä näpäyttämään, että 48-vuotias nainen on uransa huipulla ja saa tehdä kiinnostavia töitä.

Se, ettei Marien äiti ollut kuvioissa, oli tavallaan normaalia

Marie Olsson Nylander ei tiedä, miksi äiti lähti. Hän voi vain arvailla. Marie oli kolmevuotias ja pikkusisko Susanne vauva, kun heidän vanhempansa erosivat. Marien isälle oli aikansa miehenä selvää, että lapset jäisivät äidilleen. Mutta kun äiti jätti lapset milloin kenenkin hoidettavaksi eikä kantanut itse vastuuta, isä haki lapset itselleen. Apuna hänellä oli oma äitinsä ja siskonsa.

– Vanhempani olivat nuoria, äiti vasta parikymppinen. Hän tuli hienosta, vauraasta perheestä, oli tottunut helppoon elämään. Minulla ei ole lapsuusmuistoja vanhemmistani yhdessä.

Isä oli perustanut lasten synnyttyä autokorjaamon, jossa oli työtä aamusta iltaan. Siskokset kasvoivat korjaamolla noutamatta jääneiden autonromujen ja tyhjien öljytynnyreiden keskellä.

Se, ettei äiti ollut kuvioissa, oli tavallaan normaalia. Eihän Marie tiennyt muustakaan. Isoäiti ja lapseton täti olivat koko ajan saatavilla. Ja vaikka stressaantuneen isän kanssa tuli riitaa tämän tästä, Marie tiesi koko ajan, että mikään ei ole isälle maailmassa tärkeämpää kuin hänen tyttärensä ja että isä teki kaikkensa tytärten eteen. Vasta isompana, kavereiden äitien kommenteista Marie päätteli, ettei heidän perheensä ollut tavallinen.

– He ajattelivat, että äitini on huono äiti. Ja että myös minä olen sen takia huonompi. Kyllä lapsi sen huomaa. Ja siitä jää sisälle jotain selittämätöntä tyhjää, joka ei koskaan katoa. Jota ei voi täyttää millään, vaikka kuinka yrittäisi.

Marie näki äitiään harvakseltaan kouluvuosinaan. Toisinaan äiti saattoi soittaa ja kertoa tulevansa käymään, mutta niin ei koskaan tapahtunut.

Marien ei ole ollut helppo olla äidilleen katkera, koska tavallaan hän ymmärtää tätä. Ja sitten ei kuitenkaan.

– Miten äiti voi hylätä lapsensa? En voi ymmärtää sitä. Mutta tiedän, että hänen sisällään on ollut surua ja levottomuutta, jonka vuoksi hänestä ei ollut äidiksi. Hän ei pystynyt parempaan. Olen tullut siihen tulokseen, että äidilläni ei ollut kaikki hyvin. Ehkä jotain posttraumaattista tai vastaavaa, en tiedä. Päihteitä hän ei käyttänyt.

Teininä Marie täytti tyhjää koloa sisällään juhlimalla ja tekemällä paljon töitä.

– Olin kovin nauramaan, kovin tanssimaan, kovin juomaan.

Parikymppisenä hän meni koulusta pyörällä töihin.

– Aamuisin heräsin ahdistuneena. Parasta oli, kun sai tuntea olevansa hyödyksi ja kaatua illalla väsyneenä sänkyyn. Ei ollut aikaa tunteille eikä ajatuksille.

Marie on aina tiennyt haluavansa äidiksi ja paljon lapsia

Sitten hän tapasi Billin. Asfalttimiehen, jonka kanssa tuntui luontevalta perustaa perhe. Ensin syntyi Vidar, 20, sitten Otto, 18, ja Ingrid, 13. Kun Ingrid oli pieni, perheelle tuli mahdolliseksi ostaa Marien lapsuuden unelmakoti, tämä keltainen talo.

Ovi käy, Bosse haukkuu ja Bill tulee sisään syli täynnä leipomon paperipusseja.

– Tein salilla ennätyksen. Ja keksin bisnesidean.

Idea liittyy jotenkin hormoneiden maahantuontiin. Marie näyttää siltä, että tällainen ei ole tavatonta.

– Hänellä on aina jokin uusi bisnesidea. Mutta minä olen meillä se, joka toteuttaa ideoita.

Vaikkei Marien äiti ollut läsnä eikä Marie koskaan oppinut tuntemaan tätä, hänellä oli aina aikuisena olo, että äidille sai soittaa vaikka keskellä yötä ja aina äiti vastasi. Esimerkiksi silloin, kun Marie ja Bill erosivat kesken keltaisen talon remontoinnin. Tai kun Marie pian sen jälkeen sairastui syöpään.

– Uskon, että puheluni olivat myös hänelle tärkeitä. Hän sai tehdä sentään jotain hyväkseni.

Marie on aina tiennyt haluavansa äidiksi ja paljon lapsia. Hän ei ole koskaan epäröinyt omaa äitiyttään.

– Äitiys on aina tuntunut luontevalta. Ilman sairautta ja minun ja Billin vaikeita vuosia meillä voisi olla enemmän lapsia.

Marie ja Bill palasivat erovaiheen jälkeen yhteen.

– Ennen syöpääni suunnittelimme, että adoptoisimme Kiinasta pienen tytön, jonka nimeksi tulisi Solveig. Sain vahvoja solumyrkkyjä, joten luulimme, etten voisi enää saada lapsia. Mutta sitten tulin raskaaksi. Syntyi Solveig, 6, tyttö joka päihitti solumyrkyt. Hän on todella vahvatahtoinen.

Esikoispojan kysymys Marielle: ”Äiti, kuoletko sinä?”

Marie Olsson Nylander liikuttuu, kun hän kertoo esikoisensa Vidarin äititatuoinnista. Käsivarressa lukee nyt ja aina englanniksi mum.

– En tiedä, miksi hän sen otti. Mutta se koskettaa minua todella paljon. Vidar oli 10, kun sairastuin. Hän näki syöpäesitteeni ja kysyi, minulta: ”Äiti, kuoletko sinä?” Välillämme on aina ollut tiivis side. Hän on vanha sielu.

Marielle ja Billille on tärkeää, että perhe pitää tiiviisti yhtä.

– Emme puhu siitä ääneen, mutta kyllä me kaikki tässä perheessä hiljaa sisällä tiedämme, että elämä ei ole ikuista.

Marien äiti kuoli puolitoista vuotta sitten melko yllättäen.

– Viimeinen puhelu oli ehkä aidoin, jonka koskaan sain hänen kanssaan käydä. Se oli minulle tärkeää. Mutta jäi minulle paljon kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia. Toki olen kysynyt häneltä, miksi hän jätti meidät, mutta olen saanut vastaukseksi vain kaikenlaisia tekosyitä ja selittelyjä. Hän kasvoi hienoissa oloissa, missä kaiken piti näyttää hyvältä, vaikkei se olisi sitä ollut.

Marie Olsson Nylanderilla on suomalaiset juuret isän puolelta

Mariella on isän puolelta suomalaiset juuret. Isän äiti Verna oli kotoisin Vöyristä Vaasan läheltä. 35-vuotias naimaton nainen olisi kaikkein mieluiten asunut äitinsä kanssa, mutta äiti sopi skånelaisen tuttavan kanssa, että Verna tulisi naisen tilalle piikomaan.

Tilan vanhapoika oli jo viisikymppinen, ei mitenkään erityisen viehättävä, mutta niin vain kävi, että Verna tuli raskaaksi. Ei enää niin kovin nuori pari ajautui naimisiin.

– Se ei ollut mikään onnellinen avioliitto. Mutta siitä syntyi isäni ja hänen siskonsa. Mummi oli isokokoinen, vahva nainen, jolla oli pitkä paksu harmaa letti. Rakastin häntä. Verna on niin kaunis nimi.

Kun Marie Olsson Nylander oli lapsi, perhe matkusti kesäisin Uumajasta laivalla Vaasan seudulle sukuloimaan. Mutta sitten käynnit tyrehtyivät. Marien viimeisimpiä muistoja Suomesta on se, kun hän kahdeksanvuo­tiaana halusi uida, vaikkei vielä osannut.

Isä kiinnitti hänet paksulla köydellä uimapatjaan ja köyden toisen pään laituriin.

– Sellainen hän oli meidän kanssamme. Ei tehnyt välttämättä aina ihan parhaita ratkaisuja, mutta halusi pitää meidät hengissä.

Marie Olsson Nylander: ”Minulle jonkin kauniin peilin tai huonekalun löytäminen on uskonnollinen kokemus”

Marie ja Bill ovat remontoineet ja myyneet jo monta taloa. Kuuluisin ja toiseksi kuuluisin talo ovat kuudes ja seitsemäs. Yksi aiemmista on entinen kirkko.

– En ole uskonnollinen. Tai tavallaan olen ja en kuitenkaan. En usko mihinkään jumalaan. Minulle jonkin kauniin peilin tai huonekalun löytäminen on uskonnollinen kokemus. Joku voi pitää sellaista pinnallisena. Toisaalta en ole yhtään materialistinen, voin luopua tavaroista helposti. Tärkein esineeni on isoäiti Vernan postikortti, jonka hänen isänsä lähetti Amerikasta.

Marie Olsson Nylander on oppinut ja hyväksynyt sen, että tyhjä kolo ei koskaan täyty. Hyväksymisessä on hänestä jotain kaunistakin.

Juuri tällä hetkellä ei ole sen suurempaa remontoitavaa. Paitsi ehkä yksi asunto naapurikaupungissa Helsingborgissa…

– Olemme asuneet tässä keltaisessa talossa nyt kymmenen vuotta. Se on pisin aika, jonka olen koskaan asunut samassa kodissa. Nyt tunnen, että meidän on pian aika siirtyä eteenpäin. Tämä on ison perheen koti, ja pojat muuttavat pian pois. Mutta minne seuraavaksi? Sitä en tiedä. Ehkä oliiviviljelmälle Sisiliaan.

Sinua voi kiinnostaa myös:

1. Julkkikset

   Eero Ritala on ihminen, josta ei ole normaaleja lapsuuskuvia: ”En osaa vieläkään olla, jos näen kameran”

2. Kolumnit

   Näkökulma: Kotihäpeä voi vaivata, vaikka kotona olisi kuinka siistiä – hävettyäni tarpeeksi oivalsin, mistä tunne johtuu

3. Julkkikset

   Näyttelijä Kristiina Halkola hätkäytti pankissa säästövinkillään: ”Virkailija tokaisi, että onhan tuokin tapa elää”