Mikko Alatalo lapsuudenkotinsa edustalla.
Mikko Alatalon lapsuudenkoti tunnettiin "taksimiehen talona", koska isä ajoi taksia.
Julkkikset

Mikko Alatalo suree maaseudun ahdinkoa – oma lapsuudenkoti on arvoton ja tyhjillään: ”Ei toisissa maissa häpeillä maaseutua”

Kiimingistä kotoisin oleva Mikko Alatalo on puolustanut kuihtuvaa maaseutua koko uransa ajan, silloinkin, kun se ei ole ollut muotia. Nyt maaseudulla saattaa olla hylättyjen vuosien jälkeen edessään uusi kukoistuskausi.
Teksti: Tyyne Pennanen.  Kuvat: Vesa Ranta.

Menneisyys lehahtaa ummehtuneena hajuna vasten kasvoja. Mikko Alatalo, 70, on avannut lapsuudenkotinsa oven ja alkaa esitellä tyhjiä huoneita. Kosteusvaurion takia taloon ei kannata jäädä viipyilemään, joten liikumme rivakasti.

Tuossa on pirtti, johon kylän miehet kokoontuivat puhumaan politiikkaa isän kanssa. Tuossa on keittiö, jossa äiti laittoi lihapullia. Tuossa Mikon huone, jonne mahtui yöpöytä, sänky ja radio.

Talo on ollut vuokralaisten jälkeen tyhjillään vuosia, ja vanhempien kuolemasta on jo yli kymmenen vuotta.

Mikko astuu takaisin pihalle, jossa kasvaa vuohenputkia ja voikukan lehtiä.

– Täällä tulee nykyisin niin alakuloinen olo, hän sanoo.

Mikko Alatalo lapsuudenkodissaan.

– Nyt on meneillään valtava omaisuuden siirto, kun vanhat talot maaseudulla menettävät arvoaan, ja samaan aikaan maksetaan gryndereille hirvittäviä summia siitä, että saadaan asua kaupungeissa pienissä kopperoissa. Ihan suuren mittaluokan puhallus, Mikko sanoo.

Jo 1960-luvulla parempaa elämää etsittiin kaupungista

Mikon lapsuudenkoti on Kiimingissä, joka kuuluu Oulun kuntaliitokseen. Se on vain parikymmentä kilometriä Oulusta ja on pärjännyt hyvin kaupungin imussa. Kiimingissä asuu liki 6000 ihmistä, joista suurin osa on työikäisiä. Siellä on toimivat palvelut terveyskeskusta ja kouluja myöten.

Vanhat talot eivät kuitenkaan mene kaupaksi, koska ne ovat usein rakennettu niin huonoista materiaaleista, ettei niitä kannata remontoida. Myös purkaminen maksaa, ja tarjolla on tyhjiäkin tontteja: Kiiminkiin on kaavoitettu 100 uutta tonttia omakotitaloille.

Mintunvihreä omakotitalo on asuinkelvoton, mutta kerran se oli Mikko Alatalon vanhempien ylpeyden aihe. Jaakko ja Anna Liisa Alatalo rakensivat sen perintötontille vuonna 1952.

Samantyyppisiä rintamamiestaloja nousi sotien jälkeen ympäri Suomea, aina 1960-luvulle asti. Niitä rakennettiin noin 200 000. Monista on pidetty hyvää huolta, ja ne ovat haluttuja koteja nykyäänkin.

Mikon äiti oli ompelija ja isä ajoi taksia. Kotona puuhattiin paljon.

– Isä kasvatti perunoita, tuolla noin, Mikko sanoo ja osoittaa yläpihaa.

– Moni pyrki omavaraisuuteen. Me söimme lähiruokaa. Kananmunat haimme Alatalojen maalaistilalta, jolla setäni asui. Enoni puolestaan metsästi, ja häneltä saimme riistalihaa.

Vanhemmille oli tärkeää, että poika lähtisi opiskelemaan. 1960-luvulla oli selvää, että paremman elämän mahdollisuudet olisivat kaupungissa.

Dronella otettu kuva Mikko Alatalon lapsuudenkodista.

Oulussa asuntokauppa käy kuumana, mutta huonokuntoiset, sotien jälkeen rakennetut talot kehyskunnissa eivät mene kaupaksi.

Mikko Alatalo: ”Vanhempamme panivat koko elämänsä peliin”

Mikon musta Volvo rullaa Kiiminki–Haukipudas-tiellä. Tätä samaa tietä isä suhasi taksillaan 50 vuotta. Takapenkillä on musta puku. Mikolla oli edellisenä iltana konsertti Oulun Sinfonian kanssa. Se jännitti etukäteen: Orkesterin käyttämä tempo oli hitaampi kuin mihin hän on tottunut. Piti tarkkana seurata kapellimestarin merkkejä, jotta osaisi alkaa laulaa oikeassa kohdassa.

Ennen kuin Mikosta tuli taiteilija ja keskustan kansanedustaja, hän alkoi opiskella Tampereen yliopistossa toimittajaksi. Hän ei ehtinyt opiskella kauan, kun sai jo töitä. Ensin toimittajana Kalevasta, sitten Yleisradiosta.

– Me olimme sunnuntailapsia. Sukupolveni revittiin töihin, ja herrahissiin noustiin nopeasti. Olen tavannut isoja johtajia, jotka ovat kotoisin samanlaisista vaatimattomista taloista kuin minäkin. En usko, että säätykierto on enää yhtä helppoa.

Vuonna 1974 ilmestyi Mikon ensimmäinen sooloalbumi Maalaispoika oon. Siitä lähtien hän on ollut maaseudun puolestapuhuja. Hän on laulanut katoavasta maaseudusta, siihen liittyvästä nostalgiasta, muuttoliikkeestä Ruotsiin, kaupungistuvien ihmisten elämästä. Samaa tematiikkaa hän on käsitellyt erityisesti kolme albumia kattavassa trilogiassaan Siirtomaasuomen lauluja, jota pidetään hänen musiikillisen uransa parhaimmistona.

Syksyn Sävel -kilpailut tekivät Mikosta kansansuosikin. Hän menestyi urallaan, osti talon Tampereen Pispalasta, rakennutti kaverin kanssa mökin Lappiin ja perusti perheen, johon kuuluu vaimo, neljä poikaa ja viisi lastenlasta.

Vanhemmat jäivät Kiiminkiin. Monta vuotta Mikko otti vastaan mielellään keikkoja kotiseudullaan, jotta voisi samalla tavata heitä. Jouluja vietettiin yhdessä, ja kun hän ajoi perheineen Lappiin lomailemaan, yövyttiin Kiimingissä.

Huoli vanhemmista alkoi painaa heidän vanhetessaan. Mikko on ainoa lapsi, joka kantoi vastuun yksin. Isä menehtyi vuonna 2007, äiti neljä vuotta myöhemmin.

– He olivat aina huolehtimassa, että miten se poika pärjää maailmalla, mutta jossain vaiheessa huoli kääntyi toisin päin.

Ikätoverit kantoivat saman huolen, Mikko uskoo. Niin moni suuriin ikäluokkiin kuuluva muutti maalta kaupunkiin ja asui kaukana vanhenevista vanhemmistaan.

– Meidän vanhempamme panivat koko elämänsä peliin, jotta me saisimme paremman elämän ja kouluttaisimme itsemme yliopistoissa asti. Kun me lähdimme pienistä mökeistä maailmalle, Suomi teki valtavan hypyn sivistysvaltioksi.

Ilmassa on merkkejä, että maaseutu houkuttelee jälleen

Sivistysvaltiosta maksettiin yksinäisyydellä, joka on pesiytynyt suomalaisen yhteiskunnan rakenteisiin. Helsingin yliopiston psykologian professori Marko Elovainion mukaan 1960-luvulla alkanut muuttoliike haurastutti sosiaalisia verkostoja ja lisäsi yksinäisyyttä, eivätkä uudet verkostot ole vieläkään rakentuneet kunnolla (Tiedeykkönen, 18.5.2021).

– Muuttoliike tapahtui liian nopeasti ja hallitsemattomasti, Mikko sanoo.

– Siinä meni sukupolvien helminauha rikki ja menetettiin jotain. Ehkä eteläeurooppalaisissa kulttuureissa on vahvempi sitoutuminen sukuun. Jotain arvokasta on siinä, kun suku on suojana.

Volvo pysähtyy Kiiminkijoen rannalle, jossa on kolme hirsitaloa. Talot kuuluivat aikoinaan Alatalojen taloryhmään. Mikon setä oli viimeinen Alatalo, joka tilalla asui. Vaikka isoisän körttiperheessä oli 14 lasta, Alataloja ei enää asuu Kiimingissä ollenkaan. Nyt isoisän hieman sivussa oleva talo on ränsistynyt.

Kahden punaisen hirsitalon pihapiiri sen sijaan kukoistaa. On marjapensaita, ja nurmikko leikattu tasaiseksi. Toisessa taloista asuu Helinä Mäenpää, ja toisessa hänen poikansa Ilmari Mäenpää vaimonsa Eine Mäenpään kanssa. Eine on luokanopettaja, ja Ilmari työskentelee säveltäjänä ja yritysvideoiden tekijänä. Heidän seitsemästä lapsestaan kaksi asuu vielä kotona. Mikko tutustui Mäenpäiden perheeseen, kun nämä muuttivat Kiiminkiin, ja on tuntenut Ilmarin pikkupojasta lähtien.

Tänne isoisänsä rantaan Mikko tuli pikkupoikana uimaan, ja tuntui, että Alatalojen tilalla paistoi aina aurinko.

Mäenpäiden kaltainen asumisjärjestely on harvinainen. Suurin osa suomalaisista asuu kaupungeissa, ja yksinasuminen on lisääntynyt viime vuosina. Erityisen harvinaista on, että sukupolvet asuvat yhdessä. Ilmassa on kuitenkin merkkejä siitä, että maaseutu houkuttelee ihmisiä jälleen.

Lue myös: Maallemuutto sai Kati Pilli-Sihvolan löytämään onnen: ”Olen päässyt irti oravanpyörästä”

Mikko Alatalo ja lapsuudenkodin naapuri llmari Mäenpää.

Mikko on tuntenut llmari Mäenpään pikkupojasta lähtien. Ilmarin kotitalo kuului aikoinaan Alatalojen taloryhmään. Kuvassa Ilmarin suunnittelema mökki, jossa on maisemaikkunat.

Arjen sujuvuus ratkaisee asuinpaikan

”Korona vaikutti: Nyt ihmiset hylkäävät kaupunkeja ja muuttavat maaseudulle”, uutisoi Ilta-Sanomat vuosi sitten.

Koronapandemian aikana Suomessa on nähty poikkeuksellista muuttoliikettä pois kaupungeista maaseutumaisiin kuntiin ja isojen kaupunkien kehyskuntiin.

”Korona-ajan alusta asti on ollut viitteitä, että kiinnostus tilavampaa ja väljempää asumista ja rauhallisempia asuin- ja elinympäristöjä ja vapaa-ajan asumista kohtaan on kasvanut aiempaa suuremmaksi”, muuttoliiketutkija Timo Aro kommentoi elokuussa MTV:lle.

Sitran tulevaisuudentutkija Mikko Dufva on huomannut heikkoja signaaleja, jotka saattavat ennustaa maaseudun ­elpymistä. Mutta maaseutu tulee ymmärtää laajasti, hän huomauttaa. Jotkut muuttavat kehyskuntiin, jotka ovat pikemmin esikaupunkeja kuin maaseutua. Toiset valitsevat hybridiasumisen, ja asuvat sekä kaupunkikodeissaan että kesämökeillään.

Lisäksi kiinnostus kotimaan matkailua kohtaan on noussut, ja koronapandemian aikana ihmisten luontokaipuu on voimistunut.

Kaupungistuminen ja asutuksen keskittyminen ei ole hävinnyt mihinkään, hän kuitenkin muistuttaa.

– Lopulta arjen sujuvuus ratkaisee sen, missä ihmiset haluavat asua. Työ, ystävät ja sukulaiset vaikuttavat asuinpaikan valintaan, Dufva sanoo.

Hän toivoo, että kaupunkeja ja maaseutua ei asetettaisi vastakkain.

– Tärkeintä olisi miettiä, miten kaupunki ja ympäröivä seutu voivat kukoistaa, ja miten vaalittaisiin niiden välistä vuorovaikutusta.

Lue myös: Kaisu muutti takaisin lapsuudenkotiinsa Kainuuseen – Hyrynsalmella mennään potkukelkalla kouluun ja maalaistalon pihalla tepastelee Gunnar-kukko 

Mikko Alatalo: ”Kunnon ihmiset yrittävät pitää yllä maaseutua, toisille se on pilkan kohde”

Mikko Alatalo Alakylän nuorisoseurantalo Toivolassa seurassaan Toivolan aktiivit Kerttu Heikkinen ja seuran puheenjohtaja Niina Määttä.

Mikko piipahtaa Alakylän nuorisoseurantalo Toivolassa, jossa oli hänen ensiesiintymisensä 8-vuotiaana. Paikalla myös Toivolan aktiivit Kerttu Heikkinen (vas.) ja seuran puheenjohtaja Niina Määttä.

Kiimingissä sijaitsevalla Alakylän nuorisoseurantalolla nuori pariskunta valmistelee hääjuhliaan. Pöydillä on valkoiset pöytäliinat ja nimilaput vieraille. Eteisessä on maitotonkissa pihlajanoksia ja valokuvia pariskunnan vaiheista.

– Täällä kunnon ihmiset yrittävät pitää yllä maaseutua, vaikka joillekin maaseutu on ollut pilkan kohde, Mikko sanoo myöhemmin autossaan, vähän tuskastuneena.

Hänen mielestään muualla Euroopassa maaseutua arvostetaan enemmän kuin Suomessa.

– Ranskassa maaseutu on pyhä, koska sieltä saadaan leipä ja viini. Englannissa pitää olla varakas, jotta voi asua maaseudulla. Itävalta, Saksa, Hollanti, ei näissä maissa häpeillä maaseutua.

Mikon mielestä kansakuntamme on niin nuori, että olemme kaikki vähän maalaisia.

– Ei tarvitse mennä montaa sukupolvea taaksepäin, kun jokaisen suvusta löytyy äiti tai isä, jotka ovat asuneet maalla.

Maaseudulla ei tosiaan ole ollut hyvä maine kaupunkilaisten silmissä. Monen mielestä harvaan asutulle maaseudulle valuu liikaa veronmaksajien rahoja ja tehotuotantoon pakotettu maatalous on näyttäytynyt lähinnä eläinten rääkkäämisenä ja ympäristön saastuttamisena.

Musiikissaan Mikko on antanut sanat ja sävelmät maaseudun ihmisten tunnoille, mutta joissakin hänen lauluissaan menetetty maaseutu näyttäytyy jollain lailla arvokkaampana kuin kaupunki. Onko hän omalta osaltaan ollut mukana rakentamassa maaseudun ja kaupungin välistä vastakkainasettelua?

– Mielestäni en ole, koska olen vain yrittänyt saada kaupunkilaiset ymmärtämään maaseutua ja että siellä asuvat ihmiset tarvitsevat tukea. Olen kuvannut suurta muuttoliikettä, joka ei koskaan ollut uutinen, koska se tapahtui pikkuhiljaa. Samalla olen lohduttanut ihmisiä kotiseutuikävässään.

Ympäristökriisi voi elvyttää maaseudun

Auton ikkunasta vilahtaa valjastamaton Kiiminkijoki, josta Mikkokin on laulanut samannimisessä kappaleessaan. Joki on hyvässä kunnossa, mutta muun muassa turvesuopäästöt ovat kuormittaneet sitä.

Sitran tuoreen raportin mukaan vuonna 2019 maatalous aiheutti Suomen päästöistä liki neljänneksen. Silti juuri ympäristökriisi voi pakottaa maaseudun niin rajuun muutokseen, että se saattaa elpyä ja olla tulevaisuudessa nykyistä suurempi työllistäjä.

Tätä mieltä ovat muun muassa BIOS-tutkimusyksikön ympäristötutkijat, kuten ympäristöpolitiikan tutkija Ville Lähde.

Säiden ääriolosuhteet ja tuholaiset tulevat yleistymään ja heikentämään satoja. Sopeutuakseen ilmastonmuutokseen maatilojen pitäisi alkaa viljellä useampia lajikkeita. Tällä hetkellä maanviljelijöiden on pakko keskittyä tehotuotantoon ja muutamaan lajikkeeseen, jotta kaupat ostaisivat heidän tuotteitaan.

– Tulevaisuudessa yhdellä tilalla voitaisiin viljellä monia eri lajikkeita monipuolisista ruokakasveista uusien tekstiilien ja kemianteollisuuden raaka-aineisiin saakka, Lähde sanoo.

Se olisi nykyistä työläämpää, minkä takia maaseudulle tarvittaisiin lisää työvoimaa.

– Edessä olisi kriittinen siirtymäkausi, jonka aikana vanhaa työtä häviäisi jonkin verran mutta uutta työtä syntyisi reippaasti enemmän. Moni maanviljelijä joutuisi kouluttautumaan uudelleen ja uudistamaan tilojaan, Lähde sanoo.

Mikko Alatalo kävelemässä isoisänsä ränsistyneen talon ohi.

Mikon isoisä oli maanviljelijä, mutta nyt hänen talonsa (vas.) on ränsistynyt. Mikon mielestä ruoan hinta on painettu liian alhaiseksi. – Ihmisten pitäisi olla valmiita maksamaan enemmän, jos he haluavat puhdasta kotimaista ruokaa, hän sanoo.

Lisäksi koronapandemian kaltaiset yllättävät kriisit saattavat tulevaisuudessa aiheuttaa häiriöitä kansainväliseen ruokatuotantoon.

– Siksi Suomen tulee säilyttää nykyisenkaltainen, melko korkea ruoan omavaraisuusaste, mutta maatalouden energiassa, lannoitteissa ja muissa tuotantopanoksissa omavaraisuutta pitäisi nostaa reilusti.

Maatalouden pitäisi myös vähentää liha- ja maitotuotantoa ja lisätä kasvisperäisen ruoan tuotantoa, jotta tuotannon ympäristökuormaa saataisiin merkittävästi vähennettyä.

Lähteen mukaan tutkijat ovat yksimielisiä maatalouden rakennemuutoksen tarpeellisuudesta, mutta keskustelu on vaikeaa.

– Mikä tahansa tutkijoiden kommentti koetaan hyökkäykseksi, vaikka meidän pitäisi yhdessä miettiä, miten maaseutu saataisiin elpymään.

On myös poliittisia tahoja, jotka haluavat pitää konflikteja yllä.

– Asetetaan kaupunki ja maaseutu vastakkain, ikään kuin niiden ihmiset eivät voisi koskaan voisi ymmärtää toisiaan, hän sanoo.

Ville Lähteen mukaan vaatii ohjelmoitua politiikkaa, jotta luodaan ihmisille mahdollisuus tehdä toisenlaista tuotantoa. Tätä BIOS-tutkijat peräänkuuluttavat ekologisen jälleenrakennuksen ohjelmassaan.

Mitä pitäisi käytännössä tehdä?

– Suomen pitäisi EU-maatalousneuvotteluissa ajaa oman edun turvaamisen lisäksi niitä keinoja, joilla päästäisiin kestävämpään maatalouteen. Nyt EU:n yhteisessä maatalouspolitiikassa nämä keinot ovat täysin riittämättömiä.

Lisäksi maatalouden etujärjestöjen, ympäristöjärjestöjen ja tutkijoiden pitäisi pystyä aloittamaan toisiaan kunnioittava dialogi.

Myös kaupunkilaisia tarvitaan maaseudun muutokseen. Jos ihmiset eivät vähennä liha- ja maitotuotteiden kulutusta, ei maanviljelijällä ole mahdollisuutta satsata kasvispohjaisten vaihtoehtojen viljelyyn. Kysyntä vaikuttaa suoraan tuotannon kannattavuuteen.

Ilman muutoksia maaseutu jatkaa hapertumistaan.

Rakkaus synnyinseutuun jää

Mikko Alatalo lapsuudenkotinsa ovella.

Kotitalo oli Mikko Alatalon vanhempien ylpeyden aihe.

Musta Volvo on pysähtynyt Oulun keskustaan. Mikko jatkaa vielä keikalle Äänekoskelle, ja sieltä seuraavana päivänä kotiin Tampereelle.

Mikon mielestä maaseutu on eräänlaisessa välitilassa. Vaikka kehyskunnat vetävät ihmisiä puoleensa, hänkään ei usko kaupungistumisen pysähtyvän.

Mikon talo on ollut hiljaisessa myynnissä, mutta kiinnostusta siihen ei ole ollut. Samanlaisia arvottomia, tyhjillään olevia taloja on Suomessa tuhansia.

– Jos olisi rahaa, remontoisin sen ja panisin vuokralle.

Koska talo on niin huonokuntoinen, se pitäisi käytännössä rakentaa melkein kokonaan uusiksi. Vain vanhat seinät jäisivät jäljelle.

Mikko on asunut Tampereella suurimman osan elämästään. Siellä asuu myös hänen perhettään, eikä hän voisi kuvitella muuttavansa takaisin Kiiminkiin.

Onko hänessä enää jäljellä maalaista?

– Jäljellä on se, että tunnustan juureni, ja minulla on valtava rakkaus synnyinseutuun ja ihmisiin siellä.

Jäljellä ovat myös kotitalon avaimet.

X