Koronavuosi vei työt, kertoo Minttu Mustakallio Kotiliedessä.
Koronavuosi vei työt, kertoo Minttu Mustakallio Kotiliedessä.
Julkkikset

Minttu Mustakallio muistelee Kotiliedessä lavalle kantautunutta vauvan itkua: ”Silloin ajattelin, että tällaista äitiyttä en halua”

Näyttelijä Minttu Mustakallion, 48, perhe on tottunut jaksoittaiseen työhön. Kotilieden haastattelussa hän muistaa yhden sydäntäriipaisevan hetken teatterin lavalta.
Teksti: Tiina Torikka Kuvat: Tiia Ahjotuli

Näyttelijä Minttu Mustakallio kertoo Kotilieden haastattelussa jättäneensä työtarjouksia väliin fiilispohjalta. Hän kertoo esimerkiksi kieltäytyneensä kahdesti suositusta Putous-ohjelmasta.

”Ensimmäisellä kerralla aikatauluni eivät antaneet periksi, toisella kerralla siitä ei vain tullut oikea olo”, Mustakallio sanoo.

Kuitenkaan äitiydestä Minttu Mustakallio ei ole halunnut tehdä uran jarrua. Hän sanoo päättäneensä jo ennen lastensa syntymää, ettei tulisi voivottelemaan näyttelijäntyön epäsäännöllisiä työaikoja. Lapset ovat tottuneet äidin jaksoittaiseen työssäkäyntiin.

”Välillä olen kotona aamuisin, välillä iltaisin ja joskus olen kotona ottamassa heidät vastaan koulusta ennen teatterin iltanäytöstä. Ympärillämme on niin paljon taiteilijoita, että lapset pitävät työaikojani ihan normaaleina.”

Mustakalliolla on kolme kouluikäistä lasta näyttelijä Tuomas Rinta-Panttilan kanssa.

Yhden kerran työssäkäyvänä äitinä hän kuitenkin muistaa sydäntä riipaisevana. Tuolloin Kansallisteatteri esitti suurtuotantona Tuntematonta sotilasta.

”Vauvani oli pukijan sylissä näytämön takana pikavaihtohuoneessa, josta tehdään lavalle nopeat vaihdot. Kuulin lapseni itkun näyttämölle. Silloin ajattelin, että tällaista äitiyttä en halua.”

Mustakallio varttui itse kahdestaan äitinsä kanssa. Se oli poikkeuksellista pienessä Ylivieskan kunnassa, eikä yksinhuoltaja-taiteilijaa katsottu silloisessa ilmapiirissä hyvällä.

”Meininki oli vähän sellaista, että vedettiin verhot kiinni ja puhuttiin toisista pahaa selän takana. Ahdasmielinen ilmapiiri varmaan edesauttoi äidin päätöstä muuttaa eteläisempään Suomeen, kun olin yläasteikäinen”, Mustakallio kertoo Kotiliedessä.

Koronavuosi tyhjensi näyttelijän työkalenterin, mutta syksyllä hän opettaa Teatterikorkeakoulussa näyttelijäntyötä ja valmistelee kahta roolia, tekeillä olevaan Pelle Hermanni –elokuvaan sekä Svenska Teaternin ruotsinkieliseen tuotantoon.

Lue myös: Burnoutin rajamailla käynyt Minttu Mustakallio: ”Otan uupumuksen merkit vakavasti”

X