Näyttelijä Kaisa Hela oli unohtanut, että puoliso Heikki Helalla on ruskea piste toisessa iiriksessä: ”Vastarakastuneena sitä tuli tuijoteltua”
Näytelmän piti olla Kaisa Helan viimeinen Tampereella, kunnes hän tapasi harjoituksissa Heikin. Heti suhteen alussa Kaisa kertoi, että jossain kohtaa hän haluaa äidiksi. Vuodet vierivät ja vaisto sanoi toisin.
– Kehoni yksinkertaisesti lakkasi haluamasta lasta.
Näytelmän piti olla Kaisa Helan viimeinen Tampereella, kunnes hän tapasi harjoituksissa Heikin. Heti suhteen alussa Kaisa kertoi, että jossain kohtaa hän haluaa äidiksi. Vuodet vierivät ja vaisto sanoi toisin.
Seitsemän vuotta sitten näyttelijä Kaisa Hela totesi puolisolleen Heikki Helalle haluavansa aikalisän. Aikalisä ei koskenut parin suhdetta, ei sentään. Kyse oli asiasta, josta Kaisa oli siihenastisen elämänsä ajan ollut varma. Hän oli halunnut äidiksi. Mutta tuolloin – 38-vuotiaana – Kaisa oli lakannut olemasta varma.
Parikymppisestä pitkälle kolmekymppiseksi Kaisa eli menevää elämää ja toteutti ammatillisia unelmiaan. Hän oli kasvanut muusikkoisän ja opettajaäidin ainoana lapsena Jyväskylässä. Ennen Helsinkiin muuttamista ja Teatterikorkeakoulua Kaisa tutustui alaan Kajaanin kaupunginteatterissa harjoittelijana.
– Tunsin valtavasti ihmisiä eri puolilta maata, ja minulla oli vahva halu olla koko ajan joka paikassa, nähdä maailmaa.
– Kollegani Anu Sinisalo kirjoitti minulle kiinalaisen horoskoopin. Olen tulilohikäärme ja vahva nouseva jänis, mikä tarkoittaa, että rauhoitun iän karttuessa. Pitkään ajattelinkin, että perustan perheen vähän myöhemmin.
Vasta kolmekymmentävuotissyntymäpäivien jälkeen Kaisa alkoi pohtia vakavammin äitiyttä.
– Olen syntynyt 1970-luvulla ja kasvanut olettamukseen määränpäästä, joka on ydinperhe. En osaa sanoa, paljonko haaveessa oli yhteiskunnan määrittämää, mutta minulla on ollut pitkään vahvat äitigeenit, luontainen halu tulla äidiksi.
Kolmekymppisyyden alku oli Kaisalle kuitenkin levotonta aikaa.
– Kuljimme näytösten jälkeen kollegoiden kanssa baareissa kuin maailmanomistajat. Tuossa kohtaa elämässäni ei ollut sellaista ihmistä, jonka kanssa olisin kestänyt suhteessa vuotta pidempään, kun minulla meni hermot tai toisella hermot minuun.
Kaisa eli monta vuotta itsekseen.
– Mietin jo, että tuskin menisinkään koskaan naimisiin, eikä minusta tulisikaan äitiä. Mutta sitten takavasemmalta tuli Heikki.
Syy tulla kotiin löytyi
Kaisa ja Heikki tapasivat Tampereen Työväen Teatterin Maailmanlopun hautaustoimisto -näytelmän harjoituksissa vuonna 2011. Kaisa oli näytellyt teatterissa viisi vuotta. Näytelmän piti olla viimeinen, sillä Kaisa oli ajatellut jatkaa uraa Helsingissä.
Kaisa oli parin tavatessa 34-vuotias, Heikki oli 47 ja hänellä oli edellisestä liitosta kaksi teini-ikäistä poikaa.
– Heti suhteen alussa kerroin, että minulla on jossain kohtaa haave tulla äidiksi. Olin sellaisessa iässä, että se oli pakko käydä heti läpi, jos Heikki ei vaikka olisi halunnut lisää lapsia. Hänelle lapsihaave oli ok.
– Minulle Heikin tapaaminen aloitti uudenlaisen elämänvaiheen, kun kolmekymppisen sinkkuelämä jäi. Minulla oli syy tulla kotiin, eikä tarvinnut juosta enää baareissa.
Heikin poikien vuoksi oli itsestäänselvyys, että pari jäisi asumaan Tampereelle.
– Kun pojat olisivat aikuisia, voisimme miettiä haluammeko muuttaa jonnekin. Eläkeiässä vaikka Kuubaan.
Pojille, jotka olivat parin luona joka toisen viikonlopun, Kaisa ei ollut bonusäiti vaan Kaisa-täti eli jotain luotettavan aikuisen ja kaverin väliltä.
– Kyllä Kaisa-tädille sai myös kiukutella, jos siltä tuntui. Välimme ovat hyvät. Arvostan vanhemmuutta ja olen kunnioittanut poikien vanhempien toivetta siitä, että pojat tulevat aina ykkösinä.
Kaisa ja Heikki avioituivat vuonna 2015. Se, että 38-vuotiaana Kaisa halusikin aikalisän lapsiasian suhteen, ei liittynyt mitenkään Heikin nyt jo aikuisiin poikiin tai hyvään parisuhteeseen.
”Kehoni yksinkertaisesti lakkasi haluamasta lasta.”
– Kehoni yksinkertaisesti lakkasi haluamasta lasta. En tiedä, oliko se jokin hormonaalinen asia. Minulle vain tuli sellainen olo, että en ole sittenkään enää varma. Ymmärsin myös, että lapsen saaminen oli asia ja päätös, joka pitäisi miettiä jokaiselta kantilta. Naisena tällaista asiaa on myöhäistä katua sitten viisikymppisenä.
Tästä oli huolissaan myös moni Kaisan ystävä. Kaisalla on yhdeksän kummilasta, ja moni ystäväkin ajatteli, että hänestä tulisi mahtava äiti. Kaisa myös törmäsi yleistyksiin naisista, jotka ovat syystä tai toisesta valinneet lapsettomuuden.
– Sen ymmärrän, että ystäväni haluavat haastaa päätökseni ja ajatukseni jäädä vapaaehtoisesti lapsettomaksi. He tarkoittavat vain hyvää, eivätkä halua, että katuisin myöhemmin. Mutta julkinen paine, joka kohdistui naiseen, joka ei ollutkaan varma haluaako äidiksi, tuli yllätyksenä.
”Lapsi ei olekaan vain minun ja puolisoni asia”
Kaisan pohtiessa lapsiasiaa Suomessa puhuttiin synnytystalkoista, jotta saataisiin maahan lisää veronmaksajia.
– Silloin ymmärsin, että lapsi ei olekaan vain minun ja puolisoni asia, vaan että siitä olisi vastattava muka yhteiskunnallekin. Jokaisen lapsettoman takana on oma tarina, usein traaginenkin, joten en ymmärrä, miten joku miespoliitikko voi alkaa vedellä yleistyksiä ja puhua itsekkäistä naisista. Aivan kuin nainen ei olisi nainen, jos hän ei yrittäisi lisääntyä.
Ainoa ihminen, jolle Kaisa tunsi olevansa tilivelvollinen päätöksestä, oli hänen oma äitinsä. Kaisan isä kuoli vuonna 2008. Vanhemmat olivat eronneet ennen sitä, ja Kaisan äiti asuu Helsingissä.
– Olen ainoa lapsi, joten halusin tietää, mitä mieltä äiti olisi siitä, ettei hänestä tulisi isoäitiä. Meillä oli hyvä keskustelu. Äiti hyväksyi lapsettomuuden sanomalla, että maailmassa on jo paljon lapsia. Ei kaikista tarvitse tulla äitiä.
Mitä enemmän aikaa kului, sitä varmempi Kaisa alkoi olla päätöksestään pysyä lapsettomana.
– Olen kuunnellut hiljaa ja rauhassa itseäni, sisäistä puhettani ja tunnetta kehossani. Tällaisissa asioissa pitää luottaa omaan vaistoon. Olen kysynyt itseltäni, mitä minä haluan ja vastannut siihen.
– Uskon itsekin, että minusta olisi tullut hyvä äiti. Lapsihaaveesta luopuessani jouduin hyvästelemään oman äitiyteni ja sen, miltä se olisi näyttänyt. Surua en ole tuntenut, haikeutta kyllä.
Moni parikymppisen Kaisan unelmista on myös toteutunut.
– Olen yhä samanlainen määrätietoinen, huumorintajuinen yllytyshullu, jonka ura ja elämä eivät polje paikallaan.
Kun Kaisa kyllästyi näyttelemään rakastajattaria, äitejä, vaimoja tai tyttäriä – siis naisrooleja suhteessa mieheen – hän alkoi itse kirjoittaa. Kolme vuotta sitten Mari Turusen kanssa yhteistyössä syntynyt Häpeä! – nolo komedia pyörii yhä Tampereen Teatterissa.
– Edesmennyt ystäväni Miina Maasola kannusti ja opettikin minua kirjoittamaan. Hän neuvoi kirjoittamaan siitä, mistä tiedän eli omista kokemuksista. Häpeästä kertova näytelmä syntyi, kun kyllästyin muiden miellyttämiseen.
”Lasten kanssa touhutessani ajattelen, että minusta jää tänne jälki”
Kaisa ja Heikki eivät ole muuttaneet poikien aikuistuttua Kuubaan vaan asuvat yhä Tampereella omakotitalossa.
– Meillä käy kavereita kylässä ja myös kummilapsien vanhempia vuorotellen hoidossa. Silloin laitetaan ruokaa ja nostetaan viinipullo pöytään. Monen pienen lapsen vanhemman salainen haave on, että saisi juhlia ja valvoa, nukkua aamulla myöhään, jos osaisi.
Kaisasta on kiva puuhata lasten kanssa. Viimeksi Kaisa käytti yhdeksästä kummilapsesta Iiristä ja Oulaa katsomassa Matilda-musikaalin.
– Sekin on väärä olettamus, että en rakastaisi lapsia, vaikka minulla ei ole omia. Rakastan jokaista lasta, joka haluaa syliini. Lasten kanssa touhutessani ajattelen joskus, että minusta jää tänne jokin jälki.
Kaisan hyvien ystävien määrä on laskettavissa kymmenissä. Silti hän arvelee, että oma lähipiiri on tiivistynyt iän karttuessa.
– Ajattelen, että äiti ja Heikki ovat minun perheeni. En ole aikaisemmin ajatellut Heikin ja minun ikäeroa, mutta nyt sanon Heikille välillä, että jos voisit jäädä odottamaan minua tuohon ja mentäisiin elämän loppumatka yhdessä. Heikki on 57- ja minä 45-vuotias.
Huumori ja samanlainen elämänfilosofia yhdistävät paria vuosien jälkeenkin.
– Olen todella nopea ja Heikki hidas. Teemme asioita kotona eri rytmissä, mutta näemme maailman samalla tavalla. En ole varmaan koskaan luottanut kehenkään niin paljon kuin luotan Heikkiin.
”Oli ihana pysähtyä kumppanin vierelle”
Kaisa uskoo, että on sinut suurien valintojen kanssa, joita on elämässä tehnyt. Koronan alkaessa hän huomasi, miten hyvin viihtyy yhä puolisonsa kanssa kaksin.
– Vuodet ovat olleet vauhdikkaita ja työntäyteisiä. Kun korona alkoi, tuntui siltä kuin olisin ajanut sataakuuttakymppiä seinään. Oli myös ihana pysähtyä kumppanin vierelle. Olin unohtanut, että Heikillä on vihertävissä silmissään pieni ruskea piste iiriksessä. Silloin vastarakastuneena sitä tuli tuijoteltua, ja nyt oli taas aikaa käydä sitä kurkkaamassa.
Maailman turvattomuus sen sijaan ahdistaa tällä hetkellä Kaisaa.
– On vaikea vastata, miten eri tavalla mihinkin suhtautuisin, jos olisin äiti. Todennäköisesti olisin vielä enemmän peloissani ja kauhuissani tämän sotatilanteen takia. Nytkin tuntuu, että omat haaveeni ovat kadonneet, kun maailmasta on tullut niin epävarma paikka.
Myös vaikeina hetkinä Kaisasta tuntuu hyvältä ja luonnolliselta pitää huolta Heikistä, ystävistä ja heidän lapsistaan.
– Koen, että voin olla lapsille läsnä ja luotettava aikuinen, joka ei ole menossa mihinkään, vaikkei biologista sidettä olekaan. On myös turvallista tuntea lapsettomuudesta haikeutta, kun olen käsitellyt siihen liittyvät tunteet. Elämäni on hyvää näin.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous